(swim)suit issues

Nythän Samu-Jussi on lähtenyt läiskimään Marimekolta aika lyhyeksi jääneen taiteellisen johtajuuden jälkeen, saas nähdä, mitä tuleman pitää...

Itselläni ei ole yhtä vahvaa MM-historiaa, mutta olen kyllä seurannut mielenkiinnolla firman touhuja jo pitkään. Raitapaidat eivät ole ikinä malliltaan sopineet mulle, vaikka joskus olikin aika, jolloin fiilis olisi ollut kohdallaan (ja olen muuten kantanut oman korteni kekoon viimevuotisessa tasaraidan tasavuosikamppiksessa!), mutta vuosituhannen alun Samu-Jussi-vaatteita löytyy edelleen kaapista useampia. En tajuu, mitä S-J:n mallistoille on viime vuonna tapahtunut, niistä on tullut tylsiä ja huonosti istuvia naisvaatteita hyvin leikattujen ja persoonallisten juttujen sijaan.

Ja tosiaan firman tuotteiden laatu laskee kuin lehmän häntä, kaikki on nykyään Made in China ja villatakit nyppyyntyy. Viimeksi olen ihmetellyt vaatteiden kokoja, 60cm kokoinen vauvan body on meidän 60-senttiselle vauvalle aivan järjettömän iso, varsinkin leveyssuuntaan. Ehkä nykyajan Mari-lapset ovat hyvin syöneitä.

Anu, nyky-Mekon panos vanity Sizing -ilmiöön onkin ihan oma aiheensa, villitys voi pulskasti myös nasiten vaatteiden puolella - ei koon 36 kuuluis olla mun kaltaiselle naisenklohmolle mahasta ja tissistä ISO!

Mää vallan unohdin tästä grunge-indiepop-teini-ikäni ja shokin, kun huomasin, ettei tasaraitaa enää leikattu samalla tavoin (hartiosta kapeasti ja kädenteist niukasti) kuin meidän iskän remonttipaidoissa. Pidin sit sitä remonttipaitaa koulussa ja isolla kirkonkylällä.

Kirjottelit vahan aikaa sitten vaatekaappien klassikoista ja vaikka jo silloin kovasti nyokyttelin tekstille, taytyi sanoman muhia vahan aikaa ennen kuin todella kasitin, etta juu, voi olla OMIAKIN klassikoita, ei vaan niita Gloria -lehden maarittelemia juttuja (vaikka tarpeellisia [kai] toki nekin). Taman tajunnanavaavan ahaa -elamyksen koin, kun hoksasin, miten hienon kesapuseron saankaan kirpparilta loydetysta kaunishihaisesta ja -kaula-aukkoisesta yopaidasta. Oikein nauroin itsekseni kun ajattelin sen olevan selvaa klassikon ainesta ja muistin kirjoituksesi.
Toki tama ei ollut ensimmainen kerta, kun tajuan, etta jotain jumalaista tuunattua/ei trendikasta/vain omassa mielessa jarkeenkayvaa on kaappiin juurtunut. Mutta ennen niille ei ollut selventavaa NIMITYSTA. Nyt on, ne on klassikkoja. Ja tassa kai sitten (ainakin omalta kantilta katsottuna) tajuan toisenkin (tai siis monen montahan niita on )hyvan puolen tassa blogikirjoittamisessa (ei hajuakaan josko se toimii esim. sinulla nain, mutta ainakin mulle se selkiyttaisi asioita), nimittain etta asioita (siis tyyli/muoti tassa tapauksessa) onnistuu selittamaan ja selventamaan sanoilla. Siis, etta pystyy sanomaan, etta tama on tata ja tuo on tuota, etta asioilla on NIMET (olkoonsakin sitten vaikka miten mielikuvitukselliset ja muille merkityksettomat). Niinkun vaikka Annan (Meidan Pariisi) tyylin kuvailu ja sinun sen luonnehdinta tyttomaiseksi. Minusta se oli oivallinen luonnehdinta ja loksautti palasia kohdalleen. Pidan siita, etta asioita voi kuvailla osuvasti, enka koe naita nimityksia/kuvailuja/termeja millaan lailla rajaavina tai poissulkevina. Eli kiitos tasta klassikko -termin uudelleen maarittelysta! (Itse kun tahan ei olisi nakojaan kyennyt..) :D

Naulan kantaa osuit kommentoidessasi nyky-Marin laadun surkeutta. Ostin viime vuoden puolella hinnakkaan puuvillaisen trikootunikan, joka oli harmikseni järkyttävän sähköinen! Väritkin kulahtivat parissa pesussa. Toinen raitapaita alkoi nyppyyntymään pesussa. Hinnan ollessa korkeahko toivoisi laadun olevan halpaketjuja parempaa. Näin ei kuitenkaan ikäväkseni ole, vaan jopa H&M:ltä löytää nykyään laadukkaampaa trikoota.

meidän äiti kaivoi kaapista jouluna minun kolkytvuotta vanhan mariyöpaidan, punavalkoraidalliset pöksyt ja paidan. nyt käytössä kuusivuotiaalla pojallani :). ja oikeesti, vaatteesta ei näe menneitä vuosia mitenkään. tai no, kuivausrummussa kuminauha haperoitui, mutta se kuulunee asiaan tossa iässä. "ennenvanhaan" marimekon laatu oli jotain ihan muuta, kun se nykyään on.

Ja niin, mie oon aina tykannyt Marimekosta, vaikka en niin paljon heilta omistakaan. Reppu, olkalaukku (iso) ja muutama kirppikselta ostettu Jokapoika -paita (joista varsinkin mustavalkoinen aiheuttaa kuulemma raidallisuudellaan combo vareillaan paansarkya). Viimeisin (ja ainoa uutena ostettu) ostos on Ritva Fallan suunnittelema musta villapusero (sekin Kiinassa tehty, huomasin vasta myohemmin), joten en ole missaan mielessa Marimekon suurkuluttaja. Ai niin, on mulla pari paksuraitatunikaakin, jotka on mukavia pitaa. Ostaisin varmaan enemmankin Marimekolta, jos asuisin liikkeen laheisyydessa. Ainakin silloin nakisin heidan luomuksensa kunnolla, silla Marimekon nettisivut on aivan saalittavat ja lahinna pakottavat arvaamaan, minkalaisesta vaatteesta onkaan kyse. ISO MIINUS siis siita ja eiko hekin muka voisi jo alkaa myymaan tuotteita myos oman verkkokaupan kautta?!?! Mistas pirskatista niita edes ostaa, jos asuu vaikkapa ulkomailla tai muuten ei paase kauppaan paikan paalle? No yhtakaikki, himotushimotusta en Marimekon tuotteita kohtaan (ehkapa joskus laukkuja) useinkaan tunne, mutta siita huolimatta on heidan liikkeissa kylla mukava kierrella. En oo ihan varma, mika siella vetoaa, ehka se Marimekko -ajatus itsessaan. (Haaveilen kylla saannollisin valiajoin niista nilkkapituisista tasaraitayopaidoista [tokko ne niita enaa tekeekaan]. Haluaisin kaikki variyhdistelmat, joissa toinen raita on valkoinen.) Ja toki sitten joskus nakee jonkun lesoilevan ;) vanhoilla perityilla Mari -vaatteilla (hienoja mekkoja, kauniita kankaita, kunnon tekoa), joista kannattaakin toki lesota. Hienojahan ne ovat.

Vanhan Marimekon kestävyys on jotain ihan uskomatonta. Ja Finnwearin. Mun äiti osti ensiksi mainittua ja työskenteli jälkimmäisellä, kun olin pieni, joten tuotteita on tullut tyypattua paljon, yhä vieläkin: Esim. monet mulle lapsena hankituista aikuiskokoisista vuodevaatteista on mulla käytössä edelleen. Ja perheen vanhoista valokuvista tutut vaatteet käyvät yhä ulkona, nyt vain uusien ihmisten päällä. Rakkaimmat pieniksi jääneet on arkistoitu huolellisesti. Oikeastaan kaikki tilkut ja riekaleetkin on jemmassa. Pikkuriikkiset Nanso-yöppiksetkin odottavat kaikki tulevia lapsiani ja lapsenlapsiani, jotka voivat sitten nukahtaa mukavasti pehmeäksi hiutunut tekstiili ympärillään.

En osaa selittää, miksi nimenomaan vanhaan 'mekkoon on syntynyt niin luja tunneside. Se liittyy jotenkin siihen ilmapiiriin, mikä kotona oli, sen ajan tunnelmiin. Onneen ja toiveikkuuteen, siihen, että on vähän rahaa ja jotenkin sekavaa liikehdintää maailmassa mutta yllä kuitenkin laadukasta suomalaista taminetta. Ja kaikilla oli niitä, se oli jotenkin joka suhteessa tosi tasa-arvoista. Ja kaikilla ne oli äidin kiintymyksellä ostamia tai tekemiä. Nimenomaan ei mummolta, vaan nuoren toimeliaan äidin hankintoja.

Muistan oman nuoruuden grunge-indievuosiltani erään liikuttavan Marimekko-jutun. Käytin silloisessa toimistotyöpaikassani isän remonttipaitaa :), olinhan slacker ja retro ja tolleen. Työkaverini, viisikymppinen nainen, tunnisti paitani Marimekoksi ja kysyi, olenko osallistunut meneillään olevaan Marimekko-muistelmakirjoituskilpailuun. En ollut kuullutkaan koko kilpailusta, kai se oli jokin firma itse järjestämä markkinointitekstikeruu. Laahustin tieheni. Seuraavana päivänä nainen yhytti mut taas ja halusi näyttää jotakin. Hänellä oli jokin kangasmytty ja joitakin papereita. Mytty oli 1960-luvun Marimekko-kankaasta ommeltu pikkutytön mekko. Paperit olivat hänen kirjoituskilpailutekstinsä. Hän antoi tekstin oikoluettavakseni (tuolloinen työni muutenkin) ja mainitsi, että hän on kirjoittanut tuosta samaisesta mekosta, jonka juuri nyt näen. Hän myös sanoi, että hän on saanut tekstiin sellaisia asioita, joista ei ole muuten juuri voinut puhua. Laahustin tieheni ja valmistauduin kohtaamaan lähinnä pilkuin erotettuja lauseenvastikkeita ja kaksoispassiivia. Luin tekstin ja aloin itkeä. Naisen Marimekko-muisto oli kuvaus siitä, miten hänen tyttärensä oli kuollut vauvana, ennen kuin ehti kasvaa äitinsä valmistamiin Marimekko-vaatteisiinsa sopivaksi.

Nyt tuodakseni jälleen pääni pinnalle lopetan pariin toisella tavalla emotionaaliseen toteamukseen:

Sinisestä unikosta tulee migreenikohtaus.

Kristiina Halkola oli nuorena kuumista kuumin häijyläinen!

Tuntuu kivalta nähdä vanhoja Marimekko-kankaita ulkomailla. Vaikka NYC:n Ludlow Streetin Cake Shopissa. Kiitos tässä vaiheessa, että tuossa on tuo Epicly Later'd -linkki; lievittää ainakin vähän ikävää, kun voi selata kuvia.

Kaikissa sun muissakin viimeaikaisissa postauksissa on ollut kaikkea mahtavaa ja kiintoisaa, mutta ehken nyt jatka vielä niihinkin; parempi on vain todeta kootusti: HIENOA MATSKUA ja KIITOS.

R.

PS Myös Fifi-juttusi oli jautaa, joskin mä itse en uskaltaisi puhua ironiasta edes ironisesti, ettei joku juppi vain näe sitä ja ajattele, että tohon touhuun jotenkin "saa" suhtautua salaivallisesti. Kuten kirjallisuudesta tuttu paha kaimani myös minä majailen paljon siinä harjun keskustanpuoleisessa nykyään kalliissa kaupunginosassa. Istun puutarhassa juomassa kaljaa ja näyttelen keskisormea jupeille, jotka tuijottavat aidan takaa, että mitenhän tuonkin pytingin sais ostettua ja pilattua. Ei mitenkään, mutta hitto että mua ahdistaa se tuijotus. Ilmastointilaitteen, hissin, asfalttipihan, rapukutsulyhdyn ja valkoisen lateksimaalipurkin kuvat niiden silmissä. Vastavirrassa Sorbuksella sitten koetan huuhtoa tuota näkyä mielestäni pois...

Loistavaa lukea muidenkin mietteitä Marimekosta :) Mulle taas ne tasaraitapaidat jne. eivät ole oikein koskaan iskeneet ( tosin muisteltuani oman kirjoituksen jälkeen, olen kyllä pentuna pukeutunut Mariin, 12-13-vuotiaana äidin vanhoihin vaatteisiin, jotka olivat silloin ihania, mutta ihan lapsena mua tai veljeäni ei kyllä muistaakseni puettu Marimekkoon, ilmeisesti ne ihan pienten lasten vaatteet ollaan saatu kierrätettyinä tms., täytyykin tentata äitiä, kun ens kerralla nähdään!), mutta niiden filosofia kuulostaa kyllä hienolta! Ehkä mä koen enemmän sellaiset kunnon miehiset vaatteet sitten ns. tasa-arvoisina, sellaisina itselle "radikaaleina", siis esim. miesten puvun housut, joihin teininä tykkäsin pukeutua ja monen vuoden jälkeen ne tuntuvat taas itselle "oikealta".

Itselle se unikkokuosi on kyllä ollut viimeinen niitti Marimekon suhteen, mulla oli kyllä pentuna sellaiset äidin, virttyneet vihreät unikkoverhot huoneessani ( ja löytyyhän näitä luurankoja kaapista, hehhee!), mutta se 2000-luvun vaihteen unikkobuumi..kiitos ei enää unikkoa!

Itselläni ei Marimekkoon liity kovinkaan vahvoja muistikuvia, mutta omasi kuulostivat samaistuttavilta ja ihanan "lapsuuden-tuntuisilta":)

juu, tosiaan, se 2000-luvun unikko-buumi oli ihan kamalaa ja teki kylla marimekon unikosta miltei kirosanan.

Kiva että kirjoitit Mari-ajatuksia: yritys on joka tapauksessa niin merkittävä toimija kulttuurissamme, että pitäisin likimain jokaisen suomalaisen tyylibloggarin velvollisuutena selvitellä vähän myös omaa suhdettaan tähän yritykseen! :)

Mä rakastan vanhaa Marimekkoa, ja mulla on lukuisia joko äidiltä tai isoäidiltä perittyjä mahtavuuksia tai kirppiksiltä löytyneitä ihanuuksia, joita vaalin aarteina - ja joita käytän tavan takaa. Pidän eniten 60-80-luvun graafisista kuoseista ja mekoista, mutta paljon muustakin (esimerkiksi muutamat vaatteet S-J Kosken ekoista mallistoista kuuluvat suosikkeihini!). Tasaraita sen sijaan ei ikinä ole kuulunut lemppareihini, vaikka sen kulttuurisen merkityksen toki tunnistan ja tunnustankin. Tasaraita vaan ei oikein istu mun tyyliini, eikä muuten jokapoikakaan.

Viime vuosien Marimekosta mulla on aika sekalaisia fiiliksiä... Marimekon suurin ongelma mun mielestä tällä hetkellä on se, ettei se ole onnistunut viimeisimmän menestystarinansa (nostalgisten kuosien, Unikko tietty etunenässä, uudelleenlanseerauksen) jälkeen tuottamaan mitään oikeasti innovatiivista tai kiinnostavaa. Mä olen yhtä kyllästynyt Unikkoon kuin kaikki muutkin, mutta täytyy silti nostaa hattua sille, miten hienosti ja kaupallisesti menestyksekkäästi yritys hyödynsi tuota vuosituhannen vaihteen nostalgiabuumia ja ihmisten innostusta historiakulttuuriin. Vaan nyt ovat ajat toiset - nyt ei nostalgialla taas ole ollenkaan vastaavaa kysyntää kuin kymmenen vuotta sitten. Marimekon taiteellinen linja on pahasti hakusessa - eikä asiaa varmaan auta yhtään se, että Koskikin jätti laivan.

Tuotannolliset ja laatuun liittyvät kysymykset (ongelmat) ovat sitten vielä ihan oma tarinansa. Bloggasin omasta Mari-suhteestani keväällä, ja keskityin juurikin näihin suomalaisuus-mielikuviin ja tuotantokysymyksiin. http://www.meidanpariisi.net/?p=462

Arvostan muuten kanssa Ritva Fallaa kovasti! Hän on minusta suomalaisen muotoilun suurnimiä ja pitkän linjan osaajia ja ansaitsisi huomattavasti enemmän arvostusta kuin mitä tuntuu saavan!

Omaan lapsuuteeni ei kuulunut Marimekko. Äitini ei ole koskaan voinut sietää suurikuvioisia kankaita eikä hän halunnut tasaraitaa kun kaikilla oli sellainen. Itselleni Marimekko on aina ollut jotain tavoittelemisen arvoista, kotimaista ja laadukasta. Kun olen aikuisena hankkinut (kalliita) Marimekon tuotteita ja todennut usein laadun olevan vähän mitä sattuu, on pettymys ollut valtava.

Nykyään ostan Marimekkoa oikeastaan vain alennusmyynneistä. Tämän tavan olen havainnut olevan hinta-laatusuhteen parempi. Sitä paitsi minulle Marimekon koko 32 on just sopiva ja ne tuntuvat usein jäävän alehyllyyn. Näppärää ja kukkarolleni sopivampaa kuin 400€ maksavat mekot joiden laadusta ei koskaan ole varmuutta ennen ensimmäistä pesua.

Hei, ensiksikin on pakko kiittää ja ylistää mahtavaa blogiasi, jota olen jo pidempään seurannut, mutta nyt vasta intoudun kommentoimaan. En nyt osaa paremmin kuvailla tuntojani blogiasi kohtaan muuten kuin että on ollut ihanaa löytää blogi jossa on asennetta enemmän kuin tuhennessa muussa yhteensä.

Tähän Marimekko-asiaan sitten puuttuakseni. Oma Marimekko historiani on aika lyhyt ja viime vuosina suhteeseen on tullut säröjä monien edellemämainittujen syiden vuoksi. Ylihintaista ja huonolaatuista. Joukossa on edelleen valopilkkuja, kuten edellä on mainittu, mutta juuri se perustuotannon huono laatu saa minut surulliseksi ja haikailemaan vanhojen hyvien aikojen perään.

Se vanha Marimekko... Se tuo mieleeni kuvat äidistäni ja isästäni istumassa mummolan sohvalla tai loikoilemassa sivukammarin sohvalla tasaraitapaidoissa, äitini punavalkoisessa, isäni sinivalkoisissa. Ne vanhat tasaraita- ja jokapoita paidat olivat jotain sanoinkuvaamatonta, mutkattomia ja yksinkertaisia vaatteita, hyvin leikattuja ja istuvia ja hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia. Mutta mitä tapahtuikaan kun itse halusin jäljitellä tätä mielikuvaa ja ostin ensimmäisen tasaraita-paitani (kun ne vanhempien paidat olivat aikoinaan olleet niin ahkerassa käytössä ettei niistä ollut enää kierrätettäviksi..). Ostokseni paljastui vain äärettömän huonosti istuvaksi ja parin pesun jälkeen myös huonolaatuiseksi. Melkein siinä itku pääsi. Kun tänä kesänä sitten eräänä hellepäivänä eksyin lämmön halvaannuttamana ginatricottiin ja ostin sieltä kyseisen lafkan ensimmäisen vaatekappaleeni, raidallisen viskoosimekon, tunnistin heti marimekko-vibat. Jotenkin nurinkurista, että haluaisin olla kuin äitini 25 vuotta sitten haahuilemassa helteisessä kaupungissa marimekon raitamekossa, mutta olenki vain halpa jäljitelmä...

Marimekko tuntuu siirtäneen painopisteen kestävistä, laadukkaista ja monikäyttöisistä tekstiileistä DESIGNIIN. Sen sijaan, että Mari-tekstiilit olisivat joka kansan hankintalistalle soveltuvia (nimenomaan seuraavalle sukupolvelle periytyvinä sijoituksina!), niihin on tullut keskiluokkainen leima. Koko kodin voi sisustaa Marimekolla, aina astioista, pöytätableteista ja seinävaatteista alkaen. Unikko-kuosi on jo täysin pilattu alkuperäisestään, sitähän myydän Tiimarin tuotteissakin...! Onhan siellä mielenkiintoisiakin suunnittelijoita, mutta suurin osa on mennyt massatuotannoksi ja suorastaan kuluttajien aliarvioimiseksi.

Hei kiitos kaikille tähänastisista mahtavista jutuistanne, muisteloistanne ja analyyseista! Palaan keskusteluun paremmalla ajalla, nyt on kädet täynnä ratkojaa, t-paitaa, dekkaria ja JÄÄTELÖÄ (tää ei voi päättyä kovin hyvin?).

Erityishuomio kommenttaattori R:lle tähän väliin, että mulla on ollut sun juttuja ikävä! Ja nostit esiin tärkeän pointin "meidän sukupolven" (karkeasti yleistäen!!!) nuorista, toimeliaista äideistä - 'Mekko oli just osa sitä irtiottoa vanhempiensa kankeammista ajoista.

Palataan!

Uskaltautuisikohan tähän kommentoimaan... Olen joskus ollut töissä MM:ssa, ihan vaan kesätöissä, joten ehkä MM ei haasta mua oikeuteen jos vähän avaudun.

Luulen, että kankaiden laadun "huonontuminen" johtuu siitä, että takavuosien kankaat oli uutena jäykempiä, kovempia ja paksumpia. Nykykäyttäjät haluaa vaatteensa pehmeinä, joten uudetkin matskut on siten käsitelty, että ne ei ole niitä peltipaitoja kuin lapsuudessani 70- ja 80-luvulla. Toki sillä, mistä puuvilla ostetaan on paljon vaikutusta. Ehkä MM ei enää hanki edullista hyvälaatuista puuvilla biltateraalikaupalla entisistä Neuvostotasavalloista vaan jostain ihan muualta...

Toiseksi, uusi tj Mika sanoi jossain haastattelussa, että MM haluaa tarjota sisustajille ja kaupassa piipahtajille aina jotain kivaa pientä uutta. Heräteostoja, joissa on yllättävän suuret katteet:) Joten tämä on linja ainakin toistaiseksi.

Kolmanneksi, en ole syttynyt Samu-Jussille mutta en myöskään perinteiselle MM:lle. Lapsuudestani muistan jotain käytetynä saatuja MM-trikoita, mutta mitään kummempaa ne eivät sykähdytä. Sen sijaan menin 2000-luvun alkuhuumassa ostamaan erään Unikkotuotteen, koska se näytti uudelta ja raikkaalta. Niin ne ajat muuttuu:) Ai niin, onhan minulla joku perusolkalaukku, aivan mahtava arjen pelastaja.

Nykyisellään en ottaisi mitään sisustus- tai vaatetuspuolelta, koska pidän enempi yksivärisyydestä ja toiseksi vaatteiden mitoitus ei sovi minulle (öö, kenelle sopii?), käytän vain yksivärisiä vaatteita enkä pidä Samu-Jussin muumi/pallomaisista vaatteista. Toki jokaisessa mallistossa on joku yksittäinen kriteerini täyttävä tuote, mutta sitten se on jotain 100% silkkiä ja maksaa mansikoita. Maija Louekarin kuosit ovat kyllä ihan kivoja, jossain muualla kuin omassa kodissani.

Neljänneksi, huvittavaa oli havaita, että MM-liikkeeseen saattoi astella asiakas joku 10-30 vuotta vanha valokuva kädessään ja tiedustella vieläkö ko. tuotetta löytyy. Haloo, kyllä se mallisto MM:llakin vaihtuu:) Samoin asiakkaat kyselivät "eikö teillä olisi mitään yksiväristä" (kangasosastolla). Niinpä, mitäpä siihen sanomaan, kun kyse on kuitenkin painokangastalosta.

Olisi mukava kuulla, mitä arvoisat kanssakommentoijat haluaisivat MM:n tarjoavan. Istuvia, hyvälaatuisia vaatteita uusilta mielenkiintoisilta suunnittelijoilta? Sisustustavara ei saisi olla "tiimaritasoa" (voin kertoa, että en myyjävuosinani myynyt yhtään kalleimpaan hintasegmenttiin sijoittuvaa sisustustuotetta. Ihmiset ostavat niitä halpoja pikkujuttuja, vaikka olishan se kiva jos olis vaan desing...) Ja näillä eväillä firman pitäisi tehdä voittoa... hmmm.

Hyvä postaus, varsinkin kun aihe tulee niin lähelle omaa sydäntäni. olen mari-trikoissa kasvanut ja 70-luvun puolessa välissä syntynyt, jonka kaapissa on edelleenkin äidin vanhoja mari-trikoita 70-luvulta ja omia paitoja joita on pidetty 90-luvun alusta asti. nyky marimekko-meininki ahdistaa, lähinnä siksi että ostamalla marimekkoa ei enää tue nimenomaan suomalaista työtä (tottakai designereiden työtä joo... mutta suomessa TUOTETTUA haluisi myös tukea) ja laatukin tosiaan on vähän mitä sattuu. ostan enää harvoin marimekkoa ja silloinkin vain tuotteita, jotka ovat tehty suomessa eli ei jää kovin paljoa vaihtoehtoja mitä voisi ostaa.

Odottelin kovasti "Marin uusia laukkuja", mutta pettymys oli kova kun ne tulivat kauppoihin. 129e punaisesta cluthcista (jossa oli ihana Maija Loekarin kippis-kuosi vuorena) joka oli tehty KIINASSA. Se siitä sitten....