Sure, there's times I have crawled. And there is times I have dreamed. Oh, but it seems that, must you need my love?
Vuoden pimein aika lähestyy - ihanaa! Voi kuunnella kaikkea raa'an kaunista musiikkia, niin kovalla, että sattuu. Voi ottaa pimeässä vessassa ihanan sävyttömiä omakuvia. Voi olla luvallisesti väsyneen ja ikäänkuin mystisen traagisen näköinen (vaikka oikeasti vituttaa vain haljennut piilolinssi).
Voi pukeutua yllättävän lämpimään sadepäivään ihan liian kevyesti. Seppo-Ljudmila lämmittää ja pitää vettä niin hyvin, että pärjään ohuilla kerroksilla ja satiinihousuilla.
Tykkään tällä hetkellä kerrostella sifonkia ja skarpimpia materiaaleja jotenkin vinksahtaneesti. Parasta esimerkkiä tähän antavat Queen Michelle ja Kamicha. Tässä versiossani puin H&M:n pehmeän paidan päälle All Saintsin silkkiliivin. Tykkään, että vanki/pyjamaiset raidat taittavat tästä liikaa nättiyttä. (Joka aina vaanii mua nurkan takana, uskokaa tai älkää!!!!)
Tykkään, että näytän hämärässä ehkä joltain jäbältä.
En enää juurikaan näyttäydy ulkomaailmassa ilman YVSF:n sulkakorua. Siinä saattaa olla jotain maagisia voimia?
Voi myös puntaroida aivan liian vakavahenkisesti kevyttä ajanvietettä, esimerkiksi bloggaamista. Aiemmassa keskustelussakin kävi varmasti ilmeiseksi, että haluan säilyttää itselläni tunteen siitä, että tämä blogi on ensisijaisesti juuri minun henkilökohtaisen mellastukseni aluetta. Haluan keskustelua, mutta haluan pitää sen jollakin tavalla omassa ohjauksessani. Pinnalta katsoen tämä on ristiriidassa blogiesittelyn "avautumiskutsun" kanssa - mutta minä ja (swim)suit issues nyt vaan satumme olemaan ristiriitaisia, ja nauttimaan ristiriitaisuuksista.
Koska kirjoitan myös työkseni ja elän muiden määrittelemien deadlinejen, aikataulujen, merkkimäärien ja sen sellaisten mukaan, (swim)suit issuesin olemuksen epämääräisyys ja sisällön määrittelemättömyys muuttuvat itselleni jatkuvasti tärkeämmiksi asioiksi. (Tämän takia päädyin sanomaan myös nej tack sinänsä varsin kiinnostavalle blogiyhteisöviritelmällekin.)
(Olen antanut viime aikoina myös joitakin haastatteluja bloggauksesta - ja tuntenut turhautuvani, kun asiat halutaan yksinkertaistaa äärimmilleen. Olen myös alkanut kyseenalaistaa, haluanko 'issuesille oikeastaan enempää lukijoita, onko mulla mitään sanottavaa näissä puitteissa isommille jengeille? Veikkaan, ettei.)
Saamani palautteen mukaan monia viehättää se, että täällä otetaan kantaa - Ihan kiva niin, mutta itse haluan mustavalkoisen mielipide-ainekirjoituksen sijaan yrittää valottaa omaa, ristiriitojen täyttämää tapaani kokea maailmaa, tässä tapauksessa muodin ja muun kulttuurisen toiminnan kautta. Olen allerginen julistamiselle - paitsi välillä. Olen allerginen ylitulkinnoille ja etenkin sille, että suuhuni kirjoitetaan jonkun toisen agendaa.
Mulle itselleni intertekstuaalisen median - jota bloggailun käsittääkseni pitäisi olla - hienoin puoli on se, miten eri kirjoittajat jatkavat eri aiheista omiin tulkintoihinsa. Täällä jatkan monesti jonkun innoittamana, mutta alkuperäisen aiheen vierestä - tietty mahdollisimman asianmukaisesti linkaten. Mielelläni näen 'issuesin herättämien ajatusten, raivon tai ärtymyksen purkauksia tyypit teidän omissa blogeissannekin! Tietty, täällähän olisi jo valmiina fiksua yleisöä jos jonkinlaiselle keskustelulle ja kannanotolle - mutta tämän median ominaisuuksiin kuuluu sekin, että jokaisen on itte ne omat yleisönsä hankittava.
...tai karkoitettava: Mulla on vahva tunne, että omien sanojeni sijaan täällä alkaa näkyä entistä enemmän vain Morrisseyn koottuja viisauksia (lähde: maailman hienoin Facebook-applikaatio). Tai sit noita Verve-lyriikoita, pelkässä A Northern Soulissakin riittäisi pureskeltavaa puoleksi talveksi:
"So... here we go...
A face in the crowd,
jump up then jump down,
baby.
Can you see through me?"
|
19 kommenttia
|