(swim)suit issues

hah, piti samasta aiheesta postata, mutta taisit aika tyhjentävästi sanoa kaiken. hyvä niin. ja kiitos.

tosin en ole hankkiutunut kaikesta eroon, mikä ei mulle tällä hetkellä sovi (tiedän itseni ja vaihtelunhaluni, ja monen asian uusi aika vielä tulee. turha luopuminen aarteista on myös... turhaa) eikä mulla ole listoja, enkä kyllä tarvitsekaan mitään. aijuu, paitsi sen lyhyen mustan villatakin, josta puhuin annankin puolella.

pitäisköhän munkin kuvata mun vaatekaappi. se muistuttaa aikalailla tuota, joskin varasto on täysin toinen stoori...

t. toinen aito materialisti.

Olet kyllä ihan oikeassa - taas. Tällaiset kampanjat kertovat aika osuvasti siitä, että ilmeisesti ollaan tultu siihen pisteeseen, jossa oletusarvoisesti niillä, jotka ovat muodista kiinnostuneita, on shoppailuongelma jota pitää rajoittaa. Ja on se tosiaan niinkin, ettei se että jättää käyttämättä omistamiaan vaatteita rajoita kuitenkaan yhtään mitään paitsi luovuutta.

Vaikken muotiblogia pidäkään niin haasteesi on vallan mainio, ja taidanpa yrittää elellä syksyn sen mukaisesti!

Puhut niin järkeä! Olen kans kritisoinut tuota kampanjaa vaikka missä. Itsekin odotan syksyä että saan ottaa käyttöön kaikki vaatteeni enkä käyttää vain muutamaa juttua puhki, ja pahimmillaan kyllästyä niihin niin paljon etten enää halua nähdä niitä koskaan. Mitäs ekologista siinä sitten muka on?!

Stellagee, juu, mä muotoilin jotenkin hassusti tämän. Toki siellä varastossa on mullakin odottamassa aarteita, joitä ei vain kuulu käyttää just nyt - mulla on esimerkiksi takkeja vähän joka lähtöön, tänä syksynä tuntuu bleisereiltä ja jakulta aluksi, mummum poncholta, nahkatakilta ja siltä liehuvalta Irja Leimun takilta hiukan myöhemmin... Jossain vaiheessa lammasjakku Juri astuu kuvaan mukaan!

Mutta niistä tietää, että niiden aika tulee joskus. Vähän samoin kuin olen antanut buutsimallisten krokosaapikkaiden odottaa... Eli mä ymmärrän, mistä puhut, vaikken pidäkään hallussani yhtä ihanaa aarreaittaa kuin sä. Lisäksi mä tapaan ostaa varastoon - nytkin alkukesästä puoleen pohkeeseen ulottuvat olkatopatun trikoomekon, joka on selkeästi tän syksyn juttu - ja jota hameen pituutta tarjoillaan ens kesäksi ihan Ruåttista käsin.

Mut on kuitenkin tärkeä tietää, mitä ihanaa on jemmassa, edes suurinpiirtein, eller hur? Mulla on semmoinen hamsterin vika, etten kestä ihan liian funktionaalista vaatevarastoakaan, mulla pitää olla tunne, että "on mistä ottaa", tarpeen tullen...

Mme Flore, hyvin muotoiltu tuo "odotusarvoinen shoppailuongelma"! Anu kirjoittaa blogissaan "odotusarvoisesta alemmuudentunteesta" naistenlehtien kuvien äärellä, joskus tulee vastaan oletus, että jokaikinen nainen olisi tyytymätön kroppaansa, laihduttaisi rutiininomaisesti ja sortuisi välillä hillittömästi mässäilemään. Syömishäiriöinen suhde ruokaan on jotenkin nykynormi.

Jotenkin näiden kolmen oletetaan ns. valtavirrassa muodostavan muotitietoisen nykynaisen kokemuksen. Mä saan monessa (blogi)keskustelussa kommentin "No ole onnellinen ettei sinulla ole tämmöisiä ongelmia, VALTAOSALLA naisista kuitenkin on", ihan niinkuin mun ja kaltaisteni kokemus olisi jotenkin aina poikkeus "ongelmaiseen normiin" F**k that sh*t, sanon mää.

Nina, juurikin noin. Vaatteethan eivät ole ikuisia, viksu ihminen tietää, että esim. lempivillaneule voi paremmin, kauemmin, kun sitä ei käytä ihan joka päivä...

Mä en ikinä näe näille kampanjoille tai ostolakkoon osallistumisille (ja oikeesti, mitä ihmeellistä on kuukaudessa ilman VAATEOSTOKSIA?) mitään kunon follow-uppia, muuttuivatko elintavat, lakkasiko törsäys?

Sanotaan vielä, että mä ylläpidän (ihan ruutupaperille käsin kirjoitettua ostos- tai puutelistaa) siksi, etten muuten muista, mitä oleellista (tyyliin ehjät sukkahousut) multa puuttuu. case in point: moni vaatteeni tarvitsee alleen jonkinmoisen alusmekon mukavuus- ja häveliäisyyssyistä, ja mä haluaisin sen olevan timmi, musta, ja jotain ylellistä materiaalia. Kun se ei ole missään mulla ylhäällä, muistan puutteen aina tasan silloin, kun yritän pukeutua em. kuteisiin, ja se pirulainen puuttuu edelleen. Semmoista kun ei edes ole helppo löytää (tarkoitan jotakin läpinäkymätöntä, ei puuvillaista, jerseytä olevaa, riittävän pitkää mekkoa).

Mulla on todella huono muisti, listaan muutenkin tämmösiä puutteita ylös - muuten ostaisin ruokakaupastakin aina vanhasta muistista vain leipää, enkä koskaan voita.

Jee, haasteesi kuulostaa samansuuntaiselta kuin mun, kun päätin edes yrittää luopua vuosikaudet jatkuneesta mustan trikoon paraatista. Huolimatta siitä, että mulla yleensä on (ollut) päällä aina samat mustat farkut, musta paita ja mustat tennarit, mä silti olen hankkinut vuosien varrella muunkin värisiä vaatteita; ne on jääneet vähäiselle käytölle. Nyt on ilo, kun ei ensimmäisestä muutoksenhalun pistoksesta tarvitse singota mihinkään, vaan voi rauhassa perata omaa kaappiaan ja yllättyä.

Ja hienosti kuvaa myös mun tunteita tuo kommenttisi liian funktionaalisesta vaatekaapista. En minäkään viihtyisi sellaisen äärellä ja siksi mun nurkista löytyykin vaikka millaista kamaa, joita käytetään sitten, kun niiden aika on. Vastakin tuli hankittua varastoon pitkä iltamekko, vaikka sille ei varsinaisesti olekaan tiedossa käyttökohdetta. Vielä. Mutta se tulee.

Viimeksi, kun muutin, podin ahdistusta vaatteideni määrästä, mutta kyllä kyse taitaa olla enemmänkin siitä, ettei niitä (liian) paljon ole; en tarvitse mitään, mutta löydän helposti ns. uusia juttuja, kun vähän viitsin kaappiin katsoa.

Lady Dada, muuttamisen viheliäisyys on just siinä, että vaatimatonkin tavaramäärä tuntuu sitä raahatessa liialliselta. Olen mennyt aikoinaan heittämään esim. mulle äärimmäisen tärkeiden lehtien vuosikertoja paperinkeräykseen, koska niitä on niin kamala kantaa - ja nyt mulla on ikävä. Samoin joistain nuorena ostamistani 60-luvun mekoista, jotka eivät välillä mahtuneet mulle, olen luopunut ihan liian helposti. Nytän semmoisia ei enää mistään noin vaan löydä...

Mä olen pukeutumisessani aika väritön, ja se sopii mulle. En useinkaan harrasta kokomustaa (enkä kokoomusta, hah hah), mutta viihdyn aika epä-väriskaalassa. Sekin on ollut ihan hyvä tunnistaa. Mut jos tapaa ostaa värikkäitä vaatteita, niille kannattaa kyllä antaa mahdollisuus! Ja samoin kuin sä, kaipaan skarppien vaatteiden tuntua, pois trikookierteestä ja kesän lökäpöksyistä.

Tällaisia ajatuksia on omassakin päässäni siinnyt viime aikoina. En tiedä, ootko lukenut mun taannoista syysinspiraatiopostausta, mutta lainaan tässä nyt omaa ko. postauksen loppukaneettiani: "Pääasiassa aion penkoa omaa vaatekappiani ja inspiroitua omista kokoelmistani". Mähän olen vuosia myös ylläpitänyt klassikkolistaa, jonka perusteella olen vähitellen tehnyt omaan tyyliini istuvia "ikuisuushankintoja". (Jos muuten onnistut ratkaisemaan tuon alusmekko-ongelman, kerrothan mulle! Mä nimittäin kanssa kovasti tarvitsisin sellaisen. Olin jo ostaa tosi lupaavan kandidaatin Wolfordilta, mutta hinta oli yksinkertaisesti liikaa. Vaikka uskon että tuote voisi olla kestävä ja pitkän tähtäimen sijoitus, ei mulla yksinkertaisesti ole laittaa siihen kahtajapuoltasataa...)

En oo muuten ikinä oikein ymmärtänyt, miksi materialismilla on käsitteenä niin huono klangi. Tarkoitan siis sitä, että "materialismin" kuvitellaan ilmeisen usein tarkoittavan pakonomaista tavaran haalimista ja koko ajan uuden hankkimista. Mä sen sijaan ymmärrän sen sun tavallasi, eli rakkautena sellaiseen tavaraan, jonka koen merkityksellisenä ja esteettisenä. Tavara on mulle tärkeää - muttei totisesti mikä tahansa tavara.

Mahdollisesti aimo annos materialistista asennetta olisi juuri se, mitä moni tarvitsisi. Jos omiin tavaroihinsa suhtautuu intohimoisesti ja niiden kaikkia ulottuvuuksia hyödyntäen, ei tarvitse koko ajan uutta.

Anna, jeps, huomasin mutten vastannut mitään, koska en ollut vielä ajatellut syysvaatteita mitenkään. Huomaan kelailleeni ihan samoja vuosi sitten http://sugar-kane.vuodatus.net/blog/2104203/so-messed-up-i-want-you-here-in-my-room-i-want-you-here/ (eikä nyt puututa siihen, että myin osan noista vaatteista Anulle itselleni epäsopivina, heh! Ja voi perse, noi ihanat Marimekon samettihousut ratkesivat polvista itsestään korjauskelvottomiksi...)

Tänä talvena otan muuten aktiivikäyttöön tuon Lagerfeld for HM -villa-kashmir-kangastakin. Se oli vähän väärä reissutalvena, mutta nyt kaipaan miehekästä, klassista linjaa kävelyyn ja ratikassa seisomiseen! Ilmoitan kyllä, jos löydän alusmekon.

Mä oon alkanut kerätä listaa. Naiseuteen kuuluu odotusarvoinen shoppailuongelma, odotusarvoinen alemmuudentunne ja vähintään 100 paria kenkiä. Mitä vielä?

Kaikessa tässä taitaa olla lopulta kyse paluusta siihen, mitä tää kaikki oli vielä vähän aikaa sitten. Ei siitä niin pitkä aika ole, kun meidänkin ikäpolvi (ja varsinkin meitä vanhemmat) vielä osasi suhtautua tavaroihinsa järkevästi.

Anu, no ainakin se oletusarvoinen syömähäiriö ja/tai autuaaksi tekevä ruokavalio. Toki tää on sun ja mun kääkkä-polvelle paluuta "nuoruuden arvomaailmaan", mutta pitää muistaa, että on jo ihan aikuisia ihmisiä, jotka ovat kasvaneet hillittömän tavararunsauden ja shoppailukulttuurin keskelle (mä en tätä yleensäkään hahmota). Ehkä heidän suhteensa on siksi johonkin suuntaan äärimmäinen, helposti. (Huomaatko, miten mä nyt edes koetan olla sovinnollinen katsannossani.... ;))

Välillä tuntuu, että se "Meidän jälkeemme vedenpaisumus" on jo toteutunut.

Itse en näe tuota kuuden vaatteen kampanjaa sen kummemmin ongelmana kuin hyökkäyksenä muodinharrastajia kohtaan. Kyseessä on nimenomaan kulutuskriittinen kampanja, jolla toisaalta voi olla monta tarkoitusta: kompulsiivinen shoppailija voi toki oppia olemaan vähemmällä, mutta jollekulle muulle se voi toimia kokeiluna siitä, mikä on oikeastaan tarpeellinen määrä, toiselle elämän yksinkertaistamista, jollekulle vaikkapa asustamisen perusoppimäärä (kuinka moni meistä onkaan sitä mieltä että mikään vaate kaapissa ei sovi kuin yhden toisen asian kanssa!) ja jollekulle jotain muuta. Itse olen mielelläni selaillut näitä yksinkertaistamiseen liittyviä kirjoituksia - äärimmilleen mennessä tavaramäärä vähennetään sataan, muissa yhteyksissä yksinkertaisesti karsitaan turha. Itselläni ilmiö soittaa kelloja jo siksi, että lapsiperheessä, sen jälkeen kun oli tehty tietoinen päätös olla vielä vaihtamatta isompaan, turha tavara yksinkertaisesti on pakko laittaa kiertoon. Myös vaatehuoneesta, josta tulee pian säilytystila neljälle.

Samalla saa satikutia luotolla eläminen, jatkuva tavaran hamstraus ja moni muu länsimaisen "elämäntyylin" ei-suotava lieveilmiö. Sen mitä tätä blogia olen selaillut allekirjoitat nuo teesit ihan yhtä lailla.

Itsekään en ajatellut liittyä kuuden tavaran haasteeseen - sen sijaan voisin liittyä sinun versioosi, jos pienet vartalomuutoksiin liittyvät "ongelmat" (toinen vauva tulossa!) eivät olisi tarkoittaneet liki kaiken vaatetuksen pakkaamiseen toistaiseksi säilöön. Tavallaan sinulla on omassa haasteessasi kuitenkin hyvin monta samaa lähtökohtaa kuin tuossa kuuden tavaran haasteessa. Näkökulma vain on muodinharrastajan (termi ehkä on väärä mutta tyylinharrastaja vasta outo olisikin:).

Anna: itsekin olen monesti harkinnut Wolfordin vaatteita. Joka kerta olen käynyt tekemässä reality checkin Stockan mallikappaleiden luona - joka ikinen mallikappale on nyppyinen ja karseassa kunnossa. En tiedä ovatko ne vain lojuneet esillä ikuisuuden vai ovatko todella niin huonoja hintaansa nähden. Olisi kyllä kiva kuulla kommentteja Wolfordin vaatteiden laadusta käyttäjien suusta, koska malliensa puolesta sopisivat omaan vaatekaappiin.

Voisiko se, että aina kauhistellaan sitä miten nuorten ulkonäkökuva vääristyy tai miten muodista kiinnostuneet shoppaa liikaa tai naiset uskoo mainoksiin tai mitä ikinä jotenkin ruokkia sitä, että näin toisinaan onkin? Siis että siitä tulee sellainen noidankehä, jossa kauhistellaan jotain jonka luullaan olevan absoluuttisen totta, ja tämä ehkä hyvää tarkoittava kauhistelu vahvistaakin ihmisten/kulttuurin toimintamalleja ja käsityksiä sen sijaan, että avaisi tai purkaisi niitä. Lopputuloksena tästä tuntuukin olevan kumma paljon melua puolityhjästä -ilmiö.

Tai sitten mä vain elän pullossa, kun tuttavapiirissäni ulkonäkökriisit ovat täysin normaalin rajoissa, shoppailu on maltillista ja niin edespäin.

tulin sanomaan että vvau mikä vaatekaappi. puolityhjyys noin sen pitäis mennä.

Mm Flore: luulen tässä olevan nimenomaan sellaisen klassisen tilastollisen harhan, jossa omaa ympäristöä seuraamalla vedetään johtopäätöksiä laajemmalti. Vitsi on kuitenkin siinä, että pienillä otoksilla voidaan saada melkein minkälaisia tahansa tuloksia: itse voisin esimerkiksi väittää, että syntyvistä lapsista 80% on poikia.

Toinen, vielä enemmän havaintoja vääristävä seikka on se, että ihmisen ympäristö ei ole satunnainen vaan osittain tietoisen, osittain tiedostamattoman valinnan tulos. valitsemme ystäviä, joiden arvomaailma ja kiinnostukset vastaavat omiamme: toisaalta vaikkapa opiskelupaikka muokkaa arvomaailmaa ja toisaalta tutustuttaa samankaltaisiin kavereihin. Tällä metodilla puolestani voisin itse väittää, että Suomessa ei ole ylipaino-ongelmaa, 50% naisista on ammatiltaan diplomi-insinöörejä ja juoksevat maratoneja, ja että Suomessa kukaan ei tupakoi.

Itselläni ei ole itsetunto- eikä shoppailuongelmia. Ei ole myöskään luottokorttivelkaa tai tarvetta kuluttaa yli varojen. Silti en tällä perusteella menisi väittämään että näitä ongelmia ei esiintyisi - tilastojen mukaan kyseessä kun eivät ole mitkään pienet ongelmat. Pikavipit esimerkiksi ovat lisääntyneet ongelmaksi asti alle kolmekymppisten keskuudessa - siinä määrin että mielestäni muun euroopan malli niiden kieltämisestä alle 30-vuotiailta voisi olla jopa perusteltua (tietyin reunaehdoin, mutta tämä nyt ei kuulu mitenkään tähän aiheeseen).

Kyllä, niillä jotka seuraavat tätä ja paria muuta samanhenkistä blogia, tuskin on ongelmaa ylenpalttisen shoppailun kanssa. Toisaalta vaatteet ovat myös harrastus ja osa identiteettiä paljon suuremmassa määrin kuin keskivertokansalaisella. Tästä vinkkelistä voi siis tuntua omituiselta monikin väittämä, mitä kuulee.

Silti vaikkapa median vaikutus ihmiskuvaan on tutkittua faktaa. Se, että itse on ehkä vihdoin päässyt siitä irti (tai kuuluu siihen harvinaiseen ryhmään jolla ei koskaan ole ollut ongelmia) ei tee siitä marginaalista. Toisaalla juuri siteerattiin tutkimusta, jossa kerrottiin naisten itsetunnon keskimäärin alenevan naistenlehtien selailusta. Olettaisin että sama pätisi miehiin jotka kelaavat lehteä täynnä bodareita ja autoa kalliimpia statuskelloja. Toisaalta muistan myös erään tutkimuksen, jossa tutkittiin median vaikutusta syömiseen: ryhmälle naisia näytettiin kuvia hoikista naisista. Ne naiset, joiden itsetunto vartalonsa suhteen oli hyvä (ennen testiä tehdyn kyselyn mukaan) vähensivät tiedostamattaan syömistään, ne joiden itsetunto oli heikompi, söivät enemmän. Tämä siis kontrolloiduissa olosuhteissa.

Markkinointi on varsin monimutkainen ja mielenkiintoinen koneisto ja ympäristön vaikutus ihmismieleen kaikkea muuta kuin suoraviivaista ja helposti nähtävää. Jos väittää, ettei mikään sen elementti itseen vaikuta, on todennäköisesti väärässä. Se ei tarkoita etteikö pahimpia karikoita voisi välttää olemalla tietoinen asioista. Aiheesta on kirjoitettu hyvin mielenkiintoisia kirjoja, mm. jo klassikko Influence.

kl, niin, mainitsemiasi pointteja silmälläpitäen kampanja - jonka nykyversiot kyllä näyttävät melko vesitetyiltä - on varmaankin luotu. Olen muotiblogannut reilun kolme vuotta, ja näitä kampanjoita ja "kulutuskriittistä keskustelua" on käyty. Minkäänlaista muutoksia ennen persiillään olleisiin kulutustottumuksiin en sen sijaan ole nähnyt - ne, joille "niukkuus" (mun näkökulmasta hyvin tavallinen ote vaatehulinaan) on jo valmiiksi oma tapa, jatkavat sillä linjalla, samalla kun shoppailuun keskittyvät keskittyvät shoppailuun. Varmasti tuo voi avata jonkun silmiä, mutta mua kiinnostaa enemmän tämän oman vaihtoehtoni mukaan eläminen, ja näemmä paria hassua muutakin.

Pointtini on myös siinä, että muodinharrastus ei ole pelkkää kuluttamista, minusta jälkimmäinen on pieni osa alaa. Tässä blogissa se saa jäädäkin aika pieneksi osaksi, samoin kulutuskriittinen keskustele. Mun asenne varmasti aiheeseen näkyy koko ajan, mutten todellakaan ole shoppailu-jeesus.

Oma haasteeni on myös ironiaa, noinhan mä elän aina, ja noin elää suurin osa ihmisistä - käyttää vaatteitaan, hankki ihania ja tarvittavia juttuja silloin kun nitä tulee vastaan.

Jos olet lukenut blogiani, olet varmasti huomannut, että nimenomaan harrastan muotia, kaikkine puoline, jotka lajiin kuuluvat.

Onnea vauvan odotukseen!

Mme Flore, hyvä pointti. Mietin välillä itsekin, onko se itseäruokkiva kehä. Tai hyvä tekosyy - "mulla on lupa elää kuin pellossa, ain't nothing to it, paha media made me do it"? Käytän kiukuspäissäni termiä mukatiedostavuus, tajutaan, että hitto mainos ja meediahan yrittävät mua nyt ohjailla ja tarjoavat ei nyt ehkä aivan realistista kuvaa todellisuusesta, olen uhri! Minusta on vähän outoa, että aikuisten naisten kirjoituksia aiheesta lukiessa olo on kuin äidinkielen opettajalla reippaan lukion ekavuotisen semmosta 8:n arvoista esseetä korjaillessa.

Epäilemättä me elämme pullossa/kuplassa/mikämikämaassa, terkkuja sinne!

Linda, rekkipuolihan on tupaten täysi! Ja iso osa kamaa pyykissä. Mulla on korkeat hyllynvälit.

kl, niin, voi olla, että suurta osaa kansasta koskee holtiton shoppailuongelma. Mitä tekemistä sillä on muodinharrastamisen kanssa, oikeasti?

Toki medialla on vaikutus naiskuvaan, tästä on vahvoja omiakin kokemuksia - pienenä otti päähän se, etten ollut toisaalta sievä kuin siskoni, tai luunkalpea ja mustatukkainen kuin Uuden Kuun Emilia. Jossain vaiheessa ihmisen, jopa naisen, on päästettävä irti paitsi traumoista, myös jatkuvasta uhriutumisesta tämän mörkö.median armoilla. Siinä saattaa ristiriitaisesti auttaa - median seuraaminen!

Koska tätä kulutuskriittistä, mediakriittistä jne, keskustelua käydään mun nähdäkseni TASAN tuosta sinunkin tarjoilemastasi näkökulmasta täällä meillä kotomaan blogistanissa, silloin harvoin kun käydään, haluan itse kirjoittaa ja antaa lukijoidenkin tuoda esiin tätä mun "kuplassa elävän kokemusta". Mielestäni se on yhtä merkityksellinen kuin todeta taas kerran, että massat ajattelevat erilailla.

Teen työkseni markkinointia ja kirjoitan eri medioille. Niissäkin on eroja.

Lisätään vielä, että olen elänyt yhdessä vaiheessa yli varojeni, reippaasti. Se paljastui oireeksi henkisistä ongelmista, jotka ovat aivan yhtä monimutkaiset kuin ne, jotka näyttäytyvät vaikkapa anoreksiana. Minua henkilökohtaisesti raivostuttaa, että blogipsykologit ovat redusoimassa näitä asioita median harteille. Kyllä, yksi tiedotusvälineiden tehtävä on myydä - ainakin itsensä. Ostopäätökset tekee kukin ihminen edelleen ihan itse.

Enkä näe, että täällä olisi kukaan väittämässä, ettei markkinointi vaikuta itseen "mitenkään"? Olen ainakin itse tuonut esiin täällä miljoona kertaa, miten ihastunut olen vaikkapa johonkin trendikkääseen juttuun - siitä ostopäätökseen meneminen on eri asia. Musta tuntuu, arvon kl, että käyt nyt osittain taistoa luomaasi olkinukkea vastaan...

Jonkimoisena kommenttina kl:n kirjoitukseen - kyllä, minunkin tuttavapiiristäni voisi saada saman 80% luvun pojille. En kuitenkaan omalla kommentillani tarkoittanut sitä, että luulisin valtaosan väestöstä elävän kuten teen itse tai kuten tuntemani ihmiset tekevät. Voisin jopa sanoa, että 10-vuotisen tutkijan koulutukseni jälkeen olisin itseeni hyvin pettynyt, jos näin tekisin. Olen hyvin paljon sitä mieltä, että me länsimaiset ihmiset itseni mukaanlukien, vaikka tuskin pahimmasta päästä olenkaan, kulutamme, shoppailemme ja mitä vielä aivan liikaa. (Sisälläni asuu pieni ekosaarnaaja, mutta huomaavaisuudesta niin tämän blogin pitäjää kuin muita lukijoitakin kohtaan en aio aloittaa aiheesta. ;))

Asiat eivät kuitenkaan ole koskaan ihan mustavalkoisia, ja kulttuurissa vaikutteet menevät usein ristiin. Siksi ihmettelinkin etenkin internetissä / blogeissa vellovaa keskustelua, ja sitä ruokkiiko se mahdollisesti itse itseään. Tähän liittyy hyvin vahvasti Sugar Kanen esittämä näkemys siitä, että ainakin tasapainoisten aikuisten ihmisten pitäisi pyrkiä ottamaan itsestään vastuu siitä huolimatta, että media toki vaikuttaa ainakin alitajuntaisesti. Omia ajatusmallejaan voi tarkastella ja purkaa ja jos haluaa, opetella ajattelemaan toisin.

Mme Flore, sovitaanko, että kirjoitat jatkossa ajatukseni tänne puolestani, muotoilet ne niin hienosti! Kiitos.

Mä olen omassa elämässäni (jonka problematiikka ei onneksemme tänne varsinaisesti kuulu) laiskahkoon tapaani joskus niinkin, että kun on ihan oikeita ongelmia, mun henkilön on ihan turha haalia painolastia vielä jostakin "median naiskuvasta". Mutta koska kuitenkin pinta-asiat, kuten ulkonäkö, kauniit vaatteet, muti, trendit, upeat naiset, jne. ovat aina olleet mulle tärkeitä, en voi ryhtyä "totaalikieltäytyjäksikään", vaan mun pitää päästä jonkinlaiseen rauhaan näiden asioiden kanssa täällä systeemin sisällä.

Minua häiritsee ym. keskustelussa myös se, että media ja markkinointikoneisto esiintyy niissä monoliitteina - vaikka käsittääkseni jopa tutkimukset (!) tukevat käsitystä, että ne ovat pirstaloituneet - aivan kuten meidän kokemusmaailmamme nykyajassa. Me emme kaikki lue samoja lehtiä, katso samoja ohjelmia ja elokuvia, seuraa samoja julkkiksia. Siksi esimerkiksi minulle täällä pullonpohjalla on aika vierasta vaikkapa kuulemma "kaikkien harrastama" julkkisten vartaloiden ruotiminen. "Kun vaan viittii vähänkin tsiikata ympärilleen" varmasti löytää itselleen sopivimmat mediat.

Mme Florelle vielä, itsellänikin on (paha) tapa saarnata ekoasioistakin, mutta koetan tajuta, että olen itsekin liikakuluttaja. Olen myös elintavoiltani ekologinen lähinnä "by a happy accident" ja mieltymysteni vuoksi - tykkään asua keskellä kaupunkia, mulla ei ole varaa isoon asuntoon, autoon, kesämökkiin, lentomatkoihin... Kävelen kaikkialle, koska en jaksa harrastaa kunnollista urheilua. Raahaan kasvispainotteisen ruokani lähikaupasta kuvitellen, että masun lisäksi käsivarret tykkäävät siitä, jne jne. Vaatteita ja paljon muutakin (esim. sähköä) kulutan ehdottomasti yli tarpeeni.

Toki lajittelen jätteeni jne., mutta koetan välttää sädekehän kiillottamista monen kolmekymppisen trendikkääseen tapaan. Esimerkiksi just autottomasta keskusta-asumisesta on tehty KANNANOTTO, samoin työkalujen lainailusta, vaatteiden kierrätyksestä kavereiden kesken, ruoan ostamisesta mahdollisimman läheltä - Kummasti vaan juuri se porukka, joka ei "periaatteellisista syistä" voi hankkia edes ajokorttia, on tuppaamassa aina ystävpiirini harvojen autoilijoiden kyytiin tai heidän maalaisvanhempansa saavat tulla kuskiksi ja kuuntelemaan, kuinka järkyttävää maalla-asuminen on... Tavaroiden kierrätys ja talkoilla frendien auttaminen taas ovat suomalaisen kansanperinteen parhaita puolia, miten ihmeessä niistä on tullut Ekovalinta?

Koetan myös olla moittimatta ihan liikaa niitä pahamaineisia "nurmijärveltä kahdella autolla öljylämmitteisistä palatseistaan pääkaupunkiseudun kehäteitä tukkimaan tulevia", vaikka se niin helppoa olisikin. Olen itse elänyt lapsuuteni pienessä kirkonkylässä. Siellä edelleen asuvat vanhempani ja heidän ikätoverinsa (70-luvullakin oli SUURI ekoherätys...) elävät ehdottomasti ekologisemmin kuin kukaan tuntemani trendi-vihreä. Vaikka saattavat autoilla kerran viikossa kaupunkiin asti!

Tämä pitkän jaarituksen tarkoitus on siis tukea tuota "asiat eivät ole mustavalkoisia" -näkemystä, ja sitä, että me emme voi esimerkiksi blogimediasta tietää, miten jengi elelee.

sugar kane, kun kommenttini koko pointti oli se, että muodinharrastaminen ei mielestäni välttämättä ole ollut noissa kuuden vaatteen haasteissa ja shoppailupaastoissa varsinaisena targettina. Kannatan itsekin valistunutta materialismia, emmekä varmasti ole siinä ainoita.

Kommentoin tähän siksi, että ymmärsin, että koet tuon kuuden vaatteen haasteen jotenkin moitteeksi omaa elämäntapaasi vastaan. En kuitenkaan itse näe siinä nimenomaan muodinharrastajiin kohdistuvaa ivaa (käytin tuossa aiemmin lainausmerkkejä, koska muodin harrastaminen terminä voi joissain piireissä saada myös ikäviä sivumerkityksiä). Itse asiassa tuo kuuden tavaran haaste ainakin maailmalla kiertäneessä muodossaan on monen jo muutenkin yksinkertaisempaan elämään pyrkineen kokeilu, ja useimmilla näistä se on ollut helppo valinta koska kokeilijoista (varmasti ainakin puolet miehiä) suurella osalla ei ole edes lähtökohtaisesti ollut pukeutumisen suhteen erityisen suuria ambitioita ennenkään.

Oma varsin vahva ja toki täysin perustelematon (mutta perstuntumalta väittäisin totta kai oikeaksi) mielipiteeni on, että a) suurin osa naisista ei nyt ihan äärettömästi edes piittaa muodista b) ei jaksa kohkata kengistä sen enempää kuin käsilaukuistaankaan c) on jossain määrin kiinnostunut ulkonäöstään, mutta huomattavasti enemmän kaikesta muusta. En siis oikein jaksa edes suivaantua jos sadannen kerran jossain yhdentekevässä menaisetlehdessä selitetään kuinka naiset niin hirveästi keräävät kenkiä ja blaa blaa.

Se ei muuta sitä, että tuon kuuden vaatteen haasteen voi ottaa positiivisena asiana, oli muodin harrastaja tai ei.

Ja mitä tuohon median vaikutukseen ja muuhun: totta hemmetissä aikuisen ihmisen pitää ottaa käyttäytymisestään vastuu. Mutta mielestäni ei tarvitse nyt kuitenkaan myöskään alkaa väittää, että kaikki on aivan päinvastoin.

Enkä oikein tajua mitä olkinukkeja vastaan tässä edes taistelen: mielestäni olemme periaatteessa tässä aika samoilla linjoilla, en vain ymmärtänyt miksi tuota haastetta pitäisi ottaa niin kovin henkilökohtaisesti.

Mm Flore (tänne tulee nyt niin tiheään kommenttia että ehtii lukemaan vasta perästäpäin:), ymmärrän kyllä tuon ajatuksen siitä, että ongelmasta puhuminen voi tavallaan ruokkia sitä. Ja totta kai asioilla on monta puolta. Mutta mielestäni siinä, että kulutuskriittinen keskustelu on kasvanut, on kuitenkin pääasiassa hyviä puolia: voi olla, että monelle se on ohimenevä trendi, mutta ehkä joitain siemeniä saa istutettua taas ihmisten mieliin. Ja kyllä, sk on oikeassa siinä, että nykyään on helpompaa valita omia esikuviaan koska kulttuurin sirpaloitumisen ansiosta homogeenista kulttuurin pakkopaitaa ei enää soviteta koko kansan ylle. Kuten sanoinkin, maailmassa on aika paljon naisia joita tämä koko keskustelu tuskin hirveästi edes napostaa, mutta mielestäni ei silti ole keneltäkään pois että myös otetaan esille niitä ryhmiä joilla ongelmia on.

Liikakulutus taas on meidän kaikkien länsimaalaisten ongelma: kukaan meistä ei pääse siihen ekojeesusteluasteelle, että ainakin joidenkin laskelmien mukaan yksi maapallo riittäisi. Sen tiedon kanssa on vain pakko elää.

kl, no mä ajattelin se olevan suunnattu muotibloggareillekin, kun sitä heidän blogeissaan on viljalti käsitelty. Jos ei itse kirjoittajan, niin ainakin yleisön taholta.

Voi olla, ettei suurta osaa naisista kiinnosta muodinharrastus yhtään - koska mun fokus täällä on fäshönissä, mua ei hirveästi kiinnosta edes arvuutella.

Tarkoitin olkinukellasi sitä, että itse en näe, että kukaan täällä tai muualla paikoissa, joissa seuraan tätä "kulutuskriittiskriittistä" tai "mediakritiikkikriittistä" keskustelua, olisi väittänyt olevansa joko itse TÄYSIN irrallaan mediasta (absurdia se olisikin, koska tämä keskustelu käydään mediassa!) tai että näin jossakin olisi. Varmasti ajattelemme kaikki suurinpiirtein samoilla linjoilla tästäkin, tavat ilmaista ja ne detaljit, joihin tarttuu, poikkeavat toisistaan.

Mä en nimenomaan ota tätäkään haastetta henkilökohtaisesti, en pidä sitä loukkaavana tai tyhmänä - kuten olen yrittänyt (ilmeisen epäonnistuneesti) artikuloida tämän tyyppisillä VOI olla tarkoituksensa "muiden elämässä". Mutta, kun näitä on jo nähty pitkin 2000-lukua, minä kaipaan joko jonkinlaista raporttia siitä, muuttuuko mikään pysyvästi kampanjoihin osallistuneiden kytöksessä. Samaan aikaan tarjoan omaa vaihtoehtoani asian tarkastelemiseen.

Peace out.

Tää on vähän monimutkainen vyyhti. Mä olen oikein koittanut tökkiä, mutta mistään ei tunnu irtoavan kunnon keskustelua asiasta - siis siltä kantilta, että löytyisi joku, joka kertoisi, millätavoin "media" (siis se mörkö) oikein vääristää todellisuutta - mikä siis on se lähtötaso, jonka ne pistävät vinksalleen. Korkeintaan ollaan huolissaan "niistä nuorista". Nuo "mutta entä nuoret" ja "media vääristää todellisuutta" -läpät ovat oikeastaan jonkinlaisia mantroja, joilla ilmaistaan jonkinasteista tyytymättömyyttä vallitsevaan tilaan, muttei osata selittää tarkemmin, mitä niillä tarkoitetaan.

Mitä tää kertoo kenestäkään, en oikein tiedä. Ehkä osa jengistä tykkää siitä, että niillä on joku monoliitti, jota ne voi syyttää?

Anu, mitä on "todellisuus"? Ei kai ainakaan monoliitti... Voi olla perää tuossa, että ihmiset (YLEISTÄEN) kaipaavat selkeitä vihollisia/uhkia, helpottamaan jälkimodernissa epämääräisessä, monen totuuden maailmassa seikkailua.

Tosi upeeta keskustelua!

Tuli vain mieleeni, mainonnasta ja "niistä nuorista". Olin sijaistamassa yläasteen äikänopea ja keskustelimme mainoksista. Kaikki oppilaat olivat hyvin tietoisia mainonnan pyrkimyksistä yms. Kukapa ei nykyään olisi. Mutta se mikä minua huolettaa ja ottaa päähän on mainonnan hitaasti ajatusmalleja muokkaava prosessi. Otetaan esimerkiksi vaikka vähäpukeiset naiset bussipysäkkikatoksien mainospaikoilla. En sinällään vastusta näitä mainoksia eikä minua haittaa, jos joku on melkein Eevan asussa. Mutta en ole ollenkaan varma, onko meille hyväksi luoda tällaista naiskuvaa. Vaikka kuinka tiedostaisi, että se on "vain" mainos, niin alitajuntaan jää kuitenkin jonkinmoinen jälki. Ja tämähän alkaa jo vauvaiästä, kun äidin kanssa odottelee bussia. Ehkä ei ole mitään "lähtötasoa", joka menee vinksalleen, vaan hidas rapautuminen...

Ja noista "tiedostavista" kaupunkilaisista. Miten musta jotenkin tuntuu, että helpointa on valita jotain pois niiden, joilla on aina ollut kaikki mahdollisuudet. Luopua on helppoa kun voi halutessaan palata takaisin. Mutta jos koskaan ei ole ollutkaan mitään, on paljon vaikeampaa olla haluamatta edes jotain vähän.

Lui, toit tärkeän pointin esiin. Jättimäisten alusvaate-yms. mainosten näkeminen kadulla ei tosiaan ole asia, jonka voi valita valitsemalla mediansa. Se jos mikä on pakkosyöttöä, ja mua vähän harmittaa, kun keskustelu siitä, kuka saa omia kaupungin näyteikkunakseen tahtoo meillä kuolla lauseeseen: "tietenkin se, jolla on varaa maksaa tilasta"

Muistan jonkun jutun vuosikymmenen alusta, missä Hesarin toimittaja matkasi kahden keskustassa asuvan koulutytön kanssa bussilla ja ratikalla ja jalkaisin kouluun ja harrastuksiin, ja laski, kuinka monta puolialastonta rouvashenkilöä tytöt siinä näkevät. Luku oli iso.

Ja juu, vaikka nuori on keskimäärin skarppi otus, en väitä tietäväni, miten ylikaupallistetulle naisenkuvalle altistuminen jatkuvasti, paljon isompina annoksina kuin "meidän" herkässä iässä tapahtui, vaikuttaa heihin. Silti semmoinen kliseinen "minä olen nuorison puolesta tässä huolissani" asenne on musta kovin pinnallinen, ollaan tietävinään sen sijaan, että kuunneltaisiin "niitä".

Tuohon "me ollaan nuorison puolesta huolissamme" -juttuun liittyy vielä se, että näissä keskusteluissa ei ole vielä näkynyt tasan ketään, joka olisi huolissaan omasta puolestaan, mutta silti asiaan liittyvien ongelmien väitetään olevan kovasti yleisiä. Eli en edelleenkään oikein tiedä, mistä tässä kaikessa oikeastaan on kysymys.

Julkisessa tilassa esillä oleva kama on tosiaan ihan oma lukunsa. Joskus, kun oli tapahtunut joku tosi iso ja vakava onnettomuus, laskin omalla työmatkallani pitkälti toistakymmentä iltapäivälehtien lööppiä, joissa revittiin järkkyjä otsikoita asiasta. Niissä sitä onkin lapsille selittämistä, siinä vaiheessa kun just ovat oppineet lukemaan...

Mutta taas tullaan siihen, miksi niitä naisenkuvia siellä kaupungilla on. Joku ostaa, kun niitä näytetään.

Anu, alkaa mennä off-topicciin nää mun jutut ja lujaa: toisaalta just nuo pienelle lapselle omituisten ja pelottavien asioiden selittämiset on ikiaikaista vanhempien tehtävää. Mä esimerkiksi muistan, miten pelkäsin kun Irakin ja Iranin sota alkoi ollessani noin neljä, ja kuinka luin alakoululaisena ahdistuneena uutisia Etiopian nälänhädästä, ne samanikäisten lasten kuvat... Ydinsotaa muistan myös pelänneeni, ja siitäkin meillä puhuttiin paljon. (Luin tietty myös salaa sotakirjoja semmosena 8-vuotiaana, ja pelkäsin niin maan perkeleesti. Mutta siitä en voinut keskustella, koska mun salaisuus olisi selvinnyt... Niin joo, ja mummolassa luin jotain Nykypostia tai Rikospostia, joissa oli TODELLA graafisia juttuja murhista ja raiskauksista, veikkaan, ettei edes Alibi julkaise moista kamaa nykyään. Ja ikää oli semmoset 6 v.)

Mutta noita asioita ei vaan voi välttää, niistä pitää keskustella ja antaa toukan purkaa huolestumistaan tavallaan, kun niitä kohtaa.

Mä muuten tsiikailin vähän ympärilleni kaupungilla tänään, eikä siellä juurikaan näkynyt (puoli)alastomia naisia mainoskuvissa. Tietty nyt ei oo sesonkikaan, ei myydä uikkareita kesäksi eikä alusasuja jouluksi. Mut olisko tässä jotain muutakin kausivaihtelua? Mun aiemmin parjaaman American Apparelinkaan tuotekuvissa ei enää nykyään ole yhtä paljon tissejä kuin ennen.