Hihkumista ja pohdintaa pukeutumisesta, suloisesti sekaisin. Arvostan kommentteja ja keskustelua, joten rakas lukijani, ole rohkea ja AVAUDU! sssugarkane ät gmail piste com
Huom! Kommentit ilmestyvät luettaviksi vasta ehdittyäni tarkistaa ne.
Jos olisin mies, tyylissäni heijastuisivat ihan samat ylipitkän nuoruuteni varrella kerätyt alakulttuuri- ja musiikkijumitukset kuin nytkin. Olisin yrittänyt vuoronperään näyttää Brettiltä, Jarvikselta, Richardilta ja Kurtilta.
(Kuvat googlattu)
Jos olisin mies, olisin poikana (viimeistään siellä taidelukiossa) hankkiutunut innokkaasti niihin piireihin, joista äiti varoitteli. Niiltä ajoilta olisi tähän ikään periytynyt rento skedevaarityyli, rikkoutuneet polvilumpiot ja innostus katutaiteen tekemiseen.
Jos olisin mies, tulisin jo toimeen sen asian kanssa, että olisin mies eikä poika enää.
Olisin melkein yhtä cool kuin tuttavani Topi, Aki ja Kärä.
Jos olisin mies, toivoisin osaavani kanavoida Morrissey-pinttymiäni yhtä tyylikkäästi kuin Ryan McGinley. Oikeastaan haluaisin omia kokonaan Ryanin tyylin, siinä näkyvät niin High Fashion -kuin modivaikutteet.
Jos olisin mies, käyttäisin lähinnä skeittitossuja ja maihareita. Jos olisin mies, olisin tähän ikään mennessä kasvattanut PELKÄT jo useaan otteeseen, mutten ikinä mitään tyhmää kokopartaa.
Jos olisin mies, kiittäisin vanhempiani geeniperimästä joka sallisi pitkän ja paksun, punaruskean tukan kasvattamisen ja nutturalla pitämisen tässä korkeassa iässä (itse asiassa, mun tukkani on jo nyt saman värinen ja mallinen kuin poikaystävälläni, hmm).
Jos olisin mies, innostuisin urbaani soturi -teemasta tämänAltamiran pojan tapaan. Laittaisin ainakin huivin kaulaan ja puntit ruttuun. Haaveilisin kasvavani isona Rick Owensiksi ja uskaltautuvani korkosaappaisiin.
Jos olisin mies, haluaisin olla nainen voidakseni leikata otsatukan ja ollakseni vähän niinkuin Leslie Feist (tai sit haluisin sellaisen naisen...).
Edit: Ihan unohtu jatkohaastaa, eli kertokaapa ainakin Alinea, Anu, Aurora, Bambi ja Silver, miten pukeutuisitte, jos olisitte toista sukupuolta!
Olisit aikas viilee miekkonen, varmana kattoisin kaks kertaa ;)
Kiva kun haastoit, ajattelin jo kun luin tota postausta että oispa kiva tehdä tämmöinen itsekin!
No joo, Tampereella kaikki tuntee kaikki :) Kärä on ex-mieheni lapsuudenystävä tai jotain... Ja kun nyt tälle linjalle lähdettiin niin Honey Junkie on ottanut musta valokuvia melkein 10 vuotta sitten (YT) ja olen ihan varma että kun oikein kaivetaan niin kyllä sokerittarenkin kanssa joku connection löytyy!
BTW, miten musta tuntuu että hitsin monet kiinnostavat muotibloggarit on tamperelaisia tai vähintäänkin joskus asuneet Tampereella! Sää ja mää tiätty :D sekä HJ, Minttu, Ranna, Nelliina, Fluxor ja Puukkohupparitytöt tulee nyt äkkiä mieleen. Laitetaanko siellä veteen jotain joka pakottaa tämmöseen itsensäpaljasteluun?
Hähhähhää! Ai että mä repesin tolle Topin kuvalle, voi hyvä tavaton sentään! Siinä on kyllä yksi tyylikkäimmistä miespuolisista kavereistani, tossa se vaan on ihan kauhean näköinen:)
-minh-
Alinea, samaan ilmiöön olen kiinnittänyt huomiota! Kun meinaan vaan nääs ei tää muotiharrastus oikein Tampesterin katukuvassa näy. Tai ainahan täällä on ollut tosi hyvin pukeutuvia NUORIA taideopiskelijatyttöjä, mutta ns. aikuisempi skene on aika vähissä. paitsi että on siihenkin tullut parannusta ihan viime vuosina, samoin kaupalliseen tarjontaan, pitäis varmaan joskus revetä oikein postaamaan joku I love/hate Tampere -juttu (Olen kotoisin itse täältä liepeiltä, ja suhteemme on ristiriitainen). Itse fäshönbloggaan just siks kun mun fyysillisen maailman kaverit täällä ei oikein näitä hapatuksia harrasta. En olekaan yksin!
Aika moni bloggari lienee opiskellut tuolla TTVO:lla, ninkuin vähän kaikki mun kavereista real lifen puolellakin :)
Minh, eikö ookin Topsu TOSI edustava tossa kuvassa! Hehe!
Hee, Tampereella asunut, TTVO:lla opiskellut semi-muotibloggari ilmoittautuu...
Piti vaan sanoa Honey Junkielle, että minäkin tulen todennäköisesti tunnustamaan blogissani, että yritän/olen yrittänyt näyttää Robert Smithiltä. (En tosin siltä miltä se näyttää nyt, vaan siltä miltä se näytti 80-90-lukujen vaihteessa...)
Anna kirjoitti 20.08.2008 - 09:28
Ihana postaus! Ja miten ihania miehiä! Kyllä näin kelpaa aamupuoli aloittaa!
Alinea, hämmentävää, yritin heti käydä tunnistamassa sinut blogistasi mutta kasvojen puuttuminen hiukan haittasi tunnistusta ;)
Tampere & TTVO, ne kaksi kun yhdistää niin johan alkaa yhteisiä tuttuja löytyä suuntaan jos toiseenkin. Ja yo-talo - olin siellä baarimikkona vuosia sitten ja EDELLEEN kun käyn Tampereella joka kerta joku tulee ilahtuneena kysymään, että olinko kauan sitten töissä yo:lla.
Anu, juu siinä on vissi ero! Onhan se myöntänyt itsekin ettei se huulipuna ole enää viiskymppisellä äijällä ihan yhtä rock kuin nuoremmalla, mutta ei jaksa olla niin kiinnostunut että muuttaisi tapansa. Eikä tarvikaan, jos tekee niin hyvää musaa. (Tosin juuri kirjoitin uusimman postaukseni kommentteihin, että odotan uutta levyä pelonsekaisella jännityksellä, kun ei sieltä rintamalta ole viime vuosina tullut enää mitään sinnepäinkään mitä joskus. Terveisin henkilö, joka alkaa kolmen bissen jälkeen soittaa Forestia repeatilla kyynelsilmin ja miettiä, miksei kukaan tee tälläistä musiikkia enää.)
Sugar Kane, mä joudun ehkä varastamaan ton saman Brettin kuvan postaukseeni kun se on vaan niin osuva. Eikä tarvi varmaan kertoa keneltä Jarvis the itsepäinen mäyräkoira on saanut nimensä.
Anu, NIINPÄ. Sä ootkin mun suurin innoittajani :) (Muille lukijoille tiedoksi, ollaan Anun kanssa vanhoja duunikavereita Uudesta Mediasta from way back when, silloin kun sanaa uusmedia vielä käytettiin :))
Anna, joo, mulla on hyvä miesmaku :)
Honey, no niin. Sit mä oon ostanut sulta x litraa kaljaa :) Paitsi että vaikutit Tampereella ilmeisesti just ne vuodet, jotka mä asuin Helsingissä, terv. nimim. vietin nuoruuteni ja käytin kaikki tuloni YO-talolla 1993-1999. Edelleen hatarat askeleeni johtavat toisinaan em. ravintolaan, aina sieltä takahuoneesta joku toinenkin ikinuori löytyy (esim. Kärä ;)) ja pääsee asioimaan Yo-talon Karin kanssa, sillä on vanhalle sotaratsulle aina jotain kivaa spesiaalia.
Ole hyvä vaan käyttämään tuota Brettin kuvaa, noista sedistä oli muuten vaikee nopsaan googlaamalla löytää kuvia nuoruuden loiston ajoilta. Oon vähän samaa mieltä, että jos on tehnyt loistavaa musaa joskus, niin saa vanheta just niinkuin tykkää, huulipunalla tai ilman. (tai saa tietty muutenkin, mutta ymmärtänette pointtini.)
Mahtava kskustelu/muistelu tästä tulossa, jatkakaa!
Ah, Brett! Heti kun näin ton kuvan, niin alkoi Animal Nitrate soimaan päässä. ;)
Brett sai silloin aikoinaan lukiolaistytön sydämeni pamppailemaan villisti. Valitettavasti herra on vanhetessaan ukkoutunut eikä ole ollenkaan enää niin kiihottavan androgyyni kuin silloin aikoinaan. Onneksi nuoruuden kuvat on vielä tallella. :)
Ja Jarvis. Loistoesimerkki siitä, että älykkyys ja sarkastisuus on vaan ihan käsittämättömän seksikästä.
Sugar, muutin Tampereelle vuonna 1998 ja aloitin yo:lla muutama vuosi myöhemmin - ollaan taidettu siis just mennä ristiin. Voi ihana Kari oli kaikkien meidän isähahmo, edelleen täytyy käydä Karia moikkaamassa aina kun pyörähdän Tampereella. Nykyisin yo:lla vaan käy niin nuorta porukkaa (siis minähän en ole vanhentunut) että tunnen itseni siellä hiukan typeräksi, eikä Sami ja Antti ole siellä enää soittamassa mulle Curea heti kun astun sisään eikä siellä ole enää sata kaveria vaan just niitä itseäni melkein kymmenen vuotta nuorempia "olitsä täällä töissä joskus"-hihastanykijöitä jotka kävivät talolla ollessaan nippanappa täysikäisiä ja muistavat ostaneensa multa bisseä. On se rankkaa kun maailma muuttuu ja kehitys kehittyy.
Brett oli myös mun suuri päiväunien kohde! Jarvis myös. Ja Richard, joka kyllä uppoaa mulle ihan kympillä yhä edelleen.
Äly, sarkasmi ja huumorintaju ovat kolme seksikkäintä ominaisuutta miehessä! (No, sama pätee naisiinkin, mutta niitä en nyt ainakaan toistaiseksi ole huomannut katselevani sillä silmällä.)
PS. Onneksi olen saikulla niin voin hyvällä omatunnolla lorvia täällä vaikka koko päivän.
Honey, kuulun Facebookissa Yo-Talon Kari -faniryhmään. :)
Mä tunsin itseni kauhean vanhaksi YO:lla joskus KOHTA 10 VUOTTA SITTEN, nyt en enää huomaa ympäristöstäni kuin ne muutamat rollaattoreineenpaikalle könkänneet sotiemme veteraanit.
Noi herrat toisiaan täydentävine ominaisuuksineen ovat kyllä aika prototyyppi kyttäämilleni miehille. Ei ainostaan (pitkä ja laiha) ulkomuoto, vaan se kaikessa näkyvä asenne.
Riku näyttää sillä Love is Noise -videolla paremmalta kuin aikoihin, JEAH! (Sanokaa muuten mitä sanotte, mutta on se Brett edelleen ihana, JA SE ON PUSSANNUT MUA. Ja Jarvis on luokka sinänsä, plus sen vaimo on tyylikäs.)
Kyllähän tää keskustelu liittyis oleellisesti myös sun päivätyötehtäviin! Musiikki, media ja mielikuvat!
Hahaha, samoin! (Ellen poistunut siitä samalla kun joku aika sitten päätin, että yhden ihmisen ei tarvitse kuulua sataanviiteenkymmeneen Facebook-ryhmään.)
Asenne ja karisma, toimiva yhdistelmä. Mutta nyt mä haluaisin kiitos tietää lisää tästä Brettin kanssa pussailusta!!!!!!
Ja totta, sitäpaitsi jos ollaan tarkkoja niin Verve liittyy siihen erittäin olennaisesti. Harmillista kyllä ei ihan Richardin pussailuun asti kuitenkaan.
PS. Tämä eräs toinen Jarvis on muuten ihan yhtä eksentrinen tapaus kuin kaimansa. Täällä se makaa selällään sohvalla vinguttelemassa vinkupalloa ja juttelee sille takaisin, kun siitä kuuluu ääniä.
OH! Voi KATEUS! Se oli selvästi kohtalon johdatusta. Onko Tärkeä Henkilö tietoinen siitä, että Itä-Suomi on epäkäytännöllisen kaukana, jos öinen kohtaaminen Brettin kanssa Lostarissa sattuisi toistumaan.
Mä en onnistu törmäämään Lostarissa koskaan kehenkään muuhun kuin Antti Tuiskuun. Huokaus.
Okei, nyt täytyy selkeästi sopia tärskyt bissen merkeissä kun osutaan samaan kaupunkiin! (Hyvin hämärä kesäsi muistuttaa erästä omaa mennyttä kesääni jolloin asuin Doriksen yläkerrassa mutta vietin enemmän aikaa siellä alakerran puolella. Muistikuvat ovat sumuiset, mutta jotkut Doriksen portsarit moikkaavat kadulla vieläkin.)
HJ, niin täytyy! Kertoisin anekdootteja siitäkin kesästä, jonka elin Tampereen Aleksanterinkadulla - asuin melkein Europan yläkerrassa, kävin kuutena päivänä viikossa Epesissä töissä, ja seitsemänä yönä (silloin ei tunnettu mitään suljettuja maanantaita) Doriksessa - jos muistaisin.
No niinpä tietysti, YO-talo. Mulla oli sinne vippi vuodesta -97, sitten en enää hakenut uutta kun odotin Kidiä. Sugar, olet aivan taatusti ollut joskus meillä jatkoilla jos olet noihin aikoihin Talolla luuhannut! Eri asia on sitten se, onko siitä muistikuvia :P
HJ, jatketaan tosta kuva-asiasta vaikka sähköpostilla, kun mulla on tää naamaniuhotus:)
Mikä keskustelu, mahtavaa! Tosin mulla on todella ulkopuolinen olo, kun en tunne Kärää :DDD Topi ja Aki ovat tuttuja, kyllä, äärimmäisen tyylikkäitä tuttuja!
Hei sä oisit NIIIIIN makee, jos oisit mies. (Tosin oot kyllä makee nainenkin, vähintään yhtä leveällä niin-sanalla.) Juttua oli niin hauska lukea ja katsoa, että pakko lukea ja katsoa vielä toiseen kertaan.
Hauska haaste, teen mielelläni ja sydämellä, heti kun kerkeän. Kiitti!
Alinea, mitä luultavimmin! Heh! (Pakko myöntää että yritin tämän informaation jälkeen tunnistaa sua blogikuvistasi LEUASTA, ei onnistunut, joten ole rauhassa: hulluinkaan stalkkeri ei siis sua tunnista! :))
Bambi, kiitos niiiiiin ihanasta kommentista! Te huiput lukijani olette kyllä pelastaneet päiväni ja mielialani TAAS tänään! Odotan juttuasi (niinkuin kaikkia juttujasi) innosta täristen!