(swim)suit issues

okei, oon ehkä kateellisin ihminen maailmassa. tuo paitahan on aivan ÄLYTTÖMÄN hieno. yksinkertaisen kaunis. tahdon! ota siis yhteyttä kun kyllästyt hyvin erityisenä olemiseen :)

Itseasiassa on tullut juurikin mietittyä näitä aiheita, että pakko-saada-seuraava-juttu(ennen muita..), että-olen-trendikäs-vanhat-kengät-on-jo-ihan-out. Tätä asennetta en siedä tai pikemminkin en vaan jaksa enää. Siinä myös syy, miksi olen ottanut taukoa koko blogisfääristä. Olen kyllästynyt. Inspiroimaton. Siis joo on asuja ja juttuja, joita haluaisi itse postata, mutta kun on hieman kyllästynyt blogeihin, niin minkäs sille voi kun ei jaksa enää omia blogia kirjoittaa. Luova tauko. Onneksi tällaisista blogeista kuin sinun saa aina ajateltavaa ja useimmiten uudelta kantilta. Kiitoksia.

Olen aina ollut tyttö, joka haaveilee monesta, pohtii, miettii mikä on se oikea ja sitten kun sen oikea tulee vastaan, niin sen tietää. Puhutaan sitten vaatteista!;). En voi käsittää, että juuri ne viikkokaupalla hehkutetut unelmakengät muuttuvat hetkessä ei-niin-kivoiksi, kun seuraavat, ihanat nekin, on heti saatava ennen kuin vanhojakaan on ehtinyt pitää.

Ok, jos on tilaisuuksia käyttää kaikkia, mutta kun yleensä sitten siinä käy niin, että vaatekaappi pursuaa vaatteita, joissa saattaa olla hintalappu paikoillaan tai on vain kerran käytetty. Ironisinta on tietenkin niissä haikailupostauksissa lause: jos saisin nämä, en tarvisi enää muita kenkiä tai muuta kliseistä. Varsinkin jos lause toistuu postauksesta toiseen...

Olen sellainen, joka haluaa vikatikkienkin kautta löytää ne unelmakengät, jotka on juuri niistä tämän hetken tarjonnasta ne itselleni parhaimmat. Olen huomannut, kun esimerkiksi ostaa kolmet kengät lyhyen ajan sisällä ajatellen kaikista pakko-saada, niin aina niistä joistain muodostuu suosikit ja jotkut jää käyttämättä. Haluan vain jumiutua niihin parhaimpiin. Mulla on itseasiassa paljonkin suosikkeja, jotka on varmaan jo muiden mielestä out, mutta kun jotkut vaatteet ja jutut on vaan niin ihania, niin minkäs teet.

Sitä arvostan juurikin Kate Mossin pukeutumisessa. Luo trendejä eikä seuraa trendejä käyttämällä hänelle sopivia rokahtavia vaatteitaan, joista jotkut saattavat olla vuosia vanhoja ja ihan jopa hänen vaatekaapistaan eikä vintagekaupasta. katella näkyy ajoittain samoja vaatteita eri tavoin yhdisteltynä eikä hän mene yleensä it-bagien perässä vaan hänellä keikkuu tuntemattomampi, mystisempi ja makeampi laukku kainalossa. Pakko arvostaa.

Ja muuten hei taas, vaikka seurailenkin taustalla nykyään!

Mäkin oon ollut huomaavinani, että jotkut ennen ihan mielenkiintoisetkin blogit ovat muuttuneet lähinnä tuotetoivekatalogeiksi. Mulla on enempi sama meininki kuin sulla - ei oo wishlistejä, koska ei oo mitään mitä niihin laittaisi.

Toki mä pyörittelen mielessäni juttuja, joita tarvitsisin, mut ne on vähän laajempia asioita kuin jokin tietty tuote, eikä niiden listaamisessa ole oikein mieltä. Sitäpaitsi lista lyhenee koko ajan. Mä oon esimerkiksi jo jonkun aikaa tiennyt tarvitsevani siistit mustat housut, ja löysinkin sellaiset viime viikolla - tai ne löysi mut, Beamin myyjä juoksi mun perään kun kävelin liikkeen ohi ja sai myytyä mulle unelmieni housut. :) Ja mun listalla jotkut jutut on roikkuneet jo vuosia, kunnes se oikea tulee vastaan.

Mutta joo, muodista inspiroitumisen ja shoppailun välille vedetään kyllä turhan usein yhtäläisyysviiva. Ois kivaa nähdä useammin mielikuvitusta ja sen suomia vaihtoehtoisia keinoja inspiroitua mukana menossa. Täällä sitä onneksi näkyykin!

Ihana, ihana paita!!! Ja hyvää asiaa tuli :) Tosin mun mielestä tekstissä juurikin otettiin kantaa kuluttamiseen, mutta mitä se ei tehnyt (hyvä niin) niin se ei todellakaan osoitellut muita bloggaajia/shoppaajia sormella. Pisti kuitenkin miettimään..ehkä.

Mä inspiroidun ihan eniten just näistä postauksista, missä vanhasta joko tehdään uutta tai se otetaan esille. Vaikka ois varmasti varaa shopata enemmän, niin mä tiedän ITSELLENI tuhat monta mielenkiintoisempaa kulutuksen kohdetta kuten matkailu, konsertit, ruoka ja elämykset (duh..). Jollekkin toiselle ne kivat jutut on just niitä vaatteita, mutta tällä yritän tosiaan kertoa miksi MÄ inspiroidun just näistä teksteistä :)

Muodin perässä juoksemisesta ja kulutuksesta kiinnostuneille, suosittelen lukemaan Simmelin Suurkaupunki ja moderni elämä -esseekokoelman, jossa on sosiologin kirjoituksia esimerkiksi myös muodista. Hämmentävää miten vuosina 1895-1917 kirjoitetut jutut istuu myös tähän päivään.

Ok, on pakko: parissa ekassa kuvassa muistutat kasvoista Neko Casea. Käy kateeks (sillä on ihana nenä).

Mä luen äärimmäisen harvoin muoti/tyyliblogeja ja yksi iso syy on juuri se jatkuva haluaminen. En rakasta kuluttamista (etenkin kun itseä ei huvita vuorata pikkuista asuntoa räteillä) mutta sitäkin enemmän mua ärsyttää blogeissa sellanen kyyläysmentaliteetti tai kilpailumeininki. Mut miten vain, onneks niitä ei oo pakko lukea (tai siis selata).

Upea pusero! Ihanan ajaton ja elävä.

Mäkään en ole vuosiin halunnut mitään vaatetta/kenkiä tms. Siis oikeasti halunnut "pakko saada" -tyyliin. Olen etsinyt mustaa just oikeaa nahkalaukkua, duffelitakkia jne. mutta en ole ostanut "korvikkeita" ennen "sitä oikeaa" vaan ollut ilman. Löytyy kun löytyy. Hamstraus ahdistaa itseäkin monissa blogeissa. Toisaalta niitä juttua lukiessa oma fiilis (haluamattomuus) vaan selkiytyy ja korostuu ja siitä tulee hyvä mieli. :)

Yksi juttu mua mietityttää. Sanot yllä "Haluan käyttää vaatteita, jotka puhuvat minulle, kertomaan minun tarinoitani muille." Samassa postauksessa kerrot käyttäväsi tätä vaatetta kun haluat olla Modesty Blaise. Tai toisissa postauksissa koet olevasi tietyssä asussa Diane Keaton, Maritta Kuula jne jne. Hyvin usein joku muu kuin itse. Kertovatko asusi kuitenkaan tarinoitasi vai muiden tarinoita?

Minä kyllä postailen blogiin kaikenlaisia ihanuusjuttuja - mutta ajatus ei todellakaan ole se, että ne ovat varsinaisesti hankintalistalla. Olen ehtinyt vuosien mittaan täyttää vaatekaappia siihen malliin, että blogin ensisijainen tehtävä on kyllä innostaa itseäni kierrättämään jo olemassaolevaa varastoa luovalla tavalla, tuunailemaankin mahdollisesti. Se tuntuu onnistuvan ihan hyvin, sillä entistä harvemmin päälle päätyy turvauniformu, joka rakentuu lähinnä kulahtaneide farkkujen ympärille.

Ihana paita. Oma vaatekomero voi sitten olla herkullinen paikka löytöjen tekemiselle!

Hyvä, naseva teksti!! Kiitos!!

Meidän Pariisissahan ei koskaan ole nähty toivepostauksia - eikä varmasti tulla juuri näkemäänkään. Mä olen alusta asti pitänyt hyvinkin itsestäänselvänä sitä, etten halua lähteä haikailulinjalle, vaan yritän pohtia ja ruotia omaa tyyliäni ja sen kehitystä ja muodin merkitystä itselleni ilman asian kytkemistä kuluttamiseen (vaikkakin tiedän toki, että tuo kytkös useinkin syntyy, mutta se ei ole siis postausteni pääpointti).

Haluamisesta: Mä itse asiassa haluan koko ajan kaikkea, mutta olen jo lapsena tottunut myös siihen, ETTEI KAIKKEA VAIN VOI SAADA. Ja miksi itse asiassa pitäisikään? Mua hämmentää jatkuvasti monien (nykyteinien, mutta myös aikuisten!) ajatus siitä, että kaikkien ostohalujen on johdettava ostotapahtumaan. Koska tällainen muutos on tapahtunut - ja mistä ihmeestä ne edes saa rahat kaikkiin hankintoihinsa? Minä elin aikanaan aika vähissä rahoissa - ja elän tosiaankin vieläkin, heh-hee!

Ja toi Preenin siivekäs on vaan niiiiiin hieno! Sä olet siinä ihan erityinen varmaan loppuelämäsi!

Olen niin samaa mieltä. Toivelistojen pykäämisessä on mielensä aika, kunnes tajuaa, että on tehnyt aivan liian pitkää listaa ja aivan liian pitkään. On todellakin masentavaa tajuta niitä listauksiaan selatessaan, että tuo tuli hankittua ja tuo ja tuo, mutta silti liki joka päivä huomaa haluavansa vielä tuon ja tuon. Ja lista jatkuu.

Olettaisin, että jokaiselta vaatteista ja ulkomuodostaan kiinnostuneelta ihmiseltä menee aikansa tajuta, että jatkuva haluaminen ja hankkiminen saa jo riittää. Aikansa se on ihanaa ja hykerryttävää, mutta tässäkin tulee kankkunen vastaan.

Kuten niin moni, minäkin olen, nyt noin vuoden, koonnut vaatehuoneestani hyvää pohjaa minulle, minun persoonalleni, sen ilmentämiselle. En edes halua täydellistä vaatehuonetta/kaappia, joka on joku päivä valmis. Haluan vielä huomisen jälkeenkin haluta jotain ja monen moista, mutta myös ymmärtää, että kaikkea haluamaansa ei tarvitse kotiuttaa parin viikon tai kuukauden päästä. Omassa kokoelmassa on jo erinäisiä helmiä ja paljon toimivaa perustaa.

Tosin kenkiä aion haluta - ja hankkia - koko ikäni.

PS. Tyttö oli kirjoittanut - taas! - täyttä asiaa Chanel-leffasta Oliviaan - ja ihan printtiin asti! Tahdomme, tai ainakin minä lisää!

PPS. Ja siis tuo nykkilöytösi on upea, erittäin sinua. Uskon, että siitä on iloa vielä vuosienkin jälkeen - omaan persoonaan ja tyyliin istuvista klassikoista on! Mäkin muuten päätin eilen haluta olla Modesty Blaise... kokomustaan en päätynyt, mutta tästä päivästä tulikin Blaisea ranskalaisempi.

Huh, tulipas tästä pitkästä aikaa kunnon vuodatus.

no käsittämättömän kaunista!

Kiitti kommenteista!

Tuitui, paita on ihana, en kyllästy.

Styledrop, kiva kuulla susta! Mun mielestä sun tyyliä on ollut kiva seurata, koska olet selkeästi trendikäs ja otat haltuun uusia juttuja niin vaivattoman oloisesti. Ymmärrän kyllä, että välillä tulee tarve ottaa etäisyyttä.

Kate Moss on musta hyvä esimerkki, hän on näyttänyt koko uransa ajan tosi tunnistettavasti oman tyyliseltään, vaikutteet on näkyvissä ja rakkaita vaatekappaleita todellakin kierrätetään, tai kaivetaan välillä esiin. Ja Katella kuitenkin varmasti on saatavilla kaikki mahdollinen ihana, uusi ja vanha. Siks musta on myös hassua, että jengi jäljittelee neuroottisesti jotain Mossin asua, kun fiksumpaa (tai no, fiksua ja fiksua) olis omaksua naisen devil may care -asennetta, ja luoda itse omassa mikroympäristössään niitä trendejä... Tai jotain.

Anu, juuri noin. Mua oudoksuttaa haaveissa siintävien vaatekappaleiden identifioiminen tietyiksi katalogeista löytyviksi tuotteiksi. Etenkin, kun se haluaminen ei lopu "täydellisen" jutun kotiuttamiseen.

Fakta, joo, paita on ihana. Se on mulle hyvin tärkeä myös siksi, että kukaan ei enää voi saada täysin samanlaista - ja harva tajusi ostaa vuonna 2002:kaan, Preen oli tuolloin tosi pikkumerkki. (Tuskinpa olisi kolahtanut kaikille tässäkään jonossa ihkuttaville...)

Mua ei kiinnosta kuluttamisesta sinämsä jauhaminen, oli sen kohde mikä vaan. Tavallaan mua jaksaa ihmetyttää, miten iso asia suhde kuluttamiseen monille lukijoilleni, tuntuu olevan, kun se nousee ikäänkuin aina pääpointiksi? Meidänkin juttutuokion tuloksessa keskitytään yllättävän paljon kannanottamiseen shoppaamiseen, vaikka asia ei ole mulle hirveän tärkeä. Mut kai se on niin, että kun kirjoittaa julkisuuteen tekstiä, sen antaa vapaasti käyttöön, jolloin sit itse kukin voi käydä läpi omia issueitaan ja nähdä asioita, joita en ainakaan kauhean tietoisesti "aja".

Rhoda, Neko Case olikin mulle tuntematon suuruus, kiitos vaan!

Nina, Kiitos hyvästä kysymyksestä, koitan selventää: Mun käsitys "minusta" ja yleensäkin postmodernista ihmisestä (hehe!) on kollaasi tarinoita ja kulttuurisia ristiviitteitä. En usko mihinkään puhtaaseen identiteettiin, haluan heijastella ja kanavoida mulle tärkeitä tai läheiseltä tuntuvia hahmoja, todellisia tai keksittyjä. En pukeudu naamiaisasuihin, mutta saatan kokea olevani jossain asussa enemmän "joku". Milestäni tätä tekevät kaikki, tietoisesti tai tiedostamatta, mulle on mielekästä kirjoittaa tai puhua noita viitteitä silloin tällöin myös auki. Silti sitä on yhtä "true to self", vaikka joku elementti olemuksessa viittaisi suoraan Maritta Kuulaan, joka taas viittaa suoraan Mustaan kuningattareen Barbarellassa, jne. Mä olen enemmän "minä", kun mä tuon esiin noita viitteitä, ne on kuitenkin aika syvällä mun käsityksessä "minusta". Jos nyt yhtään selvensi. Sit musta on myös hirveän hauska keksiä joku uusi hahmo, jonka piirteitä löytyy itsestäni/habituksestani, ja korostaa niitä - uusin sellainen vois olla vaikka juurikin Diane Keaton tai sen leffahahmot.

Kamicha, joo, ja onneksi postaat, näen sun blogista kaikkea ihanaa haluttavaa... :) Määrittelet blogisi tehtävän hyvin, sama juttu mullakin. Ja siis, mä näen jatkuvasti blogeissakin ihania, haluttavia asioita, ja nostelen esim.haluttavia kenkiä toki silloin tällöin esiin - mut jotenkin ainakin itse tahdon pitää päähänpinttymät loitommalla. Ehkä mä suojelen itseäni, olenhan obsessiivisuuteen taipuvainen ihminen...

Anna, kiitti - olen itse tekstiini tyytymätön, paljon jäi sanomatta, mutta yskäistä se piti ilmoille just nyt kaivelemasta. Onneksi kommenteissa voi tarkentaa ja saa teidän näkökulmia! Mä luulen, että sun kokeileva ja haltuunottava linja blogissasi on itseasiassa viitoittanut muakin enemmän tälle tielle, kiitos siitä!

Kaikkea ei tosiaan voi saada, ja mikä tosta tekstistä jäi puuttumaan: Mäkään en ole oikeastaan koskaan kuvitellut että kaikki pitäis saada. Mun mielestä ihmiset, jotka ripustautuu liikaa haluamaan materiaa, on pirun tylsiä, kiinnostavampaa on kuitenkin, MITÄ ne vaatteet päällä tekee.

Vimps, no itse asiassa - mä en tunnista tuollaista "jatkuvan haluamisen ja hamuamisen" vaihetta elämässäni lainkaan. Oon tosi kauan tehnyt summittaisia listoja, mitä tarvin saadakseni haluamani lookit toimimaan, ja sit jos en oo löytänyt tarvottavia juttuja - pukenut päälle jotain muuta. Oon myös ollut hyvin perillä siitä, mitä mulla jo on. Eikä siis tässä ole kysymys - kuten kirjoitinkin - "haluamisen lopettamisesta", vaan siitä, että mä en halua olla _kuluttaja_ joka nöyrästi haluaa aina uuden version siitä, mitä sillä on jo, koska markkinavoima käskee, vaan ainakin oman elämäni muoti_toimija_. Aktiivinen, ei passiivinen.

Ja kiitti, Coco avant Chanel on katsomisen arvoinen!

Linda, kiitos kaunis!

Mäkin yritän opetella haluamaan vähemmän ja rakastamaan koko ajan enemmän sitä, mitä jo on, ja käyttämään sitä hyödyksi :) Siihen havahtuu hyvin välillä, kun joku lukija saattaa motkottaa et sulla on aina vaan noi samat vaatteet päällä - sillon mä oon et jesjes, en voi ihan hirveen kamala ja himohysteerinen kuluttaja olla, jos joku havainnoi näin :P Ja just toi et pyrin kans keksimään uusia yhdistelmiä lähtökohtana se, mitä omassa kaapissa on, eikä se, että kävelen kauppaan ja ostan itselleni (taas) uuden asun. Merkkien kautta bondaamisen muuten koen vähän samantapaiseksi jutuksi kuin samoista elokuvista tai ohjaajista tykkääminen :P Jotain yhteistä, yhtenä monista asioista... :)

Mut eniveis, hyvä ja ajattelemaan laittava postaus, tykkään! ^^

Samaa mieltä. Olen muutaman kerran julkaista blogissani wish-listan, ja kummallakaan kerralla se ei tuntunut oikein luontevalta. Ehkä yritin olla pirkko perusplokkari?

Mutta itse asiasta, mä ainakin haluan varmaan liikaa kaikkea. Nykyään mulla on hirveä hinku ostaa hirveänä ihania vaatteita, kun kerrankin on rahaa. Lukiolaisena eikä opiskelijana kun vain ei voinut ostaa, vaikka olisi kuin halunnut. Nyt pitäisi oikeasti alkaa säätelemään ostoksiaan, ennenkuin rahan puuttuminen sääteli sitä puolestani. Mua hävettää melkein aina, jos esittelen jonkun uuden jutun blogissani, en haluaisi olla mikään himoshoppaajaesimerkki. Ehkä se tästä, pikkuhiljaa. Useita himottavia juttuja olen kyllä viime aikoina jättänyt kauppaan tajuten, että tän voi tehdä itsekin. Kun vielä repisi aikaakin nyt kaikkien keskeneräisten diyrojektien valmistamiseen.

Lisään vielä tähän vuodatukseeni, että aivan upea viittapaita!

RE poolopaita: Ihan(an) kreisi! Ja tyylikäs. Ja kreisi!

RE muoti, kuluttaminen ja esikuvat: Kirjoitin tästä aiheesta niin pitkän ja henk.koht. purkauksen, että ajattelin laittaa sen suoraan omaan blogiini.

(swim)suit issuesissa minulle mielenkiintoisinta luettavaa ovat oman tyylin taustoja avaavat ja purkavat sekä populaarikulttuuria sivuavat kirjoitukset. Niistä suurkiitokset!

PS. Nainen, jonka esikuvana on Modesty Blaise (ja/tai Monica Vitti!) ei voi olla ihan hakoteillä.

Mulla oli kunnia tavata Paita ja tanssia sen (ja tytön) kanssa koko yö, kun se debuteerasi Suomessa. Paita (ja tyttö) oli värisyttävän hieno silloin ja on sitä edelleen. Ihanat.

Luen paljon lehtiä, pinokaupalla ja kaikenlaisia. Olen tehnyt niin aina, jo vuosikymmeniä siis:) On surullista ja väsyttävää, että myös muotilehdet ovat muuttumassa tuoteluetteloiksi (heti tulee mieleen britti-Vogue ja Suomen Elle). Osta osta niin olet hip ja cool ja in ja style ja onnellinen. Varsinkin taloudellisesti tiukkoina aikoina ja tietyissä 'ei-niin-tärkeissa' kauden välinumeroissa sisältö on olematonta huttua.

Fashionblogeissa ottaa pannuun myös "ihanaa meidän kaupunkiin tulee gina tricot!!! starbucksin iced green tea frappe miksei sita saa meiltä:(((" - hehkutus. Siinä teidän kaupungissa on varmasti oma Preeninsä, joka yrittää selvitä ketjujen ja abc-bensisten puristuksessa. Support your local dealer.

kiitti keskustelumme avaamisesta myös tästä suunnasta. ja hei, sullahan toimii myös kommentointi... mun puolella näemmä vain lukeminen. 8)

haluaminen on osa muotikeskustelua, ja toiveet ja todellisuus eivät aina kohtaa. silti haluamiskeskustelu on juurikin tuo tylsin osa muotia, johon mäkään en jaksa/halua osallistua. tosin mä suosittelen paljon juttuja, joita voisin ehkä itsekin hankkia – ehkä se on toivekollaasin tekemistä valepuvussa?

preenin paitanne on ilmiö.

Olen samaa mieltä aikaisemman kommentoijan kanssa: aina saa haluta, mutta ei tarvitse ostaa. Mielestäni toivelistan tekemisessä ei sinänsä ole mitään vikaa, kunhan ei tee siitä pakolla saavutettavaa tavoitetta tai obsessiota.
Kootut viihdeuutiset- Kookas.fi

Erinomaisen mielenkiintoinen teksti - ja erinomaisen loistelias paita!

Minulla ei ole koskaan elämässäni ollut suuria tuloja tai muuten paljon rahaa käytettävissä, eikä todennäköisesti tule koskaan olemaankaan. Viime aikoina olen ollut yhä enenevissä määrin tyytyväinen rahalliseen tilanteeseeni: se että ei yksinkertaisesti ole kauheasti rahaa, pakottaa miettimään hankintojaan ja kuluttamistaan. En tiedä, millaista kulutuskäyttäytymiseni olisi, jos rahaa olisi enemmän, enkä välttämättä edes halua tietää. Kun yleinen olettamus tuntuu olevan, että kaikki haluavat aina enemmän rahaa ja parempaa palkkaa ja enemmän tavaraa, minusta on ollut jotenkin tärkeätä todeta, että ei, olen ihan tyytyväinen ilman mitään enempää. (Totta kai on päiviä, jolloin kiroan huonoa rahatilannetta, mutta se liittyy enemmän sellaisiin asioihin kuin riippumattomuus ja vanheneminen ja yleinen toimeentulo kuin siihen että voi ei, en pysty matkustamaan tai shoppailemaan tai saa jotain ihanaa juttua.)

Muodin suhteen näkisin, että on hirveän helppo lähteä mukaan siihen jatkuvan haluamisen ja hankkimisen kierteeseen, koska sitä suuri osa muotipuheesta meille toitottaa. En väitä olevani tässä suhteessa yhtään muita parempi: innostun helposti ja huomaan haluavani asioita, haaveilen ja luon mielikuvia. Mutta kun rahaa ei ole, mielihaluja on pakko punnita. Pahoin pelkään, että jos rahaa olisi, ostaisin enemmän hetken hurma -juttuja kuin nyt. Vaatteiden suhteen niitä pakko saada -fiiliksiä on vain niin helppo toteuttaa, toisin kuin monien muiden haaveiden kohdalla...

Toisaalta en kyllä tunnista itsessäni tuota piirrettä, että yhden himoituksen hankittua siirrytään heti seuraavaan. Minulle kuitenkin asioiden himoitsemiseen liittyy olennaisesti hankitulla asialla hekumointi, sen rakastaminen ja puhkikuluttaminen. En osaa kuvitella itseäni sellaisena shoppailijana, jolle shoppailun pointti on siitä itse ostamisessa. Mutta maailmassa on niin paljon kaikkea ihanaa, että luultavasti sitä voisi ihan hyvin ostaa vain Ihania Asioita, ja silti ostaa liikaa. Ja siksi siis valitsen mieluummin minimitulot ja rajallisen halujen toteuttamisen.

Sugar Kane: Joo siis itsellä nää herättää varmaan sitä ajatusta mitä oon miettinyt pitkään. Tai mikä on mulle nykyään tärkeää..eli vasta viimeisen 3-4 vuoden aikana oon alkanut miettimään mitä MINÄ haluan rahoillani tehdä ja huomannut, että haluan sen todellakin kuluttaa (säästämien ei valitettavasti ole paheitani..), mutta vaatteiden sijaan johonkin muuhun. Ja siis vaatteita saa musta haluta, itse haluan tällä hetkellä kestävää ja kaunista nahkalaukkua, johon mahtuu läppäri (anyone?) sekä täydellisiä mustia pillejä (joita huom EI löydy MISTÄÄN). Mut mikä on mulle vierasta on se, että etsii ja hakee uutta haluttavaa viikottain. Noh jokainen taplaa tyylillään, se ei vaan tosiaan kosketa mun elämää. Tosin Kamichan blogista tykkään todella todella paljon, että kai mulla on näiden mielipiteiden kanssa vähän "sisäisiä ristiriitoja ;)

Maria, kiva kuulla, että herättää ajatuksia. Eikä mun kans tosiaan tarvi asioista samaa mieltä olla - mä ymmärrän label/brändi-pohjaisen bondaamisen: se on helppo tapa löytää "pinein yhteinen nimittäjä", kertoa, mihin kuluttajaluokkaan kuuluu/HALUAA kuulua, jne. Mun elämässä tällasella vaan ei oikein ole tilaa, huomaan jatkuvasti kiinnostuvani ja kommunikoivani ihmisten kanssa mieluummin muiden asioiden kuin merkkien kautta.

Wikke, toikin on totta, että helposti tulee lähteneeksi mukaan "blogimaailman konvetioihin" vaiks ne ei tuntuis omilta ollenkaan. Kyl se tasapaino sieltä löytyy, mä oon jo niin vanha ja KYYNINEN etten innostu mistään :) Ei must väkisin kenenkään tarvi tehdä kuluttamisestakaan ongelmaa, jos se ei ole ongelma.

Vakosamettihousuinen mies, hyvä teksti sulla siellä! Menkääs kaikki lukemaan!

Ja kiitos, itseasiassa mä tavoittelen eniten sellasta Modestyä, joka esiintyy niis (sarjakuvien pohjalta kirjoitetuissa?) romaaneissa, joita oon kerännyt koko kasan. Mut Monica Vitti on aina... Monica Vitti.

Mira, oi ihanaa, kun muistat! Ja oot niin oikeassa noiden ennen niin inspiroivien lehtien rappiosta! ja just tohon lehtien lukemiseen tää munkin hämmästely liittyy - Oon lukenut uskonnollisen hartaasti britti-Voguee jostain vuodesta 90, enkä mä ole ikinä vakavissani ajatellutkaan, et mulla olis mitään niistä kamoista, mitä siel esitellään. Silti koen harrastaneeni alaa ja oppineeni siit valtavasti?
Ja joo, toi globaaliuskin hämää - jotenkin just joku Acne on hyvä esimerkki tästä, nyt KAIKKI ympäri maailman haluaa samoja kenkiä. Tylsäääää.

Stellagee, joo, haluaminen on olennainen osa tätä fäshönii, mutta ehkäpä siitäkin voi keskustella laajemmalla tasolla kuin "Tässä ihana rotsi, ihan samanlainen kuin mitä mulla on jo 7, PAKKO SAADA. KEIDEN MUIDEN MIELESTÄ TOSI IHANA???"

Ja vielä - mitä helvettiä jengi, miksei kukaan kommentoi stellageen superfiksua ja oikeasti ajatuksia herättävää keskustelunavausta PAIKAN PÄÄLLÄ?

(Onneks tänään on caps lock päivä, SAA HUUTAA.)

Nattuli, obsessiivisuuus mua rasittaakin - ja väittäisin, että pakkomielteisyys on korvannut mielikuvituksen monesti. Kiva saada uusi kommentoija, tervetuloa!

L-M, sanoisin sulle vain että WORD. Mäkin oon yhdessä elämänvaiheessa tehnyt työtä, joka tyydytti vain rahallisesti, ja täytyy sanoa että purin pahaa oloa muun muassa ostoksiin - joita en sit oikeasti rohjennut käyttää. Huomattavasti mieluummin olen köyhä, vaikka todellakin vanheneminen ja perusturvan puute huolettaa. Noo, eiköhän tässä silti vielä pärjäillä.

Fakta, niin, mä YMMÄRRÄN, että tätäkin lukee moni, jolle shoppailu on ollut ongelma, tai asia, johon pitää erottautumisen vuoksi ottaa vahvasti kantaa. MÄ ITSE - jonka blogi tää kuitenkin on - olen tavallaan irrallani tosta maailmasta, joten varaan myös oikeuden korostaa, että täällä EI ole pääpaino missään ostoskielteisyydessä - kuinka voisi ollakaan kun tänäänkin olen shopannut kirppiksellä ja halpakaupassa, Kamichan lookeista innoittuneena :)

Mulle ostaminen on ehkä ongelma, haluan jatkuvasti jotain ja tarvitsemanikaan tavaran ostamisen jälkeen ei ole hyvä mieli. Vietin älä osta mitään -syyskuuta, jolloin oli jotenkin helppoa: ei tarvinnut miettiä, että tarvitsenko oikeasti jotain tai onko mulla oikeasti käyttöä haluamalleni tavaralle. En ostanut mitään ja piste.

Nyt on sitten osta kaikkea -lokakuu, ja paniskelen jälleen ostoasioiden kanssa. Esimerkki: harrastan juoksemista, ja mietin, että jotta saisin itseni helpommin lenkille myös huonolla säällä, minulla olisi syytä olla kamppeet, jotka sopivat myös sateelle. Ostin juoksutakin ja -trikoot. Ääni päässäni yrittää kuitenkin muistutella minulle, että olethan sinä hyvä nainen niillä tuulihousuilla juossut tähänkin asti. Tai toinen esimerkki: kävin ostamassa kaksi t-paitaa, mustan ja valkoisen, joille kyllä uskon peruskamoina olevan käyttöä. Eikä minulla sitä paitsi ole mustia tai valkoisia t-paitoja ennestään. Mutta: jotenkin sitä on vain tultu toimeen ilmankin!

Uuden haluaminen tuntuu mulla liittyvän siihenkin, että jotenkin ajattelen, etten voi pyörittää pukeutumistani tiettyjen muutamien vaatteiden ympärillä koko ajan. Pitäisi olla vaihtoehtoja ja näyttää aina vähän uudelta. Mutta ehkä olisikin helpompaa, kun olisi kaapissa kahdet housut ja hame ja kolme paitaa ja kolme neuletta, joihin sitten pukeutuisi aina vain. Jos ne olisi mieluisia, niin katsoisiko joku, että tuolla on taas tuo paita päällä?

En väitä, että ennen oli kaikki paremmin, mutta tuntuu hullulta ajatella, että 50-luvun puolivälissä syntyneellä äidilläni on ollut kotoa lähtiessään pieni laukullinen tavaraa. Tai että lapsena äiti sisaruksineen piti samoja vaatteita aina pyykkipäivään asti, ja pyykkipäivän jälkeen kiskottiin taas ne samat kamat päälle. Ei ollut valinnanvaikeutta tai tarvinnut miettiä, että mitä haluaa pukeutumisellaan viestittää. (Ja joo, olihan niillä varmaan vaikka ruokakin suht yksipuolista jne. - ei köyhyyskään toki elämän suurinta riemua ole.)

Mulla on vielä kasvettavaa.

Ihmiset, musta on tosi outoa, että tekstiin, jossa yritän irtisanoutua muodin samastamisesta kuluttamiseen, liki kaikki alkavat purkaa omaa ostamiskäyttäytymistään?

Mitä jos jätettäis shoppaus ja siihen liittyvä problematiikka välillä syrjään, ja koetettaisiin puhua muodista ja inspiroitumisesta aivan muuten?? Edes täällä.

Hmm. Yritin lähinnä pohtia omaa kantaani aiheeseen ja miettiä, että mistä se aina uuden haluaminen kumpuaa.

Punaposki, vastaukseni ei ollutkaan suoraan sinulle, vaan yleinen ihmetys, miksi tää keskustelu kääntyi jälleen kerran shoppaamiseen.

On toki kiva, että puratte täällä ajatuksianne! Kiitos siitä. Itse vain haluaisin siirtyä ostostraumoista jo johonkin suuntaan.

Taman tyyppisissa jutuissa shoppaaminen ponnahtaa usein pinnalle ehka sen vuoksi, etta muodin syvallisempi analysointi ja harrastaminen (siis EI ostaminen) ei ole loppujen lopuksi niin yleista ja helpoin ja kai loogisinkin tapa lahestya muotia ja trendeja on oma ostokayttaytyminen ja se, mika omaa silmaa miellyttaa ja mika on silla hetkella pinnalla(tai mita muita syita niita nyt onkaan).
Muotihan ei ole mitenkaan helppo harrastus. Linkittyessaan aivan kaikkeen (historiaan, politiikkaan, uskontoihin, ideologioihin, kulttuureihin jne.), pitaa muotiin olla varsin vihkiytynyt, etta sita pystyy analysoimaan ja ymmartamaan. Mina en tahan pysty enka usko olevani ainoa. Tiedan kylla mista pidan ja mika on talla hetkella pop, mutta kaikki sivu- ja ristiviitteet ja muut vastaavat jatan suosioilla muille paremmin tietaville.
Tama ei kuitenkaan tarkoita sita, etten niista valittaisi. Asiantuntevaa muoti- ja tyylianalyysia on hienoa ja kiinnostavaa lukea ja toivoisinkin, etta alasta paljon tietavat rohkaistuisivat kirjoittelemaan viela enemman. Muutamia blogeja tiedan, mutta aika vahan niita on. Ja enka nyt vaadi mitaan kuita ja tahtia taivaalta, vaan ihan oma analyysi omasta (kokeilevasta) vaateparresta riittaa. On kiinnostavaa ja innostavaa tietaa, miksi vaatteet ja asusteet on niin kuin ne on (ei siis vaan maailman pehmeimpana merinovillaturvapaitana, vaan se koko juonihommaideahasseliajatus), mm. Kamichan rakennelmat ja tekstit on tasta oiva esimerkki.
Kun tasta Muodin Huipulle -ohjelmasta alettiin kovasti halista juuri ennen sen alkamista, odotin jonkun tarttuvan tilaisuuteen ja ehka perustavan joko valiaikaisen blogin ohjelman ajaksi tai kommentoivan saannollisesti omassa blogissaan ko. ohjelmassa nahtyja luomuksia, tehtavia, tekniikoita, ammattitaitoa, luovuutta jne. ja ehka vertaavan maailman/Suomen sen/tamanhetkisiin virtauksiin. Siis neutraalisti, ei 'voi vitsi, en ikina laittaisi paalleni tuommoista kolttua' -tyyliin, mita jostain olen jonkin kerran lukenut. Olenko siis ihan pihalla, kun taidan olla ainut, joka tasta olisi kiinnostunut ja ajatellut nain kayvan?
Ja viela siita piti kirjoittamani, etta monen monessa blogissa on kirjoitettu tasta vaatekaappien siivouksesta, ostosten rajoittamisesta ja laatuun satsaamisesta. Ja kaikki ihan hyvia asioita, jopa oikein hyvia. Mutta miten tama taas tuli tallaisena aaltona, niin kuin mustat ja harmaat ja minimalistisuus (joka ei ehka sitten sinne minimalistisuuteen sittenkaan yltanyt), rayheys ja vetskarit ja legginsit ja nahka, ja tietynlaiset korkkarit. Onko tama vain ajankuva vai yksi tyylisuunta muiden joukossa? Ja itse omassa keskiossani taidan olla kaiken taman aivopesema: herrajestas miten himoitsen tiettya nahkatakkia ja saakelin kalliita saappaita. Ja aion inventoida vaatekaappini seuraavana vapaapaivana ja puhdistautua kaikesta ylimaaraisesta.

Annemari, niin, ilmeisesti on tosiaan niin, että moni hahmottaa muodin ensisijaisesti suhteessa shoppaukseen. Minä en, ja siksi en nyt JAKSA lähtee tähän shoppailuterapiakeskusteluun mukaan. Sitä keskusteluahan voi itse kukin jatkaa omilla areenoillaan, eikö? Kuten toteat, musta tätä shoppailuavautumista käydään tälläkin hektellä ihan joka paikassa, se todellakin on MUOTIA.

Koen, että mulla on oikeus täällä OMASSA blogissani edes yrittää ohjailla keskustelun suuntaa: mä nimenomaan tässä kyseisessä postauksessa kerron OMASTA muotiharrastuksestani, jossa olennaista on ne kaikki muut tasot kuin ostamisen kautta tapahtuva kiinnittyminen tän hetken "muotiin". Mä haluan käsitellä tätä sen "vaikean" kautta, siitähän täs tekstissäkin oli - ainakin osittain - kyse. Kaikki eivät varmastikaan pysty samastumaan - kaikkien ei tarvikaan. Osalle saattaa herätä ajatuksia muodista kulttuurisena, poikkitaiteellisena toimintana, ja mielihalu tehdä sitä ITSE. Osa paskat nakkaa, ja se on heidän valintansa.

Pahoittelen ärtynyttä sävyäni, mut en jaksa ylläpitää shoppailuterapianurkkaa, tai tulla luetuksi jatkuvasti mulle täysin yhdentekevältä kantilta.

Mut eihän sitä (kai?) voi olettaa, että ihmiset reagoi tekstiin juuri sillä tavalla kuin haluaa? Jokainenhan luo oman merkityksensä tekstistä ja esim. mun kohdalla teksti sai miettimään kulutusta. Tai siis ymmärrän jos mielestäsi ihmisten avautumiset menee liian kauaksi itse postauksesta, mutta mun mielestä on aika harvinaista lukea blogia, jossa lukijat oikeasti miettii ja avautuu myös omista asioistaan. Musta tää on hieno juttu ja kehu sun blogille, se inspiroi pohtimaan asioita..totta, ei ehkä just siltä kantilta mitä tarkoitit (?) mut kuitenkin. Ei kai keskustelua tai niitä ajatuksia, joita tekstit herättää voi ohjailla? Keskustelulla on silloin paha tapa tukahtua kun sitä yritetään ohjailla _liikaa_.

Fakta, ei, mutta kai on luvallista odottaa, että te lukijat _luette_ kulloisenkin tekstin ETTEKÄ pelkästään oletuksianne siitä, mitä teksti sisältää? Mä muistuttaisin, etten pyöritä yleistä keskustelupalstaa, vaan henkilökohtaista blogia, jossa tahdon nostaa esiin MINUA kiinnostavia aiheita. Jos se ei kiinnosta ketään muuta, fine.

Tätä anti-shoppailua on munkin blogissa jauhettu koko sen olemassaolon ajan, ja varmasti jauhetaan jatkssakin, mutta eikö esimerkiksi sulle herää mitään MUITA ajatuksia liittyen muotiin, kuin kannanottoja omaan tai toisten kulutuskäyttäytymiseen? Yritän tässä peräänkuuluttaa, että niitä asioita olisi niin monia muitakin, ja mulle, tässä MUN BLOGISSA ne ovat paljon kiinnostavampia kuin jonkinlainen ryhmäterapia toipuville shoppausaddikteille.

Siis: jos joku aihe ei kiinnosta minua, blogiemäntää, pidätän oikeuden sanoa sen. Kiitos.

Totta kai herättää, enkä mä missään vaiheessa ole _arvostellut_ ketään. Pohtinut vain omia mieltymyksiäni ja sitä, miksi pidän näistä postauksista. Se mun kommentti olikin, lähinnä yritin kertoa minkä takia tietyt postaukset mua kiinnostaa. Mä en osaa hirveän analyyttisesti muotia puida, sillä en ole siihen perehtynyt...voin siis vain kertoa omista fiiliksistä ja ehkä antaa palautetta minkä takia mua tietyt asiat kiinnostaa (eli kiinnostaa se kun vanhoja vaatteita nostetaan esiin ja erityisesti se kun niitä yhdistellään osuvasti uuteen). Musta on harmillista jos se koetaan "muita arvostelevaksi", mutta mä ymmärrän jos sitä et täällä ehkä halua.

Ja siis mun mielestä toi haikailu-ajatus kyllä liittyy kuluttamiseen, sillä vaatteiden tai vaikka hienon elektroniikan kuluttaminen liittyy siihen haikailuun. Kokoajanhan pusketaan ja mainostetaan uusia tuotteita, jotka aiheuttaa sitä haikailua, sitä fiilistä että "tyylini ei ole valmis ennen kuin saan juuri tuon tuotteen". Eli mä en voi sille mitään, että tämä kirjoituksesti haikailusta herätti _minussa_ ajatuksia kuluttamisesta. Mutta totta kai, jos ne ajatukset ei sun mielestä kuulu kommenttiboksiin niin sitten mun pitää olla hiljaa. Mä toisaalta voi sille mitään, että mun mielestä sä otat tällä tekstillä kantaa kuluttamiseen (mutta myös muuhun). Mutta hei, mä vaan tulkitsen sen tekstin niin.

Mä en halua tässä mitenkään väitellä siitä mitä sinä blogillasi teet, mutta mulle tuli vähän hölmö fiilis siitä, että olen kommentoinut/tulkinnut tekstiäsi "väärin".

Ja vielä lisättävä: Ehkä keskustelua täällä kommenttiboksissa saisi ohjattua vähän kivemmalla tavalla (kieltämisen sijaan siis) jos esimerkiksi kysyisi meiltä "shoppailuterapiasohvalla" makaavilta, että mitä se muoti meille sitten meinaa jos kerta ollaan niin antishoppailijoita.

Noh mulle se merkitsee: Kauniita yleisiä asioita, joita toivon elämääni. Se ei ole mikään tietty merkki tai katalogista bongattu vaate, vaan jotain mikä tekee mun jo olemassa olevista vaatteista 10000x parempia. Se on tietysti siis myös shoppailua, mutta sitäkin enemmän inspiraatiota, jota saan esimerkiksi tästä blogista. Siitä tulee hyvä tunne ja sitä on hauskaa seurata, vaikken siihen ole mitenkään älyttömästi perehtynyt. Toi kulutusaspekti on MUUTENKIN lähellä mun elämää/sydäntä niin totta kai se näkyy myös mun (usein hyvin ristiriitaisessa) suhtautumisessa muotiin. Mulle kuitenkin muodin tai tyylien seuraaminen ei ole shoppailua, vaan ihan näiden sunkin kirjoitusten ihailua ja lukemista.

Ja siis pahoittelut jos otit Sugar Kane herneen nenään mun kommenteista, mutta mä kuitenkin seison sanojeni takana ja musta on oikesti ihan kiinnostavaa käydä tätäkin keskustelua. Musta on hienoa kun asiat kiistelee, ei henkilöt, jota valitettavasti Suomessa tapahtuu aika harvoin...:/ Mutta toisin sanoen, hienoa että otat myös nämä vastakkaiset mielipiteet tänne boksiin!

Ymmarran ja en ymmarra. Varmasti turhauttaa, jos kirjoituksesi ei vienytkaan niille poluille kuin suunnittelit, mutta ihmiset sentaan avautui, mita blogisi johdannossa niin toivot. Ja muoti on hyvin linkittynyt kuluttamiseen, tyyli rakennetaan pitkalti tuotteilla, joita hankitaan. Ehka shoppailutila vaan on kasiteltava ennen kuin voidaan siirtya tyylin syvempaan ruotimiseen.
Minusta Ninan kysymys oli tosi mielenkiintoinen ja olen ajatellut itse joskus samaa, mutta ehka vahan laajemmassa kulmassa. Mita tarinoita pukeutumisella oikein kerrotaan? Ilmennetaan itsessa sita pienta Jane Birkinia, ollaan citycowboyta, aikuischicgrungeja ja pariisittaria/newyorkilaisia/berliinilaisia? Rokkinaisia ja urbaaneja sotureita? Vaikutteet ja viitteet on kaikkialla ja kaikissa, mutta tuleeko nama aina nimittaa ja onko jotain aina ilmennettava? Hauskaahan se toki on ja antoisaakin, mutta jaako hanta joskus vetavan kateen? Minusta tassa, jos missa, raja aidon ja keinotekoisen valilla voi olla hyvin hailyva.

Fakta, en mä vedä hernettä nenään, mutta: MINÄ en jaksa käydä loputonta kulutuskeskustelua. Muut voi jatkaa - muut voi vaikka perustaa sille aiheelle oman blogin? Jos ja kun aihe on esim. sun sydänsä niin kovin lähellä, suosittelen.

Annemari, joo, mutta kun: Tässäkin keskustelussa tuli esiin ihmisiä - mun lisäksi esim. Anu, Anna, Mira - joille kulutusproblematiikka ei ole ollenkaan oleellinen muotikeskustelussa. Suurimmallle osalle muodinkäyttäjistäse voi olla - mua hyvin harvoin kiinnostaa missään "suurin osa" eikä mun tarvi käydä blogissani keskustelua sen mukaan, mikä suurimmalle osalle on tärkeintä.

Mä olen blogannut nyt yli kaksi vuotta - ja hirveän usein jumittunut keskusteluun, joka ei minua, edelleen BLOGIN PITÄJÄÄ - siis sitä joka jutuillaan jengin tänne kuitenkin kerää - kiinnosta juuri lainkaan. MUA turhauttaa. Mä en sensuroi viestejä, mut mä en itse jaksa juuri nyt osallistua. Myönnän olevani jopa hiukan ärtynyt, kun mua tulkitaan toisinaan (TÄÄ EI LIITY suoraan tähän postaukseen ja siihen kommentoineisiin!!!) vain jonakin Kuluttaja- Asianaisena.

I want more.

Ja sit tohon Ninan ja sun esiinnostamaan asiaan: Hurjan mielenkiintoinen! Mä esim. oon ottanut täällä blogssa tavakseni alleviivata noita mielessä vilahtelevia viittauksia aika banaaleilla lauseilla ("tänään kanavoin Hannahia ja kaikkia sisaruksia", "leikin köyhän miehen Bee Beetä"), tai selkeillä musavalinnoilla.

En tee sitä ns. elävässä elämässä ("kattokaa ny kun oon ristisiitos Päiväperhoa ja Blade Runneria!!!"), ja kun toi kuvasto, jota koen jäljitteleväni tai johon viiton, on mulle jotenkin niin tuttua ja keskenään sekoittunutta, nää irtaalleen nostetut "tarinat" tai hahmot eivät edes ole se ainoa tulkinta. Eivätkä ne ole mulle roolihahmoja, joiksi erikseen pukeudun! Tää on oleellisin pointti itselleni!


Koen itse mielekkääksi tän tässä tyyliblogikontekstissa, mut toisaalta vaivaannun, jos joku on olevinaan vaikkapa nyt yksyhteen Jane Birkin. Tai jos joku käsite, joka vielä sattuu olemaan itselle rakas, kuten urbaani soturi, viljellään kuoliaaksi ja minun näkökulmastani vieläpä väärin!

Siis: mulle tää on hauskaa, ja käytän samaa tarinoiden tunnistamista analysoidessani eri ihmisten lookeja (jota teen jopa osana työtäni) - mut mulle oleellista on, että siellä on monta tarinaa ripirinnan, ennenkaikkea se tyypin Ikioma. (Luen täs just parhaillaan Monika Fagerholmin Säihkenäyttämöä, siinäkinhän naisilla on myös päällenäkyviä tarinoita solmussa ja poikittain.) Tehokeinona niiden ääneen puhuminen toimii, mutta joskus siinä on paljon väkinäistä.

Kuulisin mielelläni lisää Annemari sun ja teidän muidenkin tarinamielipiteitä!

Itseasiassa on tietenkin blogeja, joissa kuluttamista käsitellään ja siis en missään nimessä halua, että tästä tulee sellainen. Mutta siltikin..mulle tuli se tästä postauksesta mieleen. No can do ja sitä voi vain pahoitella. Mutta siis sunhan blogi tää ehdottomasti on ja saat sille tietysti omat rajasi määritellä. Mä jatkan omia tulkintoja omassa päässäni...:)

Mut sitten vaikka tähän tarina-aiheeseen: Mulle pukeutuminen on jollain tapaa tarinoita. Joskus juoksen vaatteillani Pariisin boulevardeja, joskus viiletän Nykissä. En tosin tiedä välittyykö ne tarinat muille, mutta sisäinen fiilis on ainakin se. Mutta koskaan tyylissäni ei ollut vain yhtä tarinaa, toisaalta ihailen niitä, joilla on varma oma tyyli ja oma tarina. Ehkä mullakin kun pään sisäinen sekavuus joskus rauhoittuu?

Hmmm... mielenkiintoista jupinaa kuluttamisesta.

Itseäni ärsyttää eniten kommenttikeskusteluissa se, että jokainen aloittaa aina oman itsensä määrittämisestä, jolloin keskustelu ei etene mihinkään. Musta on todella puuduttavaa lukea kommentteja, joissa ihmiset taustoittaa jonossa samat asiat - erityisesti lukumääräisesti. Ei 20 ihmisen itsereflektointi jonossa ole keskustelua saati kiinnostavaa. Keskustelut/dialogi on enemmän kuin osiensa summa.

Tämä on mm. yksi syy, miksi harvakseltaan jaksan kommenttiosioon klikata ja aktivoitua, täällä ehkä useammin kuin muissa muotiblogeissa.

Mutta keskustelun purnaamisesta tyylitarinoiden purnaamiseen...

Koen erittäin suurta ristiriitaa oman tyylini ja itseni sekä muiden reagoinnin välillä. Samalla tavalla kuin sinä tässä turhauduit yleisön lukutaidottomuuteen, itse väsyn siihen, että muut määrittelevät minut rintavarustukseni tai nuorekkuuteni perusteella.

Ja ei - nyt ei voivotella kuppikokoa ja avata keskutelua siitä kumman ääripään edustajilla on vaikeampaa löytää sopivia vaateita, vaan pikemminkin siitä, että jos fyysinen olemus ei vastaa omaa henkistä olotilaa/tarinaa.Esimerkiksi Stella tuskailee blogissaan satunnaisesti siitä, ettei koe rintojensa koon stemmaavan oman habituksensa kanssa.

Minä myös olen väsynyt kommnetteihin tyyliin "Ole tyytyväinen terveydestäsi" ja "Rakasta itseäsi sellaisena kuin olet". Omia rintojaan voi rakastaa täydestä sydämestään ja samaan aikaan olla raivostunut ihmisten käytökseen tai tyylin epäonnistumiseen.

Tuntuu, että joka päivä on väärät vaatteet päällä ja millään vaatekaapin sisällön luovalla toteutuksella ei synny sitä haluttua mielentilaa ja tarinaa, jonka haluaa ulkopuolelle itsestä kertoa. Mulla ei myöskään ole mitään luottokamoja, jotka laittaisin työhaastatteluun, treffeille, esiintymiseen tai muihin erityistä asennetta vaativiin tapahtumiin.

Vaatteet mitä omistan ja tyyli jota toteutan ei siis välity sisäsesti eikä ulkopuolelle. Mun tyyliviittaukset ja tyyliasenne tulkitaan väärin kuin vieraassa maassa.

Ostin taannoin innoissani henkselit tajuamatta, etteihän ne mun päällä istu. Tämän jälkeen olen pohdiskellut paljon isorintaisuutta sekä jatkanut lihavuuden analysoimiseen ja sitä, miten popkulttuuri ja muoti sen osana luo tietynlaista laihaa naisihannetta. Usein huomaan, että sopusuhtaisille sekä laihoille melkein mikä tahansa tyyli istuu hyvin, läski ei vaan ole uskottavaa.

Josta päästäänkin kysymykseen: kuinka moneen rehevään, lihavaan tai ruman naisen tyyliin viittailette omallanne? Tämä on tietty vaikeaa, jos ei vyötäröllä ei ylimääräistä ole, mutta myös tunnelmien ja asenteiden ammentamisen tasolla käy. Ja jälkimmäiseen lisäten: ei tomera rehevä, lihava tai ruma nainen.

Ja, pls, avartakaa mun maailmaa antamalla esimerkkejä isorintaisista naisista, joilla on tyyli kohdallaan.


T. Julia C. joka yrittää pitää devil may care -asennettaan mutta sureen partaansa ilmaisunsa esteitä.

Aijai, nama tarinat ja vaikutteet ja viitteet on kylla tosi monimutkaisia. En tieda mista aloittaa.
Vaikutteitahan on kaikkialla ja itse huomasin taannoin niita olevan ihan liikaa. Aivan jarjeton maara, jota en enaa saanut jarjestykseen. Pienina annoksina ne toki toimii ja tekee tehtavansa, eli antoivat (minulle) ehkapa rohkeutta kokeilla eri tyyleja, tai no ei oikeastaan edes kokeilla niita, vaan vain laajentaa ajatusmaailmaa uusille asteille. Eli auttoivat tajuamaan, mita kaikkea siella oikeastaan on kunhan vaan avaa silmansa. Mutta pitemman paalle niita vaan alkoi olla liikaa, esim tyyliblogien ja muotilehtien muodossa. Enka nyt tarkoita, etta halusin nayttaa kaikilta ja ihailin kaikkien tyylia, mutta etta loysin niin monista tyyleista jotain ihailtavaa. Tama osoittautui seka hyvaksi etta huonoksi asiaksi. Kuten jo mainitsin, se toimi avaajana ja herattajana, mutta myos ruokki holtittomuutta ja paattamattomyytta. Ja siksi vertaisin vaikutteita virikkeisiin: niita tarvitaan, muttei liikaa. Ja sama patee mielestani viitteisiin. Onko ne olemassa, kun ihan oikeasti viitata tarvitaan, vai etta niita vaan olisi ylipaataan? Mita jos nama viitteet ja tarinat alkaa sanella, mita sita paalleen oikein laittaa ja miten itseaan ilmaisee? Tai mita on? Minusta tasta on merkkeja kaikkialla.
Olen alkanut kayttaa kasitetta antivaikute joistain taman hetken muoti-ilmioista (ja miksei vanhemmistakin). Ei siksi, etta niita inhoaisin, painvastoin. Pidan niista ja haluan niita, mutta en halua sita viittausta tai tarinaa, minka paassani olen naihin kehittanyt, linkittaytyvan minuun. Ehka ihan jarjetonta, mutta nain sita on tullut pohdittua. Ja vapauttavaksi huomattua, kummallista kylla. Talla on varmasti jotakin tekemista myos roolien kanssa, tai statuksen tai oletusarvon. En halua minuun liitettavan tiettyja oletuksia. Jos mulla on esim tietyt kovasti hypetetyt saappaat, omaanko saman statuksen muiden saappaanomistajien kanssa? Talla on varmasti jotain tekemista taman trendien aaltoliikkeenkin kanssa. Etta ollaan samanaikaisesti niin vahvasti jotain. Kaikki yhdessa. (Siis esim just tama brandi -kaveruus ja -joukkuehenki.) Kerrotaan kaikki sita saatanan samaa tarinaa. Ja tassa tama keinotekoisuuden vaarakin valkehtii, eli etta (liian) voimakkaiden vaikutteiden myota (tahattomasti tai tahtomattaan) viitotaan ihan vaaraan suuntaan (enka tarkoita nyt nuoruuden harhailuja) ja olevinaan kerrotaan sita tarinaa tai ollaan tai luodaan tai mita ikina. Ja miten sita itsensa pystyisi pitamaan tasta keinotekoisuudesta erossa? Miten varmistaa, etta viittaa vaan johonkin itselle olemassaolevaan ja merkitykselliseen? Etta oma tarina on aito tarina?
Olen todella miettinyt tata vaikute -asiaa (sehan patee siis kaikkialla elamassa) ja kaipaan virikkeettomyytta. Kaipaan rajoitettuja vaikutteita, jotta saan ne pysymaan kasiteltavassa koossa. Ja tahan taas nama harvat merkitykselliset viitteet antavat oivan avun. Niihin kun tukeutuu, niin muihin ei tarvitse takertua. Eli ympyra sulkeutuu.

(Ja niin taidan minakin, ei tuossa taida olla paata ei hantaa...)

Julia C, kiitos tosi mielenkiintoisista pointeista ja kysymyksistä!

Mä en osaa vastata oikein mitään esiinnostamiisi asioihin, ja on jotenkin yllättävnkin vaikea lähteä purkamaan tätä miltään kannalta? Mun omat kauneus- ja etenkin TYYLI-ihanteet on aina olleet kovin hoikkia, jotenkin sitkeitä naisia (en ole keijukaismaisen hentojen naisten ihailija, tässä mielessä). Olin itsekin hoikka pitkään, sit yhtäkkiä paisuin - ja tunsin olevani suhteessa ihanteeseeni kuin Brigid Berlin Warhol-Factoryn hoikkiin supertähtiin. Ks. http://jarnemec.com/filmy/warhol_andy/images_star/brwl682.jpg

Mä sit menin ja laihduin, lähinnä omia aikojani (ja saan edelleen elävässä elämässäni kuulla anoreksiaepäilyjä, narkkarihuhuja yms. "hauskaa" ihan riittävästi - ilmeisesti nykyisessä läskivaltakunnassa 60-65 kiloinen kolmekymppinen on sairaalloisen laiha... No, tästä aiheesta lisää joskus toiste), joten nyt mun kroppa ja ihanteideni kohtaa ainakin omien mielikuvieni tasolla. Itse asiassa olen tajunnut, että mun vartalo on älyttömän helppo pukea siihen tyyliin mitä ihailen - vai ihailenko tiettyjä naisia ja tyylisuuntia siksi, että oon tämänmallinen?

Tästä nyt ei ollut varmaan iloa sulle mihinkään suuntaan, mutta kiitos kovasti ajattelun aiheesta, voisin yrittää jossain vaiheessa kirjoittaa näistä tarkemmin.

Mua kiinnostais myös kuulla sun ja muiden kokemuksia ja näkemyksiä aiheesta tarkemmin?

Amen.

Itseänikin on välillä alkanut ahdistaa joidenkin seuraamieni muotiblogien ja-taas-löyty-jotain-jota-ilman-ei-vaan-voi-elää -mentaliteetti. Surullisinta on, että monet tuntuvat lipuvan sille linjalle pikku hiljaa, kun muotiblogia pitäessä houkutuksille tulee helpommin alttiiksi. Kun bloggeri sadannen kerran kysyy "ihku vaate, ostanko" tekisi mieli älähtää kommenttilootaan "no älä nyt saatana, kai ymmärrät ettei se haluaminen tohon lopu". En älähdä, koska se katsotaan loukkaukseksi, ja en muutenkaan halua kasvottomasti loukata tuntemattomia.

Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että muotibloggerin, vaikka kuinka "tiedostavankin" on lähes mahdoton välttyä tältä hankkimisen noidankehältä. Ongelma on siinä, että kun hyppää johonkin maailmaan sisään - aivan sama lopulta, mikä sen aihepiiri on, elektroniikka on toinen mainio esimerkki laitteiston nopean vaihtumisen, "elektroniikkamuodin" vuoksi - siihen tulee imaistuksi sisään ja tietynlainen käytös alkaa vaikuttaa normilta. Myös muotiblogien lukeminen lietsoo kulutushysteriaa - tajusin sen konkreettisesti kun kerran ehdin klikata kotiin asti blogissa mainitun vaatekappaleen nettikaupasta. Jätin hakematta, koska vaikka kyseessä olikin vaate joka on ostolistalla, se ei ollut oikeasti se mitä hain. Olin vain jäänyt nalkkiin. Tämäntyyppinen blogi on harvinaista herkkua, vaikka tunnustan lukevani tätäkin hyvin satunnaisesti.

Lisäksi fakta on, että vaatteita tarvitsee hyvin vähän. Olen putkiremontin vuoksi joitain viikkoja sukulaisten nurkissa, vaatteita mukana hyllyllinen - kaksi pinoa. Olen viime viikkojen aikana tajunnut, että pärjäisin näillä koko vuoden, kesäkautta lukuunottamatta. Väriskaala on tummempi kuin haluaisin ja mitään erityinsen jänskää kaapista ei löydy: kuljen kuitenkin juuri niissä vaatteissa joissa viihdyn ja tiedän niiden myös näyttävän hyvältä. On toki mukavaa, että kotona odottaa iso kaapillinen niitä jänskiä asioita - lisää ei oikeasti tarvita.

Tuosta roolivaatetuksesta vielä. Luin aikoja sitten jutun, jossa puhuttiin japanilaisesta minäkäsityksestä. Siellä ei uskota länsimaiseen "aitoon" itseen joka löytyy tonkimalla kun tarpeeksi syvälle mennään vaan hyväksytään että ihmisellä on lukuisia persoonia, eräänlaisia naamareita, joita hän vaihtaa tunteen ja tilanteen mukaan ja joista jokainen on yhtä aito ja osa persoonaa. Tämä ihmiskäsitys vastaa omaani paljon paremmin kuin länsimainen versio: vaikka tiettyjä perusluonteenpiirteitä voi luetella itsestään, kokisin rajoittavaksi vain yhden sallitun "käyttäytymismallin". Vaatteilla tätä kulloistakin roolia voi korostaa.

Lueskelin mielenkiinnolla tämän ja kaikki muutkin sivuavat kirjoitukset (Anu, Anna, Stellagee...). Ihmiset, minä mukaan luettuna, tarvitsevat joskus herättelyä.

On oikeastaan aika jännää, ihan vain vähitellen, katsella vaatekaappiaan sillä silmällä, miettien "miksi minä pidän tästä vaatekappaleesta?"? Valitettavan usein vain se pitäminen on jotain hyvin abstraktia, sellaista mille ei osaa antaa mitään referenssiä, muuta kuin "noku se on kiva". Minä en tietoisesti elä viitemaailmassa, ulkonäköviitteet vaikuttavat minuun lähinnä alitajunnan tasolla. (Toisaalta en siis myöskään kuvittele eläväni ideatyhjiössä, ja joskus olen ostanut/tehnyt jotain kivaa esimerkiksi siksi, että olen nähnyt sen jossain blogissa, mutta ne ovat poikkeustapauksia.) Ja se varmaan on tilanne useilla niillä ihmisillä, jotka naureskelevat muotiblogien (tai tyyli-, ei nyt puututa terminmäärittelyyn) kirjoittajille. Siinä, missä muotibloggari valokuvaa ja laittaa esille inspiraationsa, moni muu inspiroituu tietämättään. On helppoa naureskella toiselle kun ei itse tajua käyttäytyvänsä pohjimmiltaan ihan samalla tavalla.

Mitä tulee sitten ihan omaan pukeutumiseen:
Usein nuoruuteen kuuluu sekä erilaisuuden että samanlaisuuden korostaminen. Halutaan olla samanlaisia kuin oma viiteryhmä, ja samalla hampaat irvessä erottua "niistä muista". Itse olen jäänyt tietyllä tavalla sinne erilaisen nuoren tasolle, ja aina välillä tulee kysyttyä itseltään onko se nyt enää fiksua haluta olla individualisti. Kieltäytyä pukemasta jotain, koska sitä on kaikilla muillakin. Eikö olisi fiksumpaa vain tehdä se oma juttunsa, välittämättä siitä, onko trendin huipulla tai ihan sen sivussa? (tämä siis ihan omakohtaisena pähkäilynä, mutta miksei muillekin)

"Kun tasta Muodin Huipulle -ohjelmasta alettiin kovasti halista juuri ennen sen alkamista, odotin jonkun tarttuvan tilaisuuteen ja ehka perustavan joko valiaikaisen blogin ohjelman ajaksi tai kommentoivan saannollisesti omassa blogissaan ko. ohjelmassa nahtyja luomuksia, tehtavia, tekniikoita, ammattitaitoa, luovuutta jne. ja ehka vertaavan maailman/Suomen sen/tamanhetkisiin virtauksiin. Siis neutraalisti, ei 'voi vitsi, en ikina laittaisi paalleni tuommoista kolttua' -tyyliin, mita jostain olen jonkin kerran lukenut. Olenko siis ihan pihalla, kun taidan olla ainut, joka tasta olisi kiinnostunut ja ajatellut nain kayvan?"

Kissankehdon Midinetti sivuaa aihetta jonkin verran, ei nyt ehkä ihan maailman virtauksiin verraten, mutta fiksummin kuin moni muu.

Hei kiitos fiksuista ja hienoista kommenteistanne, jälleen kerran! Nyt en jaksa vastata mitn fiksua kellekään, mut varmaan sain ainakin aiheita jatkokirjoituksia varten.

Annemari, mäkin suosittelen lämpimästi Stazzyn mainitsemaa Midinetin (kissankehto.blogspot.com) postauksia Muodin huipulle -sarjasta. Sinne keskustelemaan!

Itse koen olevani liian puolueellinen bloggaamaan kys. sarjasta uskollisesti. Sit noin yleensä, olen sitä mieltä, ettei kannata kauheasti OLETTAA blogien tarttuvan yhtään mihinkään aiheeseen, niin kauan kuin nämä ovat yksityisten ihmisten ajanvietteekseen tekemiä. SEN SIJAAN, jos haluaa keskustella jostakin aiheesta - VOI PERUSTAA OMAN BLOGIN. VAatii toki hiukan aikaa, että lukijat öytävät sen, ja on tavallaan helpompi ehdotella aiheita "valmiille" bloggareille, mut suosittelen silti.

On kyllä mielenkiintoista, miten tyyli on ruumiinrakenteeseen sidottu... tavallaan, missä menee raja että voi viitata esim. Kate Mossiin tai Sophia Loreniin jos ulkoisilta raameiltaan kuuluu jo ns. kyseiseen tyyliluokkaan. Voiko viittaus mennä yli?

Olen normaalipainoinen ja fitti nainen, mutta rintapohdiskeluissani olen myös alkanut läskikapinaan ja etsimään ei laihojen -naisten tyylejä. Etenkin yritän etsiä haluamieni tyylien/viiteiden tunnelmaa ja asennetta, sen ytimen löytämistä. Tietty jokaiselle se löytyy eri detaljeista.

Mutta siis joo, viritellään aihetta uudelleen kun ajatus epäselvyyden ympärille rakentuu...