Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

“One should either be a work of art or wear a work of art.” (Oscar Wilde)

Kommentointi arvossaan.

(taru piste torikka ät gmail piste com)

 

 

 

 

Kategoriat

(swim)suit issues

Together we're strong, we can't go wrong.

Olen miettinyt pitkään, mihin suuntaan menisin hiusteni kanssa - kesän haalistama oma väri ja stressin haalistama oma naama tuntuivat kaipaavan jotakin skarppaavaa, väriin ja malliin. Kun ystäväni Jukka etsiskeli "aikuista, tyylikästä naista" (tähän on tultu) Tigin ja Fudgen koulutustapahtumaan, ilmottauduin mukaan - mulla on hyviä kokemuksia SKT:n hiusmallina olosta. Ajattelin ensin toivoa jotain tummempaa väriä ja kevyttä saksien lipsuttelua puoleen selkään ulottuneen hippitukan liepeillä, mutta huomasinkin tuoliin istuttuani haluavani antaa Markolle vapaat kädet. Niinpä taapersin illalla kotiin onnellisena syvänpunaisen moppitukan kantajana.

Ajattelin jatkossa antaa hiusten kasvaa mutta säilyttää niskaan pitenevän paasimallin, ihan niinkuin Brian Jones, Anita Pallenberg ja Mireille Matthieu.

Näissä kuvissa vilahtaa viimein äitini neuloma puuvillapaita, jonka hän suunnitteli tämän keväällä Olivian toimituksen blogista löytämäni Pringle of Scotlandin paidan perusteella. Sitä ihanampi on vain merinovillainen puolipatenttineule, joka valmistuu Pirkanmaan hikipajassa as we speak.

 

Sweet young thing ain't sweet no more.

(Nor young.)

Kiire ja aurinko, plaa plaa plaa.

Leikkasin kaikesta huolimatta viime viikolla otsatukkaani vapaalla kädellä "vähän" lisää, ja toivon nyt näyttäväni tältä Pierre Bonnardin kuvaamalta naiselta edellisvuosisadan vaihteessa, enemmän kuin esimerkiksi Paavo Ruotsalaiselta. Sekä vähän myös ysärin alun riot grrrleilta. (Kuvan lähde Another Loves.)

Tänään UPSin mies toi mulle kengät. Huomenna koetan malttaa kuvata ne, ja sitten menen Mudhoneyn keikalle, jee! (Tänään en mene Black Lipsin ja Dum Dum Girlsin keikalle, anti-jee.) Palataan.

 

Oh oh, it looks so good. Oh oh, she's made out of wood. Just look and see.

Suosiota niittänyt sarja asiasisällöttömiä Photo Booth -omakuvien postauksia jatkuu...

Olen onnistunut (ilmeisesti suurempia ongelmiani vältelläkseni) kehittämään taas vaihteeksi keskiraskaan ulkonäkökompleksin. Konkreettisia syitäkin löytyy, kuten "jostain kumman syystä" vatsa-reisi-alueelle "ilmestyneet" takautuvat joulukilot (noin vuosilta 2006-2013) ja lurpsahtanut pärstävärkki - pääsin melko korkeaan ikään ilman ryppyjä, nyt ne ovat tulleet jäädäkseen, with a vengeance.

Koska ainainen valitus ja kriiseily ei ole yhtään hauskaa (anteeksi, ystävät!), päätin oppia rakastamaan itseäni JUURI TÄLLAISENA. Parhaitenhan se onnistuu asettumalla meikittä* ja alupaitasillaan läppärin kameran eteen vääntelemään naamaansa. Kai asiat voisivat olla huonomminkin. (Varsinkin, kun Mikko lupasi hoitaa mulle kunnon "pottaotsis-takatukka"-yhdistelmän. Haluan näyttää Ramones-meets-Wayne Gretzkyltä!) 

*Huijasin vähän, oikeasti olen sutinut kasvoilleni Lierac-merkkistä, ehkä sävyttäväksi kosteusvoiteeksi luokiteltavaa ihmeainetta: Soin de teint - crème lissante velours on "lainassa" Suvi-ystävältä, ja lupaan hankkia tätä litratolkulla itselleni, kunhan saan jälleenmyyjän selville. Suosittelen vakavasti kuiva-ja ongelmaihoisille, ensimmäinen kokeilemani meikkivoide, joka pysyy joustavana hyvinkin pitkän päivän, esim. 24 tuntia.

Voimauttavin viikonlopputerveisin!  

Ps. menkää yöpyöräilemään(mäkin tulisin, mutta on pyörä rikki... Taidan sensijaan paistaa lettuja ja katsella Twin Peaksia.) 

 

Speak not of misfortunes, speak not of your woes. Just steal yourself a holiday crouching by the door.

Moikka, mulla on kuulkaa silmärajaukset, ja ne ovat pysyneet paikoillaan yli kaksi tuntia!

Viikkoni sai pehmeimmän mahdollisen alun: Meikkaajaksi opiskeleva ystäväni Pena tarvitsi harjoittelumallia kevyelle arkimeikille, minä olin vapaa - ja riittävän vanha! Ruttopuiston kulmassa Maker-koulussa sain kuulaan ihon, pehmeän ruskean-harmaat luomet ja hyvän mielen. Kiirehdin kotiin ikuistamaan ihmettä, ja päädyin näyttämään apaattiselta lapaselta. 

Sitten muistin jo moneen kertaan tiedostamani asian - toiset naamat on luotu liikkumaan, ei odottamaan rauhassa kameran sulkijaa. En sitkeästä harjoittelusta huolimatta edelleenkään osaa olla (kuvassakaan) fiksusti - tai jos olen, en näytä itseltäni. Rankkaakin arvostelua toisinaan herättävä suun muikistelu ON pakollista, jos sitä on tehnyt yli 35 vuotta. 

Kuminaamat forever!

(Vaatteena läskinvärinen läskinpeittoteltta, viskoosia/H&M, meikki "Pena International", ilmejuonteet mallin omat. Silmien hämmentävä sini courtesy of talvipäivän valo!)

PS. Jos ja kun haluatte nähdä vähän laatuisampaakin nykysuomalaista valokuvataidetta, kirmatkaa Myymälä 2:een Iina Eskon Undays-näyttelyyn, avajaiset keskiviikkona 2.2. klo 18! Näkemiin.

PPS. Nico oli niitä jotka osaavat olla kuvassa, nautitaan siitä.

Eighteen hours of love.

Yksi varhaisimmista ja minuun eniten vaikuttaneista tyyliesikuvistani on vanhimman lapsuudenkaverini äiti. (Tutustuin ystävääni noin yhden vanhana, minä en puhunut mitään ja hän saksaa, ja hyvin tulimme juttuun - olemme tulleet yli 30 vuotta.)Perhe asui ihanassa, ilmavassa, tiilirakenteisessa ja rapatussa 1940-luvulla rakennetussa maalaistalossa, joka oli sisustettu sekä edelliseltä vuosisadalta periytyneillä huonekaluilla että artek-meiningillä, 60-80-lukujen Marimekko-kankaat ja saksalainen antiikki viihtyivät hyvin yhdessä. Siellä oli hyvä pienenkin ihmisen olla, melskata ja keskustella vakavasti, ja samanlaisen ainakin näennäisen orgaanisesti syntyneen kodin minäkin aina haluan. (Perheen isä teki sitäpaitsi niin hyvää ruokaa, että karkasin heille kotoa muutamankin kerran.) Isompana tyttönä lainasin frouvan keltaista, minimittaista hääpukua vuodelta 1969, ja olin yhden illan ihan mahdottoman pop.

Sekä talo että sen emäntä tuoksuivat etäisesti joiltakin yrteiltä ja sitrukselta, ja hyvin raikkaalta.

Samalta tuoksuu saksalaisesta luomuruokakaupasta ostamani Weleda-merkkinen käsivoide. Naapurin Marja on tainnut käyttää tätä luontaiskosmetiikkasarjaa ainakin 70-luvulta lähtien. Aion noudattaa hänen esimerkkiään tässäkin asiassa. (Mm. tämmöisen kultaisen säännön olen painanut mieleeni: "Kyllä sullekin ehdottomasti sopii nuorempi (ja saksalainen) mies!" Tädit tietää.)

Valmistaudun Flow-viikonloppuun hölväämällä kuivia, ärtyisiä kasvojani näppylät rauhoittavalla Coldcreamilla, kädet voitelen pitkäkestoisella sitrusvoiteella, ja jalkoihin hieron uskomatonta Fussbalsamia - tämä möhnä auttaa myös pitkän, kuuman kävely/seisoskelu/tanssimispäivän jälkeisiin turvotuksiin ja kuumotuksiin, hetkessä.

Weledaa saa Suomestakin, etsi sivujen myymälähausta lähin jälleenmyyjäsi. (Inkekin ihastui nopeasti imeytyvään tyrnikäsirasvaan.)

Soundtrackina toimii USKOMATTOMAN KOVAN KOTIMAISEN K-X-P:n järisyttävän hyvä tuore esikoislevy. Musanipo ystävä kuvaili levyä juuri näin: "oli semmoinen älbymi toi, että kerrankin jaksoin alusta loppuun kuunnella, ja saatanpa toistekin vielä pistää soimaan."

(Levy löytyy palvelevan kivijalkaliikkeen lisäksi Spotifysta - jonne linkkaisin, mutta nyt tuli tuoreehkolle Mac-käyttäjälle tenkkapoo. Etsikää itse, kyllä te osaatte.)

Luontaishengessä suosittelen myös tuossa musisoivan Timo Kaukolammen Flow'ssa kiertävää smoothie- ja superfood-kärryn antimia, raakasuklaapirtelöterveisin.

(Kuvassa K-X-P keväällä Helsinki 10:n juhlissa, silloin mulla meni nimi ohi, mutta musa ei.)

Ps. Lukijamäärä näyttää taas lisääntyneen herättyäni bloggaamaan aktiivisemmin. Tervetuloa, ja tervetuloa KOMMENTOIMAAN. Tulee paranoidi olo huudellessani yksin seinille, ja parille vakivieraalle.

Kaltes klares Wasser wäscht mich ganz rein.

 "Se on myöhästä ny", sano entinen likka huultenympärysvoideosastolla.

Tämän jälkeen hän otti sadepäivän, kauniin peilin ja melko onnistuneen hiustensuoristusoperaationsa kunniaksi sarjan omakuvia, ja latasi ne turhan isona blogiinsa.

Nyt pitäisi enää päättää, mitä mä paan päälleni illan hippoihin, joista CTRLin pop-up storessa tapahtuvat aurinkolasibileet ovat ensimmäiset. (Muuta kuin All Saintsin alutopin ja ainoat umpinaiset kenkäni - täällä on kylmä!)

 

You're twistin' my melon man!

Hyvää "piirrä viikset sormeesi" -päivää!

Mitäs muuta... Kävin taannoin tutustumassa Ludviginkadulle avanneeseen Nómad Shopiin. Käykää tekin, etenkin jos luksushippeily, tarkoin valitut ja kuuleman mukaan reilusti tuotetut folkloristiset vaatteet ja asusteet ja sen sellainen kiinnostaa. Itse tykkäsin hurjasti kuvien perulaisista alpakkahuppareista ja upeista hopeasormuksista.

 

Kirjoitin aiheesta Metro Liveenkin.

Kaikille Dead Birds & Lionheart -lempivaatemerkkini ihailijoille, tai Muodin huipulle -ohjelmassa Mariaa ihmetelleille tiedoksi, tamperelaisessa Super Mukava -liikkeessä järjestetään nyt lauantaina 27.3. merkille oma iltansa. Homma alkaa klo 18, Anni ja Maria kertovat kokoelmistaan, ja myytävänä on ihka uutta Dead Birds -mallistoa. Että ei muuta kuin hiprakkashoppaamaan! (Linkki tapahtuman facebook-sivulle.) 

But I don't care if you don't, and I don't feel if you don't. And I don't want it if you don't. And I won't say it if you don't say it first.

En keksi ihan heti mitään mahtavampaa kuin Johnny Depp Ann Demeulemeesteriin pukeutuneen, iloisesti nauravan PATTI SMITHIN kavaljeerina, keksittekö te?

(Kuva via Anna Frost Daily Fashion, joka on skarppiudessaan ja yllättävyydessään väijymisen arvoinen meille ylenpalttisia tavarataivaita vieroksuvillekin.)

Henkilökohtainen tavarataivaani taas täydentyi äidiltä "lainaamallani" kirjaimellisella kirjekuorilaukulla. Hää on mokkanahkaa, remeli on pitkä ja irroitettavissa, ja paksulla kiiltonahalla ommeltu tikki näyttää kiinnostavammalta kuin niitit.

Erityisen toimivan oloinen peli on Selected Femmestä nappaamani mesh-bodykin. Kiitos NinaV vinkistä! Keinokuituisuudestaan huolimatta bödi tuntuu päällä tosi hyvältä, ei ahista edes helposti hikeentyvää minua, ja tuo toppien ja puuvillapaitojen alle sellaista jotain je ne sais quoi'ta.

Erityismaininta ylipitkistä hihoista! Olisin tosin voinut ottaa isommankin koon: M-kokoisen bodyn pituus ulottuu kehoni yli aika naftisti - saa vika haittasi bodyjen käyttöä silloin KOHTA 20 VUOTTA sittenkin, muistelee vanha kansa.

Pari Patti-henkistä taidekuvaa vielä ennen loppuviikon pääkaupunkirientoja, joihin sisältyy ihanien töiden ja kuumottavien juhlien lisäksi mahdollisen uuden kotikolon tsekkailu! Hui!

 Ps. Let's Go To Bed...TÄÄLLÄ.

I like it when my hair is poofy, I like it when you slip me a roofy, I like it when you've got the crack.

Yritin kaivella hiuksistani TiGin Curls Rock -möhnällä esiin samanmoisia kiharoita, joita sieltä loihti hiukseni leikannut Jukka Tikkinen. Yllättäin en aivan onnistunut, mutta kyllä näistä harvinaisen paksun tuntuiset ja helposti harottavat tuli. Pidän!

Wc:n valossa hiusten (ja naaman) sävykin on vähän sinnepäin, mutta käytän nyt tämänkin tekosyyn ihmetelläkseni hassua, epäsymmetristä naamatauluani. Ylläolevassa kuvassa muistutan äitini siskoja, alla olen isänäitini ilmetty kopio. Sekä aivan samannäköinen kuin omissa taaperoiän kuvissani. Kehdosta hautaan, sama naama. Kai siitä on pikkuhiljaa alettava tykätä...

Tyyliblogin pitäminen on auttanut ainakin minua tähänastisen elämäni pituisen kamerapelon ja aikuisiän kestäneen rumuuskompleksin ylittämisessä. Suoraan edestä otetut omat kuvat ovat silti edelleen vaikeimpia itseni hyväksyä:

Vaikka pääsääntöisesti bloginpidosta ja oman lärvän julkituonnista on ollut minulle pelkkää iloa, sitä hiukan himmentävät - epäilemättä hyvää tarkoittavat - tuntemattomat asiantuntijat itse kunkin bloggarin kommenttilaatikoissa: "Mikset hymyile?" "Miksi keikistelet ja muikistelet?" "Onpa taas teennäinen ilme!"

Ilmeisesti joillekin on vaikea tajuta, että vaikkapa minun esteettiset valintani omien kuvienkin suhteen on tarkoitettu viestimään juuri MINUN kuvaani itsestäni, ei miellyttämään tuntematonta katsojaa, jonka kapean käsityksen mukaan joka kuvassa pitää irvistää hampaat vilkkuen kuin raivotautinen oranki. (Saman käsityksen kauniista ja iloisesta jakavat valitettavasti myös monet viikkolehtien kuvatoimittajat...)

Minulle onnistunut omakuvani on sellainen, jossa valo asettuu kauniisti kasvoille ja silmieni takana tuntuu tapahtuvan jotain. Suu voi olla kiinni, jos ihminen "smiles with her eyes" (copyright Tyra Banks). Koska kuvaan näin talvisin useimmiten kattovalon alla, silloin se pää vaan pitää kenottaa ylimieliseen asentoon, jotta niitä kuuluisia valoja ja varjoja muodostuisi likimain oikeaan paikkaan.

Joka tapauksessa, itselaukaisimella omien kasvojen kuvaaminen on vähintään yhtä terapeuttista ja HAUSKAA kuin Moldy Peachesin laulaminen kaanonissa, suosittelen molempia kaikille vaikkapa sen paljonpuhutun kaamosmasiksen selättämiseksi. (Jätän tällä kertaa rähjäämättä ihmisistä, joille voisi tehdä hyvää kokea OIKEITA psyykkeenongelmia, niin pakolliset vuodenaikaan liittyvät light-masentelut voisivat jäädä pienemmälle huomiolle... Hups.)

 

Shimmy shimmy ya!

Rekonstruoin lauantai-illan asuni for your viewing pleasure. Tai paremminkin siksi, että olen tästä hillitysti kaoottisesta yhdistelmästä aika helkkarin ylpeä! Se on erittäin minua, juuri nyt ja toivottavasti pitkään!

Monkin batiikkileggingsit (mä kutsun noita kyllä pienessä mielessäni sprayroiskeiksi, vähän niinkuin olis jalkagraffitia) Mintun putiikista. Samiskalsarit ovat päässeet Stellankin jalkaan.


Pidän hurjasti siitä, miten kaksi epämääräistä - leggarit ja purkamani paita - muodostavatkin koherentin kokonaisuuden. (The revolution is my boyfriend -nutun  alla Turnoverin mudanvärinen trikooalusmekko.)




Jalassa ne "nerokkaasti" käännetyt kirppissaappaat. Lämmikkeenä Zaran merinovillaneule.



Tällaisessa meiningissä mulla on nyt helppo, turvallinen, sopivan näyttävä ja jopa chic* olo! Jotta ei menisi liian iisiksi, AVASIN PONIHÄNNÄN. (Hiusten aukipitäminen on mulle aivan ihmeellinen maailma. Sanottakoon, että tykkään noista just noin, litteän pörröisinä, epämääräisesti putoavina. Hiushifistely ain't my thang.)



* Buttermilk Bisquits kaipaili chic-lisää olemukseen. Niinhän me kaikki. Mä äidyin hänen kommenttiboksissaan tällaiseen analysiin aiheesta:

"Mun mielestä chicissä on kyse asenteesta, ei tietystä univormusta tai pukeutumissuunnasta. Boheemi, rokkari, jakkupukunainen, kukkamekkotyttö - nämä kaikki ja miljoona muuta varianttia on mahdollista toteuttaa chicisti, näin väitän. Mun mielestä chic on ennenkaikkea HUOLETONTA eleganssia, ei tällättyä olemusta.

Oma tyylini on sinun tyyliisi nähden hyvin erilainen, mut myös omiin tyylitavoitteluihini on jonkin aikaa kuulunut chic-olemuksen a)ytimen purkaminen (siis vastaus kysymykseen, mistä siinä oikein on kyse) ja b) sen toteuttaminen minun näköisesti.

Voi olla monta mieltä siitä, olenko onnistunut sinne päinkään, mutta seuraavat asiat uskallan väittää tajunneeni (ennenkaikkea tiettyjen chic naisten pukeutumista vuosikausia analysoituani - viimeaikoina myös työn puolesta Olivian nettisivulla):

1) Mittasuhteet ovat a ja o. Eräänä iltapäivänä -blogin Anu puhui joskus kultaisesta leikkauksesta myös pukeutumistaiteen tärkeänä sääntönä, ja oli oikeassa. Linjakkaassa asussa on tasapainoinen vaikutelma, linja katkaistaan oikeista kohdista, venytetään oikeita paikkoja. Se on sit täysin pers.kohtaista, mitkä nää "oikeat" kohdat itsekunkin vartalolla ja tyylillä on, peiliin pitää opetella katsomaan.

2) Linjakkuus. Chic asussa mikään ei tursuile omituisesti, vaan vaikutelma on jotenkin sulava. Minusta hurjan tärkeää on, että esim. päällekkäisten helmojen pituudet ovat jotenkin balanssissa: Pitkähkö päällystakki ja hame esimerkiksi ovat samanpituiset, tai takki pidempi, mikä luo heti huolitellun vaikutelman. Tai sitten pituudet on tarkoin harkittu tekemään niitä kiinnostavia poikkilinjoja.

3) Asuun tarvitaan ilmaa. Se ei tarkoita paljasta pintaa sinällään, vaan sitä, että kokonaisuus hengittää. joka raajaan, kaulaan, rintamukseen ja korviin ei kasata koruja, huiveja tms. tauhkaa - yksi korupaikka kerrallaan riittää, kaulusta ei napiteta tukkoon, lahkeet ja hihat voi kääriä tai rutata.

4) Sama hengittävyys koskee meikkiä, hiuksia ja muuta "laittamista". Meikkiä on sopivasti, hiukset on niin, ettei niistä tarvi koko aikaa huolehtia, liika tälläytyminen on chicin vastakohta.

5) Vaatteista pidetään käyttöjen välissä huolta, jolloinniitä ei tarvi kaivaa ryppyisistä mytyistä, vaan vetää ilmavina ja raikkaina päälleen.

Näin. Mun näkökulmasta värit, kuosit ja sensellaiset ovat aika irrelevantteja tässä yhteydessä."

Mitä sanottavaa teille aihepiiristä herää? Tai vaikka mun kalsareista.