Viime aikoina päiväduunin jälkeiset illat ovat menneet lähinnä kirjoitustöissä. Tällaisina kiireviikkoina, jolloin päivät alkavat kello 6 ja loppuvat kun loppuvat, tyylibloggaamisen ilot nousevat esiin: En jaksa miettiä pukeutumista, eikä tarvikaan kun voi vaan kierrättää iisimpinä aikoina blogiarkistoon muistiinpanemiaan kokonaisuuksia.

Kaksivuoroelämäni hellittää taas ihan kohta. Silloin käytän joutohetket tämän salaperäisen teelmän parissa. Se on utuisen siniharmaa, huokoinen ja siitä tulee jotakin, johon kietoudun koko lopputalven.

Lanka on löytynyt tuoteselosteitta kirpputorilta. Siinä on ainakin mohairia, ja kiillon, sormituntuman sekä yleisen elämänkokemuksen perusteella arvioiden lähinnä villaa, ei tekokuitua.

(Saattaa olla, että vietänkin lauantai-illan neuloen ja lukien kirjasyksyn ehdottomasti suurinta positiivista yllättäjää, Leena ParkkisenSinun jälkeesi, Max esikoisromaania. Suosittelen kaikille, mutta aivan erityisesti 1920-luvun henkiseen Eurooppaan hoyrähtäneille.)

(Max on niin vakuuttava, sekä kielellisesti että henkilöillään ja tarinallaan kiehtova teos, että se melkein kilpailee parhaan tänä syksynä lukemani uutuuskirjan paikasta Monika Fagerholmin Säihkenäyttämön kanssa. Melkein.)