Nappasin Bisquitsin blogista haasteen (vaikkei multa kysytty!), jossa kehotetaan muotibloggareita avautumaan luonteensa ja vartalonsa ongelmakohdista. Ihan vaan siksi, että koin tämän antavan mulle jälleen mahdollisuuden hurmahenkiseen saarnaamiseen! Joten jos julistava kirjoitustapani on sinulle, arvon lukija, ongelma, parempi lopettaa tähän (ps. postauksen lopusta kannattaa kuitenkin kaikkien katsoa tälle bloggarille nimensä lainanneesta Sonic Youthin Sugar Kane -biisistä pieteetillä tehty fanivideo, jossa se alkuperäinen SK, eli Marilyn Monroe, seikkailee Piukat Paikat -elokuvassa).

Blogini tarkoituksen mukaisesti en ala jauhaa luonteenpiirteistäni, ne, kuten muukin niinkutsuttu oikea elämäni, kuuluvat vain lähipiirille ja kulloisellekin hoitohenkilökunnalle. Tämä blogi on ulkoisia asioita varten, kuten eka postauksessani jo julistin.

Tiedän, että näitä ei ole tarkoitus ottaa kauhean vakavasti, nää on sitä hassunhauskaa naisellista hömppää naisellinen hömppä on väärin ja etovaa!), mutta jukopliut tämä nainen ottaa omassa blogissaan vakavasti just sen minkä haluaa! MUA NIMITTÄIN ÄRSYTTÄVÄT NIIIIIIN PALJON MEIDÄN NAISTEN LISTAT SIITÄ, ETTÄ VÄHÄNKS MÄÄ OON KAMALAN NÄKÖINEN!!!! Siksipä KIELTÄYDYN kirjaamasta ylös tällaista listaa - ja kehotan KAIKKIA seuraamaan esimerkkiäni!

Ihan varmasti meistä jokainen saa aikaan satakohtaisen listan (etenkin jos vartalon ongelmiin listataan kaikki naarmut ja vinot hammakset, oikeesti hei nyt tytöt ja naiset!!!). Älkää käsittäkö väärin: Minä jos kuka olen kaukana täydellisestä - mutta kuten Piukoissa paikoissa todetaan: NOBODY IS PERFECT!

Vakavasti puhuen, itseinho ja epärealistinen minäkuva ovat olleet suurimpia ongelmia koko aikuisikäni. Vaikka olen saanut moninaisiin persoonallisuushäiriöongelmiini lääketieteellistäkin apua vuosikausia, puhumattakaan rakkaitteni ja läheisteni korvaamattomasta tuesta, edelleen tulee päiviä, jolloin olen niin kuvottavan ruma, etten kykene nousemaan sängystä ja astumaan maailmaan, "missä ne kaikki tuijottaa ja naurrrrraa sulle". Tiedän myös, etten ole nykyisessä hektisessä, masennuslääkkeillä pyörivässä sairaassa maailmassa yksin ongelmineni. Onneksi tilanne on kuitenkin helpottunut viime aikoina, mm. siitä syystä, että olen opetellut rakastamaan itseäni. Ja HUOM! En kirjoittanut "rakastamaan itseäni kaikkine vikoineni". Minä ihmeen vikoineni? Kuten jokainen blogiani kriittisesti silmäillyt näkee, mulla ON paksut reidet, lyhyt kaula, maha ja selkäkahvat, roikkuvat tissit, liian pitkä ylähuuli, paksut vauvan posket, hankala iho, epäsymmetriset kasvot - HUONONA PÄIVÄNÄ. Hyvänä päivänä mä tiedostan rajoitukseni, mutta olen pirun ylpeä muun muassaerään ihanan kommentoijan huomioimista mummulta perityistä poskipäistäni - ja niin edelleen ja niin edelleen!

YKSI apu tielläni terveeseen itserakkauteen on tämän blogin pitäminen ja itselaukaisevan kameran edessä keikisteleminen! Mulla ei ole juurikaan kuvia pitkän nuoruuteni ajoilta - näytän niissä niin karmealta. TOINEN henk.koht. tieni itsen rakastamiseen kulkee lenkkipolulla ja pyöräilyväylillä - mä olin hoikka ja reipas lukion loppuun asti, kunnes lösähdin baarinsohvanurkkaan melkein vuosikymmeneksi - ei hirveä ihme, etten tunnistanut enää itseäni peilistä numeron 44 housut jalassa! Edelleenkään en osaa harrastaa liikuntaa liikkumisen vuoksi - mutta perusaktiivisuudella ja kuuluisalla arkiliikunnalla pysyn just tämmösenä ja vieläpä iloisella mielellä! Ja just tämmönen on mulle hyvä.

1739841.jpg

Että näin!

Tässä se S.Y. video feat. M.M.



Ja jos jollekulle on jäänyt epäselväksi, kuka on mun suurin esikuva tässä urputtamisessa ja AVAUTUMISESSA, hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä:

(lähitulevaisuudessa tulossa postaus aiheesta, mikä kaikki sanaparissa pitkistä koivistani, kauniista hartioistani,
MATTI NÄSÄ JA LIIKENNEVALOT: