(swim)suit issues

mä luulen, että tuo ilmiö on vielä kuitenkin niin uusi, että ensin valtavirrassa tehdään se ilmeinen ja in-your-face ja sitten vasta aletaan sovittelemaan itselle ja pukemaan sitä omaan persoonaan. se polyesterisatiinikorsettikin on tapa kuulua joukkoon, mutta vähän kokeilla, turvallisesti. tämän takia ehkä ihmiset on tyylillisesti homogeenisempaa kuin ehkä voisi olettaa. ja niinkuin totesitkin, sitten on niitä, joille se korsetti on just se juttu, ja hyvä niin.

Tiiti, toki, ja siis pointtini tosiaan (niinko huomasitkin) ei ollut millään lailla dumata jengin burleski-innostusta (esim. eilisistä bileistä välittyi aivan ihastuttavalla tavalla ihmisten hyvä fiilis ja laittautumisen ja "yhdessä performoinnin" ilo). Sainpahan vaan taas hyvän aiheen kaivella omaa napaa... Ja sit sekin varmaan on totta, että tässäkin näkyy se, miten hurjan kapea käsitys "naisellisuudesta" valtavirrassa oikeastaan on, ja miten (missä tahansa nuoressa skenessä) esikuvien voima on iso - mun silmiin näyttää, että sellainen muutenkin aika voimakkaasti katukuvassa näkyvä fiftari-psykobilly-tatskaleidi-rock -jengi on ainakin rakkaassa meidän kaupungissamme/maassamme ottanut burleskin yhdeksi omaksi ilmaisukanavakseen, ja se tavallaan dominoi koko sitä "standardia", kun toi juttu on kuitenkin "uutta".

Toisaalta, miehen vaatteilla supernaisellisuuden korostaminenkin on vanhaa kuin taivas ja valtavirtaa jos mikä, niinko koko cross-dressing.

Mua ehkä enemmän kiinnostaa tuossa burleskissa ei se ulkoinen habitus, vaan se, miksi ihmiset sitä tekevät? Jotenkin tuntuisi hassulta sanoa, että se on yhtä sirkusta, naamiaista, vähän kuin jokainen muoti/tyylibloggari leikkisi paperinukkeleikkejä. Tai, sitten mä vaan käsitän asiat liian vakavasti, eihän kaikella tarvitsekaan olla sitä syvällistä olemusta ( tai ainakaan kaikkien käsittää kaikesta niitä syvällisiä olemuksia). Itse en ole kokenut burleskia nyt niin omaksi jutuksi, vaikka kaikki kunnia asiasta kiinnostuneille, niin taiteilijoille kuin yleisöllekin :) ( ja jos vaan tulisi tilaisuus, kyllä mä lähtisin esitystä katsomaan, ehdottomasti! Olenhan omalla tontilla kehittänyt mahdollisen bileasunkin teeman ympärille :) )


Mä olen ehkä hassu, mutta naisellisuus/miehisyys ovat mulle ns.kirosanoja, ja koen ahdistavaksi ne yleiset määritelmät. Mutta, ehkä mä joku päivä osaan riemuita naiseudestani,ja vastapainoksi miehisyydestäni. Toisin sanoen, löydän ne puolet itsestäni. Ehkä se on tämä ns. aikuisuuden kynnyksellä oleminen, mikä laittaa ärsyttämään kaikki normit ja määritelmät, en mä ole vielä valmis olemaan nainen!

Mullekin toi burleski on vähän sellanen njaa-juttu. Mä tykkään kyllä kans katsella niitä kauniiksi laittautuneita ihmisiä, mutten usko, että kykenisin siihen itse. Tai siis toki kellohelmat, tyllit ja tekoripset iskee muhun kovaa, mutta liika laittautuminen ei. Dita von Teeseäkin sanotaan burleskiksi, mutta se nainen on yleensä hillityn tyylikkään näköinen. Eniten mua kai kiusaa se, että naisista tulee välillä kamalan kovan näköisiä räikeän 50's meikin kera. Ja tällä viittaan erityisesti itseeni.

Enkä muuten hallitse sitä naisellis-maskuliinistakaan pukeutumista :D. Miehisessä asustuksessa mun olo on yhtälailla outo. Mä olen ehkä burleskeimmillani aika basicissa kellohelmahameessa ja puhvihihapaidassa - jätän höyhenet ja nännitupsut niille, jotka sen paremmin hallitsee :). Ehkä tää kumpuaa siitä, että tykkään pitää sellaisia vaatteita, jotka ei hukuta mua alleen.

Mä tykkään kovasti wanhasta sirkuskuvastosta, ja wanhasta burleskista myös. Kovasti! Tätä viime vuosina Suomessa virinnyttä burleski-innostusta olen seurannut vain etäältä enkä siitä oikein mitään tiedä. Ihan kiinnostavaa sinänsä että sellaista on. Mut luulenpa ettei ole mun juttu.

Tykkään kovasti sun upeesta maskuliinisfeminiinisestä lookista - erityisesti skarppi jakaus tekee suuren vaikutuksen! Hienoo! Ja kuten niin usein, myös näissä sun lookeissa maskuliiniset lainat saavat kantajansa vain näyttämään entistäkin täydemmin naiselta. Just sellaiselta upean kiinnostavalta naiselta kuin sä olet!

Jos menisin vastaavaan tapahtumaan, myös mun valinta olisi maskuliinisuus. Kiinnostavaa tässä tematiikassa minusta on se, että näitä tyylillisiä maskuliinisuuksiakin on ihan valtavasti: mun sovellukseni näyttäisivät varmaan joltain osin samalta kuin sun, joltain osin erilaiselta. Ihan oikeassakin elämässä haen paljon (kaiken aikaa!) vaikutteita miesten pukeutumisesta, tavoitteenani on useinkin eräänlaisen "siron poikamaisuuden" ilmentäminen. Mähän olen aikas poikamainen kropaltani, joten pyrin vain korostamaan sitä omissa maskuliinisuuksissani. Mun maskuliiniset vivahteet ovat usein americana-viritteisiä (klassista farkkua, suoraa teepparia tai hihatonta, syksyllä myös ruutupaitoja...) tai sitten - erityisesti syksyllä eli nyt! - englantilaisiin (maaseutu)tyyleihin viittaavia juttuja, kuten polvihousuja, kapeita ratsastushoususysteemejä, ronskeja saappaita (jollaiset nyt onneksi juuri löysin!) erilaisia villakankaita huiveissa ja jakuissa jne.

Tuollaista glamoröösimpää maskuliinisuutta en juuri ole kokeillutkaan - pitääpä miettiä mitä mä voisin löytää 30-luvun Berliinistä!! Miehen maskuliinisuus on meidän huushollissa enemmänkin tuota osastoa - ehkä voisin käydä sen vaatekaapilla?

Mun mielestäni sun tarkkailijuudessa on jotain Nancy Cunardia. Osaat varmaan itse selittää paremmin, miksi - tai väittää terveesti vastaan :)

Hienosäädetään: osallistuvassa tarkkailijuudessa.

Itsekin olen vain ihan ohimennen ja harvakseltaan lukenut burleskijuhlista ja -pukeutumisesta. En ole edes tietoinen, milloin tama ilmio pintaan pullahti, vai onko se siella aina ollut ja nyt vain noussut yleisempaan tietoisuuteen. Toivon tosin kovasti, etta burleskiudella on aina ollut jonkinlaista jalansijaa myos Suomessa, eika tama jaisi vain hetkelliseksi aikuisten harrastuksesi ja sitten haipyisi pois. Ei tosin siita syysta, etta itse palaisin halusta tutustua ilmioon, vaan siksi, etta tallaiset hetkelliset massaihastumiset arsyttavat minua ihan tavattomasti ja mielestani pikemminkin vieraannuttavat kuin innostavat tutustumaan. Trendikkyys tappaa.

Mutta jos nyt joku jarjestaisi burleskiteemaiset pippalot leikkisin ehdottomasti maskuliinisuudella. Ylifeminiinisyys olisi sinallaan myos mielenkiintoista, mutta saisin ehdottomasti enemman irti maskuliinisuudesta. Kuten Anna kirjoitti, maskuliinivariaatiota on niin monenlaisia, kun taas yliburleskifeminiinisyys on loppujen lopuksi varsin rajattua. Itseeni kolahtaa (aina vaan ja ikuisesti) 20-luvun dekadenttius, josta luultavasti maskuliinisia virikkeita ammentaisin. Toisaalta taas 1800 -luvun lopun tsaarinajan Venajan tyyleista inspiroituneet versiotkin voisivat olla aikamoista mannaa.

On ihan ilmiselvaa, etta sina SK valitsit maskuliinin, mutta toivoisin, etta olisit ollut viela enempi ja rohkeammin maskuliini(feminiini). Skarpimpi jakaus ja kaulakorut pois, ehkapa ylos asti napitettu kauluspaita solisluut ja muodot paljastavan t-paidan sijaan. Korkkarit olisit toki pitanyt tiukasti jalassa!

Tarkennuksena siis, oma asuni ei yritä ollakaan burleski-juhlien osallistujan asu, olin paikalla toimittajana, ja samalla reissulla osallistuin muihinkin menoihin.

Käsitinkin, että työn puolesta olit paikalla. Osallistuvuudella viittaan siihen, että tunnuit kuitenkin kommentoivan ympäristöä ja miettiväsi omaa suhdettasi sihen myös asullasi, kuten tunnut usein muutenkin kuvailemissasi iltamenoissa tekevän.

Hä, onko Klubin vessat remontoitu? Vai vain naistenvessa? Missä oksennukset, vessapaperisörtsö ja muu kuuluisa saasta? Onko taas yksi muistomerkki tuhottu?! Toivottavasti nyt edes bäkkärillä oli lattialla muutamia päälleastuttuja patonginpätkiä.

Yksi mua suomalaisessa nykyburleskissa ja -fiftaritouhussa kummastuttava juttu on epämukava tekokuitu. Seiloripojilla ja tatskatytöillä ei ole sitä iloisenseksikästä hemputusmeininkiä, vaan ne köpöttelee jäykästi ja haisee hieltä.

Ja mitä niihin iänikuisiin pölynhuiskuttelu-, tiskaus- ja pöydänkattamisnäytöksiin tulee, niin odotan innolla, että niihin otetaan mukaan myös esim. vaipanvaihtoa. Säväyttäis mielestäni kivasti vaikkapa miesporukoiden polttareihinsa tilaamia burleskiesityksiä joku tollanen.

R., kuten sanoin, mulla oli kiireinen ilta, muttei niin kiire, ettenkö olisi ehtinyt kuvata itseäni SEDULAN VESSASSA. Kluin vessat on entisellään, ja haisee vahvasti paskalta.

"Omalla kohdallani taas hypernaisellinen pukeutuminen, meikkaaminen ja elehtiminen tuntuu väärältä, en muistutakaan naista enkä todellakaan edes kunnollista drag queenia."

heh, ihan kuin mun suustani. näitä naiseus/mieheys -tyyliasioita paljonkin pohtineena (ja kaljun pääni vuoksi jatkuvasti pinnalla olevana asiana) mun täytyy kallistua omalla kohdallani myös tuohon maskuliinisuuden ja feminiinisyyden yhdistelyn tasapainoiluun. ehkä burleski on mulle "liikaa pelkkää naista", eikä siksi saa mua innostumaan? jotenkin pelottavaa huomata, mutta ehkä mulla on joku vastakohtien [sic! siis mähän en usko feminiinisen ja maskuliinisen olevan vastakohtia...] tasapainon tarve, jin/jang... hippi!!!

toisin kuin moni tänne kommentoinut, mulla ainakin tulee jo hiukan korvista ulos burleskiteemaa: sitä on viime vuoden aikana ollut joka paikassa... kaunista parhaimmillaan, mutta myös toistavuudessaan helppsti rasittavaa, ihan kuten mikä tahansa pinnalla oleva entertainmentti.

Stellagee, hippi on hipille hippi!

No joo, mä olen hyvinkin ignorantti mitä tulee koko burlesque-juttutouhuun, mutta haastateltuani alan piirissä vaikuttavia mä ymmärrän, mitä monet siitä saa. Ymmärrän senkin, että moni on jo pienestä fanittanut just jotain fin de siecle/20-30-luku -fiiliksiä, niin mäkin. Ja tosiaan burleski voi olla kiva keino leikkiä sitäkin maailmaa. Mut tosiaan ihan omakohtaisesti, mä en tiiä, en ole koskaan kokenut etten sais "olla ja näyttää naiselta" ihan omassa elämänpiirissäni, tai jotain.

Suomi on pieni maa, joten kun joku juttu menee mediassa isosti läpi, siihen myös kyllästyy nopeasti. Sit kun ilmiö kypsyy ja ikääntyy ja "menee pois muodista" siihen alkaa löytyä muitakin tulokulmia, jotka saattaa kiinnostaa ulkopuolistakin.

Juu, mä kans kyllä ymmärsin että olit paikalla toimittajana. Tarkennuksena siis omaan kommenttiini vielä se, että en toki ajattelekaan että asusi olisi ollut mikään teema-asu, vaan mielestäni tuohon (ja mihin tahansa!) kontekstiin oivallisesti sopiva maskuliinisilla elementeillä leikittelevä look.

joo, mäkin olen kuullut paljon burleskin hienoudesta niin historiallisten viitteiden kuin kehon rajojen ja vaatimusten tarkastelun kautta. ja tietysti myös harrastajien omakohtaisesta ilosta. upealtahan se usein näyttääkin!

omalla kohdalla naiseuden juhliminen burleskikuvaston kautta ei aukea. ehkä se johtuu siitä, että mäkin olen varmasti saanut olla ja näyttää naiselta ihan riittämiin ja enemmänkin ne konfliktit on sitä, kun en ole halunnut tai tehnyt sen jotenkin toisin/väärin.

just tuollainen hepburn/dietrichl -naiseus on paljon enemmän sitä, minkä mä koen omassa tyylissäni feminiinisyydeksi. paitsi tietty nyt, kun oon kalju, jolloin kotelomekko ja korkeat korot menee ihan täysillä, kiäh!

on se erikoista, kun naiseus on niin epämääräistä. jeee!

Komppailen kaikkia tänne kirjoittaneita, vaiks ette ehkä olleetkaan samaa mieltä.

Oon miettinyt tuota burleskitouhua, koska omassa ystäväpiirissä on muutamia siihen intohimolla suhtautuvia. Luulen, että minulla on niin voimakas tuntemus siitä mitä olen, että en koe omakseni "esittää" jotain muuta. Mä oon mä, that's it. Enkä tod. ole mikään ultranaisellinen, eikä tissitupsut näytä hyvältä e-kupissa, trust me! Eli koen omimmakseni tuon maskuliinisuudella leikkimisen.

Toisekseen, mun mielestä ei ole mitään hauskaa siinä, että nainen "leikkii" naista siivoamalla tms. Mun mielestä perinteisiä sukupuolirooleja pitää edelleen pyrkiä murtamaan. Ehkä näille nuoremman sukupolven naisille sukupuoliroolit ovat niin muinaishistoriaa, että perinteinen naisen rooli on jotain kiihottavaa. Mulle se ei ole, koska minut on siihen yritetty kasvattaa, ja olen koko elämäni joutunut taistelemaan tuota ennalta-annettua mallia vastaan. Kiihokkeeni hankin muualta. Mielestäni paljon mielenkiintoisempaa on valta, jota nainen saattaa saada pukeutumalla mieheksi kuin se pikkutytön "sugar daddy" -tyyppinen valta, jota monet kanssasisareni tuntuvat pitävän itsestäänselvänä.

Kirjoitus ja keskustelu innosti minut eilen pohtimaan omaa leikittelyäni maskuliinisuudella ja feminiinisyydellä, ja päätin, että teen sen tällä kertaa sisältäpäin. Mammafarkut + mammavillapaita + reippaat nahkasaappaat -asu oli vahvasti naisellisista leikkauksistaan huolimatta sopivan neutraali lähtökohta, kotipitäjässämme massaan sulautuva meikittömyys samoin.

Maskuliinista leikin tuuppaamalla autostereoihin vanhaa AC/DC:ta. Liikuin kuin mies: YKSIN tilavalla ja hyväkuntoisella autolla. Musiikkivalinnan ansiosta tunsin samaistuvani vahvasti vastaan ajaneeseen miekkoseen: hieman ylipainoisella, arviolta parikymppisellä jannulla oli haalistuneen, avoimen farkkutakin alla AC/DC-paita, kyytipelinä matala mopo ja päässä vanhan näköinen pottakypärä. Istuin kuskinpenkillä huolettomasti kuin nojatuolissa, turvassa, oman maailmani ohjaimissa. Oli kuin en olisi menettänytkään kampaajan tuolissa viime viikkoina yhä ilmeisemmäksi käynyttä tukkasukulaisuuttani Malcolm Youngiin (kts. esim.
http://www.gibson.com/Files/aaFeaturesImages2009/malcolm_young_01.jpg tai
http://www.celebrityrockstarguitars.com/rock/images/Malcolm3.jpg ).

Ajeluni kulki reittiä koti-muskari-ruokakauppa-koti-muskari, minkä jälkeen minun oli pakko hylätä hetkeksi sisäinen peräkammaripoikani ja hiljentää stereot, sillä kyytiläiseksi asettuneella nuorella neidillä oli paljon puhuttavaa matkalla seuraavaan kohteeseen, haalarikauppaan. Ikään kuin ajotavalleni olisi samalla tapahtunut jotain: istuin pystymmässä, olin varovainen, valpas ja ilmeisen altis säikähtelemään samaan kiertoliittymään kolmion takaa tunkevia autoilijoita.

Kyytiläinen ihastui viime kauden reimatecin mansikkajätskinpunaiseen ja minä sen puolta hintaa osoittavaan tarraan. Olisikohan tästä ollut burleskiesityksen teemaksi?

Kiitos muuten, posti kulki viimein oikeaan paikkaan! Tänään tutkin feminiinisyyttäni asettelemalla terälehtiä.

Noin muuten, burleskia vain mediavälitteisesti seuranneena, tykkään jutuista henkineestä naisten keskinäisen kannustuksen hengestä. En tiedä, onko tosielämässä sitten enempi "onko tolla paremmat tissit" -vertailua tai pakarakadehdintaa noissakin bileissä, toivon ettei ole.

Mullekkaan tuo burlesque ei ole koskaan oikein auennut, vaikka tykkäänkin meikata ja laittautua. Oma tyyli ja habitus ei vaan käy yksiin (meikkityylini on kova) ja muutenkaan mikään strippaukseen liittyvä ei oikein iske. Nyt kun tuota "harrastusta" tuntuu olevan joka lehti täynnä, tulee väistämättä mieleen, että onkohan touhuun lähdetty silkan trendin takia? Juuri tästä syystä mulle tuo ilmiö saa aikaan vastareaktion, kuten kaikki ylitrendikkäät (Suomi-)ilmiöt noin ylipäätänsä.

Hah, en ole ehtinyt käydä blogissasi moneen päivään ja nyt huomaan, että olet sivunnut tällä vähän samaa teemaa, josta itsekin kirjoitin eilen. Kaikki kirjoittamasi olisi voinut tulla suustani. Kuten tämä: "Omalla kohdallani taas hypernaisellinen pukeutuminen, meikkaaminen ja elehtiminen tuntuu väärältä, en muistutakaan naista enkä todellakaan edes kunnollista drag queenia." Olen käyttänyt about samoja sanoja monesti. Tunnen jo hameessa tai mekossa itseni surulliseksi, epäonnistuneeksi drag queeniksi. (Mutta korkokengistä en luovu!)

Tästä olen eri mieltä: " Ja toisaalta, mä en ole koskaan kokenut, että olemukseni arkena olisi niin ankea, että elämäni saisi hirveästi uutta kun "luvallisesti" tälläydyn juhlahetkiin." Kuten eilisessä kirjoituksessani totesin, dramaattinen luonteeni rakastaa iltapukujuhlia. Niistä saamieni kiksien kautta pystyn aavistaa, mikä burleskissa on se juttu: draama, leikki, näytelmä, roolipeli, eskapismi.

Kiitos kaikille tosi mielenkiintoisista jutuista, mitä tää aihe nostatti!

Anna-Kaarille sanoisin viel erikseen, että mun elämästä puuttuu valitettavasti tällä hetkellä kunnon iltapukujuhlat! Sellaisiin mäkin haluan sonnustautua.

^Meidän täytyy järjestää sellaiset!

Oletko lähdössä bloggariristeilylle?