Olin erinomaisen itsetyytyväinen päivän asussani, joka onnistui kanavoimaan tyylijumalatartani, viittailemaan belgialaiseen lempisuunnittelijaani (kapea kerroksellinen laskeutuvuus kontrastinaan napakasti räätälöity takki, ja tietty ne maiharit) ja näyttämään minulta. Lisäksi se sopi luontevasti joskus hankalaan kevättalven valkoiseen maisemaan ja valoon. Eikä edes varpaat kastuneet.
Keskustelimme edellisen postaukseni kommenteissa tympiintymisestä sellaiseen liian itsestäänselvään tyylikkyyteen, jota on nykypäivänä helppo kopioida, jos on rahaa. Mulla on joku sisäänrakennettu vastarannankiiskeysasenne*, joka saa itse asiassa minua erittäin paljon miellyttävät ja periaatteessa omilta tuntuvat jutut vaikuttamaan supertylsiltä, kun niitä näkee liikaa, ja etenkin liian samalla tavoin yhdistettynä. Nykyään, kun kaikki kyttäämme samoja ammattipukeutujia samoilta "katutyylisivustoilta" ja kopioimme heitä parhaamme mukaan mahdollisimman nopeasti, kyllästyminen tulee ennenkuin ennättää itse jotain juttua kokeillakaan.
Jonkin aikaa ehkä eniten pinnalla on ollut virtaviivainen minimalismi, jossa viittoillaan suuriin rockesikuviin, ja pelkistetään palettia, mittasuhteita, jne. Periaatteessa se on just niin mua, kerrankin kaupat ovat väärällään "minun vaatteitani", mutta sisäinen Homssu Tuhtoni vaatii mua jotenkin niinku pilaamaan tän homman.
Esimerkiksi, tähän asuun tavallaan kuuluisivat tosi kireät, kiiltävät pöksyt ja mä oikeasti haluaisin sellaiset - mutta toisaalta olen erittäin tyytyväinen näistä lököttävistä kiiltopöksyistä, jotka ovat sitäpaitsi ruskeat. Ja nää jokasään maiharit ovat niin kauheat, että niitä on pakko rakastaa.
Toki tää liian laskelmoidun/helpon tyylikkään karttaminen voi olla pelkästään köyhän puolustusreaktio. Suurin osa asun elementeistä kun on alunperin H&M (liivi ja villatakki kirppiksen kautta), Promodin housut Uffista eurolla, saappaat neljä kolme talvea sitten muutamalla kympillä alesta. Niin ja kirpparilta löytynyt villa-kashmir-päällystakki Karl Lagerfeld for H&M. Villahuivi sentään vintage Arolaa!
* Ikääntyvä vastarannankiiski on tietenkin erilainen keski-ikäinen, ErKi! Mää keksin ihan ite!
Otsikon biisistä löytyi Youtubesta vain hirveitä versioita, kuunnelkaa levyltä.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.