Tunnen eläväni nyt ihanaa, jännittävää aikaa. Työkuvioni ovat kääntymässä niihin suuntiin, mihin toivon, kiire tuntuu pitkästä aikaa hyvältä. Jokainen todella kohtaamani ihminen - uudet ja vanhat tuttavuudet - tuntuvat antavan valtavasti iloa ja elinvoimaa. 

Tällaisina aikoina en kaipaa pukeutumiselta roolileikkejä - en tiedä, kaipaanko niitä koskaan? Aloin viimeksi Stellageen kanssa kohdatessamme miettiä, etsinkö oikeastaan ikinä rehellisesti inspiraatiota "itseni ulkopuolelta": Kyllähän mä jo tiedän, mistä mä aidosti pidän, milta haluan vaikuttaa, ja mitkä tässä ajassa liikkuvat juttu sopivat juuri minun isoon kuvaani. Tällä hetkellä haluan näyttää tältä, ja käyttää näitä (mokkahousut saappaissa, omatekemä nahkakoru, viskoosineuletakki, ja äidin vanha silkkineulemekko).

Puhuimme myös blogin roolista kommunikaation välineenä. Pysähdyin ajattelemaan, kuinka paljon enempää haluan enää avata tekstin keinoin pukeutumisajatteluani satunnaisille lukijoille - ehkä mä olen jo sanonut kaiken oleellisen riittävän moneen kertaan?

Inhoan selittelevää ja anteeksipyytelevää kirjoittamisen tapaa, ja tunnen sortuvani siihen täällä liian usein. Toisaalta, käytän molemmissa töissäni sanoja pääasiallisena välineenäni, pyrin sitten kertomaan muille itseäni huikeasti mielenkiintoisemmista asioista ja ihmisistä, tai opettamaan joillekin edes jotain jostain. Luulen, että täällä tullaan lähiaikoina keskittymään enemmän muihin ilmaisunkeinoihin - kuviin, musiikkiin - ja muilta lainattuihin sanoihin. (Kuvaaminen ja pukeutuminenhan ovat kauhean hauskoja asioita juuri nyt, kun kelit vaativat vaikka mitä eikä valo ole itsestäänselvyys!)

Aloitetaan - ja palataan jatkossa - design-guruni Rick Owensin ajatuksilla. Ne tuntuvat sanovan tyylistä jotain oleellisinta. Nämä löytyvät Details-lehden sivuilta - Kiitos erittäin spesiaali Indie linkistä, taas kerran!

"Hair and shoes say it all. Everything in between is forgivable as long as you keep it simple. Trying to talk with your clothes is passive-aggressive.

There's something a little too chatterboxy about color. Right now I want black, for its sharpness and punctuation.

I don't like fussy accessories. Isn't it more chic to be free? Every jacket I make has interior pockets big enough to store a book and a sandwich and a passport.

With layering, sometimes the more the better. When you layer a lot of black you're like a walking Louise Nevelson sculpture, and that's pretty attractive. Allowing yourself to be vulnerable is also one of the most attractive things you can do."

HUOM! Maria Jokela antoi minulle haastattelun, sen voi lukea ja sitä kommentoida Plazan Ellit-sivustolla! Lisää vastaavia suunnittelijajuttuja tulossa samaan osoitteeseen, ainakin itse olen innoissani.