(swim)suit issues

Ystäväni Suvi intoili joskus alkukesästä, että eräs Joonas Saari lanseeraa pian oman mallistonsa sekä verkkokaupan, joka tulee olemaan täynnä "ihan just sun tyylistä kamaa". Suvi ei valehdellut, Acolyth avautui tällä viikolla, ja olen lievästi sanottuna hurmaantunut valikoimista, ts. haluan sieltä kaiken. Myös ja etenkin miesten mallistosta.

Lookbook-kuviin on yhdistelty Acolythin suunnittelijavalikoiman vaatteita ja asusteita. Pidän siitä, että merkkejä on melko vähän - kaikille ei ehkä löydy jotakin, mutta joillekin löytyy kaikkea. 

Oma vaatekaappini on nykyään melko toimiva, enkä halua täyttää sitä ääriään myöden, mutta syksyksi ja talveksi etsin toimivia neule-ja muita puseroita - olen vähän kyllästynyt kerrostelemiseen, haluan asioita, jotka pärjäävät pelkiltään. Acolythin oma college-paita (ja t-paidat) kiinnostaa jännittävän pääntiensä takia. Minni f. Ronyan sivuleikkausten keventämää puseroa ihailin jo jossain helsinkiläisliikkeessä. R/H:n poronnahkatopatun paidan diskohaarniskaversioon ihastuin jo Erottajan My o Myssa, tämä villajersey-versio toimisi omassa käytössäni vielä paremmin ja jatkuvasti...

Suomalaisten lisäksi Acolythista löytyy mm. iiiiihanaa Back by Ann-Sofie Backia. 

Helsingin keskustassa asuvana suuntaan edellen mieluummin ostos- , haaveilu- ja hipellysreissuni nk. kivijalkakauppoihin - tuntuu että viimeaikoina lempikauppani ovat ottaneet entistä enemmän entistä aikuisemmilta* tuntuvia suomalaissuunnittelijoiden luomuksia valikoimiinsa, ja niiden hinnat ovat yllättävänkin kilpailukykyisiä. Taidan kuitenkin käyttää Acolythin rekisteröityneille asiakkaille tarjoaman 10 % avajaisalennuksen ja suosittelen kauppaa erityisesti kaikille teille, jotka ette luontevasti pääse luuhaamaan väliä Eerikinkatu - Iso-Roba** viikottain. 

* Aikuisuus on minun suustani pelkästään positiivinen mainesana.

** Vaatteiden lisäksi ihminen tarvitsee lämmikkeekseen lähinnä musiikkia, tällä kertaa The Rapturea. Stupido palvelee Iso-Roban lisäksi verkoitse.

Ps. Lempilähikauppani Helsinki 10 avaa piakkoin myös oman verkkokauppansa, onnea Muu Suomi!

Olen huomannut - lähinnä omaksi yllätyksekseni - että sen, mitä tavataan kutsua "omaksi pukeutumistyyliksi" virtaviivaistaminen ja selkeyttäminen kiehtoo minua jatkuvasti enemmän. Se voi johtua kevään kirkkaasta valosta, joka paikasta tulvivista preppy-fiiliksistä, tai siitä yksinkertaisesta syystä, että kaltaiselleni kovaa vauhtia vanhenevalle romulle hyvinleikattuihin vaatekappaleisiin nojautuva selkeä tyyli nyt vaan on paras ratkaisu. Jauhoin syksyllä klassisen eli ehdottoman modernin tyylin kiehtovasta problematiikasta, samaa asiaa tässä jatketaan.

Kuten moni kovan luokan daami minua ennen, viihdyn "miehiltä lainatuissa" vaatekappaleissa kaikkein parhaiten. Housut ja erilaiset jakut, joiden lahkeet ja hihat voi kääriä, ja joiden taskuihin on helppo sujauttaa kädet, ovat "tyylini ydin". Myös kapeat, pitkät ja puolipitkät hameet ja linjakkaat mekot ovat alkaneet kummasti kiinnostaa. Tyylini ei ole poikatytön - tyttö en enää ole, poikaa minusta ei saa tekemälläkään, tyvärr.

(Olen sitäpaitsi loputtoman kyllästynyt kaltaisteni ja ikäisteni, tavallisten, keskiluokkaisten keski-ikäisten pulliaisten tapaan hokea Kauko Röyhkän lausetta "mieluummin vanha kuin aikuinen!". Mikä sopii poikkeusyksilö Röyhkän suuhun, vaikuttaa melko naurettavalta lössähtäneen istumatyöläisen hokemana facebook (sent via iPhone) -päivityksissään.)(Sitäpaitsin, IMHO, mikään ei vanhenna niin kuin väkisin tyttösille suunniteltuihin vaatteisiin änkeytyminen.) (Anteeksi, puoli valtakuntaa.)

Onneksi tarjolla on upea valikoima tyyliesikuvia meille, jotka voimme myöntä olevamme aikuisia, aika perinteisen naisellisia naisia, mutta miehekkään rennosti. Tykkään hakea inspiraatiota katumuodin ja catwalkien ohella ns. suoraan hevosen suusta. Tällä kertaa polle puhuu yläluokkaista amerikanenglantia itärannikon aksentilla: 

Nancy "Slim" (Gross Hawks Hayward) Keith on kiehtonut mua niistä kaukaisista teinipäivistä asti, kun tutustuin Truman Capoten tuotantoon, elämään ja menestysvuosien seurapiiriin. Capoten "joutsenet" olivat New Yorkin sosieteetin kuohkeinta kermaa, heistä jokainen Slimin lisäksi on ansainnut paikkansa uptown-tyyli-ikonostaasissa (tsekatkaa mm. Babe Paley, C.Z Guest jne.).

(Bluffer's guide to everything Capote: Katso muutama viikko sitten Teemaltakin tullut elokuva "Infamous". Viitseliäämpi lukee ainakin romaanin Kylmäverisesti, novellikokoelman Aamiainen Tiffanylla, ja keskenjääneenä julkaistun "Answered Prayes"-kirjan, jonka liian terävät kuvaukset hajottivat Trumanin ja joutsenten välit lopuksi elämää.)

Slim oli tässä jengissä se, joka kiskaisi jalkaansa loaferit ja housut, kääri paitapuseron hihat ja heittäytyi peräti huolettoman elegantisti niin soffalle kuin Elämäänkin.

Hän löysi Lauren Bacallin aviomiehensä Howard Hawksin ohjaaman Kirjavan sataman naispääosaan. Hollywood-legendan mukaan Marie "Slim" Browningin kuolemattoman repliikin kirjoitti Slim Keith:

Omaan tyyliini sulatan tietenkin Slim-vaikutteet punk- ja popparivaikutteiden kautta. (Ilahduin määrättömästi, kun pari ystävää kertoi luulleensa eilisen postauksen milanolaista naista minuksi!) En hylkää korkkareita, mutta nauhakengät aion metsästä - merkkiloaferit korvaan kirppismokkasiineilla.

The Vaselinesin Divine-cover ei taida liittyä mihinkään yllämainittuun - ellei sitten kaikki liity kaikkeen. Yksi maailman parhaimmista biiseistä se kumminkin on. 

Rakastuin ensisilmäyksellä, kun The Fashioniston kuvat Robert Gellerin tulevan syksyn miesten mallistosta aukesivat blogi-readeriini. Ihania yhdistelmiä ylellistä ja toimivaa, koristeellista ja karua. Harmaan, ruskean, hopean ja pronssin eri sävyjen yhdistelmiä, koskettamaan kutsuvia kankaan ja neuleen pintoja puettuna yhtäaikaa rönsyilevästi ja rennosti. Menneen maailman väri- ja materiaalimaailmasta muistuttaessaankin siluetti pysyy skarppina, käyttökelpoisena, oman aikansa tuntuisena.

Gellerin näytös purkaa kova jätkä -kliseitä mustasta nahasta niittivöihin. Nahkatakki ei ole wannabe-kovis, kun sen yhdistää lököhousuihin tai eläväpintaiseen villaan, etenkään jos se on kauniin harmaa.

Olen kaihtanut hopeaniittejä, mutta mustat niittihanskatkin voivat toimia - etenkin kun ne yhdistää ruskean nahkavyön pronssisiin yksityiskohtiin. Pelkkä eripaksuisten ja -tuntuisten nahkalaatujen yhdistely tekee ihmeitä, ihaninta on sekoittaa ruskeaa, mustaa, harmaata, ja lisätä joukkoon paksua villaa ja hohtavia kankaita.

Malliston inspiraatiolähde on kuulemma Luchino Viscontin elokuvien maailma. Värityksessä tuntuukin toistuvan Venetsian ja belle époquen daamien suosimat raukeat sävyt, materiaalit taas sopisivat vaikka Tiikerikissan tanssisaleihin.

Näytösmallitkin ovat kauniit kuin nuori Alain Delon, tai nykyaikaisen suurkaupungin kaduille lennähtänyt aikuinen Tadzio.

Tästä kaikesta inspiroituneena aion etsiä oman ohuen ja kiiltävän pronssinkarvaisen huivini ja sovitella sitä harmaiden neuleiden, sinisten farkkujen, lämpöisten villahuppujen, harmaiden kenkien, lampaankarvaisen jakun ja kaiken mahdollisen ruskean nahkaisen seuraan.

Ensin kuitenkin keitän vähän lisää kahvia, nostan jalat perintöarkulle, annan auringon paistaa ja uppoudun pitkästä aikaa Giuseppe Tomasi di Lampedusan vallankumousten riepottelemaan Sisiliaan.

Tai katson noin 17. kerran Kuoleman Venetsiassa - kaikkien iloksi tekstitetty versio löytyy YouTubestakin! (Luettehan myös Thomas Mannin alkuperäispienoisromaanin, tehkää itsellenne niin hyvin!)

ps. Vaikka rakastan ylellisyyttä, rappioromantiikkaa, nahkavaatteita ja kaikenlaista ylenpalttisuutta, pillastun edelleen turkisten turhasta käytöstä. Kuten jo facebook-ryhmälleni avauduin, suorastaan inhoan ensi syksyn Alexander Wangin mallistoa - pelkkien näytöskuvien perusteella. Turkiksilla päällystetyillä aurinkolaseilla ei yksinkertaisesti ole mitään virkaa maailmassa, eikä turkiskerrosten yhdistäminen paljaisiin sääriin ja  sandaalivarpaisiin ole rohkean dekadenttia vaan pöljää. No, nykymuodin kultapojun onneksi taidan jäädä mielipiteineni aika yksin...

Korruptoitunut muotibloggari eli yours truly vietti viikonloppunsa Visit Swedenin kutsumana Tukholmassa. Vaiheikkaan ja niin sanoakseni post-hysteerisiä piirteitä saaneen reissun uuvuttamana tyydyn tässä vaiheessa kiittämään ihanaa Minttua ja loistavia seuralaisia. Itselleni viikonlopun ehdoton kohokohta oli (Stellageen sorsahatun lisäksi) tutustuminen Local Firmin suunnittelijakaksikkoon ja mallistoon - olen aiemminkin tykännyt brandin meiningistä, nyt se ponnahti ruåttalaissuosikkieni ehdottomaan kärkeen.

Palaan Local Firm -ihasteluun "toivuttuani aikaerosta", sitä odotellessa surffaan internetistä aviomiesehdokkaita ihastellaan Sartorialistin kuvaaman herrasmiehen tyyliä. Mustien kapeiden vaatteiden kerroksellisuus, pitkät hiukset ja jopa tupakin kurtistama naama - what's not to love? TIETENKIN hänet kuvattiin Rick Owensin miestennäytöksen jälkeen. (Poverty Deluxe -bloggaava Jaakkokin oli sitä mieltä, että tästä jantterista tulee jotenkin minä mieleen. Jaakko on viisas ihminen! EDIT eikun oho, Jaakko tarkoittikin yhtä toista, mutta ei se mitään.)

Varma merkki kevättalvesta ja sen myötä hiljaa viriävästä toivosta elämän uudelleen heräämiseen on se, että minä alan jälleen ihastua vähän kaikkiin/kaikkeen (mm. yksiin Local Firmin kenkiin!!!), ja kuunnella Jason Spaceman Piercen elämäntuotantoa. Spacemen 3:n Recurring-levyn I Love You on yksinkertaisesti ihanin tietämäni rakkauslaulu, kuunnelkaa ja onnellistukaa tekin!

Täällä jatketaan näköjään vastuuntunnottomasti vallankumousromatiikassa rypemistä. Tai ainakin onnistun näyttämään mummun vanhassa ponchossa Clintiltä dollari-trilogian aikoihin. Niin tekee Queen Michellekin, olen hyvässä seurassa.

Gina Tricot'n alennusmyynnistä aikoinaan löytyneen lempihattuni ja Arolan villaisen viitan yhdistelmän inspiraationa toimi myös tietenkin Greg <3. Zaran korkkareiden tarkoitus oli taittaa länkkäriterää, mutta toisessa olikin piru vie taas korkolappu entinen.

Oletteko lukeneet Hesarin julkaisemia otteita teinien päiväkirjoista eri aikoina? Ihanaa, miten samanlaisia kaikki angsteissaan lopulta ovat olleet (ja jotkut meistä ovat tuommoisia korkeassa 35 vuoden iässäkin). Kuka ei olisi hävennyt mutsia tai tuskaillut tähän tapaan: 

"Mä olen auttamattomasti taas rakastunut. . . Mutta tiedätkö mitä! Minulla on paksut sääret ja kierot silmät. . . ah! Niin paksut sääret, että niiden takia voisin joskus siirtää vuoria. . . Olen liian paksusäärinen ja liian rakastunut!"

Onneksi en sentään enää noloile vanhempia tai kiusaa (kovin paljoa) isosiskoa. Lämpimistä perhesuhteista on nimittäin materiaalistakin hyötyä. Pelastin siskon-ja-sen-miehen muuttokuormasta heille tarpeettomiksi käyneet metalliset pikkuhyllyt. Nyt niistä toinen jakaa tilaa keittokomeron ja "muun" välillä sekä kantaa kauneimmat lehdet.

Toinen taas toimii aktiivikuunneltavien levyjen säilytyspaikkana ja yöpöytänä, ja tukee Virpi Stjernan valokuvan sävyjä.

Kaikista ihaninta on, että koko kämppä tuoksuu äidin ja isän kasvattamilta valkeilta kuulailta.

Aktiivihyllyltä löytyy jokasyksyiseen tapaan Stereolabia. Raikas ilma vaatii raikasta marxilaista popia.

Ps. Tapojeni vastaisesti ANNAN YLEISEN PUKEUTUMISNEUVON! Täältä pesee: Mitä leveämmät hartiat/naama, sitä leveämpi hatunlieri. Sääntöön löytyy varmaan heti sata poikkeusta, mutta meille harteikkaille pallinaamoille tämä toimii kuin kuula ottalohkossa. 

Kaiken blogeissa velloneen muijat ja media -jaappauksen keskellä kehotan kaikkia lukemaan, miten Poverty Deluxe -blogin ihana Jaakko tarttui jäljittelemättömään tapaansa "muodin mieskuvaan". 

Minä taas tartuin helposti jäljiteltävään tapaani tähän Stil In Berlin -blogin Maryn Reykjavikissa ottamaan kuvaan.

Jotta tämä ei menisi aivan ulkomuodilliseksi, seksistiseksi kuolaukseksi, kehotan kaikkia mieslukijoitani - joita on nk. reaalimaailmassa suoritetun tarkistuslaskennan mukaan AINAKIN KUUSI KAPPALETTA! - pukeutumaan villanuttuun ja hattuun. Aion tehdä niin itsekin. (Ei tietenkään haittaa, jos sattuu olemaan nuoren Clint Eastwoodin näköinen. Käsityöammatti on plussaa. Voi elämänkevät.)

(VUK-yhtye muuten keräsi juuri kolehtia päästäkseen Islantiin. Mulle riittäisi pelkkä menolippu. Jos nyt jokainen lukija laittaa sopivaksi katsomansa summan tililleni -numeron saa meilitse - mulla on kohta kasassa ainakin 8 euroa! Uskon, että matkani Gregin luokse satujen saarelle parantaisi meidän kaikkien elämänlaatua!)

Kirjoitin pari vuotta sitten aiheesta, millainen olisin, jos olisin mies. Aika paljon samanlainen varmaan kuin nyt naisenakin, paitsi tietenkin hiton hyvännäköinen, armoton tyyliniekka, mielettömän mukava jätkä ja aivan helvetin kova...

Maritta Kuulan teos Suuri taivas kuvaa parhaalla mahdollisella sitä kutkuttavaa tunnetta, kun oikeasti ihastuu - siellä nk. reaalimaailmassa siis... Jopa minä muistan, että tämmöstä se on: "Silloin näen sen kiiltävän pojan joka kiiltelee kuin ois pala kultaa, tullut jostain kauempaa, jotain outoa ja vierasta." Hei liisat, älkää tönikö, vaan antakaa ihmisten olla ujon onnellisia!

Tyyliblogin pitäminen ei ole tainnut koskaan tuntua näin turhauttavalta: Toisaalta, oman elämäni tilanteet, joihin en tässä sen enempää pureudu, eivät oikein innosta pukeutumaan - ja silloin harvoin kun jotain kivaa puen, en todellakaan ennätä sitä kuvaamaan. Toisaalta, vaikka kuinka yritän kommunikoida inspiraation lähteitäni, esitellä kiinostavia suunnittelijoita tai muuten analysoida tyyliä ns. diipimmin, juuri kukaan lukijoista ei näe aiheelliseksi ottaa minkäänlaista kantaa. Keskustelu on ollut mun blogissa aikoinaan näköjään vähän liiankin tärkeää, korkeatasoista ja ainutlaatuista, nyt sen hiivuttua tuntuu vähän tyhmältä. Ehkä jengiä ei vaan todellakaan kiinnosta nämä jutut - poislukien tietenkin te muutamat, jotka jaksatte sanoa, kiitos teille!

Sen sijaan, että kyselisin suosittuun blogitapaan, mitä te haluatte lukea, saati että ymmärtäisin lopettaa, uppoan syvemmin omiin liemiini.

Yksi vaikuttavimmista hahmoista, kun tyyli käsitetään laajasti, niin minun kuin ns. oikean muotimaailman tyyppien staileihin on ehdottomasti ollut Jean-Michel Basquiat. "Jos olisin mies" jne., mutta myös naisena inspiroidun jatkuvasti Basquiatin elegantista renttuilusta, harkitusta rähjäisyydestä, miksi sitä haluaakin kutsua. Tottakai kyseinen tyyli on nykyään wannabe-taiteilijaklisee, muttei suotta.

Riemastuin suuresti näistä The Fashioniston postaamista, Vogue Hommes Internationalissa julkaistuista kuvista. (Miltei yhtä paljon kuin siitä pariisilaisesta taidegallerioiden alakerrassa vietetystä uudenvuodenyöstä, jolloin 76% jengistä oli Basquiat-look-a-likeja ja joimme sampanjaa pullonsuusta...)

True Original itse näytti tietenkin tältä.

(Kuvat peräisin tältä erinomaiselta sivustolta kaikille SAMOsta kiinnostuneille - esimerkiksi ensimmäiset hehkutusartikkelit graffitityyppien alettua vyöryä NYCin gallerioihin ovat kiintoisaa luettavaa.)

Iloisia pohjoismaisia ilmiöitä:

Henkilö nimeltä Anker kuvattuna Streethearts-blogiin Kööpenhaminan kaduilla. Minäkin haluan pukeutua keväällä satuprinssiksi!

Wunderissa on uutta Laitista (ja vaikka mitä ihanaa)!

Saara Kivimäen kengät ovat upeita!

The Radio Dept julkaisee vihdoin Clinging to a Scheme -levynsä (huthikuussa), ja se on täydellisin albumikokonaisuus sitten en edes muista minkä. Levyn päättävä You Stopped Making Sense on ehkä kaikista ihaninta ihanaa.

Viikkoni ja viikonloppuni ovat valahtaneet kuumeen kouriin ja kaikin tavoin Kari Peitsamon nimeämään suuntaan. Onneksi lohtua suo Pariisissa esiteltävä miesten muoti - etupäässä tietenkin Ann Demeulemeesterin pimeyden prinssit ja Rick Owensin post-apokalytiset luolamiehet. (Kuten huomaatte, vokabuläärinikin on vähän ylikuumentunut.) Jos olisin mies, kietoisin itseni juuri näin. Kun nyt olen nainen, matkin linjoja silti. Perseestä lököttävät housut, sliipatut jakut ja Juri jatkakoot voittokulkuaan. Ja hei, nude-saappaat! Hiusten annan kasvaa nutturakuntoon. Ehkä.

(Käänteisestä snobismista ja muotimustasukkaisuudesta puheenollen, tavallaan mä odotan jo, että "kaikki" kyllästyy näihin linjoihin... Asennetta kuvaa ystäväni Villen kuolemattomat sanat kevättalvella -93 Laterna-ravintolan kolmoskerroksessa "Smells Like Teen Spiritin" pärähdettyä soimaan: "Hyvä kun se isoin hypetys Nirvanasta alkaa mennä ohi, ja vaan tosifanit enää kuuntelee ja arvostaa." Ja kuinkas sitten kävikään.)

(Demeulemeester- ja Owens-kuvat The Fashionistosta)

Kiinnostava muoti äijjä -blogituttavuus Saksasta: Dandy Diary. Jäbä vie päivän asu -kuvat vähintäänkin toiselle tasolle.

Joku on unohtanut kertoa tälle Stil in Berliniin Tukholmassa kuvatulle kaupunkitontulle, miten tylsää, ankeaa ja mahotonta talvipukeutuminen on. (Tai ehkä hän ei ole vain ymmärtänyt lukea suomalaisia muotiblogeja...)

Yritän itsekin muistaa pitää maksiiminani ajatusta "only boring people are bored". Revitään siis edelleen riemua korsetista, villahousuista ja mokkahansikkaista (jälkimmäiset Mango, alennusmyynti, lämpimät ja ihanat)

* On a Ragga Tip -lyriikoiden translitteraatio ystäväni L:n tapaan.