Carin Westerin naistenmallisto onnistuu jälleen kerran kiteyttämään sen, miten haluan lähitulevaisuudessa pukeutua. Pidän Westerin tavasta tehdä riittävän jännittäviä perusvaatteita ja säilyttää mallistoissa onnistuneita oivalluksia - esimerkiksi alaspäin kapenevat, ylhäältä rennot Karina-housut. Westerin omassa verkkokaupassa kannattaakin aina koluta vintage-puoli eli edellisiä kausia noin puoleen hintaan myyvä osasto! Toisaalta mallistoissa on aina jotakin riittävän edgyä ja ennenkaikkea hauskaa. Carin Wester -ihminen ei ota tyyliään liian vakavasti. (Kuten myös CW homme osoittaa.)

Viime kevään ja talven mallistoissa Wester teki jostain syystä Acnet, eli valitsi aiempien luonnon-tai muuntokuitujen tilalle karmeaa 100% polyesteriä tai tuhteja akryylimiksejä. Onneksi tämä kevät-kesä vaikuttaa materiaalien puolesta paluulta parempaan, viileän valuvaan ohueen viskoosiin, rentoon puuvillaan, jopa silkkiin.

Kuten totesin aiemminkin, olen riemuissani hameiden "uusista" mitoista ja linjoista, sekä siitä, miten ruotsalaisetkin tarjoavat ihmiselle selkeitä vaatekappaleita 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen ahdistavimman muotikliseen, "tunikan" tai muun trikoorievun ja kalsareiden yhdistelyn sijaan. Ihan yhtä hyvältä tuntui muuten 90-luvunkin lopussa alkaa käyttää polven alle jäävää kynähametta ylipitkän minihamekauden jälkeen... Täti neuvookin kaikkia rohkeasti kokeilemaan eripituisia helmoja, eivät ne sääret katoa minnekään, vaikkeivät näkyisikään joka päivä puoleen reiteen saakka.

Toisaalta, mikäpä minä olen sanomaan muiden jumittamisesta saati pitkästyttävästä jalanvilauttelusta hiihdeltyäni puolen talven kekkerit ah niin aistikkaissa nahkashortseissa... Westerin viskoosi-cupro-satiiniset väljät shortsit voisivat olla lämpimän kauden korvaava valinta, nimenomaan bleiserin kanssa.

Rakastan kokoelman sävyjä, kermasta ukkosensiniseen. Onneksi niitä löytyy jo vaatekaapista - samoin kuin leveälierinen hattu ja nilkkapituinen beige hame. Printit ovat parhaimmillaan epämääräisinä, ja keskenään yhdisteltyinä. Alan uskoa haluavani, miltei tarvitsevani ylisuuren clutchin - kerrankin minun näköiseni hippalaukku.

Etsin edelleen luotettavia avokkaita - jouduin sittenkin luopumaan aiemmista Acne-ihastuksista kapean lestin takia. Rakastan edelleen kiilaa, platformia ja tolppaa - ja joka paikkaan kävelevän on syytä rakastaakin. Kokemus on opettanut, että Westerin lesti sopii juuri mulle.

Nicole-avokkaissa on jotain ihastuttavan järkevää, nelkytlukulaista.  

Jo tämän talven valikoimassa olleet Monroe-hämykiilat taas ovat niin perverssin törkeät klopsot, että ne saattavat olla minulle juuri ne oikeat. Nimenomaan liukuvärjättyinä.

Wester-kevääseen tutustumistani on varjostanut oikeastaan vain se, että päässäni soi taukoamatta "vill ha dig i mörkret hos mig, tiden den stannar när vi rör vid varann, ooooh jag lättar, jag flyger, jag svävar fram..." Usch. Aika kuunnella puhdistavaa Vaselinesia!