Kuvassa tänään paha kummitäti. Paha kummitätihän on semmoinen, joka lahjoittaa kummityttärelleen kylläkin Hello Kitty -frisbeen ja Hello Kitty -hyppynarun, mutta pidättää Hello Kitty -jojon itsellään. Puolustuksena kerrottakoon, että aion harjoitella sillä pari tiukkaa trikkiä, ja opettaa ne kyseiselle ihmisentaimelle hänen synttäreillään ensi kuussa.
Lisäksi kummilapsi veljineen sai katupiirtelyyn sopivat väriliidut. Vanhempien poistuttua kuuloetäisyydeltä vihjasin, että kokeilkaa vaan muihinkin pintoihin. Koen nykyaikaisen kummiuden tärkeimmäksi velvollisuudeksi arvomaailmasta ja kulttuurikasvatuksesta huolehtimisen - street art ensin, the church of Monty Python vähän myöhemmin.
(Pahan tädin aka pääsiäisnoidan yllä trikoota ruotsalaisketjuista, Ashin mokkabuutsit ja Ril'sin silkkihousut. Arolan poncho lojuu vanhan matkalaukun päällä.)
Olen päässyt nauttimaan alkaneesta valoisasta keväästä sekä kuvauksia järjestellen että itsekin ammatti-ihmisen linssin edessä täristen (valokuvamallin ei tarvitse olla aliravittu lapsiparka pyörtyäkseen, meille joillekin pelkkä seisominen voi olla haaste...). Perjantaina ihana Piia Hiltunen mm. rajasi alaluomeni dramaattisella vihreällä ja asetteli ripsiin vahvistuksia. Luotan siihen, että lehtikuvissa ne näyttävät niin hyviltä kuin oikeastikin. Läppärini lahjomaton photobooth paljasti samana iltana vain, että täti on nyt vähän väsynyt.
Onneksi sain raahattua nuupahtaneen olemukseni maaseudulle virkistymään. RUOASTA, ulkoilmasta ja kulttuuririennoista (mm. uutuuselokuva Hella W. yläasteen auditoriossa, väliaikatarjoiluna kahvia ja pullaa!) nauttimisen ohella olen tehnyt täsmäiskuja vanhempieni varastoihin.
Löysimme uudelleen mm. pitkän, violetin-sinisen, ohuesta villakankaasta 1930-luvulla ommellun "päiväpuvun", joka olisi sopinut vaikka itse Hellan salonkiin, ja jonka ostimme äidin kanssa jostain osto- ja myyntiliikkeestä muistaaksemme keväällä 1992, ehkä 20 markalla. Ihmeiden ihme on, että saan edelleen napitettua kaikki selässä kulkevat päällystetyt napit kiinni... Kuvia seuraa muustakin saaliista - mm. Vuokon mustavalkoraidallinen pitkä tikkiparka, Arolan harmaa-kerma-beige-raidallinen villaviitta - kunhan saan kaiken jollakin keinolla roudattua kotiin saakka. Siihen saakka, toivotan kaikille elähdyttäviä hetkiä esim. vuoden nuoren taiteilijan Anna Tuorin näyttelyssä Tampereen taidemuseossa,
tai Stravinskin musiikin ja Nižinskin alkuperäisen Kevätuhri-koreografian rekonstruktion parissa!
Gina Tricot'n alennusmyynnistä aikoinaan löytyneen lempihattuni ja Arolan villaisen viitan yhdistelmän inspiraationa toimi myös tietenkin Greg <3. Zaran korkkareiden tarkoitus oli taittaa länkkäriterää, mutta toisessa olikin piru vie taas korkolappu entinen.
Oletteko lukeneet Hesarinjulkaisemia otteita teinien päiväkirjoista eri aikoina? Ihanaa, miten samanlaisia kaikki angsteissaan lopulta ovat olleet (ja jotkut meistä ovat tuommoisia korkeassa 35 vuoden iässäkin). Kuka ei olisi hävennyt mutsia tai tuskaillut tähän tapaan:
"Mä olen auttamattomasti taas rakastunut. . . Mutta tiedätkö mitä! Minulla on paksut sääret ja kierot silmät. . . ah! Niin paksut sääret, että niiden takia voisin joskus siirtää vuoria. . . Olen liian paksusäärinen ja liian rakastunut!"
Onneksi en sentään enää noloile vanhempia tai kiusaa (kovin paljoa) isosiskoa. Lämpimistä perhesuhteista on nimittäin materiaalistakin hyötyä. Pelastin siskon-ja-sen-miehen muuttokuormasta heille tarpeettomiksi käyneet metalliset pikkuhyllyt. Nyt niistä toinen jakaa tilaa keittokomeron ja "muun" välillä sekä kantaa kauneimmat lehdet.
Toinen taas toimii aktiivikuunneltavien levyjen säilytyspaikkana ja yöpöytänä, ja tukee Virpi Stjernan valokuvan sävyjä.
Kaikista ihaninta on, että koko kämppä tuoksuu äidin ja isän kasvattamilta valkeilta kuulailta.
Aktiivihyllyltä löytyy jokasyksyiseen tapaan Stereolabia. Raikas ilma vaatii raikasta marxilaista popia.
Ps. Tapojeni vastaisesti ANNAN YLEISEN PUKEUTUMISNEUVON! Täältä pesee: Mitä leveämmät hartiat/naama, sitä leveämpi hatunlieri. Sääntöön löytyy varmaan heti sata poikkeusta, mutta meille harteikkaille pallinaamoille tämä toimii kuin kuula ottalohkossa.
Olen ollut aika hiljaa syysvaatetusvisioistani - ellei runolliseksi tarkoittamaani tarvitsen siivet -puuskahdusta lueta.
Innostusta minulla kyllä riittää, rakastan edelleen jerseykerroksia, nahkaa ja mokkaa, harmaata, ruskeaa, mudan sävyjä, voimakkaita olkapäitä ja uljaasti laskeutuvia linjoja. Haluan yhä olla pehmeänkova kaupunkisoturikuningatar - aivan kuten viime vuonna julistin.
Nyt vaan on niin hassusti, että en tarvitse, en oikeastaan edes halua mitään uutta. Ilmeisesti tosiaankin olen kuluneen vuoden aikana löytänyt itseni tai ainakin tyylini. Kuten jo ensimmäisessä postauksessani sanoin, haluan joka vuosi näyttää Nicolta Marble Index -levyn kannessa - ja samalla ajankohtaiselta, omalta itseltäni. Viime aikoina olen onnistunut haalimaan varastoihini kaikkea sellaista, joiden avulla se onnistuu. (Monilla on minusta kuva ostoskielteisenä ihmisenä, todellisuudessa en ole koskaan hankkinut niin paljoa vaatteita kuin kuluneen vuoden aikana. Yhtään täyshintaista vaatetta en ole tosin tainnut ostaa, miksi pitäisi?)
Oman muistini virkistykseksi kokosin kasan kuvia vaatteista, joissa tulen tämän syksyn elämään. Toki olen avoin uusille ideoille - kaipaan esimerkiksi kaikkea jännittävää legwearia hämähäkinverkkosukkahousuista tyllileggingseihin, mutta näihin voin nojautua, näihin on ihana nojautua! Aion nauttia materiaaleista, kokeilla yhdistelmillä - harmaat mokkahousut mustissa saappaissa, mustat nahkahousut kuluneen ruskeissa, kävelyyn tehdyissä bootseissa - miksi ei. Moni muukin tuntuu innostuneen vihdoin pussittavista housuista - otan kesästä mukaan satiiniset haaremihousut, vuorottelen niitä Marimekon ratsastusmallisten samettihousujen ja kirpparilöytöjen kanssa.
Herrainkorkkarit ja nilkkamittaiset, korkeakorkoiset mokkasaapikkaat tuovat terävyyttä askeliini tänäkin syksynä. Onneksi muistin käyttää molemmat mustat saappaani, matalammat Dibat ja törkeämmät latviantuliaiset suutarilla ennen kesävarastointia.
Alkusyksyn juoksen valkoisessa nahkatakissa, villakangastakkina odottaa Karl Lagerfeldin H&M-sarjan sopivan miehekäs kasmir-sekoitetakki. Jos jotain kaipaan, niin edelleen armeijan maihinnousutakkia - mutta ensi kertaa voin astella syksyyn lierihatussa.
Arolan perintöponchon aika on taas.
Zaran pitkät ja kapeat merino- ja silkki-puuvillaneuletakit pelastavat, kuten saman lafkan pitkäksi ja kapeaksi tekevä liivikin. (Valitettavasti kuvan ruskeat vahapintaiset housut tuhoutuivat itsekseen - niille toivon löytäväni seuraajat. Laukku ja Selectedin ihanat t-paidat pitävät pintansa, samoin äidin aarteista löytynyt ihmeellinen kaulakoru.)
Harteikkaampiin hetkiin hyödynnän vintage-vakosamettijakkuani, Zaran beigeä jakkua, ja Gina Tricot'n pitsibomberia. En unohda purettuja paitoja kesälaatikoihin. Myös Tiger of Swedenin pellavaneuleen hauraus viehättää. Aion jatkaa purkukokeiluja vanhoilla neuleilla.
Jokainen taitaa tarvita hyvät mustat pillihousut - minulla on Marellan fiinimmät ja Lindexin rennommin roikkuvat. Farkuissa löytyy, perussinisiä kapeita ja poikaystäviä.
Shortsit jatkavat syyskauteenkin - ainakin ruskeat nahkaiset. Niin myös Filippa K:n läpikultava neule.
Toiset jatkavat kesäisten kukkamekkojensa kautta jouluun saakka - minä yhdistän satiinihaalarin neuleisiin ja paksuihin sukkahousuihin. Kukkahousut toimivat syyskeleilläkin ronskien saappaiden kanssa - ja sen nahkatakin kanssa pitkä, harmaa ysärihame toimii syksylläkin.
Muodikas circle scarf muuten tehdään kieputtamalla vanha pari kertaa kaulan ympäri ja ompelemalla päät yhteen.
Olin erinomaisen itsetyytyväinen päivän asussani, joka onnistui kanavoimaan tyylijumalatartani, viittailemaan belgialaiseen lempisuunnittelijaani (kapea kerroksellinen laskeutuvuus kontrastinaan napakasti räätälöity takki, ja tietty ne maiharit) ja näyttämään minulta. Lisäksi se sopi luontevasti joskus hankalaan kevättalven valkoiseen maisemaan ja valoon. Eikä edes varpaat kastuneet.
Keskustelimme edellisen postaukseni kommenteissa tympiintymisestä sellaiseen liian itsestäänselvään tyylikkyyteen, jota on nykypäivänä helppo kopioida, jos on rahaa. Mulla on joku sisäänrakennettu vastarannankiiskeysasenne*, joka saa itse asiassa minua erittäin paljon miellyttävät ja periaatteessa omilta tuntuvat jutut vaikuttamaan supertylsiltä, kun niitä näkee liikaa, ja etenkin liian samalla tavoin yhdistettynä. Nykyään, kun kaikki kyttäämme samoja ammattipukeutujia samoilta "katutyylisivustoilta" ja kopioimme heitä parhaamme mukaan mahdollisimman nopeasti, kyllästyminen tulee ennenkuin ennättää itse jotain juttua kokeillakaan.
Jonkin aikaa ehkä eniten pinnalla on ollut virtaviivainen minimalismi, jossa viittoillaan suuriin rockesikuviin, ja pelkistetään palettia, mittasuhteita, jne. Periaatteessa se on just niin mua, kerrankin kaupat ovat väärällään "minun vaatteitani", mutta sisäinen Homssu Tuhtoni vaatii mua jotenkin niinku pilaamaan tän homman.
Esimerkiksi, tähän asuun tavallaan kuuluisivat tosi kireät, kiiltävät pöksyt ja mä oikeasti haluaisin sellaiset - mutta toisaalta olen erittäin tyytyväinen näistä lököttävistä kiiltopöksyistä, jotka ovat sitäpaitsi ruskeat. Ja nää jokasään maiharit ovat niin kauheat, että niitä on pakko rakastaa.
Toki tää liian laskelmoidun/helpon tyylikkään karttaminen voi olla pelkästään köyhän puolustusreaktio. Suurin osa asun elementeistä kun on alunperin H&M (liivi ja villatakki kirppiksen kautta), Promodin housut Uffista eurolla, saappaat neljä kolme talvea sitten muutamalla kympillä alesta. Niin ja kirpparilta löytynyt villa-kashmir-päällystakki Karl Lagerfeld for H&M. Villahuivi sentään vintage Arolaa!
* Ikääntyvä vastarannankiiski on tietenkin erilainen keski-ikäinen, ErKi! Mää keksin ihan ite!
Otsikon biisistä löytyi Youtubesta vain hirveitä versioita, kuunnelkaa levyltä.
Tunnustan käyneeni Ideaparkissa peräti kaksi kertaa lauantain aikana. Äiti pyysi! Ja pakko myöntää, että kannatti: Turnoverin alerekistä löytyi puuvilla-cuproinen, tissin alta ja selästä ovelasti leikattu (= mekko laskeutuu eikä jää pönköttämään muumimamman hengessä) tunika/mekko, yli 70% alennuksella.
(Mainittakoon, että avauduin vastikään eräälle haastattelijalle nuorten naisten tunika-leggingsit/muut pöksyt -univormun tylsyydestä... No onhan tämä turvallinen.)
Kevättalven aurinko on sitten ihana, se saa hangen hohtamaan helmien lailla - ja valaisee armotta bloggarin väsähtäneen olemuksen ja nuupean ihon.
Jottei olemukseni olisi täysmusta, jalassa vanhat kunnon juhanipalmrothit ja iskältä pöllitty kelsiturkki, merkki osuvasti BIG L.
Seuraava iso suomalaistyylin retro-hitti on poppanan ohella Arolan villahuivit, -ponchot ja muut vaatteet, sanokaa mun sanoneen:
Lauantai-illan Idarivisiitin syy oli Marimekon ystävänpäivätapahtuma. Paska tarjoilu ja oranssinvärinen Jenni Ahola juontajana (muotinäytöksessä esiintyi mm. Finlaysonin pyyhkeitä) takasivat jo niin tutun, muodinkuluttajia törkeästi aliarvioivan kokemuksen!
Mutta mää löysin muutaman tulevan kesän hienommat menot pelastavat, Samu-Jussi Koski/Marimekko-tuotannon parhaita puolia edustavat, täydellisesti istuvat puuvilla-silkki-housut! Kolmellakympillä. (Kuvaan ne joskus, kun en ole näin ruma ja saamaton.)
Kynsilakkani on muuten nyt PUNAINEN! Ja kyllä, olen koukussa.
Luin HintmagistaRick Owensinvanhan, mutta hyvän haastattelun, suosittelen kaikille, joita kiinnostaa miehen futuristinen, primitiivinen, ja ennenkaikkea vartaloa imarteleva muotokieli ja sen taustat. Rick on kaikessa dramaattisuudessaan ja camp-viitteineen virkistävän maanläheinen: "I concentrate on doing tasteful separates at a decent price. I'm not kidding. We do some pretty basic things that flatter a lot of women. I think that's really cool. I'm just a wannabe Calvin Klein or Giorgio Armani"ja "As an American, I'm probably very easy to dismiss as crude or naïve, but instead of worrying about it, I just decided that I am crude and naïve. (...)The French know how to gild the lily, but I'm all about dead lilies. So for fall I wanted to do something bleak with simple aerodynamic lines, and in fabric that's falling apart and pilling. People just aren't going to come to me for a trend. People come to me for things that are a little poignant, a little broken."
Katselin myös kuvia Owensin ja Michele Lamyn Pariisin asunnosta täältä, voi morjes.
Ihan vaan Owensin kunniaksi kokeilin ruskeita nahkahousujani vielä kerran erilaisten teepaitojen kera, enkä mä sit varmaan maltakaan myydä näitä.
Toteutunut päivän asu olikin sitten turvallisen lähellä kuluneen viikon pyjamalinjaa (t-paitamekko Rika, hiihtarileggarit Vila, kaulakoru Lindex plus jostain korvakorusta heppa, hattu Gina Tricot, neuletakki Filippa K, kauluri Sugar Kane Productions, kengät Ril's, poncho Arola, päällystakki Karl Lagerfeld for H&M)
Uhosin hoippuvani tänään hippaamaan, mutta taidanpa jäädä rakentamaan uutta kisakuntoa, huomenna jaksan sitten vihdoin tavata sitä Anna-Mariaakin, ja toivottavasti paria muutakin bloggaria.
Onneksi hyvää viihdettä riittää, mm. mulle uusia blogeja: Valokuvaajatutullani V:llä on kaverinsa kanssa mainio blogi Too Little Too Late ja Sea of Shoes -äiskä bloggaa sisustuspainotteisesti nimellä Atlantis Home.
Mitä sisustusjuttuihin tulee, tykkään älyttömästi vaalean puun eri sävyistä ja niiden sumeilemattomasta yhdistelystä. "It glows like honey", sanotaan tämänhetkisessä, eilen mainitsemassani 2 or 3 Things I Know -lempiblogissanikin.
Niin oomme, armas, syksyyn saapuneet, syystuulet vaahterissa vaikeroivat, ja ilottomin lauluin iltaan soivat nyt sähkölangat kuni kanteleet, tai ei nyt ihan vielä, mutta kyllä nyt jo kehtaa hehkuttaa syksyn fäshöniä! Kevät-kesäkokoelmat jättää mut aina aika kylmäksi, pastellisifongit liuhuu ja mereltä tuulee, mutta syksy on aina ihan muuta. Kuten britti-Vogue kuuluttaa säännöllisesti joka syyskuu kannessaan: ALL CHANGE.
Päätin jo keväällä, että tänä syksynä musta tulee Rick Owensin inspiroima uljas ja kaunis warrior queen. Katsokaa nyt näitä:
(kuvat style.com)
Kun Owensin vahvat näytösasukokonaisuudet purkaa yksittäisiksi vaatekappaleiksi, paljastuu yksinkertaisia, silmittömän kauniita maanläheisiä värejä, puhtaita linjoja ja kauniita leikkauksia. Niin ja törkeän makeita saappaita.
Siis kerroksittain henkäyksenkeveitä, kapealinjaisia neuleasioita, HAAREMIHOUSUJA, kapeita trikoohousuja l. kalsonkeja, jotakin liehuvaa, tukka sekaisin ja kireä bomberi kaiken päälle. Rick Owensin nainen on hyvin läheistä sukua Marble Index -levyn aikaiselle Nicolle, miten mä muka pystyisin vastustamaan?
Sitäpaitsi tää meininki on selkeää jatkoa kuluneen kesän selkeyttä, neuletta ja tyrnejä gladiaattorikenkiä suosineelle linjalle, joten kyseessä on henk. koht. tyylini jalostaminen ja avartaminen eikä mikään pösilö yksittäisten trendien perässä hihhulointi. Niin!
(Kuvat net-a-porter.com)
Koska ns. tosielämässä mulla ei ole mitään asiaa Riksun vaatekaapille, ja koska tarkoitukseni ei edelleenkään ole rynnätä suin päin shoppaamaan shoppaamisen vuoksi tai löytääkseni uuden identiteetin, kikkailen Owensin inspiroiman juttuni kokoon jo olemassaolevista vaatekappaleistani sekä allaolevan tapaisista, tuotos/panos-suhteeltaan hyvältä vaikuttavista asioista, joita Kusti-setä on kovaa vauhtia polkemassa mun luo. (tässä tosiaan puhuu nainen, joka inhoaa verkkokauppoja... Mutta kun halvalla sai!)
Kuvissa H&M:n halvennuksessa löytyneitä silkkijuttuja (sekä ne kalsongit)ja ruskeat puuvillahaaremihousut, ja yhdestä verkkoputiikista bongaamiani Acne/Tiger of Sweden -asioita. Filippa K:n mekonkin voi yhdistää soturinaisen lookiin.
(Kuvat zoovillage.com ja hm.com)
Onneksi kaapistani löytyy jo vähän matalammat ja skrodemmat ratsastussaapashenkiset saapikkaat. Ihan pikkuisen sinnepäin kuin nämä Chloën ihanuudet...
Vielä kun kaivelen esiin ruskeita ja mustia leveitä vöitä ja huiveja, ja todellakin jostain pilottimallisen nahkatakin, niin tästä voi tulla ihan jeppiskamaa! Niin ja viitanhan tarvii jokainen.
Otsikossa laulava Iggy Pop sopii tähän mm. siksi, että se seurusteli esikuvallisen Nicon kanssa, ymmärtää saappaiden päälle, ja on samalla hyvällä tavalla rumankaunis kuin hra Owens itse.
