Ei nukuta -blogin Nana Q toteaa viisaasti, ettei joulumielen syntymiseen paljoa tarvita. Olen harvinaisen samaa mieltä. Kuulun siihen väestönosaan, joka välttelee jouluruuhkia (tavaratalot ovat muuten parhammillaan illalla 19 jälkeen, jos niissä on käytävä) ja materiaalihysteriaa joulunakin. En koristele asuntoani, ellei kynttilöiden harrasta polttamista ja punaisten omenoiden, mandariinien ja  pähkinöiden sirottelua ympäri residenssiä laskea. Ilahdun lahjoista ja hankin niitä lähimmilleni, mutta hajuvettä tai huulipunaa enemmän toivon esim. Tärk.Hlön taholta ehkä jotain itsepiirrettyä ylläriä ja paljon aikaa vaan olla ja pussailla.

Joulunpyhät vietän vanhempieni luona, sisko miehineen tulee kanssa, ja leppoisaan aikuisten jouluun kuuluu hyvää ruokaa, paljon kirjoja, revanssihenkinen korttipeliturnaus, jne.

Nyt alkaa olla maanisemmankin fäshön-bloggarin aika panetua muuhun kuin päivän asuihin ja Haider Ackermannin kevääseen (siihen kyllä palataan PIAN! ja MONTA KERTAA!). Toivon kaikille jouluun rauhaa, mitä se ikinä itsekullekin merkitsee.

Kutsukaa vapaasti naiviksi, mutta mulle tärkein joulun sanoma on tässä biisissä, vaikka sen ajatuksen toteutuminen tuntuu olevan kauempana kuin liki 40 vuotta sitten (mua alkaa aina itkettää ensin, sit alan laulaa Yokoa suohon, tehkää perässä!):