Olen miettinyt pitkään, mihin suuntaan menisin hiusteni kanssa - kesän haalistama oma väri ja stressin haalistama oma naama tuntuivat kaipaavan jotakin skarppaavaa, väriin ja malliin. Kun ystäväni Jukka etsiskeli "aikuista, tyylikästä naista" (tähän on tultu) Tigin ja Fudgen koulutustapahtumaan, ilmottauduin mukaan - mulla on hyviä kokemuksia SKT:n hiusmallina olosta. Ajattelin ensin toivoa jotain tummempaa väriä ja kevyttä saksien lipsuttelua puoleen selkään ulottuneen hippitukan liepeillä, mutta huomasinkin tuoliin istuttuani haluavani antaa Markolle vapaat kädet. Niinpä taapersin illalla kotiin onnellisena syvänpunaisen moppitukan kantajana.
Ajattelin jatkossa antaa hiusten kasvaa mutta säilyttää niskaan pitenevän paasimallin, ihan niinkuin Brian Jones, Anita Pallenberg ja Mireille Matthieu.
Hermostun v-pääntiestä, se vie mielestäni katseen liikaa rintoihin ja tekee ryhdistäni apaattisen. Siksi täyskasmirinen Zaran neule on jäänyt liian vähälle käytölle. Viikon viluisimpana päivänä puin sen Jil Sanderin vuorittoman villableiserin alle, Monkin tummemmanharmaiden kesäalehousujen kaveriksi.
Nurinpäin.
Sitten karkasin kesken siivouksen (kuvassa) hankkimaan lisäasiakkaita. Onnistuin.
Kuvailin aiemmin oman pukeutumistyylini nykytilaa luostarimaisen ankaraksi. Karu meininki puhuttelee syksylläkin, mutta salaa haluaisin vaikuttaa myös jotenkin... elegantilta. Sellaiselta kuin uusin lempibloggarini FrouFrouu.
Jo Vreelandin elämä on inspiroiva, vuonna 1903 syntynyt nainen alkoi kirjoittaa Harper's Bazaariin kuuluisaa "Why don't you...."-kolumniaan 1937:
"Why Don’t You… wear violet velvet mittens with everything?"
"Why Don’t You… fit your clothes easily? Only English & Americans have this mania for snappy tightness."
"Why Don't You... wash your blond child's hair in dead champagne, as they do in France."
"Why Don’t You… have your cigarettes stamped with a personal insignia?"
"Why Don’t You… wear, like the Duchess of Kent, three enormous diamond stars arranged in your hair in front?"
"Why Don’t You… paint a map of the world on all four walls of your boys’ nursery so they won’t grow up with a provincial point of view?"
Nelkytluvulla Vreeland löysi Lauren (Betty) Bacallin, kuuskytluvulla Edie Sedgwickin. Saatuaan seitsemänkymppisenä potkut Voguen päätoimittajan pallilta hän siirtyi kehittämään Metropolitan Museum of Artin tärkeää Costume Institutea.
Rakastan Vreelandin lentäviksi lauseiksi muodostuneita ajatuksia tyylistä, eleganssista, muodista. Nykymaailman kuvaähkyn ja fashion-viriketulvan keskellä on hyvä miettiä esim. näitä: "The only real elegance is in the mind; if you've got that, the rest really comes from it." ja "“You gotta have style. It helps you get up in the morning. It’s a way of life. Without it you’re nobody. I’m not talking about a lot of clothes.”
Mikä tai kuka sinua inspiroi näin syksyn alkaessa?
Vietin pari viikkoa kaipaamaani hiljaiseloa Berliinissä.
Sain tavata ihailemani historiantutkijan Katriina Lehto-Bleckertin. Joimme Kreuzbergin Viktoriaparkin vieressä kirsikkamehua, hätistelimme ampiaisia ja puhuimme tuntikaupalla, mm. Meinhofista.
Elin ystävältä lainaamassan asunnossa keskellä antiikkia ja uutta taidetta, etenkin Janne Räisäsen.
Lomani ajaksi osui kesän pisin hellekausi. Naapurin lapset osoittivat, että Freikörperkultur elää.
Berliinin ristiriita, suurkaupungeista rennoimman ja jotenkin iloisimman elämä keskellä verisen lähihistorian muistoja ei lakkaa kiehtomasta.
Join kaljaa skeittareiden kanssa puistossa, jonka lähellä ihmiset kuolivat yrittäessään hypätä kerrostaloikkunoista vapauteen vain 50 vuotta sitten.
Yritin elvyttää saksaani lukemalla paikallislehdistä pormestarin vaaleihin liittyvää keskustelua. Välillä rentouduin amerikanenglannin parissa. (Easton Ellisin uusin jätti väliteoksen maun, verrattuna mestarilliseen Lunar Parkiin, mutta on silti lukemisen arvoinen. Michael Cunninghaminhäkellyttävän kaunis, häkellyttävää kauneutta käsittelevä By Nightfall taas innosti jopa ikioman romaanini luonnosteluun, mutta en mä semmoista ikinä julkisesti myöntäisi.)
Valitsin vuoristonektariinin Euroopan herkullisimmaksi hedelmäksi. Kakkonen on vuoristopersikka.
Otin tietenkin omakuvan instituutin vessassa. Heiluin puoli kesää tässä H&M:n alennusmyynnissä vitosella ostamassani maksimekossa. Ylensä sen päällä oli Järvi Muodin silkkitoppi. Rannekoru matkamuisto Mitten COS-liikkeestä.
Join kaljaa myös yllämainitun Jannen kanssa paikassa, joka ravisti sisäisen Edward Hopperini hereille.
Jossain päin Mitteä löytyi vahingossa myös sisäinen abstrakti ekspressionistini.
Väliaikaiskodin omakuvien taustalla Jannen maalaus "Ihanat sexyt sukkahousut vaaleanpunaisella". Kuten Mikko saattaisi sanoa, put that in your pipe and smoke it, Cindy Sherman.
Nyt haluaisin kuulla sinulta, lukijani, mitä teit kesällä - mistä innostuit, missä luuhasit, mitä luit, mitä ajattelit?
Jos kerrot sen edellisen postaukseni kommenttiboksissa, a) osallistut arvontaan pääsylipuista Tavastian uudelle, lupaavalle PopLife-klubille ja ennenkaikkea b) vakuutat väsähtäneen bloggarin siitä, että tämä ei ole vain yksinäistä huhuilua ja että tätä tapaa yrittää kommunikoida kannattaa vielä jatkaa.
Tiedättehän, miten englanninkielisissä muotijulkaisuissa kehutaan persoonallisia tyyliniekkoja, että he pukeutuvat "with a great mix of high and low"? Designer-kamaan siis yhdistetään (käsittämättömän mageita) kirppislöytöjä ja hämmentävän kivaa ketjutavaraa. Haluan kuvitella, että omaakin pukeutumistani voi kuvailla noilla sanoilla - paino enemmän siellä "low"-puolella...
Toisin sanoen, olen hengannut viime ajat silkkipyjamassa, mm. kaduilla ja kapakassa.
Housut ovat NE mansikanpunaiset löydöt Kallion puistokirppikseltä, tuulipukumaisesta olomuodostaan huolimatta ohutta 100 % silkkiä. Nämä ovat ensimmäinen omistamani punainen vaate tai asuste, jotka eivät hermostuta, vaan ilahduttavat kantajaansa.
Samoin täyssilkkinen, ohut beige toppi taas on sitä kuuluisaa Järvi muotia, tällä kertaa uutta tuotantoa: Uskaltauduin Forumin "Silkki Centter" -liikkeeseen, ja siitä tuli välittömästi luottopaikka perus-perusvaatteiden hamstraamiseen. Kesäalejen takia osasta suosikkejani, hillityn värisiä suoralinjaisia (kunhan poistat olkatoppaukset) paitapuseroja ja toppeja oli jäljellä vain hajakokoja, mutta sain mä silti tämän lisäksi samanmallisen mustan topin ja ehkä lemmikinsiniseksi kutsuttavan paitapuseron. Topit maksoivat alessa 19,90, paitapusero kympin enemmän - enää ei ole mitään tarvetta tyytyä ruotsalaisketjujen, Zaran ja vastaavien semi-kivoihin vinosaumaisiin alupaitoihin.
Melkein parasta tässä toppimallissa on silkin viileän kosketuksen lisäksi riittävän pienet kainaloaukot - miltei kaikki kokeilemani uudet hihattomat topit näyttävät kyljistä rintaliivien lisäksi nk. kahvat. Olen kyllästynyt katsastamaan kanssanaisten (ja miesten) kyljyksiä, omieni esittelystä puhumattakaan. Kuten sanottu, pidättyväinen luostarivaikutteinen tyyli on chic ja nousussa (ainakin omien korvieni välissä).
Jalassa on sitten se homman clou, eli Ann Demeulemeesterin piikkikorkoiset terveyssandaalit. Näiden pehmustettu sisäpohja on sellainen, jolle kirjoittaisin runon jos kykenisin. Nyt tyydyn vain laulamaan heitä hellästi puhdistaessani Magnetic Fieldsin 69 Love Songs -biisejä (kaikki kolme levyllistä).
Olen kauan julistanut, etten ole mekkoihminen, vaikka olenkin salassa haaveillut joistakin hyvin erityisistä mekkoasioista. Vaadin mekolta paljon: Sen pitää olla yhtäaikaa niin jännittävä, että ilahdun pukeutuessani joka kerta, ja niin lempeä*, että se kannattelee minua epävarmempinakin aikoina. (Psyykelääkitys on niin passé, hoidan itseäni pukeutumalla.) Kavahdan niin "naisellisia", muotoja myötäileviä ja korostavia leninkejä kuin (näköjään suuren osan ikäluokkaani suosimia) säkkejä - enkä missään nimessä halua enää yhtään mekkoa, joka vaatii alleen leggingsit ollakseen säädyllinen. Käytän aina korkoja, ja helman pitää ulottua vähintään polveen.
*Lempeä vaate on väritykseltään rauhallinen, materiaaliltaan rypistymätön, muodoltaan salliva mutta kuitenkin sellainen, että ihminen vaikuttaa kapealta ja pitkältä.
Viimeinen kohta vaatimuslistallani osoittautui Helsingin kivoimpia kauppoja (mm. Beam, My oh My) kierrellessäni yllättävän hankalaksi, vaikken ole pisimmästä päästä naisihmisiä. Vaikka pidempi helma on MUOTIA, mini tuntuu edelleen vallitsevan - mikä johtunee suomalaisnaisten tottumuksista (voi päästäkää jo irti, jonnekin nilkan ja polven välille ulottuva helma on ihan oikeasti jännempi ja jopa seksikkäämpi). Yksi melko lupaava Helmut Lang -sovittelu vyön alla hiippailin turvasatamaani Helsinki 10:een, ja siellähän se sitten odotti.
Lempparisuunnittelijoihini lukeutuvien Thea Bregazzin ja Justin Thorntonin edullisempaan Preen Line -mallistoon kuuluva, harmahtavan armeijanvihreä mekko roikkui henkarilla lupaavan muodottomana. (Olen jo oppinut, että minun päälläni toimivat vaatteet eivät yleensä näytä oikein miltään ennen kuin niihin pannaan ihminen sisään.) Nappasin jonkinlaiselta t-paitamekolta näyttävän viskoositrikoisen vaatteen tarkempaan tutkiskeluun. Huomatesani koko selkäkappaleen olevan silkkiä ja muodostavan ikäänkuin pienet siivet yläselkään aloin vikistä innosta.
Ihanan Ossin rohkaisemana puin mekon ylleni, ja se oli minulle täydellinen yhdistelmä simppeliä ja suoraa yllättäviin laskoksiin ja epäsymmetriseen helmaan - joka aaltoili polvenkorkeudelta puolisääreen ikäänkuin orgaanisesti. Yleensä vyöllä esiintuotu vyötärö on ylläni katasrofi, mutta tässä sekin toimi, johtuen ehkä mekkoon kuuluvan, irrallisen paksun mustan nahkavyön äijämäisestä ronskiudesta. Fiskaalinen tilanteeni ei salli minulle monen sadan heräteostoksia - onneksi, sillä yön tai parin yli nukkuminen ennen ostopäätöstä varmistaa, ettei tule ostettua mitään "ihan kivaa" - mutta muutaman päivän harkinnan jälkeen kotiutin hänet. (Mekkoa näytti olevan vielä yksi Kympin alerekillä, suosittelen! Samoin kuin samaan sarjaan kuuluvaa, samanväristä silkkiselkäistä neuletakkia.)
Toinen alennusostokseni tälle kesälle on ei-niin-yllättäen kengät. Kaipasin helteenkestäviä korkosandaaleita, joilla jaksaisi kävellä ja tanssia koko päivän (kuten sanottu, vaatimukseni vaatekappaleille ovat kovat). Viimekesäiset hankintani ovat edelleen ihanat ja kovassa käytössä, vaikka Celinen kiilakorot vaativatkin uudelleenpäällystyksen rispaantuneen olkikuoren tilalle. Haluaisin niistä olevan iloa ensi kesänäkin, joten katselin alustavasti jotain tukevan sorttista, mutta design-jännää.
Lyhyestä virsi kaunis, ostin Ann Demeulemeesterin mokkaa ja kengännauhaa sisältävät sandaalit virtuaalisesta alehallista nimeltä Yoox. Saattaa olla, etten enää ikinä osta muunmerkkisiä kenkiä, niin loistava lesti näissä on - ja kuka muka kyllästyisi sandaaleihin, joissa yhdistyy mötkö platform, tukevimmat kokemani piikkikorot ja balettimaisesti nilkanympärille sidottavat narut? Tuskin ainakaan minä. (Jos olette Demeulemeester-ostoksilla, ostakaa yhtä kokoa normaalianne pienemmät!)
Kaikkein parasta on, miten sopuisasti nämä kaksi "investointiani" toimivat yhdessä.
When it rains, it pours... Olin aikeissa ottaa ihan legitiimejä päivän asu -tyyliblogikuvia tänään, mutta kasvoni eivät suostuneet yhteistyöhön vaan näyttivät niin surulliselta joka otoksessa, että olin itsekin pillahtaa itkuun. Niinpä valahdin ikiomaksi kliseekseni muodostuneeseen lattia + Photobooth -poseeraukseeni. Luultavasti minusta on todellakin tulossa oma mummoni, joka koki matalapaineen aina koko kehollaan. (Ainakin se on ollut tekosyyni tänään deadlinejen "uudelleenaikataulutuksen" suhteen...)
Tässä nyt kuitenkin tätä luostarimaisen ankeaa tyyliäni, josta viime postauksessa intoilin. Laatikkomainen silkkipaita yhdistyi tällä kertaa viskoosisiin Bandoleran mummokukkahousuihin ja vintage-krokobuutseihini (jotka ovat eräs ehdottomasti parhaimmista, aikaa kestävimmistä ja siisteimmistä kenkäostoksistani ikinä. Tosin siihen aiheeseen palataan pian muutenkin, kenkäkeiju on suosinut viime aikoina...).
Mulla taitaa olla joku vaihe, jossa otetaan haltuun kaikki karut tätivaatteet kerralla, eikä todellakaan "piristetä asusteilla". Itseasiassa vietin viime unettoman yön selaamalla Etsystä 80-luvun mokkanahkaisia (!), yksivärisiä (miel. mustia ja harmaita, sininenkin käy) lepakkohihaisia taidetelttoja/mekkoja, joiden seuraksi tarvitaan vain ne edellämainitut kengät. Perästä kuulunee...
Suosiota niittänyt sarja asiasisällöttömiä Photo Booth -omakuvien postauksia jatkuu...
Olen onnistunut (ilmeisesti suurempia ongelmiani vältelläkseni) kehittämään taas vaihteeksi keskiraskaan ulkonäkökompleksin. Konkreettisia syitäkin löytyy, kuten "jostain kumman syystä" vatsa-reisi-alueelle "ilmestyneet" takautuvat joulukilot (noin vuosilta 2006-2013) ja lurpsahtanut pärstävärkki - pääsin melko korkeaan ikään ilman ryppyjä, nyt ne ovat tulleet jäädäkseen, with a vengeance.
Koska ainainen valitus ja kriiseily ei ole yhtään hauskaa (anteeksi, ystävät!), päätin oppia rakastamaan itseäni JUURI TÄLLAISENA. Parhaitenhan se onnistuu asettumalla meikittä* ja alupaitasillaan läppärin kameran eteen vääntelemään naamaansa. Kai asiat voisivat olla huonomminkin. (Varsinkin, kun Mikkolupasi hoitaa mulle kunnon "pottaotsis-takatukka"-yhdistelmän. Haluan näyttää Ramones-meets-Wayne Gretzkyltä!)
*Huijasin vähän, oikeasti olen sutinut kasvoilleni Lierac-merkkistä, ehkä sävyttäväksi kosteusvoiteeksi luokiteltavaa ihmeainetta: Soin de teint - crème lissante velours on "lainassa" Suvi-ystävältä, ja lupaan hankkia tätä litratolkulla itselleni, kunhan saan jälleenmyyjän selville. Suosittelen vakavasti kuiva-ja ongelmaihoisille, ensimmäinen kokeilemani meikkivoide, joka pysyy joustavana hyvinkin pitkän päivän, esim. 24 tuntia.
Voimauttavin viikonlopputerveisin!
Ps. menkää yöpyöräilemään! (mäkin tulisin, mutta on pyörä rikki... Taidan sensijaan paistaa lettuja ja katsella Twin Peaksia.)
Tervehdin teitä uusi kesähattu (H&M) päässä, uusi kesäpaita (The Duplo!, Hel Looks WeekendissäAkin kanssa huomenna ilmaista kustomointi-demoa pitävänTiina Palminrohkaisemana operoitu, luomupuuvillaa!)yllä, ja vanhat silkkihousut (Ril's) jalassa!
(Sekään ei varsinaisesti harmita, että melko varman tiedon mukaan vietän elokuuni siinä kaupungissa, missä Igsterkin pokaili sakkolihaa koko seiskytluvun...)
Ihanaa viikonloppua teille kaikille, ja tulkaa Siltsuun morjestelemaan! Tai kommentoikaa edes täällä, pyytää nimimerkki Humppaanko itsekseni? -75.
Päivitin jonain viime päivistä Facebook-statukseeni "LIIKAA KAIKKEE". Positiivisesti ajatteleva ystävä epäili minun tarkoittavan "miehiä, rahaa, vaatteita". Valitettavasti lähemmäksi totuutta osui tamperelaisystävättären arvaus "urpoja, varpaita, huolia!".
Mut on täs kaikkee kivaa ja kaunistakin sattunut. Keskiviikkona esimerkiksi kävimme Mikon kanssa väijymässä i-h-a-n-a-a Jaakko Eino Kalevia kotonaan. (Ihan "työasioissa". IHAN KOHTA tai elokuussa kerrotaan lisää!)
Sitten näin kotimaisen lempibändini The Duplon!tiukempana kuin koskaan. (Haluan tähän väliin huomauttaa, että MINUN ääntäni on sämplätty heidän ensilevylleen kuumana hippikesänä 1999. Lausun siinä tekoranskalaisella aksentilla, että "I want my massage." My 15 minutes of fame.)
Duplo-yleisökin on edelleen maailman siistein - ja pitkälti sama kuin viime vuosituhannella. Maria ja Mikko K. näyttävät esimerkkiä, miten ollaan.
Basson lehtijulkkareissa minulle esiteltiin Bang-Shang-a-Lang! -dj-possemme ensimmäinen vauva! (Toisestakin vauvelista oli puhetta, se kulkee nyt työnimellä "muumimuki". Palataan asiaan viiden vuoden päästä.)
Daniel Palillon olemus tuttuun tapaansa vähintäänkin inspiroi.
Paikalla hengaili myös kolme tämän kaupungin ehdotonta suosikkihenkilöäni.
Ikuisesta lemppari-Akista puhumattakaan.
Oma "tyyli" on jäänyt näissä hulinoissa hiukan sivuseikaksi. Käydessäni oikeassa kodissani tutkailemassa vesivahinkoremontin edistymistä (ja hakemassa vanhat postit, kiitos vaan näin jälkikäteen kaikille kutsukorteista toukokuun muotitapahtumien vip-touhuihin!) kuitenkin koin inspiraation: Remppamiehet olivat kantaneet vaatekomeron peiliovet (älkää kysykö) keittiöön. Muovilla verhottu olohuone loi sopivan outoa tunnelmaa.
Weekdayn Lost - Reward -yksisarvispaita pääsee jälleen muuhunkin kuin yöpaitakäyttöön, se on juuri sopivan kulahtanut. Jalassa kirppisbuutsit ja selluliitin vapautusrintaman nimissäGilles & Dadan shortsit.
Ei tässä sit kai muuta kuin "naama turvoksissa kohti uusia seikkailuja", Nicon viitoittamalla linjalla. Hyvää ja toimeliasta alkuviikkoa teille kaikille!
