Rakastan - ja harrastan - kaikenlaista juhlimista. Kuitenkin ns. oikeat, viralliset juhlat pukukoodeineen päivineen täyttävät minut pelolla ja vihalla. Voin hyvin kietoutua "kultaiseen toogaan ja riikinkukonsulkiin" tepastellakseni 13 senttimetrin koroissa punk-klubille, mutta auta armias, kun pitäisi laittautua ihmisen näköiseksi iltaan, jossa kaikki muut(kin) ovat parhaimmissaan, hiukset, naamat ja asusteet tip-top. Myötäsyntyinen haluni pilata nostaa pörröistä päätään. Nyt mietin vatsa kuralla ensi viikon juhlia - joihin kaiken lisäksi ihan oikeasti haluan mennä, ja joissa uskon olevan vilpittömän hauskaa!

Normaalielämässä - johon lasketaan kaikkinainen yöelämä - eyelinerien valuminen poskille ja kaikkinainen repaleisuus on vain osa minua ja tyylipersoonaani. Mutta kun tulee kiiltävä juhlan ja glamourin hetki, en tunne grunge-glamin ja harkitun rispaantuneen olemukseni sittenkään olevan se oikea. Itsetuntoni on ailahteleva kuin temperamenttini, ja sillä on tapana pettää juuri silloin, kun haluaisin olla - edes yhden hiton illan - jotenkin nätti, toki kiinnostavalla tavalla nätti. Myös fysiikka pettää - juhlailtaan valmistuessa vierainani on poikkeuksetta hiki, turvotus, finni ja Angst.

Jos taas vaatevalinta, naama ja hius tuntuu kotona hyvältä, viimeistään juhlapaikalla huomaan erottuvani liikaa sileähiuksisesta, mustiin pukeutuneesta, hurjan taitavasti (JA PALJON) meikanneesta/itseruskettavaa latranneesta tipuparvesta. Toisaalta, en haluakaan kuulua kyseiseen joukkoon, mutta toisaalta en jaksaisi koko elämääni sitä 15-vuotiaan outsiderin fiilistä. Oh bugger.

Haluan pukeutua kyseisiin hiluihin maailman ihanimpaan Dead Birds etc. -mekkoon. Siinä on ylellisyydestään ja klassisesta mallistaan - tai niiden ansiosta - annos sieluani rauhoittavaa grungea. Ennenkaikkea, väri hyväilee hipiääni - jopa näissä eräänä rumana päivänä ottamissani kuvissa. Kengiksi haluan - viime viikkoina joka kuvassa, vaan ei kadulla, nähdyt - Zaran piikkikorkonilkkurit. Tunnen, että ne sanovat minusta jotain todellista, eivätkä ole "mutta kun nyt on bileet" -kompromissi.

Koska kyseiseen iltaan itseasiassa kuuluu kahdet erityyliset muodikkaat kemut jatkoineen, jälkimmäisissä ja edgymmissä aion jättää Jurin niskaani (miehekäs takki ja ylellinen silkkimekko = think Liv Tyler & Charlotte Gainsbourg).(Muutoin se toimii lämppärinä ohuen villakangas-parkan ja olkapäiltä tarkoituksella valahtelevan mekon välillä.)

Tukan laitan kikkuralle (punainen otsis ja kihara = think Sonia Rykiel), ja jalkaan ohuen ohuet mustat juhlasukkikset (tykkään, että ohut sukkis luo hyvää alastomuuden/pukeutuneisuuden vaihtelua tähän nude-mekkoiluun), mutta tälleen periaatteessa mennään. Mitäs sanotte?*

*Sosiaalisesti taitavimmat teistä varmaan ymmärsivätkin, että oikeasti kalastelen varauksetonta tsemppausta ja "you're so pretty!" -huudahduksia... Tietenkin arvostan myös hyviä vinkkejä - sellaisia, joita voin toteuttaa tällä naamalla ja olemassaolevalla vaatevarastollani! Palaan tuonnempana käsilaukkukriisin kanssa, siinä onkin ihan oma ongelmakenttänsä.

(Onneksi olen hyvissä ajoin rekrytoinut mahdottoman sievän arm candyn siinä toivossa, että kaikki kiinnittää huomion häneen, ja mä saan keskittyä ydinosaamiseeni, rentoon hauskanpitoon...)