Ostin puuvilladenimliivin HannanChicling-kirppikseltä, olen siihen omituisesti (!!!) kesän jälkeenkin liian paksu ja säikky. (= Kiilto hermostuttaa, ei laskeudu toivotulla tavalla tissin kohdalta.)
Jos sinä et pelkää hopeaa ja käytät (Acnen aika reilua) kokoa 36, ole hyvä ja osta liki käyttämätön Acne-liivi. Vuoritettu. Materiaali 99%puuvillaa, loppuprosentti polyuretaania.
Hinta postikuluineen 50 euroa.
Tiedustelut sähköpostiin sssugarkane at gmail piste com
Carin Westerin naistenmallisto onnistuu jälleen kerran kiteyttämään sen, miten haluan lähitulevaisuudessa pukeutua. Pidän Westerin tavasta tehdä riittävän jännittäviä perusvaatteita ja säilyttää mallistoissa onnistuneita oivalluksia - esimerkiksi alaspäin kapenevat, ylhäältä rennot Karina-housut. Westerin omassa verkkokaupassa kannattaakin aina koluta vintage-puoli eli edellisiä kausia noin puoleen hintaan myyvä osasto! Toisaalta mallistoissa on aina jotakin riittävän edgyä ja ennenkaikkea hauskaa. Carin Wester -ihminen ei ota tyyliään liian vakavasti. (Kuten myös CW homme osoittaa.)
Viime kevään ja talven mallistoissa Wester teki jostain syystä Acnet, eli valitsi aiempien luonnon-tai muuntokuitujen tilalle karmeaa 100% polyesteriä tai tuhteja akryylimiksejä. Onneksi tämä kevät-kesä vaikuttaa materiaalien puolesta paluulta parempaan, viileän valuvaan ohueen viskoosiin, rentoon puuvillaan, jopa silkkiin.
Kuten totesin aiemminkin, olen riemuissani hameiden "uusista" mitoista ja linjoista, sekä siitä, miten ruotsalaisetkin tarjoavat ihmiselle selkeitä vaatekappaleita 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen ahdistavimman muotikliseen, "tunikan" tai muun trikoorievun ja kalsareiden yhdistelyn sijaan. Ihan yhtä hyvältä tuntui muuten 90-luvunkin lopussa alkaa käyttää polven alle jäävää kynähametta ylipitkän minihamekauden jälkeen... Täti neuvookin kaikkia rohkeasti kokeilemaan eripituisia helmoja, eivät ne sääret katoa minnekään, vaikkeivät näkyisikään joka päivä puoleen reiteen saakka.
Toisaalta, mikäpä minä olen sanomaan muiden jumittamisesta saati pitkästyttävästä jalanvilauttelusta hiihdeltyäni puolen talven kekkerit ah niin aistikkaissa nahkashortseissa... Westerin viskoosi-cupro-satiiniset väljät shortsit voisivat olla lämpimän kauden korvaava valinta, nimenomaan bleiserin kanssa.
Rakastan kokoelman sävyjä, kermasta ukkosensiniseen. Onneksi niitä löytyy jo vaatekaapista - samoin kuin leveälierinen hattu ja nilkkapituinen beige hame. Printit ovat parhaimmillaan epämääräisinä, ja keskenään yhdisteltyinä. Alan uskoa haluavani, miltei tarvitsevani ylisuuren clutchin - kerrankin minun näköiseni hippalaukku.
Etsin edelleen luotettavia avokkaita - jouduin sittenkin luopumaan aiemmista Acne-ihastuksista kapean lestin takia. Rakastan edelleen kiilaa, platformia ja tolppaa - ja joka paikkaan kävelevän on syytä rakastaakin. Kokemus on opettanut, että Westerin lesti sopii juuri mulle.
Nicole-avokkaissa on jotain ihastuttavan järkevää, nelkytlukulaista.
Jo tämän talven valikoimassa olleet Monroe-hämykiilat taas ovat niin perverssin törkeät klopsot, että ne saattavat olla minulle juuri ne oikeat. Nimenomaan liukuvärjättyinä.
Wester-kevääseen tutustumistani on varjostanut oikeastaan vain se, että päässäni soi taukoamatta "vill ha dig i mörkret hos mig, tiden den stannar när vi rör vid varann, ooooh jag lättar, jag flyger, jag svävar fram..." Usch. Aika kuunnella puhdistavaa Vaselinesia!
Kuten jo mainitsin, Tukholman-viikonloppuni parasta antia oli tutustuminen Local Firm -vaatemerkkiin. Vaikka nähtävillä ei ollut paljoakaan merkin vaatteista - ensi syksyn mallistoa oltiin juuri viimeistelemässä ja tämän kevään vaatteet olivat showroomeilla - tunsin entistä vahvemmin, että miljoonasta sinänsä kiinnostavasta ja hyvin rakennetusta ruotsalaismerkistä Local Firm on juuri minun juttuni.
Local Firmin suunnittelijaparin tarina on se tavallinen onnellisen ruotsalainen: Richard ja Axel työskentelivät Tiger of Swedenillä, ennenkuin aloittivat omansa. Pakko ihailla Ruotsin itseään ruokkivaa muotiteollisuutta - lahjakkuuksilla on paikkoja, missä oppia myös raakaa bisnestä. Ei ihme, että brändien identiteetit ovat niin vahvoja jo kättelyssä, ja mallistot hyvällä tavalla kaupallisia.
Localfirmilaiset valottivat suunnittelufilosofiaansa Bauhaus-periaatteisiin nojaavasta muotokielestä laadukkaisiin materiaaleihin (mikä tuntuu entistäkin tärkeämmältä näinä aikoina, kun vanhat lempparini Acne ja Carin Wester ovat "edistyksellsesti" hylänneet villan ja silkin polyesterin hyväksi - hintatason toki pysyessä samana). Local Firm tekee käyttövaatetta, joka on tarkoitettu kestämään vuosia. Kuten tämän kevään ja kuluvan talven mallistokuvista näette, värimaailma on kaudesta toiseen yhdisteltävissä jo olemassaolevaan. Odotan malttamattomana kuvia ensi syksyn mallistosta - ja toivon, ettei tämäkin talo ala tinkiä kasvaessaan materiaali-integriteetistään...
Etenkin miestenmallisto on äärimmäisen perus, muttei koskaan tylsä. Näihin pukeutuisin, jos olisin mies, ja näitä suosittelen eräällekin mustaan/harmaaseen pukeutuvalle ninjamaiselle falangille miespuolisista ystävistäni! Teille hoikkalaisille kun sopii myös laskeutuva jersey ja sen kerrostaminen. Pidin älyttömästi LF:n miestenfarkuista, joiden malli ja kangas on kuin 501:ssä 20 vuotta sitten, pikkasen baggy mutta kuitenkin sofistikoituneempi.
Naistenmallistosta löytyy ihania ruskean ja harmaan yhdistelmiä - kuvissakin vilahtavat Block Tights -leggarit ovat ruotsalaiskoipeliinien hitti, ja kesäksi olis tarjolla ties mitä viittaa "bitchweariksi". (Jos joku tässä maailmassa jaksaa ilahduttaa, niin vahva tuhkholman aksentti englanninkielessä.)
Eniten minuun kuitenkin kolahtivat kuvan harmaat mokkanilkkurit. Olen kokenut jonkinlaista virikeähkyä kenkien suhteen - kaikkea melko ihanaa on niin jumalattomasti, ettei mikään tunnu oikein miltään. Nyt kuitenkin äärimmäisen puhdaslinjainen, periaatteessa niin tavallinen platform-korkkari kuin vain voi olla, sai ihastumaan ensisilmäyksellä. Ehkä se on mustalla mokalla päällystetyn oikealla tavalla tolpan koron samanaikainen sirous, ehkä se on varren muunneltavuus, ehkä se on vain yleinen puhdaslinjaisuus. (Kuvasta ei näy, miten korko on kavennettu takaa.)Oli miten oli, nämä kengät näyttävät minulta. Ihanaa olla taas tavararakastunut!
(Rakastuin myös merkin aurinkolaseihin, jollaiset saimme kotiinviemisiksi - juuri kun olin suunnitellut investoivani elämäni eka kerran johonkin merkkilaseihin! Kuumien huhujen mukaan Local Firm rantautuu Helsinkiinkin vielä tänä keväänä, en malta odottaa!)
Yhtenä aurinkoisena päivänä viime viikolla tajusin, että jos haluaa tänä vuonna vielä juoksennella avokkaissa nilkat paljaina, on se tehtävä nyt. Muistin lisäksi erään lemppariasuni viime talvelta.
Niinpä pukeuduin uskollisiin satiinihaaremihousuihini, ehtaan 90-luvun silkkiseen paitapuseroon ja Jil Sanderin bleiseriin, vedin Acnen korkkarit jalkaan, ja laitoin kuulokkeisiin Verveä.
Jos nyt en aivan juoksennellut, niin ainakin kävelin ripeästi ympäri keskistä Helsinkiä. Tunsin oloni vastaantulijoiden mulkoilusta huolimatta hyväksi. Sen pituinen se.
Lomaltapaluuta helpottaakseni (ja vältelläkseni oikeita töitä) jatkoin tavarakaaokseni inventaariota. Mieluisimmasta päästä, eli kengistä. Pitkän vatkuttelun jälkeen heitin kylmästi pois loppuunkäveltyjä vuosikertakenkiä. Niin ihania kuin 70-luvun ja 80-luvun alunkin suomalaiskengät ovat, joskus jokaiselle kulutustavaralle tulee aika, jolloin ei enää kannata korjauttaa viisi kertaa katkennutta lenkkirautaa, riekaleiksi kulunutta nahkaa, vanhuuttaan murenevaa pohjaa. Ainakin voin olla hyvillä mielin siitä, että minä ja suutarilauma olemme antaneet kenkäkaunokaisille monta hyvää vuotta ja paljon käyttöä.
Ja jäi mulle nytkin jemmaan riittävän monta siroa kaunotarta, joiden aika ei ole juuri tämä, kolhompaa tai raisumpaa kenkää vaativa syyskesä 2010. Ne odottavat silkkipaperin ja laatikoiden sisällä oikeaa aikaa.
Kuluvana kesänä olen tehnyt kenkäosastollakin kauan haaveilemiani hankintoja, roimista alennuksista, kuten olen kertonut. Taisin alkukesästä myös vähän palkita itseäni - juuri sillä tavarataivas-tavalla, jota niin usein piikittelen. En sentään sortunut valehtelemaan itselleni, että nämä Acnen piikkikorkoiset nupukkiavokkaat olis vähän niinkuin sijoitus, vaikka minun mittapuullani pirskatin kalliit olivatkin.
Röyhkeän teräväkorkoiset, hillityn teräväkärkiset, platform-pohjaiset ja sisältä pehmoiset kengät ovat juuri minulle ne peruskorkkarit, joiden perään olen aikuisikäni haikaillut. Kiinnostavuutta lisää kärjen kaunis muotoilu, joka antaa varpaanjuurten pikkuisen pilkahtaa... Nämä odottivat minua Gaudetessa, joten tulihan siinä edes tuettua kivijalkayrittäjää. (Hauska fakta muuten on se, että Acnen omassa verkkokaupassa tuotteiden hinnat ovat usein kalliimpia kuin helsinkiläisliikkeissä.) Tämän tyylisistä olen blogijulkisestikin haaveillut kauan.
Helsinkiläisestä liikkeestä ovat nämä toisetkin. Harmaat, mokkaiset ja buutsimalliset nilkkurit löysin Beamin alesta. (Merkki on Ash.) Onneksi, sillä tukevakorkoisten syyskenkien metsästys pelotti jo etukäteen. Pitkään hellimäni ajatus harmaista kengistä toteutui. Kenkien mallikin on mulle henk.koht.klassikko, ei mikään ysärijämä, toisin kuin ilmeisesti monelle kengänkuluttajalle täälläpäin...
Haluaisin syksyksi vielä pitkävartiset mustat saappaat, mutten todellakaan tarvitse mitään, etenkin kun huomasin kaikesta ylimääräisesta huolimatta rakastavani viime talvena hankkimiani Carin Wester -saapikkaita sydämeni pohjasta. Otin nekin jo esiin, haistelin nahkaa, kokeilin karvavuorta paljaaseen jalkaan ja mietin, voisiko kenkäkokoelmani ehdottomasti mukavimmalla parilla alkaa hillua jo nyt - edes iltaisin?
Siivousoperaation aikana törmäsin myös pienoiseen murheenkryynikenkäpariin. Olin onnessani, kun löysin nämä Ril'sin herrainkorkkarit reilu vuosi sitten. Kuitenkin ne ovat jääneet tosi vähälle oikealle käytölle, ikään kuin kenkä olisi liian... sievä mulle. (taitaa olla pyöreähkö kärki, joka mua hämää.)
Koska tämän syksyn herrainkenkätrendi viehättää, ja koska en todellakaan aio ensimmäisenä rynnätä ostamaan matalia sellaisia, taidan antaa näille uuden mahdollisuuden. Olisiko teillä hyviä vinkkejä, minkä kanssa näitä puetaan? Itse ajattelin ainakin vajaamittaisia, aika slimmejä "prässihousuja", jollaiset mulla on silkkisenä...
Saatan myös siirtää nämä kirppiksen puolelle, joten jos joku Helsingissä liikkuva kokoa 39 haluaa laadukkaat, nahkaiset, kumipohjaiset, Italiassa tehdyt popot, on hän hyvä ja tarjoaa. (postikulut tämmösille ovat niin kovat, että morjen.)
Ilman BERLIINI-hehkutusta ei selvitä vieläkään, kahdesta syystä:
1) Suurilta osin kesäisen kaupungin katutyyli ja paikallinen muoti oli mulle vähän liian nättiä, hauskaa (hui kauhistus) tai tanskalaista. Kenkiä en edes etsinyt, mutta jokaisen muodista kiinnostuneen kannattaa vierailla Andreas Murkudisin AM1, AM2 ja AM3 -nimisten liikkeiden kokonaisuudessa (Münzstrasse 21, sisäpiha). Linkin takana verkkokaupassakin voi ihailla mm. Margielan "sorkkakenkiä". Tämmöisiä mestoja tarkoitan, kun sanon, että muotia voi ihailla kuin taidetta gallerioissa. (Voihan sieltä aina ostaa kotiinviemisiksi jonkun kiinnostavista saksalaisista muotijulkaisuista...) Toinen lempparini "oikeista" muotikaupoista oli Temporary Showroom, Kastanienallee 36a.
2)Stereo Total -parivaljakko, joiden esimerkin perusteella päättelin 90-luvulla, että maailman siisteimmät ja samalla sydämellisimmät luovat ja hassut ihmiset asuvat Berliinissä. En välttämättä ole vieläkään väärässä.
..mutta niin on noin viiden vuoden takaisen Dead Birds & Lionheart -malliston karvainen kaverikin, oma pikku Jurini. Aina ei tarvitse edes haaveilla uudesta.
Tosin, saan itseni jatkuvasti kiinni haaveilemasta ja haalimasta Jurin karvaan sointuvia vaatteita ja asusteita. Ujo beige on nyt SE juttu, kuulkaa.
Ylettömän ihana on myös kohta Tavastialle soittamaan tuleva Prince of Assyria, jota eräs ehkä hiukkasen takelteleva ja nolosti hihittelevä (onneksi punastelu ei näy puhelimessa) toimittajanplanttu sai kuluneella viikolla kunnian haastatella... Näihin aiheisiin tullaan palaamaan!
Olen järkytyksen vallassa: Kiertelin helsinkiläiskauppoja valmiina ihastumaan ihan mihin tahansa syyskenkiin, nilkkureista reisimittaisiin, ja tulin tulokseen, etten halua oikein mitään. Toki näin ja hipelsin kaikkea ihanaa, mutta aina löytyi joku mutta: Beamissa sovittamissani Acnen kengissä oli rintavaan jalkaani liian kapea lesti (tämä taitaa päteä kaikkiin Acne-kenkiin, voi kurjuus!). Yleensä luotettavimman kohtuuhintaisen ketjun Zaran lestit olivat myös jotenkin off, tai sitten kengissä aivan liian horot korot. Huomasin myös, että mun reisiä ei suoranaisesti imartele kapea, polven yli ulottuva varsi...
En tiedä, kuinka kauan zen-henkinen uuden materian himon vieroksuntani jatkuu (ainakaan jos kerkeän katsastamaan Kamichan esiinnostamat RützoutMinuksesta...), mutta siihen saakka olen aika tyytyväinen vanhoista nahkasaappaistani taittelemiini teoksiin. Tässä mustat entistä matalampana.
Helsinki 10:stä sentään löytyi varteenotettavia varrekkaita: Näkisin unia Carin Westerin terävänokkaisista korokepohjakengistä, ellei niissä olisi sitä hiton karvavuorta.
Jotain tulevaisuuden sijoituskohteita kuitenkin Helsinki 10:stä löysin. Ann Demeulemeester yksinkertaisesti kaavoittaa vaatteensa just mulle, tämä ohut puuvillainen jakku/mekko/joku tekee musta (luonnossa) heti pidemmän, kauniimman ja kiinnostavamman tyypin. Ihmisellä pitää olla tavoitteita!
Ihmisellä pitää olla myös mahdollisuus nähdä, tunnustella ja sovitella vaatteita kivijalkakaupassa. Olen onneton verkkoshoppailija juuri siksi, että siinä ei pääse hehkuttamaan materiaaleja, istuvuuksia ja suunnittelijoiden nerokkuutta myymiään tuotteita rakastavan toisen ihmisen kanssa. Onneksi näitä intohimoisesti asiansa ottavia liikkeitä on jo Suomessakin!
Intohimoisista ja tyylikkäistä ihmisistä puheenollen, Stellageen olkapäät olivat hienot luonnossakin! (Epäilen tosin päänsäryn ja yleisen hataruuden perusteella, että ne myyvät nykyään Erottajalla huonoa kaljaa..) Ja Coco avant Chanel -leffassa oli hienoja... hevosia.
Jokin aika sitten oli puhetta, että alan julkaista myös teidän lukijoiden kuvia ja kuvailuja asuistanne ja inspiraation lähteistä.
"Thank you for being a friend!" -sarja käynnistyy N.Y.T. ihanan ja ahkeran kommentaattorini Vimpsin kuvilla ja jutulla! Vimps on juuri niin tyylikäs kuin hänen moneen blogiin kirjoittamiensa kommenttien perusteella toivoa voi!
Annetaan puhevuoro naiselle itsellleen:
"Tänään on taiteiden yö Helsingissä, ja minä täytin eilen 33 vuotta. Sitä päätin juhlistaa, ja menen tänään parin ystäväni kanssa tutkailemaan, mitä taiteiden yöllä voisi olla meille tarjottavanaan.
Asu koostuu Zaran pellavaisesta siipimekosta, Acnen mustaa mokkaa olevista gladiaattorikiiloista, uudesta Nicoli-merkkisestä viininpunaisesta nahkalaukusta (huomatkaa erilaisia mielleyhtymiä tuovat hapsutupsut!), ja gTien Riekale-kashmirhuivista. Kuvasta puuttuu Monkin musta puuvillainen neuletakki.
Meidän Pariisin Annalla on samainen mekko, mutta minä sain kaunottaren ylleni toisen kerran vasta tänään, vaikka ostin sen jo helmikuussa! Ei ole ollut sopivia tilaisuuksia eikä fiiliksiä. Kengät ovat outletlöytö Ruotsista, laukku 70 prosentin alesta. Huivia ei ollut tarkoitus lisätä asuun, mutta aamu tuntui niin viileältä ja kurkku karhealta, että tarvitsin jotain mustaa ja lämmintä - ja sellainenhan jo porstuasta löytyi!
Kuvat otti työtoverini, kiitos vielä kerran Jari!"
Kiitos ja onnea vielä kerran, parhain Vimps! Stone Roses soi tänään sinulle!
Näin hienon aloituksen jälkeen otan entistä innokkaampana vastaan teidän juttujanne! Biisitoiveet mukaan...
Tänään pukeutumiseni oli malliesimerkki siitä, miten vaikeaa helppo joskus on.
Kuten kaikkialla ja aina hoen, rakastan loppukesää, jolloin ruskettuneisiin sääriin voi hyvällä omallatunnolla vetää nahkavuoriset saappaat. Nämä keväiset kirpparilöydöt ovat odottaneet tähtihetkeään, onneksi Stellan yhdistelmä farkkushortseja, liiviä ja Acnen saappaita muistutti, miten pitää mennä. Minun saappaani eivät ulotu polviin, mutta niiden tukevilla koroilla kelpaa ailahtelevammankin itsetunnon keikkua. (Oikeastaan suunnittelin tänään ulkoiluttavani ihania "isikenkiäni", mutta henk.koht.matalapaineen uhatessa minä tarvitsen korkoa.)
Tänään musta ja skarpisti leikattu liivi näytti minun päälläni tunkkaiselta, ja muutenkin halusin pukeutua silkkiseen All Saints -ihanaani. Vaikeina (pukeutumis)päivinä huomaan turvautuvani yhä useammin harmaan ja ruskean välimaaston sävyihin - valkoiset tekevät minusta pelästyneen näköisen, musta wannabe-kovanaaman. (Kirkkaista väreistä ei edes puhuta.) Julistankin nyt, että muta on uusi musta.
Yritin twistata lookia haalean mustilla farkkushortseilla, mutta päädyin näyttämään tukkoiselta. Luojalle ja Tärk. Hlölle siis edelleen kiitos ihanan haaleista bad ass -farkkushortseista.
Omituista kyllä, tunsin kestäväni, suorastaan tarvitsevani lisäkorun uskollisten hopeasormusteni (kirppari ja Laurase) oheen. Tummanruskea vyö sai siirtyä pitkästä aikaa ranteeseen.
Harteista kapean, reisipituisen takin tai neuleen yhdistäminen minimittaan, saappaisiin ja ihoon on aina minun kirjoissani hommage à Anita Pallenberg.
Kun vielä Anunusuttamana tajusin laittaa Rollareiden 1960-luvun sinkkukokoelman soimaan, päivä oli pelastettu.
..eikä oikeesti ole sitä rahnuakaan. Jos olis, poistaisin Acnen alennusmyynnistäpölyisen purppuraiset Beatit saman tein, niin kauan ne ovat mun nimeä huudelleet.
No, himottava tavarahan ei täältä babylonista hetkeen ole loppumassa, jatkan siis DIY-harjoituksia. T-paidasta tai parista pitäisi nimittäin muokkaantua jotain, joka muistuttaa tätä Ann Demeulemeesterin olkapääihmeellisyyttä. (Kuvaa klikkaamalla pääset ihmettelmään tarkempaa, tämän riemun tarjoaa Yoox.com - jossa sielläkin on alku-ale.)
Uhreiksi päätynevät Rikanihana luonnonvaalea t-paitamekko, jota en vaan osaa pitää sellaisenaan, ja GT:n batiikkiteepaita, jonka oranssi on kovasti demeulemeesteriläinen.
Acne's dusty purple Beat-sandal/booties are on sale, but still sadly out of my reach. However, one is never too poor to DIY, I'm gonna turn some old t-shirts into creations of demeulemeesterian magic! Or something. I'm also into leather jewellery. Brand name's "Revolution is My Boyfriend"!
