(swim)suit issues

Jos tähän ikään olen muodista mitään oppinut, niin sen, ettei koskaan pidä sanoa "ei enää koskaan!". Nimittäin semmoisista asioista, jotka on joskus tuntenut omakseen. Muodin kiertokulun lyhennyttyä entisestä kahdesta vuosikymmenestä noin seitsemäksi vuodeksi (plus minitrendit siinä välissä) naistenlehtien edelleen jostain syystä harrastamat "so last season" -listaukset toimivat enemmänkin apuna siihen, mitä vaatteita just nyt kannattaa ruveta käyttämään. Tai mitä mä sekoilen seitsemästä vuodesta, pikemminkin 2000-luvulla on käynyt toteen Patsy Stonen profeetallinen lause: "You get your clothes from the dry-cleaners' and it's a revival!"

Puhun nyt tietenkin teräväkärkisistä, ihan matalista TAI kitten heel -korolla varustetuista avokkaista (EHKÄ jopa slingbackeista, vaikka mulla ja mun naamalla onkin semmoisista vähän huonoja kokemuksia presidentinlinnantakaisesta puistosta eräältä illalta, jolloin olimme kunnioittaneet eräänkin konkurssin tehneen verkkomuotikaupan muistoa "parilla" pullollisella shampanjaa...). Omistin viime kierroksella ihania sellaisia, valitettavasti ne on loppuunkävelty. Terävä kärki antaa selkeälinjaisille asukokonaisuuksille potkua.

Kysymys on jälleen kerran mittasuhteista, omiensa löytämisestä ja tunnistamisesta. En viihdy tyttömäisissä, pyöreälinjaisissa ballerinoissa (niinkuin ei kenenkään muunkaan tukevanilkkaisen kannattaisi viihtyä, terveisin säärinatsi). Ketunnenämäinen kärki (ei sellainen liioiteltu spittari) kuitenkin keventää kokonaisuutta, ja on ihan mahtava polven ja nilkan välillä häilyvien helmojen ja vajaamittaisten housujen kanssa - ja toisaalta myös ylileveiden ja ylipitkien. Koska muoti ei ole nollasummapeliä, tämä ei tarkoita, että heittäisin tolppa- ja kiilakorot varastoon. Melkein uskallan vannoa, että keikun niillä hamaan hautaan. Melkein.

Ylipitkän alustuksen tarkoitus oli perustella, miksi Ann-Sofie Backin uunituore syystalven 2011 BACK-mallisto on niin ihana. Siinä on paljon muutakin merkillepantavaa: Edellämainitut inasen pidemmät helmat, edes mullet-ratkaisuna (tervehdin ilolla tulevaisuutta, jossa voin huoletta ulkoilla skandinaavisissa suurkaupungeissa joutumatta tarkastelemaan muiden naiseläjien sukkahousujen haarasaumoja), skarpit yhdistelmät (ei trikoota trikoon päällä, vaan ihan vaatteita), pudotetut vyötärölinjat (pudotettu on ihan eri asia kuin matalavyötäröisyys. Jälkimmäinen ei sovi omaan kroppaani, vaikka mitä tapahtuisi, toisaalta roikotan korkeavyötäröisiä hameita ja pöksyjä lanteilla ihan intuitiivisesti!), sifonkiset printtiyhdistelmät (täytyykin kaiva oma "paisleymekkoni" esiin) ja suoralinjaiset paitapuserot. Näytöksen mallien meikki on ihanan... käsitteellinen. Jag älskar! (Kuvat via Rodeo/Agnes B)

Tykkään myös Teethistä, Matti Pentikäisen uudehkosta projektista, josta kaupunki kuhisee/kuhisi ainakin toissaviikolla. Linkki Soundcloudiin, ja video alla, nauttikaa.

 Kirjahyllyni luetuimpiin teoksiin kuuluu muutama brittiläisen komiikan perusteos - Oscar Wilden näytelmät, pari Wodehousea - sekä Jennifer Saundersin pokkareina julkaistut, esipuheilla varustetut käsikirjoitukset Absolutely Fabulous -sarjan kahteen ensimmäiseen (siis parhaaseen) tuotantokauteen. Viimeiset 17 vuotta olen yleisimmin samastunut Patsy Stoneen ("My lunch is liquid!"), mutta sunnuntaisen Flow'n (siis uudessa ajanlaskussa Pyykkikriisipäivä, nro.3:n) asuvalinnan saa perustella katkelma Edina "Eddy" Monsoonin ja Saffy-tyttären dialogia:

Scene Two The Kitchen

(Saffron is eating breakfast in the kitchen, pain au chocolat and coffee. Edina enters in orange loose clothes, chanting.)

SAFFRON: Oh, dear!

EDINA: Morning, sweetie. I'm only wearing orange from now on - for religius purposes.

SAFFRON: You've been getting dressed for three hours and you look like a bloated citrus fruit.

EDINA: It's a good healing colour. I'm getting rid of all my other clothes.

SAFFRON: Is that the best you could come up with?

EDINA: (Giving in.) Darling, only this and the dreaded kaftan fitted. I say fitted - it was filled to capacity. Why? My whole wardrobe has developed stretchmarks. You wouldn't believe how much I weigh...

SAFFRON: I would.

(Mistä tulikin mieleen, että oikea kaftaani olisi hieno. Liisa Jokisella oli järisyttävän hieno semmoinen lauantaina.)

(Paita itse raavittu viskoosi-t-paita, mesh-leggingsit Cheap Monday, väärän värinen mutta ainoa omistamani alumekko Turnover, hattu Gina Tricot, kengät Zara.)

Onneksi mieleni parani viimein festarialueelle päästyäni, ja etenkin tanssiessani rakkaan ystäväni Hei! DJ -Miran soittaman mahtavan setin Diesel Garagessa. Toinen rakas ystävä Minna (kuvassa) teki tapansa mukaan illasta juhlan.

(Mira on KOSTO!-organisaation primus motor, heidän after work -klubinsa joka kuukauden ensimmäinen perjantai (linkki KOSTO!n Facebook-ryhmään). Maailman hikisin mutta vertynein nainen kiittää. (Kuvat täysillä kostavasta bloggarista Miralta ja Minnalta)

Ps. lyhyempiä purettuja paitoja edelleen tyrkyllä The revolution jne. -puolella.

 CTRL Pop-Up Storen juhlissa oli paikalliseen tapaan hyviä ihmisiä, hyvää musiikkia ja hyviä juomia. Hauskaa, että pitkään fanittamani firma herättää kiinnostusta vähän kaikkialla. Kiitos (ja kenties anteeksi?), Freeman, Esa, ja muut asianosaiset!

Löysin muuten baarien luvatusta kaupungista lempibaarini: 8mm sijaitsee Schönhauser Alleella. Siellä on (miltei) joka ilta dj soittamassa sopivan rosoista musiikkia, ja kankaalla pyörii sopivan kultti leffa. Tällä kertaa Edie Sedgwickistä 1960-luvun lopulla, Warhol-elämän loputtua, tehty korkeintaan puolifiktiivinen Ciao! Manhattan. Elokuva on superahdistavaa katsottavaa, mutta juuri siksi niin suositeltava. Sateen viilentämän illan varustukseni muodostivat Berlinomatista ostamani viskoosi-puuvilla-tekokuituinen pitsipaita, merkiltään Mio Animo (olen etsinyt kauan jotakin hauraan pitsistä, joka sopisi juuri minulle, tämä on aika lähellä), sen alla Filippa K:n modaalitoppi Gaudeten alesta. Melkoisen toimiva, mokkainen PIKKULAUKKU!!! äidin vintage-kokoelmista omittu. Kisu jäi kotiin.

Jalassa vähän liian helppo ratkaisu, mutta kun mää olen matkoilla, eli H&M:n satiinipillit lahkeista käärittynä, jotta käärmeennahkabuutseista näkyisi edes vähän ihoa - toisin kuin joka toinen suomalainen tyylibloggari julistaa, nyt on loppuKESÄ, ei alkusyksy! (Aivan niinkuin toukokuukin on loppuKEVÄTTÄ, ei alkukesää...) Kaiken päällä Ann Demeulemeesterin puuvillainen monikäyttönuttu Helsinki 10:n aleista. Labels, labels, labels...

(Berliinin harvoja huonoja puolia on se, että monessa paikassa saa ihan rauhassa vetää röökiä, minkä takia puuvillaisia ja tekokuituisia vaatteita joutuu pyykkäämään turhan usein. Tai no on siinäkin se hyvä puoli, etteivät ystävät ramppaa koko ajan jossain tupakilla.)

Kävin asiallisilla asioilla Sirkus- ja burleski -illassa. Halusin jotenkin nyökätä olemuksellani teeman suuntaan, mutta en tuntenut halua pukeutua Naiseksi tai naamiaisasuun (mikä näytti olevan illan feminiinisille vieraille aika lailla sama asia).

Suomessa hetken riehunut burleski-buumi on mulle vähän njaa-aluetta. Ymmärrän, että monelle tuottaa iloa "oikeutus" korostaa ultranaisellisia/-miehekkäitä piirteitä, leikkiä rooleilla, jne, ja hyvä niin. Omalla kohdallani taas hypernaisellinen pukeutuminen, meikkaaminen ja elehtiminen tuntuu väärältä, en muistutakaan naista enkä todellakaan edes kunnollista drag queenia. Ja toisaalta, mä en ole koskaan kokenut, että olemukseni arkena olisi niin ankea, että elämäni saisi hirveästi uutta kun "luvallisesti" tälläydyn juhlahetkiin. Voi hyvinkin olla, että mä en jälleen kerran vaan tajuu.

 Omiin silmiini ei suomalaisburleskin piirissä ole kovin paljoa sattunut maskuliinisilla elementeillä leikitteleviä naisia, mutta epäilemättä heitä on runsaslukuisesti. Minä olen niitä, jotka kokevat olevansa maskuliinisissa vaatteissa enemmän nainen. Vaudevillen, kabareen ja sen sellaisen kulta-aikoina toisaalta belle epoquen Pariisissa tai 30-luvun Berliinissä oli paljon kiinnostavia, taiteellisia daameja, jotka lainasivat vaatteensa miehiltä.

Mustan jakun, vanhanajan ratsastusmallisten samettihousujen, kermaisten vintage-korkojen, alupaidan ja SIVUJAKAUKSEN historiaa ja nykypäivää huokuva maskuliinisfeminiininen referenssi varmasti hukkui eilen puuteripilveen, höyhenpuuhkien sulkasatoon ja polyesterisatiinisten korsettien aiheuttamaan staattiseen sähköön, mutta kauheasti mä viitoin paitsi Marlene Dietrich -suuntaan, myös niihin villeihin, vapaisiin, lippa vinossa ja kädet taskussa pahennusta herättäneisiin, Pariisiin karanneisiin naisiin. (Lukekaa Henri-Pierre Rochén romaani Jules ja Jim, siellä niitä vilisee. Leffanhan kaikki ovat jo nähneet?) (A propos, silmäpussini ovat hommage à Jeanne Moreau.)

(Muistatteko sen Ab fab-kohtauksen, missä Eddie selittää, kuinka sen koko kroppa roikkuu poskipäiden varassa? Samalta alkaa tuntua täälläkin...)

Turku Modern oli just sellainen kuin festivaalin pitääkin: Riittävän keskellä kaupunkia, miellyttävissä sisätiloissa, hyvää musiikkia, kauniita nuoria ihmisiä ja aivan ihania VANHOJA kavereita (insert tähän kohtaan se Ab Fab -kohtaus kun Edina selittää assistentilleen Bubblelle jostain vanhasta ystävästään, ja B. on ihan että "Oh you mean an old, old OLD friend?" Just niitä meinaan), jotka jaksavat ns. ottaa tanssilattian haltuun.

Pätevä kansalaisjournalisti onnistui tietenkin hukkaamaan kameransa akun jo Villa Nahin keikan jälkihuumassa Blankossa perjantai-iltana, onneksi sain ikuistettua ystäväni ja Mahdollistajani Tommin upouudet ja supersiistit Vanskät.

Suurkiitokset teille kaikille ihanille, jotka tulitte kertomaan lukevanne 'issuesia! Shout-out erikoisesti Tuhru.netin Elinalle! Kuten ehkä n. miljoona kertaa tuli hoettua, (swim)suit issues ON modernin miehen (oikeesti KAIKKI siistit kundit lukee tätä!!!) ja naisen valinta!

Tän näköisenä esiinnyin perjantaina. Vanhojen riepujen lisämausteena Maylta haalittu All Saintsin silkkinen ryppyliivi, ihaninta vähään aikaan.

Facebookin testi tiesi kerrankin oikein, minä OLEN Jarvis Cocker, katsokaa vaikka poseerauksia.

This week, I have been mostly...

1. LAIHDUTTANUT. Ei suinkaan mistään tylsästä "elämäntavat haltuun vuoden alkuun!" -syystä, vaan siks kun alennusmynnistä löyty sikakalliit ruåttalaisille leggy-Lisoille leikatut ja ah niin ihanat farkut vähän halvemmalla, mutta kun koot loppuivat kesken. Aikuinen Nainen ostaa tietty ne "vähän" pienet ja alkaa armottomalle kaurapuuroa ja tunti hikilenkkeilyä päivässä -kuurille. Tämähetkistä tilannetta kuvaa Edinan ja Patsyn klassinen sananvaihto:

Edina: How do I look?

Patsy: Like a Zeppelin in a condom.

Ei vaan! "Kuva seuraa myöhemmin."

2. Kuunnellut tietysti lisää 90-luvun alun Mänixejä. Tässä akustinen vetäsy viikon teemoihin sopivista aiheista She is Suffering ja 4st7lb. (osaisko joku neuvoa, miten voin törkätä vuodatukseen videoo? Ei onnistu Youtuben antaman linkin avulla, olen neuvoton teknologian haasteiden edessä. Ja elämän.)

3. Katsellut repeatillä Gus Van Santin Elephantia. Siitä voisi varmaan sanoa jotakin fiksuakin, mutta herttaisen tapaani tyydyn listaamaan ihanimmat Van Sant -pojut ikinä:

Elephantin John Robinson

My Own Private Idahon Keanu ja River:

(taas oleellinen sukupolvikokemuskysymys: Missä olit kun kuulit että River Phoenix on kuollut? Mä join mutsin kanssa iltakahvia ja menin ihan mykäks ja sitten näytin äidille Riverin kuvia The Face -lehdestä ja yhdessä nyökyteltiin että nätti se oli.)

Ja best of the best, Matt "Drugstore Cowboy" Dillon:

4. Kuuunnellut 80-luvulla Tampereen punk-elämässä vaikuttaneen Attanas-yhtyeen kesähittiä. "Aurinko paistaa aina silmiin, varpaat palaa saatana". Sekä laulanut kys. kappaletta kys. yhtyeessä aikoinaan ja 00-luvulla Tampereen reggae-, ska- ja olutravintola-elämässä vaikuttaneelle "Venkarille". Kiitos ja anteeksi.

5. Katsellut kun pojat skeittaa I Am Klootin To You -herutuksen tahtiin. Tästä ei influenssalääke parane.

6. Saanut vihdoin luettua loppuun Katriina Lehdon kirjan Ulrike Meinhof - Lähemmäs totuutta, ei todellisuutta. Varsin virkistävästi Lehto ei esitä Ulrikea aivovammaisena, Baaderin kynsiin jäävänä naisrukkana, vaan hakee syitä antimilitaristiälykön terroristiksi ryhtymiseen ns. syvemmältä. Suosittelen kaikille, jotka haluavat sanoa terrorismista, naisterrorismista ja paljon mistään muustakaan yhtään mitään. Bonuksena harvinaisen herttaisia perhekuvia RAF:n ydinjengistä.

7. THIS JUST IN!!! Mutsi soitti joltain peräkylän kirpputorilta, oli kuulemma löytänyt Charles Jourdan -hippakengät (sanavalinta äiskän)kokoa 40 hintaan 6,90. "Huolitko?" No joo, ehkä. KUVA TULOSSA MYÖHEMMIN!!!!