Helteisen heinäkuisen perjantain kunniaksi todistusaineistoa siitä, miten sujuvasti minulla on ollut tyyli ja lava hallussa jo 27 (KAKSIKYMMENTÄSEITSEMÄN, voi apua) vuotta sitten. Yhtyeeni After Sisters ensimmäisellä tai toisella - eli viimeisellä - keikallaan keväällä 1984. Mikin varressa minä, rumpalina pääasiallinen säveltäjämme ja sanoittajamme, ystäväni A. ja kosketinsoittajana ystäväni J. Pyydän kiinnittämään erityishuomiota strategisesti aseteltuihin huiveihin - minun vyötärölläni ja J:n polven ympärillä.

Yhtye sai alkunsa, kun kyllästyimme A:n kanssa leikkimään Hanoi Rocksin Up Around the Bend -videota - minä oli Mike, A tietenkin Andy McCoy. Muistan elävästi, miten tulimme metsästä hiihtelemästä, riisuimme märät toppahousut ja sävelsimme, sanoitimme ja sovitimme ensimmäiset biisimme, mm. melko vahvoja Dingo- ja Varietee-kauden Yö-vaikutteita sisältäneen "Kurkiauran". Se meni näin: "Kurkiauran nään/lentävään". Soitimme molemmat poikkihuilua (silloin kun emme karanneet opettajaltamme), joten teoksen live-esitys sisälsi minuutin kestävän, kaksi säveltä (ja trillin) sisältävän huilusoolon.

A. kävi lisäksi rumputunneilla. Vaikka lähipiirimme kannusti harrastuksiamme ja haaveitamme, ilman tiettyä kärsimystä emme selvinneet: A:n vanhemmat eivät suostuneet ostamaan koko rumpusettiä ihan heti, vaan treenasimme pitkään tai ainakin pari viikkoa virvelirummusta ja ponikirjasta koostuneella lyömäsoittimella. J. soitti pianoa, sähköurkuun hän pääsi käsiksi vain esiintyessämme.

Hyvin horjuvan aasinsillan kautta tällä kaikella on jotakin tekemistä tämän hetken suomalaisen lempibändini Siinain ja heidän tuoreen, loistokkaan Olympic Games -surina-albuminsa kanssa. (Linkkien takana Nuorgamin ja Hesarin arviot.) Esimerkiksi se, että Siinain jäsenet taisivat syntyä suunnilleen After Sisters -yhtyeen kulta-aikoina, ja rokkibändien lisäksi me leikimme usein olympialaisia.

Ihanaa viikonloppua!