Kuten suuri osa vaatteista kiinnostuneita, olen viime aikoina entistä enemmän innostunut melko puhtaista linjoista, hienovaraisista väreistä, minimaalisesta asustamisesta - helpoista vaatteista, jotka kuitenkin muodostavat ovelan kokonaisuuden. Edellinen tällaisen tyylin hyökyhän koettiin kahdeksankymmenluvun ylilyöntien jälkeen 1990-luvun alkupuolella. Olenkin viime aikoina katsellut sillä silmällä kahta hyvin erityyppistä, mutta vähintään yhtä leimallisesti ysäriä - ja samalla ajattoman oloista - kuvausta tuosta ajasta. 

Robert Altmanin Prêt-à-porter tallentui digisovittimeeni Teeman muotiohjelmien huipentumana. Kiitos kanavalle, että se antoi muodille arvoisensa paikan ohjelmistossa, esimerkiksi Valentino-dokumentti oli liikuttavin aikoihin näkemäni elokuva. Prêt-à-porterissa kiinnitin tällä kertaa eniten huomiota amerikkalaisten muotitoimittajahahmojen neutraalisävyiseen tyylittelyyn, nude-meikkeihin, täydellisen huolettomiksi laitettuihin hiuksiin, maskuliinisfeminiinisiin bleisereihin ja paitapuseroihin. (Toki leffassa on ihanaa myös Sophia Loreniin henkilöityvä ylimaallinen ja ylenpalttinen couture-tällinki, supermallien otsatukat ja kulmakarvat, club kid -mallit, Galliano-tyyppinen överidesign, etninen tyylittely lavalla...)

 

Arkisempaa ysärin alkupuolta taas edustaa Hulluna sinuun (Mad About You) -sarjan ensimmäinen tuotantokausi. Kun Helen Huntin esittämä Jamie jää  pr-duunistaan kotiin ja opiskelemaan, hän luopuu ovenlevyisistä olkatoppauksista, ja suosii farkkua, puuvillaneuletta, harmaita collegeita, leveälahkeisia housuja, farkkupaitoja... Jamien raikkaan hillitty värimaailma on yhtäaikaa klassinen American Sportswear -klassikko, oman aikansa kuva, ja jälleen hyvältä tuntuva. Sarjaa seuratessa huomaa, että jenkit ovat osaneet  näennäisesti meikittömän naaman sekä sopivasti vanuneet harmaat ja valkoiset t-paidat aina. (Pidän myös Jamien Lisa-siskon grungemmasta, välillä gootihtavasta rokkityttötyylistä.)

Mainittakoon, etten tykännyt beigestä, meleeratun harmaista collegeista, paitapuseroista ym. perusasioista 17 vuotta sitten yhtään...

Laiskan muotiviikkoraportoinnin silmäilyn mukaan vakisuosikeistani ainakin Preen on edelleen kanssani samoilla linjoilla. Ilmavia, yksinkertaisia käyttövaatteita, joissa on sitä jotain - muttei liian suoria ysärilainoja, kuten eräillä toisilla supersuosituilla tahoilla...

Näihin kuviin Olivier Theyskensin mallistosta Theory-merkille ihastuin Styledevil-blogissa. Kyse on aika pienistä asioista - neule kuultaa läpi hartioilta ja hihoista, väljät paidat on työnnetty huolettomasti housunkauluksiin, värimaailmassa on nyansseja, housut lököttävät ja istuvat yhtä aikaa, materiaalit näyttävät vaativan hiplaamista - katsokaa tuota nahkaa!

 

(Kuvat Style.com)

Parasta on, että Jamie, Kim Basinger ja Olivierkin auttavat muistamaan, mitä kaikkea nyt oikealta tuntuvaa mulla jo on - vajaapunttiset housut, väljiä silkkipaitoja, harmaat kengät, rennonryhdikäs bleiseri. Paraatikuntoisia t-paitoja tosin tarvitsee hankkia.

Björkin Debut ilmestyi myös 1993 - siitä mä sentään ymmärsin olla innoissani koko taidelukiolaisen sielullani. Allaolevan biisin ja videon hohto ei ole laimennut mihinkään.