Ihan samanlainen fiilis klassikokirjojen huumorista - luin kolmasluokkalaisena Dahlin Matildan innoittamana Loistavan tulevaisuuden ja muistan sen tehneen muhun valtavan vaikutuksen (itkin jouluaattona Estellaa ja nimesin kaikki poikanuket Pipiksi). Tänä kesänä luin kirjan uudelleen ja hämmästyin nimenomaan Dickensin huumoria ja hahmojen terävänäköisyyttä, joka multa oli lapsena mennyt kokonaan ohi. Odotan innolla muiden klassikkojen uusintakierrosta :)

"..etteivät ne taidelukiolaisena baskeri päässä kahvilassa istutut tunnit ihan hukkaan menneet. Tosin moni klassikko aukeaa parhaiten vasta näin varttuneella iällä uudelleen luettaessa, ainakin nuorella Sugar Kanella jäi suuri osa maailmankirjallisuuden huumorista vallan huomaamatta, kun piti keskittyä olemaan älykäs." <

ARGH, koko pitkä viesti sitaattisi perästä putosi pois!!! No, tiivistetään uudestaan.

1) Muahahahah, tuo lainaus olisi voinut olla mun kirjoittama! Kuinka totta.

2) Mullakin (ylläri) on Kunderat uudestaan kierroksessa, säästelen Olemisen sietämätöntä keveyttä viimeiseksi. Se on yksi rakkaimmista kirjoistani, luen sen uudestaan lähes joka kesä.

3) Middlesex tuli luettua töksähtelevänä suomennoksena, ei olisi kannattanut kun lukee 99% englanninkielisistä kirjoista alkuperäiskielellään juuri siksi että käännöksessä katoaa usein jotain olennaista. Huono fiilis jäi, kirja itsessään on kaunis ja hyvä.

4) Listalla oli moniakin tuttuja, mutta Suurin, Kaunein ja Tärkein löytyy sijalta 90 - Lolitan vivahteikkaasta kerronnasta, loputtomasta monikerroksellisuudesta, merkitysten ja viittausten verkostosta ja surullisesta kauneudesta ei vaan voi saada tarpeekseen.

5) The Time Traveller's Wife on mulla parhaillaan kesken, olen ihan ensimmäisillä sivuilla mutta raportoin kun pääsen pidemmälle! On sitä kyllä kehuttu niin paljon että vaikea uskoa, että se olisi täysi pettymys.

Lina, hih, itsekin luin joitakin klassikoita jo ala-asteikäisenä (syytän vaarallisesta esimerkistä Pientä runotyttöä, Pikkunaisten Jo'ta ja Seljan tyttöjen Virvaa), mm. viidesluokkalaisena mulla oli kakskytlukukausi Hemingwayneen, Fitzgeraldeineen ja Waltareineen. Näin vain teosten traagiset puolet ja romantiikan. Ja leikin niitä itse piirtämilläni paperinukeilla!

Tervetuloa muuten kommentoimaan :)

Honey Junkie,

1. onneksi enää ei tarvi edes yrittää NÄYTTÄÄ fiksulta samalla kun lukee. Tosin kahviloissa/muilla julkisilla paikoilla kirjojen lukeminen on edelleen kivaa, eikä yhtään pretentious. Kirjan vain ei ole ihan pakko olla Cocteaun Oopiumi ranskaksi, jos sitä ranskaa ei ihan niin sujuvasi osaa...

2. Kunderat ovat myös hyvä esimerkki siitä, miten valtaosa huumorista hujahti ohi teiniälykön tajunnasta. Kuolemattomuus taitaa muuten olla viimeisin lukemani hyvä Kundera, ja senkin julkaisemisesta on ööö kohta 20 vuotta...

3. Itsekin luin Middlesexin juuri suomennoksena, ja se kyllä kärsi huomattavasti verrattuna aikaisempiin lukukertoihin. Joskus etenkin amerikkalaisten romaanien suomennoksesta vaan kuultavat alkukieliset ilmaukset niin paljon läpi, että ne häiritsevät. Luen usein englanniksi kirjoitetut kirjat alkukielellä, mutta joskus suomennos on niin ilmiömäisen taitava, ettei eroa huomaa (esim. Margaret Atwoodia - ja muutakin loistavaa pohjoisamerikkalaista tätiproosaa kuten Oates, Anne Tyler jne- kääntävä Kristiina Drews on loistava).

4. Minun täytyy antaa Lolitalle uusi mahdollisuus, ensin pilasin sen liian aikaisin lukemalla, sitten todella tuskaisella kirjallisuuden analyysin perusteet -kurssilla (mä olen sivumennen sanoen toivoton analysoimaan kirjallisuutta, akateeminen ote ei vaan lähde).

5. Keep me posted!

Palaan takaisin aurinkoon lukemaan ruotsalaisia random-dekkareita ruotsiksi!

Mä taas en tykkää analysoida kirjallisuutta, koska se tuntuu jotenkin keinotekoiselta ja mekaaniselta tavalta suhtautua tarinoihin (olen lukenut kirjallisuutta avoimessa yliopistossa joskus).

Mä olen lukenut ehkä neljänneksen tuosta listasta - esimerkiksi sellaisen yleensä-kaikilta-lukematta-jäävän kuin Silmarillion, mutta siinä nyt ei ollut erityisesti kehumista.

Tuossa sun listassasi ei pikaisella vilkaisulla ollut yhtään omaa ikisuosikkiani Paul Austeria, joten ilmeisesti siitä voisi päätellä, että ihmiset lukevat Austerinsa!

Toi listan eka (Jonathan Strange & Mr Norrell) on harvoja multa kesken jääneitä kirjoja. Joskus tuli hankittua kun monelta suunnalta tuli hehkutusta ja luin sitä 300-400 sivua (se on aikamoinen tiiliskivi, en jaksa tarkistaa hyllystä mutta ehkä joku 800 sivua)...eikä tarina vielä siinäkään vaiheessa innostanut, joten saa mun puolesta olla.

Lista on mielenkiintoinen kyllä. Sun kommenttien/lukulistan perusteella voisin veikata, että Life of Pi voisi miellyttää (itse pidin siitä kovin ja moni pitämäsi kirja kuuluu omiin suosikkeihini).

Lapsena notkuin kirjastossa aivan liikaa (laittoivat jotain lainausrajoituksia pirhana ;) ja teininä kahlasin suurinpiirtein kaiken mitä kyläkirjastosta löytyi. Nykyään englanniksi kirjoitetut luen mieluiten alkuperäiskielellä, ruotsia koitan treenata että pääsisin samaan.

Tällä hetkellä (itseni) sivistämislukemistona on Raamattu (proosana ja historiallisena sivistämisenä, ei siis uskontomielessä), ja ekan 700 sivun perusteella tekisi mieli sanoa, että teos olisi hyötynyt suunnattomasti kunnon editorista. Tuo on siis pitkän ajan projekti joka etenee pikkuhiljaa, rinnalla luen 1-2 viihdyttävämpää romaania (mieheni ei ymmärrä tätä, että mulla voi olla useita kirjoja kesken, mä taas en ymmärrä miten mies voi lukea vain yhtä kirjaa kerrallaan...kirjahan valitaan sen hetkisen fiiliksen perusteella).

Anu, kaikki tosiaan tuntuvat rakastavan Austeria... paitsi mää.

Leela, kiitos vinkeistä! Life of Pin siis katsastan muistaessani, Jonathan Strangen saatan jättää katsastamatta ;)

Mä notkun edelleen "liikaa" kirjastoissa, lainaan kerralla enemmän kuin järki sallisi, onneksi nykyään lainojen uusiminen on netissä niin helppoa!

Olen myös lukenut Raamaun, mainitsemistasi syistä - olen tosiaan opiskellut historiaa (historiallisissa mittakaavoissa jopa), ja aika perusteoshan se on, jos jtn haluaa esimerkiksi länsimaiden perimmäisistä juruista jtn ymmärtää. Sivumennen sanoen, myös tätä klassikkoa yritin lukea jo pikkukoululaisena, yö unien kustannuksella. Aika heviä meininkiä se vanhatestamentillinen meinaan.

Joka mielentilaan pitää olla varalla sopivaa luettavaa, kyllä vaan. Joskus on kamalaa, kun käsiin sattuu niin hyvä kirja, että sen lukee yhtäsoittoa läpi, ja sitten jemmassa ei olekaan mitään yhtä tasokasta odottelemassa vuoroa. Tähän väliin dekkarit ja ns. hönppä ovat omiaan selkeyttämään peliä.

Kiva tää lista, monta tuttua siinä oli. Yksi Parhaista Kirjoista Ikinä minulle on tuo God of Small Things. Suosittelen kyllä tuolta listalta myös Ruohometsän kansaa. Ja se Oryx & Crake on tosiaan ihan kelpo Atwoodia, vaikka ei paras olekaan. (Joskus kyllä ei voi edes selittää, miksi joku kirja ei nappaa. Kai se vaan niin on, että silloin on sille kirjalle väärä aika - myöhemmin se saattaa olla vaikka kuinka mukaansatempaava. Tai ainakin mulle käy näin.) Pitäsiköhän ottaa tuo lista työn alle?
....On muuten myös hauskaa, että mitä enemmän lukee, sitä enemmän voi teeskennellä lukeneensa (siis jos olisi vielä 19 ja pretentious).

Niin ja sitä piti sanoa, että minua huvittaa kovasti, kun William Makepeace Thackeray voisi nimensä puolesta olla 60-luvulla syntynyt hippivanhempien lapsi. Haluaisin lukea Vanity Fairin ihan siksi.

Scaredy-cat, mä en tajua, miten multa on jäänyt Ruohometsän kansa väliin lukukokemuksista! Hyvä kun sanoit, pitää muistaa kirjastossa asioidessa!

Hauska toi mitä enemän lukee... -pointti, ja tosi! Mä myös keskustelen välillä niin sujuvasti kirjoista, joita en ole oikeasti lukenut, mutta joista "tiedän" kauhean paljon, että lopulta kuvittelen lukeneeni kyseiset teokset.

William Makepeace Thackerayn nimessä henk. koht. arvostan sitä, että se on vähän niinku kaima elämäni ensimmäisen todellisen tyyli-ikonin, tv-poliisi Harriet Makepeacen kanssa! Ne hiukset, se brittiläinen aristokraattisuus!

Mä olen yrittänyt lukea raamattua useampaan otteeseen, mutta hyytynyt aina kesken. Jonkun pitäisi tehdä siitä sellainen tiivistelmä, missä kaikki alunperin viiteen kertaan sanottu sanottaisiin vain kerran.

Heh, mun piti kommentoida tätä jo aikaa sitten, mutta mulla oli muka liian kiire.

Noh, tulipas sitten kommenteistakin sanottavaa. Ekaksi: Kääntäjät
Joo, hyvä kääntäjä saa keskinkertaisestakin kirjasta todella nautittavaa luettavaa, kun taas huono kääntäjä voi pilata todella hyvän kirjan. Kirjan kääntäminen ei kuitenkaan automaattisesti pilaa kirjaa. Itse käännöstieteitä opiskelleena minua ottavat aivoon ne ihmiset, jotka automaattisesti tuomitsevat kaikki käännökset surkeiksi. On olemassa hyviä kirjailijoita ja kääntäjiä ja huonoja kirjailijoita ja kääntäjiä. Täydellisessä maailmassa ne huonot hommaisivat jotain muuta työtä, mutta valitettavasti maailma ei ole täydellinen. ;)

Kirjat: Oli siellä näköjään ei-niin-hyviä kirjojakin joukossa. Silmarillion esimerkiksi on aikamoisen kuivaa tekstiä, Dune on kiinnostava kirja, mutta ei mitenkään äärettömän hyvin kirjoitettu, Scarlet Letter on amerikkalainen klassikko mutta ei kovin hyvä sellainen ja oli siellä muutakin ei-niin-loistavaa kirjallisuutta joukossa. Noh, ainakaan listalla ei ollut Da Vinci koodia tms. kamalaa.

Hyvistä kirjoista listalla oli nykykirjailijoista suosikkini Neil Gaimanin Anansi Boys, Neverwhere ja American Gods. Kannattaapi kokeilla sitä American Godsia, Anansi Boys on sille vähän niinkuin jatkoa (kertoo AG:n yhden sivuhahmon pojasta).

Ja olihan siell Dumas'ta ihan kaksi kappalein! Ja Kellopeli Appelsiinikin! Aikamoista sillisalaattia, mutta joukossa on kyllä hyviäkin kirjoja.

Joo, ja Raamatunlukuni (yleissivistävässä mielessä) loppui niihin pitkiin ja tylsiin sukuluetteloihin ja koko teoksen käsittämättömään sovinismiin. Murh. Hyvin voisi muut kirjat sieltä siivota pois sotkemasta, jätetään vain kymmenen käskyä ja evankeliumit.