(swim)suit issues

mua sykähdytti tuossa kuvassa ihan ensimmäiseksi paljaat nilkat! siis vihaan sukkia. haluan lämmintä ja paljaita sääriä. hetitännenyt.

mulla on valitettavasti niin paljon tyylikokeiluja taustalla, että hirveitä huteja löytyy satamäärin. tosin sitäkin kovemman koulun käyneenä en jaksa kauheasti enää stressata siitä, näytänkö nyt just oikealta.

mun tapa laskea aikaa tapahtuu muuten tukkatyylien kautta. afrovuosi, sininen vuosi, valkoiset marilynkiharat vuosi...

miulla kyllä on ollut ihan järkyttäviä vaiheita oman tyylini kanssa. niihin on liittynyt oman itsenä etsimisistä laidasta laitaan, ja se on heijastunut koko habitukseen. oikeestaan vasta kolmenkympin ja erinäisten "kriisien" jälkeen oma tyyli on ruvennut loksahtelemaan paikoilleen, - sopivan hompsuinen sopii minulle, kaikessa :).

Ihana postaus, kirjoitat tyylin rakentumisesta aina niin kiinnostavasti. Olisi tosi kiva lukea tuollainen S-K kautta aikain, tee se! :)

Mä olen itse asiassa juuri laatimassa postausta (tai postauksia) oman tyylini kehityksestä tai jonkinlaista tyylini anatomia -juttua. Siinä riittää vielä paljon puuhaa, mutta toivon sen valmistuttua homman kirkastuneen itselleni taas hiukan. Mulle tyylin suhteen on ollut vaikeinta hyväksyä oma ristiriitaisuus ja hajanaisuus; sanalla sanoen se, että tykkään niin kamalan monista asioista...näin on kyllä ollut "aina", joten siinä mielessä olen kaikessa epäloogisuudessani suhteellisen looginen, hah-hah. Mutta, kuten sanottua, yritän pähkäillä tähän kaikkeen jotain tolkkua lähiaikoina ettei tarvitse tukkia sun kommenttilaatikkoa tässä. :)

Mulla on ollut aika lailla sama meininki kuin sulla, tyyli on aina liittynyt alakulttuurijuttuihin ja siihen on kertynyt uusia elementtejä pikkuhiljaa. Ja niinkuin olen joskus kirjoittanutkin, nykyinen tyylini on oikeastaan kooste menneisyyteni tärkeimmistä alakulttuurijutuista. Voisin oikeastaan kirjoittaa aiheesta uudemman kerran, siitä löytyy varmaan kuitenkin lisää ammennettavaa.

Ja niinkuin stella tuolla ylempänä, mä haluan kans paljaat sääret heti paikalla. Kesä tänne nyt heti.

Moi taas, Sugar Kane!

Huomaan itsessäni yhden jutun. Mulle on olemassa popkulttuurikiinnostuksia ja "popkulttuurikiinnostuksia". En tajua esim. emo- ja japsityylisiä nuoria enkä niitä, joille fiftari ja burleski on sitä, että laitetaan kaikki eilen ostetut muoviset pallomekot, hulapaidat ja rusetit yhtä aikaa päälle. Sano mua kääkäksi, mutta nykymeininki on jotenkin sellaista pinnallisesti viittaavaa. Ei tutkita tyylejä ja vanhoja habituksia mitälie kiinnostuksella second hand shopeissa, vaan otetaan helpoimmat ja räikeimmät elementit kerralla kaupasta. Ei se sinänsä ole paha juttu, rahallahan saa sitten myös ne samanhenkiset kaverit, mutta se näyttää niin epätoivoiselta mun henkilökohtaiseen silmään. Ja jotenkin kaipaan sitä, että kuvatunlaiset ihmiset tutkisivat olemustaan paremmin, että mikä heille sopii, mikä on heidän oma kokonaisvaltainen tyylinsä ja fiiliksensä.

Voi että mua lämmitti nähdä viime kesänä Iron Maidenin Tampereen-keikalla edessämme katsomossa kuiva, iloinen viisikymppinen nainen, jolla oli virttyneet stretchit, tiukka Judas Priest -paita, kuohkea kasaribrittikäkkärä tukka ja pieni punainen käsiveska pitkässä ketjussa. Sellainen naisellinen vanha hevari, joka kesällä ehkä ajaa mummotsygällä torin kautta töihin varaosamyymälän konttoriin, talvella kenties hiihtää murtsikkaa jossain jäällä tähtitaivaan alla, Heading out to the highway ja Turbo lover pipan sisässä Walkmaneissa. Rakastin sitä hahmoa siellä Maidenin keikalla ja seurasin suruissani, miten muut dissas sitä mulkoillen, osoitellen ja jopa ääneen päivitellen. Muut = pukinpartaiset äitinsä ostamiin kasvunvarametrohousuihin pukeutuneet jässikät, etusormea, pikkusormea ja kieltä näyttävät läskit pipopäät, neonvihreillä matonkuteilla tukkaansa jatkaneet nykygootit (voi luoja, missä on nykyään kaikki samettigootit, missä eldritchit ja murphyt, patriciamorrisonit? onkohan Two Witchesin Nauku ennallaan - paska bändi mut pakko kunnioittaa leidin tukkaa ja kajaleita) ja pahimpina kaikista ne fooken unikkokuosisia kalastajanhattuja käyttävät, vauvojaan olkapäillä tanssittavat suomipopkyljykset, joiden perheautot tukki Ratinan parkkikset. Ratinassa! Tampereella! Maidenissa! Me niin venattiin nuorta Speedy ja Saku -osastoa, mutta inhottavia aikuisia jässiköitä saatiin, ja se yksi ihana Priest-paitainen tätsy, onneksi.

Okei, en nyt pääse asiaan vaan pyörin sen ympärillä. Saat ehkä silti käsityksen siitä, mitä ajan takaa. Laadun metafysiikka. Toisilla ihmisillä on silmää sille, miten tehdä itsestä fanifiktiota, tyylitiivistymä, käsitetaideteos. Ne tekee sen itsensä vuoksi ja nauttii siitä hiljaa, muitakin suvaiten, muut rauhaan jättäen. Ne keräilee hissukseen elementtejä ja täydentää omaa tyyliään. Sitten on se pinnallinen jengi, joka lukee kursorisesti musa/taidewikin pääkohdat ja hankkii "oikeat" releet ja menee sitten kylille halveksimaan muita, havaitsematta, etteivät itse ole sellaisia elitistejä ja alakulttuuritietoisuuden kristalloitumia kuin kuvittelevat.

Mulle ei tuota mitään ahdistusta nähdä teini, jolla on vaihe päällä. Meen päinvastoin sporassa juttelemaan pikkupunkkareille ja hennavärjätyille runotytöille ja kauhistuttamaan ne voiii-muisteluillani. En myöskään halveksu andropaussin runtelemia miehiä, joilla on pikkuponnari ja eleetön mut kuitenkin ihan pikkuisen salaa vaarallinen prätkäliivi töissä kevään tultua. Tykkään tanttaroista, jotka juoksee muffin topit (merileijonamainen rasva-alue housunkauluksen päällä) tutisten näyttelynavajaisista toisiin, syödyt huulipunat naamassa, toinen papukaijakorvis hukassa. Ei siis ole kyse siitä, että jokin tyyli olisi jossain ikävaiheessa nolo. Kyse on siitä, että tyylin pitäisi tuottaa myönteistä eikä kielteistä eroa. Mä yritän tavoittaa sen keskiluokkaisen ilmiön, kun joku haluaa polut oikomalla muka elitistiksi muiden yläpuolelle ja ottaa tyylin siinä vain yhdeksi aseeksi. Leuhkat hokijätkäporukat, jotka marssii lauantaisin kaduilla rivissä krakat olalla geelipiikit törössä ihan reservoir dogsina, muka helvetin stailina, Vietnam-leffa- ja Fight Club -sitaatteja jankuttaen, perässä tuleville muijilleen huudellen - ja sitä huomaamatta, miten muijat katsoo montut auki kaunista nuorta dandya, "vitun balettihinttaria", joka sukii tukkaansa pankkiautomaatin jonossa.

Mä varmaan näin tosta unta, kun tää tuli näin purkauksena. Aamukahvin aika!

Ragge

Stella, onhan mullakin miljoonia tyylihuteja ja lisää kertyy tasaisesti. En tarkoittanut, ettenkö olisi tehnyt mokia pukeutumisessa jne., mutta ne on MUN mokia, eli ymmärrän jälkeenpäin, miksi pukeuduin niinkuin tein. Mulla on tässä tällainen historiantutkimuksellinen ote: en osaa tuomita omaa (tai oikein muidenkaan, tai mua ei kiinnosta) tyyliä jälkikäteen, vaan jotenkin niinku TARKASTELEN tai ymmärrän sitä omassa kontekstissaan. Kainaloista kittanoihin riemunkirjaviin 70-luvun pöly-jotakin neuleisiin oli just hyvä pukeutua silloin joskus, kun mun mieleen tuli niistä Jarvis ja Sarah Cracknell, es mes.

Ja itseasiassa, geneerinen varman päälle ja trendin mukaan tyylikkyys jonka voi ostaa kaupan hyllyltä (kyllä sen nykyään voi) on alkanut vituttaa mua kohtuupaljon viime aikoina. Nykymaailma on niin saatanan stailattua, kaikilla on samat "tyyli-ikonit" jne. Liian ahkera blogien selailu esim. on saanut mulle nyt aikaan jonkun tyylikkyysähkyn, alan kohta vierastaa esim. rakastamiani ruåttalaismerkkejä ihan Periaatteesta. Ehkä musta on tulossa kiukkuinen ErKi (erilainen keski-ikäinen, JUST kehitin termin, joten vaadin tästä krediitit, jos alatte käyttää), joka väkisin pukee "väärin"?

Toisaalta kaipaan aikaa, kun leikin hiuksillani enemmän, ollapa taas nuori ja nätti ja jonkun kampaajan vakituinen hiusmalli... Superkihara, mutta vähän latistettuna olisi ihana, sellainen 30-luvun pituus mutta 70-luvun hengessä keskijakauksella/pörrössä. Tuolla Yasminilla on mahtava tukka.

Mulle tuli kylmä tosta liian kepposasti pukeutuneesta tätsystä paljainen nilkkoineen, mä kaipaan nyt ensteks sitä, ettei nilkkurit täyttyis lumella.

Mgidi, sopivan homssuinen on mullekin avainsana! Mä pullikoin jotenkin oikeaoppista tyylikkyyttä vastaan, jotain asussa ja olemuksessa pitää olla aina vinossa. Voi toki ollakin, että olen liian homssuinen luontojani ollakseni sliipattu, mutta eikö just omat taipumukset kannata valjastaa "tyyliksi"? ;)

Anna, kiitos, joskus varmaan sellaisen teenkin (mua innostaa piirtäminen pitkästä aikaa, joten saanette taidepläjäyksen tuonnempana nähtäväksenne). Odotan analyysipostaustasi!

Anu, juu, just toi koostemeininki, ei puhtaasti mitään alakulttuuria, vaan aika monta oman näkemyksen läpi suodatettuna. Näistä voi mun mielestä jauhaa aina uudestaan, ei kun postaamaan.

Ragnar, mahtava kommentti, kiitos kiinnostavista ajatuksista. Mä oon tämmönen lepposa täti, jonka mielestä nuorison hullutukset, just noi japsihommat ja muut joita en tajuu yhtään enkä sitä, mistä ne tulee, on siistejä: Nuortenhan kuuluu vetää yli ja apinoida yks yhteen, ja sit siitä kehittää sitä omaa juttua ajan kanssa, jos sattuu nappaamaan. Tai olla nappiinsa fiftari tai burleski. Jostain esim. mun kuuskytlukuinnostuskin on nuorena plikkana lähtenyt - sehän oli 90-luvun alussa ihan muotia: Baba Lybeckin tyyli NoTV:ssä, Betty Boo doin' the do, Deee-Lite, jne. (Silloinkin kaikilla oli kirjavat leggingsit ja trikoomekot!). Mut ns. aikuisilla mua hämmentää, jos tyyli muuttuu kauheesti ulkoisten esikuvien mukaan, viime vuonna fiftarimekko ja tänä vuonna lateksirokki, jotka sulkee toisensa pois. Siis just se asenne omaan pukeutumiseen että "voi ei mikä mua vaivas, ja nyt kärrään kaikki hätäpäissäni ostamani so last season -tyyliin hankitut kamppeet kirpparille". (Enkä mä tarkoita, etteikö voisi olla oman tyylin mukaista olla joka toinen päivä minimalisti, joka toinen maksimalisti, sen mukaan kumpaa puolta haluaa tuoda itsessän esiin.) Niin se kai monella kuitenkin ihan luontevasti menee, ja kaikki ei oo näin anaalisia analyytikkoja, kirjatoukkia ja arkipäivän muotihistorioitsijoita kuin mä ja mun kaverit.

Mä myös kaipaan sametti- tai noitagootteilua, silloin kun minä olin nuori, isoilla tytöillä oli punaiset tukat ja silkkisamettimekot ja Patricia Morrisonin Jimppa-elämäkerta tarot-korttien vieressä pöydällä, ja Laibach soi. Oijjoi. Kuvailemasi hevitäti kuulostaa just ihanalta, toivottavasti se hiihtelee mua Iidesjärven jäällä vastaan!

Mulla taitaa olla sama tiettyjen asioiden yliannostuksesta johtuva vitutus kuin sulla - mä olen korviani myöten täynnä tiettyjä (ruotsalaisia) vaatemerkkejä, tiettyjä kosmetiikkamerkkejä, kaiken maailman Olsenin sisaruksia (en vieläkään tiedä, keitä ne oikeastaan ovat...) ja niin edelleen... taidan olla kans aikamoinen ErKi (pitääpä laittaa tuo termi muistiin).

Suositut jutut etenevät blogimaailmassa sellaisella vauhdilla, että yhtäkkiä niitä aina tursuaa joka paikasta kyllästymiseen asti.

Mä ainakin olen homssuinen ihan luonnostani, nytkin mun vähän aikaa sitten uusi ja raikas otsatukkani peittää melkein silmäpussit, kun en vaan ole saanut aikaiseksi mennä kampaajalle (oikeasti panttaan kampaajalle menemistä viimeiseen asti kun ennakoin, etten loppukeväästä kerkeä sinne ollenkaan). En toisaalta edes tykkää tällätä itseäni, siihen menee liikaa aikaa ja se on vaivalloista.

Hmm, mun arkistoistani löytyy Aleister Crowleyn Tarot-kortit, Jimppa-elämänkerta ja Laibachin levyjä (tosin ne on alunperin miehen omaisuutta...), mun tukka oli joskus pitkä ja luumunpunainen ja mä käytin trikoosametista tehtyjä kuteita (olin jo silloin mukavuudenhaluinen ennnemmin kuin tyylikäs). Niitä ei tosin taida olla jäljellä yhtään, mutta musta väri on kyllä säilynyt pukeutumisessa hyvin hallitsevana elementtinä.

sk, en siis lukenut ollenkaan sun postausta siten, ettei sulla olisi tyylimokia taustalla tai suhtautuisit niihin nyt jotenkin tiukkapipoisesti, päin vastoin.

tarkoitin lähinnä sitä, että mä todella kuulun niihin, joilla ei ole ollut sun (ja anun) kaltaista selvää "alakulttuuripäähänpinttymää", josta erilaisten jatkoinspisten kautta se oma tyyli muodostuu. mua lähinnä kadehdittaa se, että voi puhua tyylistä tuollaisena koosteena. mulla on ollut aina kyllä alakulttuuripäähänpinttymiä, mutta ne ovat menneet niin ristiin rastiin, ettei selkeää lankaa voi löytää.

ja ihan samoin mun suhde tyylimokiini on tuollainen historiallinen ja tarkasteleva: ymmärrän hyvin, miksi pukeuduin siten kuin pukeuduin, vaikka jälkikäteen arvioiden olisi tietysti voinut tehdä paremminkin. mutta siis en koe omien hutien kauhistelua minään juttuna, kuten et ymmärtääkseni sinäkään.

mun tyyli-ideologiaa on kutsuttu (minä ja jotkut kauemmin mut tunteneet) kameleontiksi. se on ollut eksplisiittistä eli joskus parinkympin tienoilla itse asiassa tein eräänlaisia sosiaalisia kokeiluja vaihtamalla tyyliä jonkun random-alakulttuurin mukaiseksi ja seurasin, miten hyvin pääsin sisään "piireihin" (suurin hyöty näistä kokeiluista on ehdottomasti ollut aikamoisen alakulttuuritietopohjan kehittyminen, jolla voi loistaa trivialissa), mutta yleensä implisiittistä eli yhtäkkiä joku juttu mun elämässä vie esteettisesti johonkin suuntaan.

mutta kuten kommentoin sun uudessa postauksessa, pelkään pahoin, että kameleontti on kuollut ja tilalle on tullut femakko-arkkitehtilookissa jumittava erki.

Stella, kiitti mielenkiintoisesta pohdinnasta taas! Ja toisaalta mä tunnistan tuon kameleonttimaisuuden itsessä ja pidän siirä ja tavallaan kaipaankin sitä - etenkin nuorempana, mutta siis jo aikuisena oli just enempi tuota, että joku juttu vaan vei estettisesti toiseen suuntaan. Tosiaan, tää nykyinen "oma tyyli" voi oikeasti olla mullakin jumahtamista, laiskuutta, riskinoton pelkoa, whatever. Koska tosi tavallinen tällanen nykyajan kulttuuritanttahan mä alan olla.

(Vähintään tarttis välillä kihartaa hiukset/ laittaa B 52's nuttura päähän ja jotain kreisimpää ylle.)

Sanonpahan vaan, että oltais melkoinen joukkue Trivialissa. Mä kun kaiken lisäksi jostain syystä muistan ihan tajuttomasti urheilufaktaa (ja kosahdan aina historiakysymyksissä, joiden pitäis olla mun leipälaji).

Ysäri-kuusari, joo. Kun ekan kerran luin sun blogia, mulle tuli sellainen olo, että me tunnetaan jostain yhekskeetluvun alusta. Niinku et ollaankohan humpattu teineinä samassa seurueessa joissain Turun typpihappobileissä Deee-liten tahtiin tai kitattu alaikäisinä pohjia jonkin Tampereen Laternan tai I-Klubin tai Verkatehtaankadun Jojon (r.i.p., onneks nykynuorilla on vihdoin se Vastavirta) kulman takana, ennen sisään yrittämistä. En nyt mitään avainkokemusta tai kunnon flashbackia saa houkuteltua, joten ehkä olemme vain samaa erki-polvea ja skenet on joskus hipaisseet.

Mut ysäri-kuusarista. Voi kakka mua hävetti jälkeenpäin, kun joskus vuodenvaihteessa kirjoitin tänne kommenttilootaan jotain Spacemen 3:n "Starship-coverista". Siis kyllä mä nyt tiedän, että se on Revolution se varsinainen biisi siinä. Kasvoin Detroit-rokin soidessa. Sikäli oli ihan mieletön jysäys sitten teininä, kun alkoi tulla näitä Spacemen 3- ja Thee Hypnotics -tyyppisiä bändejä, jotka sit niinka ite löysi ja jotka oli ihan oikeasti olemassa siinä hetkessä. Manchesterilaisista nyt puhumattakaan! Mut toi Thee Hypnotics oli aika kivan näköinen kaikkine itämaisine mattoineen, mustine Gibsoneineen, röyhelöpaitoineen ja ennen kaikkea voodookoruineen, jotka oli sitä Debbie Harry-, Cramps- ja Fuzztones-osastoa. Ton rekvisiitan avulla mä selviydyin paituleiden, värilevisten, märkäkiharoiden ja mitä kaikkea muilla nyt olikaan aikakaudesta.

Ystäväni bändi kävi jokin aika sitten Lontoossa keikoilla. Ne tapas siellä sikäläisen faninsa, "jonkun mustanpuhuvan kaverin", joka kierrätti niitä kirpputoreilla ja klubeilla ja vei lopulta himaansa, jossa oli samettiverhoo, tarokkipöytää, pääkallokynttillää yms. epä-Ikeaa. Olin ihan et "Glenn Danzigin salakämppä? Patrician ja Damned-äijän koti? kukakukasanosano?", ja vastaus oli "joku Jim Jones", joka siis ei ole mikään 'joku' vaan juurikin ton Hypnoticsin laulaja-kitaristi. Hyvä kuulla, että vanha korpin tyyli on pitänyt!

Mun piti alun perin kirjoittaa jotain Maila-Katriina Tuomisesta, mutta hukkasin taas langanpään.

R, olen miettinyt aiemminkin, että varmaan ollaan oltu samoilla paikoilla samaan aikaan. Mulla oli 16-vuotiaana ns. naama-vip Laternan kolmoseen, siellä mä litkin valkoviiniä enkä tuntenut ketään, mutta olinpahan nätti ja nuori.

Noi sun jutut on niin hyviä. Niitä pitäisi saada ihmisen lukea vaikkapa painetussa muodossa, kirjoita 90-luvun suuri sukupolvikuvaus? Deee-lite typpihapossa todellakin (sielläkään en tuntenut ketään, mutta mulla oli psykedeeliset leggingsit.)

Oon ollut Maila-Katriinan taidehistorian kurssilla, ja muutenkin arvostan.