(swim)suit issues

Jatketaan hyväksi havaitulla linjalla "täti muistelee, kenen tyyliä oikein ihaileekaan" eli siis esittelemällä maailmanlaajuisesti merkittäviä pitkän linjan tyylinaisia.

(Avauduinkin jo tyyli-ikoni-sanan nykyaikaisesta väärinkäytöstä Bisquitsin blogin kommenttiosastolla tähän tapaan:
"Mua hieman hermostuttaa toi "tyyli-ikoni"-sanan nykyinen ryöstöviljely. Mun mielestä ikonin arvo ei ole ihan joka julkkikselle (jolla on rahaa taitavaan stailistiin) sopiva. Tyyli-ikoni on joku, joka on luonut tai tuonut jotakin kestävää muodin historiaan, josta inspiroituu sukupolvi toisensa jälkeen. Näitä on sitten hyvä "opettavaisessa mielessä" nostella esiin vaikka blogeissa. Niiltähän ne holywood-stailistitkin ideansa nyysivät!")

Tarjolla tänään - Kim Gordon.



Kim paitsi laulaa ja soittaa bassoa sekä kitaraa artsurockin jättiläisessä Sonic Youthissa, myös kuvataiteilee, kirjoittaa, näyttelee ja ohjaa satunnaisesti. Hän on äiti ja upea 54-vuotias.



Oma ensikosketukseni ms. Gordoniin ja bändiin ja niiden Tyyliin tapahtui grunge-ajan melskeissä. MTV:n Alternative Nationissa näytettiin Sugar Kanen video, jossa bändi - ruudullisissa flanellipaidoissa!- soittaa Perry Ellisille suunnitelleen Marc Jacobsin näytöksen back stagella. Tämä syys/talvi-kokoelma vuodelta 1992 on se pahamaineinen grunge-show, joka aiheutti sisäänostajissa ja muotiskribenteissä pahaa närästystä, hankki Marcille potkut, ja herätti innostusta 80-luvun kulutusjuhlintaan tympääntyneissä katumuotilehdissä (à la The Face ja i-D) sekä takametsien lukiolaistytöissä.



(Suomen aina valpas Gloria-lehtikin muuten esitteli kuumaa grunge-muotia noihin aikoihin ja neuvoi, että sanan voi englanninenglannissa kirjoittaa myös "gruntsch". Vannon, että tämä tarina on tosi, vaikka kättä pidempää todistusaineistoa en enää löydäkäään. Vai olikohan se sittenkin Anna-lehti. Anywho!)

Marc Jacobsin urakaan ei sitten lopulta tuohon tyssännyt. Herran luomuksista eri mallistoihin voidaan olla monta mieltä, itse ainakin pidin omalle merkille suunnitellusta grungen paluusta syksyltä 06:



Plus ça change, plus c'est la même chose.

Tunnistittehan muuten videolta lyhyttukkaisen aloittelevan hipster-tytön ja nykyisen tyyli-ikonin? Vastaukset kommenttilaatikkoon...

Oikeastihan grunge-tyyli ei ollut ihan niin makeaa kuin MJ:lla tai edes tämän syksyn Menkkahaukka Magazinessa. Oikeamman kuvan saa vaikka Singles-elokuvasta tai vaikkapa tästä Dirty Boots -videosta.
 
Sugar Kane kuten muukin Dirty-albumi käsittelee - muiden keveiden poppis-aiheiden, kuten rotuviha, ohessa - idoleita ja (överiksi menevää) fanittamista. Sugar Kane viittaa Marilyn Monroen hahmoon Piukoissa paikoissa, Swimsuit Issues pikajulkisuuteen ja supermalleihin. Dirty oli ensimmäinen SY-levyni (tietenkin kasettikopiona) ja edelleen se rakkain, kuten tämänkin blogin otsikoinneista ja nimimerkistäni voi päätellä.

Kim Gordonin pop-, punk- ja rock-juurista tietoinen tyyli on toiminut paitsi Jacobsin, myös monen muun suunnittelijan innoittajana. 90-luvulla Kim suunnitteli itsekin vaatteita X-Girlille. Mistä siinä tyylissä sitten on kyse?

Konsertti-Kim on mekkoja ja huimaavia sääriä. Basso on naisen paras asuste:



Lavan ulkopuolinen Kim on simppeleitä vaatteita ja huulipunaa. Huolettomat hiukset aina just eikä melkein:



Tähän mennessä ainoa henk.koht. Kim Gordon -kohtaamiseni tapahtui Amsterdamin lentokentällä keväällä 2000. Kiinnitin huomiota hymyilevään naiseen, joka työnsi laukkukärryjä, joiden kyydissä seisoi lapsi (Kimin ja Thurston Mooren Coco) tähtiasennossa. Nainen meni ohi kirkkaanpunaisine huulineen taivaansinisessä villakangastakissaan (veikkaan vintagea tai MJ:ta!), ja minä menin hetkellisesti liikuntakyvyttömäksi.

Kim Gordonissa on paljon samaa kuin toisessa varttuneemmalla iällä aloittaneessa popjumalattaressa Debbie Harryssa, itsetietoinen sekoitus rock-naisen kliseitä (blondi tukka, minit hameet, alkuaikojen punk-asusteet) ja rentoa aikuista naista. Tyyli on tallella, kuten uusimmalta levyltä lohkaistu Jams Run Free -video todistaa.

Joulupukille varhaisvinkkinä: Kovasti kiinnostaisivat Kim Gordon Chronicles 1 (omaelämänkerrallista tekstiä ja kuvaa) ja K.G. Chronicles 2 (taideteoksia). Kiva ylläri olisi myös Is It a Body? -taidekirja. Jos jostain löydät kopion teosta Stairway (Is It My Body?),lupaan etten enää ikinä häiriköi yhtään rokkiklubin deejiitä vaatimalla niitä soittamaan Kool Thing tai 100%-biisejä (tässä jälkimmäisen mahtava skedepoikavideo!). Kiitos jo etukäteen!