Tein klassisen erheen, ja paitsi luin Hesarin sivuilta kvasifilosofisen kolumnin, silmäilin siihen liittyvää keskusteluakin. Jyrki Kiiskisen sinänsä ihan söpön hömelösti pukeutumista pohtivaan juttua kommentoivat tuntuvat päätyvän ajatukseen, että ihmiset pukeutuvat rooleihin ja ne roolit on meille taitavasti markkinoitu. Aatteet on nykyään ainostaan vaate-tasolla, muuten ihmiset ei ajattele eikä edusta oikein mitään. Niin ja sitten uimarannalla alasti ihminen on Aidoimmillaan. Lempianglismiani (-amerikanismia?) käyttääkseni "I call BULLSHIT on that!"

Mikä ihme se sellainen rooliton, AITO, puhdas, "oma itsensä" ihminen nykymaailmassa oikein on? Toki moni joutuu pukeutumaan duunia varten tietyllä tavoin, toki moni haluaa osoittaa joukkoon kuulumista vaatteillaan, mut mä olen vahvasti sitä mieltä, että ne ovat just niitä valintoja, jotka tekevät yksilöstä sen mitä se on. Ei me olla pelkkiä muotiteollisuuden orjia, vaan myös tietoisia, "itseä" viestiviä yksilöitä JA joukon osia. Sitä kommunikaatiotahan perkele tää koko tyyli ja sen analysointi on. Täydellisen yksilöllisyyden mahdottomuuden tunnustaminen on viisauden alku! Mä suoraan sanottuna vihaan dualistista hapatusta, jossa erotetaan mieli ja keho, "sisäinen" ja ulkoinen minä, habitus ja "se mitä mää oon oikeesti".

No niin. Mä halusin tänään viestiä kuuluvani joukkoon, joka osti eilen kirpparilta eurolla vanhat "baseball-äiti"-levikset (siis sellaiset, mitkä amerikkalainen lähiömutsi veti - jumalattoman pitkän vetoketjun avulla - aavistuksen venähtäneen vatsakumpunsa yli lauantaiaamuna klo 9.45 huhtikuussa 1993 lähtiessään viemään poikiaan urheiluharrastuksen pariin iskän ollessa jälleen kerran "ylitöissä"), ja joka leikkasi niistä vielä yhdet, vähän pidemmät shortsit ja joka aikoo saada ne toimimaan hopeisten hippakenkien kanssa, tuli mikä tuli.

386_8668.JPG

Salka kertoi farkkushortsisäännöistään. Mulle on siunaantunut leikattuja denimshortseja useammat, lyhyempilahkeisia käytetään matalien sandaalien tai nudejen kiilakorkojen kanssa (jälkimmäiset taittavat muuten vaanivan halpuuden), ja paidassa pitää olla hihat. Tällaisia pidempilahkeisia, ja ehdottomasti sinisiä, täyspuuvillaisia, olen suunnitellut korkkariasuihin. Punky B. näyttää mallia.

386_8689.JPG

Kuten Anun kommenttiboksissa avauduin, holkkihihaiset topit näyttää mun päällä karmeilta. Siksi kokeilin luotettavaa, leveäolkaimista ja väljää henkkatoppiani (joka harvinaislaatuisesti ei aiheuta raskaus-efektiä, vaan häivyttää rintaa/vatsaa). Näiden korkojen kanssa ei tarvita koruja (paitsi Laurasen haarukkasormus!!!!), ja tavallaan mä tykkään tästä hyvän maun rajalla leikkimisestä paljaan pinnan määrän suhteen...

386_8686.JPG

386_8681.JPG

Tasapainon vuoksi tarvisin kyllä ison ja näyttävän, lötkön kirjekuorilaukun Punkyn tyyliin, jotta tälleen kehtais lähtee kylille. Mutta kuten sanottu, mulle blogi on tyyliharjoituspäiväkirja - tää on tällanen nopea luonnos.

386_8675.JPG

Seuraava luonnos, niinikään kirpparoidun silkkitrikoopaidan kanssa, on jo lähempänä totuutta, etenkin kun ymmärsin ottaa nahkakravatin pois tekemästä vyön virkaa. Yläkertaan tarvisin kyl jonkun silmääkiinnittävän... jonkun. Hapsuliivin? Keltaisen yläosan? Tai sit sen laukun. Tavallaan kyllä pidän tästä, että yläkerta on aivan plain Jane, ja ylläri on sit lattianrajassa.

387_8710.JPG

387_8711.JPG

387_8724.JPG

Silkkitrikoo on läpikuultavaa, muttei törkeetä. 90-luvulla näitä pidettiin kuulemma alupaitoina.

386_8698.JPG

Rohkenen muuten suositella Bedheadin (elikkäs TiGin meikkimerkin) Joystickia kaikille, jotka kaipaavat kesähuulille "jotain". Käyttämäni Indulge-sävy on tosi lähellähuulten omaa sävyä, väri leviää helposti mutta pysyy, antaa vähän kiiltoa ja sellaisen pussailleen fiiliksen huulille.

386_8667.JPG

Videolinkistä kiitos Phinnille!