Gilles et Dadan kuvapäivitykset lumoavat aina kesken puolihuolimattoman blogireaderin selauksen. Niinkuin toinenkin helsinkiläismuotisuosikkini I Know Why No Gilles et Dada on niin paljon muutakin kuin vaan vaatetta.

Kyse ei ole päälleliimatusta Tarinasta, jollainen nykyään pitää ympätä joka tuotteeseen poliittisista puolueista vessanharjaan, vaan omasta maailmasta, joka on yhtäaikaa mystinen ja kutsuva. Konkretiaa löytyy Indiedaysin lookbookista - jota olen unohtanut kehua, loistava väline pienille merkeille saada "feimiä ja pöhinää! - sekä minun vaatekaapistani: Kaivan pussishortsit viimeistään aamulla aktiivikäyttöön!

(The Emperor's Black Rose -sarjan kuvat käsittelyineen  Federico Cabrera, stailaus Jasmin Mishima)

Rakastan merkin blogisivuilta löytyvää määritelmää:

"Nonsense art fashionbrand for men and women. Gilles et Dada is a state of mind. That is why it transforms itself according to moments and events. Gilles et Dada applies itself to everything, and yet it is nothing, it is the point where the yes and the no and all the opposites meet, not solemnly in the castles of human philosophies, but very simply at street corners, like dogs and grasshoppers. Like everything in life, Gilles et Dada is useless. Gilles et Dada is without pretension, as life should be. And yet we still have our dreams."

Samalla tavoin voisi ajatella Circlen uutuuslevyn vastaavan kategoriseen But is it Art? -kysymykseen. Minunkin 90-lukuani värittäneet porilaiset palaavat hevanderivaiheen jälkeen oikeille drone-linjoilleen, olen onnesta soikea. Tälle postaukselle nimen lainannut biisi on paras, jos nyt on ihan pakko erotella.