Olen etsinyt täydellistä pitkää, kapeaa hametta puolihuolimattomasti jo jonkin aikaa. Puolihuolimattomasti siksi, että oletin täydellisiä leikkauksia ja materiaaleja löytyvän vain suunnasta Ackermann-Demeulemeester-Owens, ja mestaruussarjan tuotoksiin ei suomalaismedian freelance-liksoilla aina ihan ylletä. Edullisemmissa taas on yleensä vikaa materiaalissa, leikkauksissa tai helman pituudessa, ellei noissa kaikissa.
Sitten ihmeellinen tapahtui, ja löysin nettioutletin jämäeristä oman kokoisenani Rick Owensin pitkän, silkki-puuvillasekoitteisen beigen hameen. Hinnasta oli otettu - henkistä johtajaani Lorelai Gilmorea lainatakseni - "67 000 per cent off!", joten heittäydyin tilaamaan.
Paketista kuoriutui juuri niin ihana asia kuin pitikin. Minusta taas kuoriutui paljon normaalia pidempi ja kapeampi hahmo.
Ensitöikseni yhdistin hameen tietenkin halpis-college-paitaan. Helma laahuksineen riittää maahan asti Zaran piikkikorkojenkin kanssa, niinkuin pitikin.
Sitten vaan rohkeasti kertomaan, rakkaat lukijat, mitä te olette mielipuolta! Saa ehdotella tälle käyttötapojakin.
Sen ainakin tiedän, että tässä hameessa on hyvä hiihdellä kohti (epätoivoisen ?) rakkauden kevättä 2010, Riston soidessa niinkuin aina.
Kellekään tuskin tulee yllätyksenä, että olen vuosia salaa haaveillut Rick Owensin (ja nyttemmin myös Haider Ackermannin) suurin piirtein joka kokoelmasta löytyvästä, epäsymmetrisesti laskeutuvasta, juuri oikealla tavalla viimeistelemättömän oloisesta, luolamiehen ja punkkarin valintojen välimaastoon sijoittuvasta, nahkaisen karvaisesta jutusta.
Koska näköpiirissäni ei aivan heti siinnä aika, jolloin voisin heittää tonneja yhteen nuttuun - tai yhtään MIHINKÄÄN - olen tyytynyt haaveiluun. Alan kohta uskoa elämäntaito-oppaisiin, joissa kehotetaan sitkeästi visualisoimaan haaveensa, sillä vuori tuli jälleen kerran Muhammedin luokse:
Hortoilin Dead Birds -tyttöjen Laws of L1ght -liikkeeseen sopivastiMarian hinnoitellessa menneiden mallistojen mallikappaleita naurettavilla ulosheittohinnoilla. Joukossa oli sitten TÄMÄ:
Vaate, jota tällä hetkellä kutsumme tuttavallisesti nimellä Juri, on "jotain tollasta sileäkarvaista lammasta", just sitä helkkarin kallista lampaanturkkia, josta mualimman huiputkin nuttunsa polkevat.
Minun elämässäni Juri täyttää suuren aukon: Se naamioituu hurjasta luonnostaan huolimatta riittävän asialliseksi jakuksi, se on kaipaamani lämmin, vaan ei liian lämmin t-paidan ja vuorettoman villaparkani väliin, sen pehmeä kosketus hyväilee ihoa kuin en-enää-edes-ihan-muista-mikä, sen hopeanhuurteinen sävy imartelee ihoani, ja se laskeutuu kapeiden hihojensa ja just kohilleen istuvien hartioidensa ansiosta päällä luvattoman kauniisti. (Ns. asukuvia luvassa pian, paljon.) Sanalla sanoen, Juri tuo urbaanin nomadin arkeeni lämpöä, turvaa ja loistoa.
Edellisen postauksen kommenttilaatikossa tuli puhetta tavasta, jolla kirjoitan auki näitä asuissa tarkkaavaisimmille itsestäänselvinä näkyviä, sumuisessa tajunnassani möyriviä viittauksia.
Eilen puin pitkän kirppis-ysärihameen kanssa ainakin Olivian Anna-Kaarin kanssa jakamiani haaveita Haider Ackermannista (ja muiston siitä Rick Owensin silkkineulehameesta, jota pidin Yoox.comin näytekappalealennusmyynneissä jo korissani - ALLE SATASELLA - vain huomatakseni kassalla, että meni jo), kaupunkigrungea à la Daryl Hannah (etenkin siinä vaiheessa, kun koko komeuden päälle hulmahti Seppo-Ljudmila), ja 90-luvun kliinisintä eleganssia à la Carolyn Bessette.
Oli mulla Selected Femmen sataprossanen merinoneulekin, YVSF:n sulkakoru, perussormukset ja aikanaan alennusmyynneistä hankitut, ties miten monta talvea jo marssitut Diban epäkorkosaapikkaat.
Näin suora viittailu ja patsasmainen poseeraus on kieltämättä banaalia - mutta pirun hauskaa.
Toivotaan, että hauskaa on illalla Lost in Music -festareilla - omassa ohjelmassani vähintään Them Bird Things, Manna ja Joensuu 1685! Koetan jakaantua vähintään kahdeksi, jotta näkisin myös superhyvän Valkyriansin. Hauskaa perjantai-iltaa teitillennekin!
PS. HOLA HELSINKI! Suunnatkaa huomenna Liikkeeseen, jossa on ystävämyynti! Tarjolla MYÖS Dead Birds & Lionheart -mekkoja, halvalla kuin maccara, ja paikalla TEEVEESTÄ TUTTU SUUNNITTELIJA Maria Jokela!
Kuten n. 76% muotia seuraavista (nais)ihmisistä, unelmoin jotenkin jänskästä säärivaatetuksesta. Siis sellaisista ultrakapeista, säärtä pitkin rypyttyvistä nahkaisista tai ainakin nahkeista pöksyistä, mitä Rick ja Haider tapaavat tarjota. Vaikka tiedostan, ettei kyseisillä "leggingseillä" ole mitään tekemistä normikaupoissa myytävän rikoon kanssa, olin sortua melkolailla sopivasti kiiltäviin, trikoisiin "nahkaleggingseihin"* (alennusmyynnissä, bien sûr). Konsultoin tyylikkäitä tovereita. Anna-ystäväni usutti, Aki komensi mieluummin metsästämään mattapintaisia harmaita.
Taidan kallistua jälkimmäiselle kannalle. Niiden löytymistä odotellessa jumppailen jo omistamissani himmeissä kiiltohousuissa. (Ja kaipaan aivan liian aikaisin edesmenneitä ruskeita, euron maksaneita vahapintaisia housujani.)
* En voi ymmärtää, miksi pääosin keino-tai muuntokuituisia "jumppatrikoita" kutsutaan yleisesti nahkaleggingseiksi? Nahka on nahka on nahka, sanoi epäilemättä jo Gertrude Stein. Jota kunnioitan uudella epätasoitetulla otsatukallani!
Kun tässä blogimuutostöiden yhteydessä on tullut kahlattua kaikki asupostauksetkin läpi, olen ihan vilpittömästi ilahtunut suunnasta, johon tyylini on kehittynyt. Rohkeuteni käyttää outoja vaatekappaleita ja kokeilla väriyhdistelmiä ja leikkauksia on lisääntynyt. Samoin jonkinlainen varmuus, tiedän jo kaupassa tai kuvan nähdessäni, toimiiko juttu mulla, hutiostoksia ei ole esimerkiksi kertynyt enää ollenkaan, sen sijaan miltei jokainen kaappiin päätynyt tai jäänyt vaatekappale tekee mut älyttömän onnelliseksi, saa tanssimaan peilin ääressä.
Ymmärrän kyllä, ettei mun pukeutumistyyli ja ajatusmaailma aukene kaikille, ja herättää hilpeyden lisäksi ehkä taivasteluakin, eikä ole tarviskaan. Eiköhän tähän maahan ja jopa muotiblogistaniinyksi itsetyytyväinen, mutta kohtalaisen harmiton kylä- ja muotihullukin mahdu!
Valkoinen neulepaita viskoosia (muistaakseni, tästä on musta pesulappu leikattu irti...) Filippa K, alla harmaanruskea H&M-toppi, mutsin vanhat farkkumalliset nahkahousut ruotsalaista tekoa, Saki Leather on ilmeisesti motoristien vaatettajia (vanhempani harrastavat ns. veteraanimoottoripyöriä), kiilakorot Bronx, laukku kirpparilöytö. Keltainen, Ritva Fallan Marimekolle suunnittelema asetaattipaita löytyi tehtaanmyymälästä ja maksoi 15 euroa...
Vaikka olen innokas tuunailija, olen huomannut, että yksi ihan itse turmeltu vaatekappale per asukokonaisuus riittää (minulle siis, toiset osaavat yhdistellä kreisejä juttuja luontevasti). Ns. perusvaatteita tarvitaan kesyttämään nahkashortsit ja purkupaidat. Kuten monta kertaa on todettu, on henk. koht. määrittelykysymys, mitä ne perusvaatteet itse kullekin ovat. Rohkaisisin kuitenkin itse kutakin uskaltamaan laajentaa myös perusvaatekäsitystään - minihameiden, tunikoiden, teepaitojen, leggareiden ja farkkujen lisäksi kun maailmassa on niin paljon vaateklassikoita, jotka vain odottavat haltuunottoa!
Toimiakseen minulla, perusvaatteissa pitää aina olla jokin ekstra. Filippan neuleessa se on tällä kertaa materiaali ja hihojen "hihnat".
*Jarman-dokumentista tulee uusinta Teemalla sunnuntaina, ja sen voi katsoa myös Areenalta kuun ajan. Minusta taas on näköjään tullut kävelevä tv-opas.
Ps. Jos etsitte Tampereella vaihtoehtoista tekemistä viikonlopun Tammerfesteille - go Musta Pispala! Tai menkää perjantaina café Mustaanlahteen nauttimaan Näsijärvinäkymistä ja hyvästä dj-meiningistä. Tai niinikään Särkänniemen lähelle Bikinibaariin. Myös Teiskontien Bulldogissa (Kalevassa) ja Hämeenkadulla Out Of Juicessa pääsee dj-musiikin avulla henkisesti, ellei fyysisesti, kauas keskustorin kaljateltasta. Ja saattaa bongata nahkashortsisen bloggaajankin, kuka tietää! (Olen myös kävelevä menovinkki.)
Ihmeelliset kengät eivät ole hetkeen maailmasta loppumassa. Nämä kaikki löytyvät - ainakin kirjoitushetkellä - Luisaviaroma -verkkokaupan alennuksista, kiiruhtakaa sinne, jos sataset polttelevat tileillä.
(Merkit järjestyksessä Marsell (kaksi ensimmäistä paria, uusi lempikorkomerkki?), Nicholas Kirkwood, Haider Ackermann, Jil Sander, Yves Saint-Laurent)
Kaikkein päräyttävimmät, Rick Owensin piilotetut sandaalit, täytyy ja kannattaa käydä katsomassa saitilla "livenä".
(Koska en ole täysin immuuni halpojen kopioiden houkutuksille, kertokaahan helsinkiläiset, oletteko siellä Zarassa vielä havainneet jotain noista H.Ackermannin nudenvärisistä narukengistä innoituksen saanutta? Tai noiden mokkaisten Sandereiden jäljittelijöitä?
Tai niitä narusaappaita ilman varvasosaa ja läppää, jotka matkivat näitä Ann Demeulemeesterin hittikenkiä (kuva Ebaysta):
Vaikka onhan minullakin vaikka mitä, esimerkiksi ihania kotimaisia vintagesandaaleja monenvärisinä. Ja molemmat jalat paketissa.
"i see that smile on your face yeah, yeah, makes you free i see that smile huh... oh...
Löysin tuoreimman suomalaisen muotiblogisuosikkini, hyväätekevän kauniin Alter Egon, ihanan Kirsikan viitteen avulla, juuri tällainen jakaminen on blogimedian parhaita puolia!
Sekä Kirsikka että Jenna kaipaavat pehmeitä, vanhanaikaisia, kauniita asioita pinnalla olleiden kovisnahan, repaleisten vaatteiden, niittien, vetoketjujen ja muiden hilavitkuttimien tilalle. Ymmärrän oikein hyvin, mistä he puhuvat, mutta samalla mulle herää halu avata toisenlaista perspektiiviä, tai kirjoittaa auki sitä, miten mä koen muodin vaihtelun, ja kyllästymisen - uuden haluamisen -aaltoliikkeen. Omien kuvien* kanssa, tietty.
(*: Hyvinpalvelevan, wanhan (peräti 4 vuotta?) Ixus-pokkarini MUISTIKORTISSA ON HÄIRIÖ eikä koko vehje niinollen pelitä, olisko kellään myyrä ylimääräistään korttia?) Jo löytyi!
Mä näen muodin tai pukeutumisen (ja laajemminkin elämisen) "trendit" pitkäaikaisina ilmiöinä, limittäin ja rinnakkain elävinä tapoina esittää tai kuvata jotain...juttua. Mun näkökulmasta ainoa, mikä on vanhentunut ja jonka PITÄISI jäädä pois muodista on päivittäismuotiteollisuuden ja -lehdistön tapa epätoivoisesti ja historiantajuttomasti paikantaa "kuumii juttui" ja tarjota niitä aivottomana pitämälleen asiakaskunnalle.
Kun tamperelainen kenkäkauppias tuputtaa muotia ja omaa tyyliään hyvin tiedostavalle asiaakkalle - esim. mää ite - hapsukenkiä argumentilla "nää on nyt tuol Italiassa pinnalla, ja menee täällä vielä ensi talven", mua lähinnä naurattaa, it says nothing to me about my life. Kun muotibloggari miettii, kehtaako keinonahkaista inkkarilaukkua tai laumasieluisesti kloorattuja farkkuja pitää vielä heinäkuussa, alkaa jo vituttaa.
Omakohtainen esimerkki: Aloitin tätä blogia akuutin tyylikriisin kynsissä, kaipasin aikuisempaa versiota poppari-minusta. Olin pitkään ollut tietoinen esim. Demeulemeesterin ja Owensin duuneista - kiitos etenkin i-D -lehden. Tajusin, että suunnittelijat ammentavat itselleni rakkaista esikuvista ja lisäävät keitokseen vähän vaikka mitä. Aloin tunnistaa nyky-itseni kerroksellisista (sanan kaikissa merkityksissä) asuista, tunsin viihtyväni sekä pehmesti laskeutuvissa neuleissa että ohuessa nahassa. Iloitsin kengistä, joissa yhdistyvät klassinen muoto ja hurjat kokeilut. Identifioin uuden tyylini urbaaniksi soturikuningattareksi. Vaikkei lempisuunnittelijoiden vaatteisiin olekaan varaa, niihin perehtyminen auttoivat avaamaan silmät olemassaolevien juttujen ja edullisten vaihtoehtojen yhdistelylle, sekä minulle uudelle värimaailmalle ja silhuetille.
Kuluneen vuoden aikana samainen tyyli on saanut nostetta - ei ihme, ankeina aikoina löytyy paljon ihmisiä, jotka haluavat selvitä haasteistaan uljaina, mutta pehmeinä. Samalla tätä virtausta, trendiä, on ryöstöviljelty, ja jälki on ihan yhtä kuvottavaa kuin minkä tahansa tyylin raiskauksen jälkeen. Toisaalta staili on typistetty helpoimmilleen, tarkoittamaan kovaa asennetta, mustaa nahkaa, kettinkiä ja killerikorkoja. Ei mikään ihme, että kyllästyttää.
Rohkenen kuitenkin veikata, että itse pysyn jatkossakin uskollisena Annille, Rickille, Haiderille, Sophialle, sekä Preenin tyypeille. Nahan ei tarvitse olla punk-klisee, ruskeassa on miljoona kaunista sävyä - ja vahapintaiset puuvillapöksyt ovat pvc:stä valmistettuja leggareita huomattavasti mukavammat...
Samankaltaisen, nopean nousun ja laskun on kokenut tee-se-itse-hommailu. Nyt nopeimmat rahtaavat ginasta ostettuja viiltopaitoja kirpparille.
Klassinen pukeutuminen ei tarkoita minulle pelkästään selkeästi leikattuja perusvaatteita - joita on kyllä hyvä olla itse kunkin vaatekaapissa. Tai sitten minun käsitykseni perusvaatteista ja jälkimoderneista klassikoista on laajahko - ainakin siihen kuuluu valkoisen paidan ja trenssin ohella haaremihousut, pehmeästi laskostuvat nahkahärpäkkeet, panssarit, univormuviittaukset, motoristityylit, balettisalin harjoituspukineet...Rock- ja grungetyttö on klassikko, hippi on klassikko, belle de jour on klassikko, diskodiiva on klassikko - ja parhaimmillaan ne ovat sekotettuina.
Mielenkiintoisimmissa tyyleissä tasapainoillaan pehmeän ja kovan, henkäyksenkevyen ja terävän, maskuliinin ja feminiinin, menneisyyden, tulevaisuuden ja tämän hetken välillä. Muotia kannattaa lukea ja oppia muualtakin kuin muotiblogeista, joissa muotihulluus tuntuu aina päihittävän muotiviisauden. Katsotaan ja analysoidaan, miksi jotkut, kuten Charlotte Gainsbourg, Kim Gordon, Sophia Coppola, Chloë Sevigny, [insert own favourite], ovat aina niin kiinnostavia, ja miten yhtäaikaa ajankohtaista ja ajatonta heidän tyylinsä on.
Jennan pyrkimys nähdä muotimanipulointi positiivisena haasteena on inspiroiva. Tottakai mieltymykset vaihtuvat, mutta ainakin itse haluan täyttää kaappiani vain vaatteilla, kengillä ja asusteilla, joista ilahdun vuosienkin päästä. Näissä kuvissa esitellyt ovat toivoakseni sellaisia.
(Nahkatakki Big L, satiinihousut Zara, leikatut t-paidat Rika ja H&M, kengät Bronx - sain kahden vuoden painostuksen jälkeen äidin uskomaan, että nämä kuuluvat mulle! - hapsukoru Revolution is My Boyfriend, pitkään hakemani nahkalaukku Tammelan torin kirppikseltä, ympyrähuivi tehty henkan trikoorievusta ompelemalla päät yhteen. Kaikki lempivaatteita!)
ja hopea. Harmaa on mulle valoisa, kaunis, luonteva ja salliva väri.
Hip Hop
eri elementteineen. Ja juu, tälläKIN alalla olen diletantti/ysärijumittaja pahinta laatua.
I on
i-D
Ensimmäinen ja yhä oleellisin moderni tyylilehti (The Face oli hyvä kilpailija niin kauan kuin jaksoi). Idarista katsottiin katutyyliä ennen katutyylisivustoja. Sieltä on peräisin mun vankka käsitys, että ainoa mahdollinen otsake muotijutulle on puolikryptinen lainaus (mieluiten Morrisseyn) laululyriikoista.
Indie
Brittiläisperäisen, kitaravetoisen mutta jotenkin edes vähän yllättävän muniinpuhaltelumusiikin lisäksi tämä on sellainen jonkinlainen kokonaisvaltainen asennoitumistapa, jonka huomaa parhaiten kun se puuttuu.
J on
japanilaisavantgarde
Tällä viittaan siihen 80-luvulta lähtien vaikuttanutta suunnittelija-aaltoa, jotka leikkaavat omituisesti, mutta toimivasti. Rei Kawakubo, Issey Miyake, Junya Watanabe, keitä niitä nyt onkaan. Onneksi tämä vaikutus näkyy taas vahvana, omaa silmääni viehättää vuosi vuodelta enemmän "tavallisen" siluetin haastavat jutut. Japanilaishenkeä on Irja Leimun Pentikille suunnittelemassa välikausitakissanikin.
ja Corinne Day ovat muokanneet vahvimmin käsitystäni siitä, millainen on kaunis (muoti)kuva.
K on
Kate Moss
Katen ja muiden waifien astuminen kuviin ja lavoille keskelle 80-90 -luvun vaihteen ylivoimaisen upeita supermalleja oli teinirimpulalle vapauttava kokemus. Katessa on kaikkien käänteiden jälkeen säilynyt jokin salaperäinen freesiys ja leikkimielisyys, niinkuin monessa muussakin mulle rakkaassa 70-luvun puolivälissä syntyneessä naisessa. Ihanimmillaan Kate on ollut i-D:n ja muiden brittilehtien sivuilla, Tellerin ja Dayn kuvaamana.
Karl Lagerfeld
Ylimielinen kusipää, joka tietää taiteesta, muodista, historiasta, ja uusimmasta musiikista kaiken, ja antaa sen näkyä kokoelmissaan. Rakastan. (Ja sedän haastattelut ovat parasta, "I hate short people" se kerran julisti i-D:ssä.)
Kengät
Niiden suhteen olen fanaattinen. Toisin kuin monen kenkäfriikiksi julistautujan mielestä, mulle määrä ei korvaa laatua. Olen ylpeä taidostani löytää kauniita ja mukavia (kulkevat AINA käsi kädessä) kenkiä kirppareiden pölyisimmistä nurkista.
Haaveilen yllättävän paljon Vivienne Westwoodin klassisista merirosvosaappaista, ja taidan tyytyäkin haaveilemaan, näistä en huoli kopioita enkä edes "inspiroituneita" versioita.
Kuten on tullut mainittua, palvon kuningatar Michelleä ja yritän ottaa oppia hänen DIY-asenteestaan ja kyvystä nähdä kirppisvaatteiden monet mahdollisuudet sekä ottaa trendit haltuun. Nyt inspaa tämä tapa käyttää porkkanapöksyjä:
Huolimatta siitä, etten pysy kunnialla minkäänlaisen laudan päällä, ihailen ja analysoin rulla-, laine- ja lumilautailijoiden eleganttia rentoutta näköjään loputtomiin. (Tärkeä Henkilö on tosin luvannut opettaa mut lumilautailemaan, tämä on siis testamenttini Suomen kansalle.)
Ei yksittäiset vaatekappaleet saati kassit, vaan älyllinen prosessi, jota pradamainen lähestyminen muotiin parhaimmillaan on. Miuccia tutkii teknologioita ja yhteiskunnallisia virtauksia pukeutumisen kautta, ja myy samalla aika helkkaristi. Lempilainaukseni on naisen vastaus kysymykseen, mistä muutaman vuoden takaisessa kokoelmassa oli kyse: "I'm tired of being so sweet. We women should go back to strength—and the sober side. Stop trying to appeal to everyone, and go out into the world."
Manic Street Preachers
Ennen vuotta 1996. Anarkistinen glam-punk-riikinkukkoilu. Sitäpaitsi Mänixien eli Mannareiden lyriikoista saa parhaat blogipostausten otsikot.
N on
Nahka
Ylittämätön materiaali kengissä, laukuissa ja näköjään myös housuissa!
Nahan tuotanto ei ole ongelmatonta - kuluttajana musta olis kivaa, jos valmistajat kertoisivat nahan alkuperän ja voisin varmistua siitä, että tuotantoeläintä on kohdeltu säällisesti. Onhan meillä vapaan kanan munia ja luomulihaa, ja moni valmistaja kertoo, mistä merinovillansa ovat hankkineet, tulevaisuudessa "eettinen" nahkatuotanto tulee varmaan nousemaan vahvemmin brändinrakennusaineeksi.
Missään tapauksessa öljypohjaisten korvikeainesten tuotanto ja tekonahan suosiminen EI ole "kind to animals", vaikkei siinä söpö karvainen pallero suoranaisesti nahkaansa joudukaan luovuttamaan.
Nico
Jääsfinksistä olen runoillut pitkäänkin, toteanpahan kuitenkin, että vuosi vuodelta viittaan kietoutunut, isoluinen, otsatukan alta kolkosti tuijottava olemus kiinnostaa enemmän. Onneksi en ole pakkomielteineni yksin, vaan lempisuunnittelijani vastaavat sesonki sesongin perään kysymykseen: "What Would Nico Wear?"
Sarjassamme kaupunkiselviytyjäkuningatar* harkitsee puvustoaan: Oma koosteeni kiehtovimmista pukeutumisteemoista keväälle 09, valikoitu härskisti omien vanhojen ja uudempien suosikkieni mallistoista. (Oikeesti, kuka jaksaa plarata noi kaikki 10 miljooonaa suunnittelijaa/merkkiä? En minä.)
* Olen nykyisessä maailmantilanteessa vähän turhan täynnä taistelija-sanaa, samoin kuin sitä että urban warrior queen olis muka jotenkin erityisen niittinen, kiiltonahkainen, ja piukean musta fetishi-miehen unelma. No tästä(KIN) olen nillittänyt aiemminkin. Tehtäköön nyt vielä selväksi, että MINUN mielikuvani tästä teemasta on sellainen selviytyjä,mies tai nainen, joka tavallaan maastoutuu urbaaniin ympäristöönsä (värit)ja samalla erottuu edukseen,ja suoriutuu joustavasti eri tilanteista (linjakkaasti leikatut MUTTA mukautuvat vaatteet, laadukkaat, kestävät, joustavat materiaalit). Ei kovaa ja tylyä, vaan joustavaa, voimakasta, kestävää, sitkeää, ja kaunista. Että näin!
Omien polkujensa tallaajankin tarvii (kuulemma) välillä vaikuttaa erinäisissä työyhteisöissä. Mä tekisin sen keväämmällä mieluiten Veronique Branquinhon (jonkan meluapitämättömän, mutta järkyttävän tyylikkään malliston turhan moni ns. fashionista ohittaa nykyään) pitkissä tai lyhyemmissä haalareissa. Kerrottakoon, että olen etsinyt täydellistä beigeä tai maastonvihreää haalaria kaupoista ja kirppareilta vuodesta 2002. Veroniquen haalareissa on juuri sopiva sekoitus Naista (niskalenkki!)ja työmiestä (reisitasku!)
Kuten sanottua, KEVÄT ON SININEN, savun, kuninkaallisen, laivaston, keskiyön ja perusfarkun sininen. Parasta on sininen sinisellä, väljää väljällä, tässä à la Branquinho:
Lisää niin kaunista sinistä, että itkettää, löytyy loistavan Preenin täysosumamallistosta. Haluan mm. nämä kaikki (ja kun en kuitenkaan saa, otan oppia, sinisiä 60-luvun pitsimekkoja -tai värjättäviksi sopivia henkkamaukkakopsuja - ainakin löytyy):
Sininen tekee jopa satiinista käyttökelpoisen, etenkin kun sitä on haalareissa. Nykyajan taidetäti rakastaa munamuotoa, vaatteita, jotka pärjäävät loistavasti ilman holtitonta asustusta ja korustusta, jännittäviä kiinnitysjuttuja, vetoketjuja, läpikuultavan ja peittävän vaihtelua, eikä häpeile kroppaansa:
Porkkanalahje = paras lahje. Huomiokaamme, miten sininen tekee nyörityksestä, tuosta ällöttävimmästä gootti/sm-kliseestä käyttökelpoisen ja kauniin:
Kuten Midinetti ja Karoline ja kaikki menen aina vaan enemmän sekaisin Haider Ackermannin kerroksista ja laskeutumisista ja leikkaukseista ja sävyistä. Puhumatta paras:
(Taisin juuri kehittää tarpeen nude-nilkkureille.)
Myös AINAKIN Rick Owensilta ja Ann Demeulemeesteriltälöytyy tänäkin keväänä vastaus kysymykseen "What would Nico wear?", mutta katsokaa ne tuolta, mää meen nyt leikkeleen nurinkurisia painijanpaitoja. l
Ei nukuta -bloginNana Q toteaa viisaasti, ettei joulumielen syntymiseen paljoa tarvita. Olen harvinaisen samaa mieltä. Kuulun siihen väestönosaan, joka välttelee jouluruuhkia (tavaratalot ovat muuten parhammillaan illalla 19 jälkeen, jos niissä on käytävä) ja materiaalihysteriaa joulunakin. En koristele asuntoani, ellei kynttilöiden harrasta polttamista ja punaisten omenoiden, mandariinien ja pähkinöiden sirottelua ympäri residenssiä laskea. Ilahdun lahjoista ja hankin niitä lähimmilleni, mutta hajuvettä tai huulipunaa enemmän toivon esim. Tärk.Hlön taholta ehkä jotain itsepiirrettyä ylläriä ja paljon aikaa vaanolla ja pussailla. Joulunpyhät vietän vanhempieni luona, sisko miehineen tulee kanssa, ja leppoisaan aikuisten jouluun kuuluu hyvää ruokaa, paljon kirjoja, revanssihenkinen korttipeliturnaus, jne.
Nyt alkaa olla maanisemmankin fäshön-bloggarin aika panetua muuhun kuin päivän asuihin ja Haider Ackermannin kevääseen (siihen kyllä palataan PIAN! ja MONTA KERTAA!). Toivon kaikille jouluun rauhaa, mitä se ikinä itsekullekin merkitsee.
Kutsukaa vapaasti naiviksi, mutta mulle tärkein joulun sanoma on tässä biisissä, vaikka sen ajatuksen toteutuminen tuntuu olevan kauempana kuin liki 40 vuotta sitten (mua alkaa aina itkettää ensin, sit alan laulaa Yokoa suohon, tehkää perässä!):
.jpg)
