Viimeinen päivä ennen kotiinpaluuta, kun vähän harmitti kaikki ihana ja tärkeä, mitä en ennättänyt tällä kertaa nähdä ja kokea, kadutti ohimenneet tapaamiset, eikä osannut valita, missä tällä erää viime hetket haahuilisi, oli melkein yhtä vino ja hämärä kuin bloggarin omakuvat.
Painostava tunne laukesi onneksi iltaa kohden sadekuuron myötä. Olen tainnut ennenkin sanoa, että musta on tullut mun mummot. Molemmat olivat aika pitkiä oman ikäisikseen naisiksi, mutta veikkaan että kroppani muoto on lähempänä isänäitiä. Myös toinen puoli kasvojani, suun asennot, houkutus vajota alakuloon ja etukäteen (PLUS jälkikäteen) murehtimiseen, sekä pään herkkyys matalapaineelle tulevat siltä suunnalta. Äidinpuoleiselta isoäidiltä taas olen perinyt hiustenvärin, poskipäät, iloisen uteliaisuuden, yhden puuarkun ja taipumuksen virtsatietulehdukseen. Toivon, että molempien mummien lämminsydämisyys ja vieraanvaraisuuskin on jäänyt minuun kytemään.
Rick Owensin kapeassa, mutta ovelassa silkkihameessa on muuten täysin mahdollista kävellä pitkiäkin matkoja. Siinä vain pitää ottaa harkittuja askeleita. Hameessa oloni on ihanalla tavalla edvardiaaninen. (Muut rievut Ril's, All Saints, kengät Celine.)
Huomenna vedän kukkahaalarit jalkaan ja palaan ilmeisen helteiseen Helsinkiin. Luvassa on kiehtova viikko, onneksi sain hoidettua Flow-liputkin haltuuni. Työasioista ja -haaveista pitää ottaa heti tukeva ote. Kaikenlaista tuttua ja uuttakin on taas luvassa, mutta ihan tosissani haluaisin alkaa myös pitää kursseja korkokengillä kävelystä, jatkokurssilla selvitetään sitten mukulakivirata (eivät ne ole mahdottomia). Annan ilmaisen vinkin: KAIKKI lähtee keskivartalosta.
"Se on myöhästä ny", sano entinen likka huultenympärysvoideosastolla.
Tämän jälkeen hän otti sadepäivän, kauniin peilin ja melko onnistuneen hiustensuoristusoperaationsa kunniaksi sarjan omakuvia, ja latasi ne turhan isona blogiinsa.
Nyt pitäisi enää päättää, mitä mä paan päälleni illan hippoihin, joista CTRLin pop-up storessa tapahtuvat aurinkolasibileet ovat ensimmäiset. (Muuta kuin All Saintsin alutopin ja ainoat umpinaiset kenkäni - täällä on kylmä!)
Kuten tiedätte, olen vanha kuin taivas, ja tämän viikon perjantaina siirryn virallisesti ns. ikämiessarjaan. Tässä vaiheessa on onneksi jo liian myöhäistä tuhlata aikaa ikäkriiseilyyn tai sen miettimiseen, mites tää elämä nyt tämmöseksi meni. Mieluummin piristän itseäni listaamalla fyysisen maailman asioita, joka tekisi minut vielä nykyistäkin onnellisemmaksi varhaiskeski-ikäiseksi naiseksi.
1. Kesäkorot
via All Saints Olen vähän njääh kevät- ja kesäkengämuodin suhteen, kaikki on kauhean klopsua ja viimevuotisen näköistä (eikä mistään löydä umpivarpaisia korkkareita! Tääl on jukolauta korkeintaan 6 astetta lämmintä kesäkuuhun asti, sukkahousut sandaaleissa tuntuu jo nyt väsähtäneeltä vitsiltä!), mutta nämä versiot kiinnostavat kummasti.
2. Joku hyvä tukka
Haluaisin pitää kiinni omasta, kesää kohti hurjasti vaalenevasta punaruskeasta väristä, mutta haluaisin myös, että hiukset asettuisivat niinkuin Punky B:llä kuvassa. Joudunko mä vanhoilla päivilläni opettelemaan vielä sen suoristusraudan käytön...
3. T-paita
via Blacktooth.org En tykkää statuksen esilletuonnista tai muoti-ihmisen esittämisestä logojen kautta. Tykkään logojen anarkistisesta omimisesta ja väärinkäytöstä, tykkään Peachesista...
4. Richard Ashcroft
...tai edes joku ohuelti look-a-like. Ei voi olla liikaa pyydetty.
(Jätin tällä kertaa listalta oman ponin ja maailmanrauhan.)
Vuoden pimein aika lähestyy - ihanaa! Voi kuunnella kaikkea raa'an kaunista musiikkia, niin kovalla, että sattuu. Voi ottaa pimeässä vessassa ihanan sävyttömiä omakuvia. Voi olla luvallisesti väsyneen ja ikäänkuin mystisen traagisen näköinen (vaikka oikeasti vituttaa vain haljennut piilolinssi).
Voi pukeutua yllättävän lämpimään sadepäivään ihan liian kevyesti. Seppo-Ljudmila lämmittää ja pitää vettä niin hyvin, että pärjään ohuilla kerroksilla ja satiinihousuilla.
Tykkään tällä hetkellä kerrostella sifonkia ja skarpimpia materiaaleja jotenkin vinksahtaneesti. Parasta esimerkkiä tähän antavat Queen Michelle ja Kamicha. Tässä versiossani puin H&M:n pehmeän paidan päälle All Saintsin silkkiliivin. Tykkään, että vanki/pyjamaiset raidat taittavat tästä liikaa nättiyttä. (Joka aina vaanii mua nurkan takana, uskokaa tai älkää!!!!)
Tykkään, että näytän hämärässä ehkä joltain jäbältä.
En enää juurikaan näyttäydy ulkomaailmassa ilman YVSF:n sulkakorua. Siinä saattaa olla jotain maagisia voimia?
Voi myös puntaroida aivan liian vakavahenkisesti kevyttä ajanvietettä, esimerkiksi bloggaamista. Aiemmassa keskustelussakin kävi varmasti ilmeiseksi, että haluan säilyttää itselläni tunteen siitä, että tämä blogi on ensisijaisesti juuri minun henkilökohtaisen mellastukseni aluetta. Haluan keskustelua, mutta haluan pitää sen jollakin tavalla omassa ohjauksessani. Pinnalta katsoen tämä on ristiriidassa blogiesittelyn "avautumiskutsun" kanssa - mutta minä ja (swim)suit issues nyt vaan satumme olemaan ristiriitaisia, ja nauttimaan ristiriitaisuuksista.
Koska kirjoitan myös työkseni ja elän muiden määrittelemien deadlinejen, aikataulujen, merkkimäärien ja sen sellaisten mukaan, (swim)suit issuesin olemuksen epämääräisyys ja sisällön määrittelemättömyys muuttuvat itselleni jatkuvasti tärkeämmiksi asioiksi. (Tämän takia päädyin sanomaan myös nej tack sinänsä varsin kiinnostavalle blogiyhteisöviritelmällekin.)
(Olen antanut viime aikoina myös joitakin haastatteluja bloggauksesta - ja tuntenut turhautuvani, kun asiat halutaan yksinkertaistaa äärimmilleen. Olen myös alkanut kyseenalaistaa, haluanko 'issuesille oikeastaan enempää lukijoita, onko mulla mitään sanottavaa näissä puitteissa isommille jengeille? Veikkaan, ettei.)
Saamani palautteen mukaan monia viehättää se, että täällä otetaan kantaa - Ihan kiva niin, mutta itse haluan mustavalkoisen mielipide-ainekirjoituksen sijaan yrittää valottaa omaa, ristiriitojen täyttämää tapaani kokea maailmaa, tässä tapauksessa muodin ja muun kulttuurisen toiminnan kautta. Olen allerginen julistamiselle - paitsi välillä. Olen allerginen ylitulkinnoille ja etenkin sille, että suuhuni kirjoitetaan jonkun toisen agendaa.
Mulle itselleni intertekstuaalisen median - jota bloggailun käsittääkseni pitäisi olla - hienoin puoli on se, miten eri kirjoittajat jatkavat eri aiheista omiin tulkintoihinsa. Täällä jatkan monesti jonkun innoittamana, mutta alkuperäisen aiheen vierestä - tietty mahdollisimman asianmukaisesti linkaten. Mielelläni näen 'issuesin herättämien ajatusten, raivon tai ärtymyksen purkauksia tyypit teidän omissa blogeissannekin! Tietty, täällähän olisi jo valmiina fiksua yleisöä jos jonkinlaiselle keskustelulle ja kannanotolle - mutta tämän median ominaisuuksiin kuuluu sekin, että jokaisen on itte ne omat yleisönsä hankittava.
...tai karkoitettava: Mulla on vahva tunne, että omien sanojeni sijaan täällä alkaa näkyä entistä enemmän vain Morrisseyn koottuja viisauksia (lähde: maailman hienoin Facebook-applikaatio). Tai sit noita Verve-lyriikoita, pelkässä A Northern Soulissakin riittäisi pureskeltavaa puoleksi talveksi:
"So... here we go...
A face in the crowd,
jump up then jump down,
baby.
Can you see through me?"
Omien versioideni teossa kului ohikiitävän lyhyt hetki - ja sen huomaa. Oh bondage, up yours!
All Saintsin mekko taitaa olla enemmän näköiseni, kun solmin vyön löysästi taakse. Tai ainakin se näyttää isolta paidalta eikä mekkoselta. Yksi pitkäaikaisimpia tyyliesikuviani on se, miltä suuret suomalaiset kuvanveistäjänaiset näyttivät 60-70-luvuilla otetuissa ateljeekuvissaan. Jos puen paitamekon alle poolopaidan, olenko sitten vähän niinkuin Pullinen, Hiltunen tai Ara? Onneksi neuletakillakin saa markkeerattua ääriviivoja.
Kirjoittaminen auttaa selventämään omia ajatuskehiä. Pikkuisissa, Olivian nettisaitille kirjoittamissani tyyli-ikonijutuissa huomaan tiettyjen ilmaisujen toistuvan. Minua eniten kiehtovat pukeutujadaamit Charlotte GainsbourgistaLiv Tyleriinymmärtävät kontrastien päälle, eivät asusta tukkoon, ovat löytäneet omat klassikkovaatteensa, antavat hiusten ja ihon olla, esiintyvät rennon elegantteina, lainaavat miesten kaapista, luottavat omaan makuunsa.
Sellainen daami tahtoisin itsekin olla. Niinpä ryhdistin rönsyilevää silkkisifonkitoppia skarpilla jakulla, roikotin pillihousujen takamusta poikamaisesti, pidin korut minimissään ja väriskaalan maltillisena, mutta kiinnostavana: Kermanväristen kenkien koron ruskea toistuu punosvyössä, musta takki ja housut kehystävät mudansävyisiä toppeja.
(Kengät ja puuvilla-pellavajakku Ril's, housut Lindex, topit All Saints & henkkamaukka, vyö kirppis, samoin toinen sormus - toinen Laurase.)
Muita huomioita: Minulta pitäisi kieltää ne Lou Reedin biisit, joissa joku nainen sanoo, tai alan uskoa olevani Stephanie, Caroline (I ja II) sekä etenkin Candy.
Videon äärimmäisen kaunis yhteistulkinta soi eilen Teeman esittämässä Reed-taltioinnissa. Odotukseni sunnuntain Reed&Anderson -konsertille alkavat hipoa Huvilateltan kattoa... Onko muita tulossa?
(Saa morjenstella muutenkin, jos satutte pääkaupunkimme kaduilla kohtaamaan tämänoloisen ilmestyksen. Tai muualla.)
Olen salaa vähän tuskaillut, kun en ole saanut tätä toista Clean-Maylta hamstrattua All Saints -ihanuutta toimimaan. Alunperin ajatus oli yhdistää epäsovinnaisesti leikattu paitamekko pyöräilyshortseihin - mutta urhoollisen yrittämisen jälkeen on pakko myöntää tappio. En näytä pyöräilyshortseissa coolilta - niinkuin KAIKKI muut - vaan siltä, että olisin unohtanut ne ylleni kesällä -92.
(Olen vahvasti sitä mieltä, että trendejä, joihin on pukeutunut ennenkin, voi ja pitää soveltaa rohkeasti uudemmankin kerran - mutta myös kriittinen silmä on suotava. Kuten todettua, rakastan tälläkin hetkellä paljon ysärikliseitä grungesta puhdaslinjaisuuteen, salaisuus on siinä, että toteutan ne minun näköiselläni tavalla. Mikä se sitten ikinä onkaan. Pyöräilyshortsit - ainakin mustat sellaiset - ovat mulle tällä hetkellä turhan "kova juttu")
Mun bootsit eivät ole bikerit, mutta ne ovat mulle juuri oikeat! Ikääntyneen trendien perässä juoksijan sijasta tunnenkin olevani cool like Kim Deal.
Mintulta saatu Essien Jazz-kynsilakka istuu mekkoon - ja ennenkaikkea muiden Essieiden tavoin kestää hurjaksi yltyneen käsityöpuuhastelun. Askartelun hedelmiä tulossa myös myyntiin blogiin avautuvaan The revolution is my boyfriend-kauppaan! Ihan kohta...
Tänään pukeutumiseni oli malliesimerkki siitä, miten vaikeaa helppo joskus on.
Kuten kaikkialla ja aina hoen, rakastan loppukesää, jolloin ruskettuneisiin sääriin voi hyvällä omallatunnolla vetää nahkavuoriset saappaat. Nämä keväiset kirpparilöydöt ovat odottaneet tähtihetkeään, onneksi Stellan yhdistelmä farkkushortseja, liiviä ja Acnen saappaita muistutti, miten pitää mennä. Minun saappaani eivät ulotu polviin, mutta niiden tukevilla koroilla kelpaa ailahtelevammankin itsetunnon keikkua. (Oikeastaan suunnittelin tänään ulkoiluttavani ihania "isikenkiäni", mutta henk.koht.matalapaineen uhatessa minä tarvitsen korkoa.)
Tänään musta ja skarpisti leikattu liivi näytti minun päälläni tunkkaiselta, ja muutenkin halusin pukeutua silkkiseen All Saints -ihanaani. Vaikeina (pukeutumis)päivinä huomaan turvautuvani yhä useammin harmaan ja ruskean välimaaston sävyihin - valkoiset tekevät minusta pelästyneen näköisen, musta wannabe-kovanaaman. (Kirkkaista väreistä ei edes puhuta.) Julistankin nyt, että muta on uusi musta.
Yritin twistata lookia haalean mustilla farkkushortseilla, mutta päädyin näyttämään tukkoiselta. Luojalle ja Tärk. Hlölle siis edelleen kiitos ihanan haaleista bad ass -farkkushortseista.
Omituista kyllä, tunsin kestäväni, suorastaan tarvitsevani lisäkorun uskollisten hopeasormusteni (kirppari ja Laurase) oheen. Tummanruskea vyö sai siirtyä pitkästä aikaa ranteeseen.
Harteista kapean, reisipituisen takin tai neuleen yhdistäminen minimittaan, saappaisiin ja ihoon on aina minun kirjoissani hommage à Anita Pallenberg.
Kun vielä Anunusuttamana tajusin laittaa Rollareiden 1960-luvun sinkkukokoelman soimaan, päivä oli pelastettu.
Turku Modern oli just sellainen kuin festivaalin pitääkin: Riittävän keskellä kaupunkia, miellyttävissä sisätiloissa, hyvää musiikkia, kauniita nuoria ihmisiä ja aivan ihania VANHOJA kavereita (insert tähän kohtaan se Ab Fab -kohtaus kun Edina selittää assistentilleen Bubblelle jostain vanhasta ystävästään, ja B. on ihan että "Oh you mean an old, old OLD friend?" Just niitä meinaan), jotka jaksavat ns. ottaa tanssilattian haltuun.
Pätevä kansalaisjournalisti onnistui tietenkin hukkaamaan kameransa akun jo Villa Nahin keikan jälkihuumassa Blankossa perjantai-iltana, onneksi sain ikuistettua ystäväni ja Mahdollistajani Tommin upouudet ja supersiistit Vanskät.
Suurkiitokset teille kaikille ihanille, jotka tulitte kertomaan lukevanne 'issuesia! Shout-out erikoisesti Tuhru.netin Elinalle! Kuten ehkä n. miljoona kertaa tuli hoettua, (swim)suit issues ON modernin miehen (oikeesti KAIKKI siistit kundit lukee tätä!!!) ja naisen valinta!
Tän näköisenä esiinnyin perjantaina. Vanhojen riepujen lisämausteena Mayltahaalittu All Saintsinsilkkinen ryppyliivi, ihaninta vähään aikaan.
Facebookin testi tiesi kerrankin oikein, minä OLEN Jarvis Cocker, katsokaa vaikka poseerauksia.
