(swim)suit issues

Otsikon biisi alkoi kummasti soida päässäni kiskoessani jalkaan kuvan housuja (Marella, mallikappaleena Hulluilta päiviltä). Onneksi kiiltävähkö ja ihanan viileä puuvillasekoite joustaa, ja hyvinleikatut kapeat housut pidentävät sääriä puoli metriä.

Julistan aina välillä vihaani leggingsejä kohtaan - ehkä se kumpuaakin siitä, etten yhtään tykkää reisieni ulkonäöstä "mukavan ja helpon" trikoon alla, slimmit pöksyt yksinkertaisesti näyttävät paremmilta. Tämä pätee etenkin farkku vs. farkkuleggaritaistossa. Saatan myös olla outo, mut mun mielestä vetoketju-nappikiinnitys on lopulta mukavampi kuin käytössä lörpsyvä kuminauhavyötärö.

Fattie boom boomista tuli mieleen sekin, etten ole pauhannut täällä aikoihin kehonkuva-asioista. Hermostuin miltei kirjoittamiseen saakka Pupulandian erään postauksen kommenttiosaston pölvästeistä, jotka kävivät hoikan tytön kimppuun syömishäiriösyytöksin, mutta Jenni itse käsittelikin jo asiaa fiksusti.

Monen Pupulandian kommentoijan tavoin mäkin ihmettelen, miten nykyään jo ns. normihoikka saa "Liian laiha!"-syytöksiä - Ilmeisesti kansan paisuttua yli taikinatiinun viimeiset viisitoista vuotta, käsitys "normaalista" vartalosta on myös muuttunut. Itsekin olen saanut hoikistuttuani kuulla odottamattomiltakin tahoilta anoreksiaepäilyja ja "kaikki me ollaan Perasta huolissaan" -tason kommentteja. Ikäänkuin mun tarttis selitellä ympäriinsä että kyllä minä syön, ja juon!!! Kuitenkin juuri silloin kun lihoin taatulla "napostele ja juo limsaa jatkuvasti, mutta välttele oikeaa ruokaa" -metodilla, mun suhde ruokaan oli vääristynyt ja body image kovasti häiriöinen.

Tällaisena vastuullisena aikuisena voisinkin nyt vaikka näyttää peppua kaikille urpoille, jotka kokevat oikeudekseen ruotia vieraiden ihmisten ulkonäköä ja mielentilaa netissä ja ns. elämässä.

Toukokuun britti-Voguessa oli naisten keskinäisestä vihanpidosta, arvostelusta ja muusta ankeesta meinigistä varsin hyvä artikkeli, ikävää, että sen kirjoittajaksi oli tarvittu mies. Jutussa oltiin mun kanssa samaa mieltä siitä, että jatkuva julkkisnaisten kropan/pukeutumisen/oletetun älykkyyden/juhlimisen/lastenhoidon/ yms yms repostelun leviäminen koko naiskansan huviksi on madaltanut kynnystä vihata ja arvostella elävän elämän kanssasisaria. Narttuilu heikentää elämänlaatua, sitä on "itte se, mikskä toista sanoo".

Siksi julistan edelleen (swim)suit issuesin heittaamisvapaaksi vyöhykkeeksi - täällä jengiä arvostetaan, ei arvostella. Haastan muita bloggareita samaan - ei vaadi hirveästi lahjakkuutta keksiä ilkeää sanottavaa julkkisnaisista, paljon palkitsevampaa on löytää esikuvia - edes tyylin saralla - ja kehua heitä oivaltavasti.

Voguessa puututtiin toiseenkin mieltäni riivanneeseen, äärivakavaan aiheeseen. Nimittäin, käsilaukkua EI enää sit kanneta kyynärvarrella tai muutoin epäluontevassa koukussa. Tiedättehän sen julkimoiden aikoinaan lanseeraaman tavan jonka ansioista nykyteineillä ja muotibloggareilla on joko ihan hullu haba tai jatkuva jännevamma?

Mä en ole oikein ikinä käsittänyt, miksi laukkua kannetaan väen väkisin kropan edellä, "kattokaa miten hienoon mulla/mun miehellä on varaa" -tyyliin, kun sehän on sit kokoajan tiellä. NYT Vogue ja minä julistamme, että laukku survotaan kainaloon ja rutataan käteen, tai - shock horror - sitä kannetaan ihan normityyliin olalla! Näytän mallia lempilaukkuni, isän tekemän kirppislöydön kanssa.

Mitäs vielä. Niin joo, kuvien asu oli päällä lauantaina diskoillessa. Hyvin pelasi, kun kiristin tota Nanson korruptiopaidan ylähärpäkkeen takaosaa hakaneulalla. Herää kyl kysymys, kelle nämä oikein on mitoitettu. Omatekemä nahkakaulakoru ei hierrä kaulaa (paljon yhtään), eikä ne siiman jäljet oikeastaan edes näytä fritsuilta. Paljoa. Korumerkkini on muuten sitten Revolution is My Boyfriend!

Niin ja Töölö Fashion Instututen yliopettaja Äksy on startannut taas blogin, Suojakerroin 1000. Rynnätkää sinne, kohta.