Löysin tuoreimman suomalaisen muotiblogisuosikkini, hyväätekevän kauniin Alter Egon, ihanan Kirsikan viitteen avulla, juuri tällainen jakaminen on blogimedian parhaita puolia!

Sekä Kirsikka että Jenna kaipaavat pehmeitä, vanhanaikaisia, kauniita asioita pinnalla olleiden kovisnahan, repaleisten vaatteiden, niittien, vetoketjujen ja muiden hilavitkuttimien tilalle. Ymmärrän oikein hyvin, mistä he puhuvat, mutta samalla mulle herää halu avata toisenlaista perspektiiviä, tai kirjoittaa auki sitä, miten mä koen muodin vaihtelun, ja kyllästymisen - uuden haluamisen -aaltoliikkeen. Omien kuvien* kanssa, tietty.

(*: Hyvinpalvelevan, wanhan (peräti 4 vuotta?) Ixus-pokkarini MUISTIKORTISSA ON HÄIRIÖ eikä koko vehje niinollen pelitä, olisko kellään myyrä ylimääräistään korttia?) Jo löytyi!

383_8349.JPG

Mä näen muodin tai pukeutumisen (ja laajemminkin elämisen) "trendit" pitkäaikaisina ilmiöinä, limittäin ja rinnakkain elävinä tapoina esittää tai kuvata jotain...juttua. Mun näkökulmasta ainoa, mikä on vanhentunut ja jonka PITÄISI jäädä pois muodista on päivittäismuotiteollisuuden ja -lehdistön tapa epätoivoisesti ja historiantajuttomasti paikantaa "kuumii juttui" ja tarjota niitä aivottomana pitämälleen asiakaskunnalle.

Kun tamperelainen kenkäkauppias tuputtaa muotia ja omaa tyyliään hyvin tiedostavalle asiaakkalle - esim. mää ite - hapsukenkiä argumentilla "nää on nyt tuol Italiassa pinnalla, ja menee täällä vielä ensi talven", mua lähinnä naurattaa, it says nothing to me about my life. Kun muotibloggari miettii, kehtaako keinonahkaista inkkarilaukkua tai laumasieluisesti kloorattuja farkkuja pitää vielä heinäkuussa, alkaa jo vituttaa.

383_8346.JPG

Omakohtainen esimerkki: Aloitin tätä blogia akuutin tyylikriisin kynsissä, kaipasin aikuisempaa versiota poppari-minusta. Olin pitkään ollut tietoinen esim. Demeulemeesterin ja Owensin duuneista - kiitos etenkin i-D -lehden. Tajusin, että suunnittelijat ammentavat itselleni rakkaista esikuvista ja lisäävät keitokseen vähän vaikka mitä. Aloin tunnistaa nyky-itseni kerroksellisista (sanan kaikissa merkityksissä) asuista, tunsin viihtyväni sekä pehmesti laskeutuvissa neuleissa että ohuessa nahassa. Iloitsin kengistä, joissa yhdistyvät klassinen muoto ja hurjat kokeilut. Identifioin uuden tyylini urbaaniksi soturikuningattareksi. Vaikkei lempisuunnittelijoiden vaatteisiin olekaan varaa, niihin perehtyminen auttoivat avaamaan silmät olemassaolevien juttujen ja edullisten vaihtoehtojen yhdistelylle, sekä minulle uudelle värimaailmalle ja silhuetille.

383_8355.JPG

Kuluneen vuoden aikana samainen tyyli on saanut nostetta - ei ihme, ankeina aikoina löytyy paljon ihmisiä, jotka haluavat selvitä haasteistaan uljaina, mutta pehmeinä. Samalla tätä virtausta, trendiä, on ryöstöviljelty, ja jälki on ihan yhtä kuvottavaa kuin minkä tahansa tyylin raiskauksen jälkeen. Toisaalta staili on typistetty helpoimmilleen, tarkoittamaan kovaa asennetta, mustaa nahkaa, kettinkiä ja killerikorkoja. Ei mikään ihme, että kyllästyttää.

383_8361.JPG

Rohkenen kuitenkin veikata, että itse pysyn jatkossakin uskollisena Annille, Rickille, Haiderille, Sophialle, sekä Preenin tyypeille. Nahan ei tarvitse olla punk-klisee, ruskeassa on miljoona kaunista sävyä - ja vahapintaiset puuvillapöksyt ovat pvc:stä valmistettuja leggareita huomattavasti mukavammat...

383_8363.JPG

Samankaltaisen, nopean nousun ja laskun on kokenut tee-se-itse-hommailu. Nyt nopeimmat rahtaavat ginasta ostettuja viiltopaitoja kirpparille.

383_8348.JPG

Mä aion jatkossakin heilua puretussa t-paidassa ja leikellä kulahtaneita paitoja aina vaan lisää. Mulle kustomoinnin idea on vaatekappaleen elämän jatkaminen, ei kertakäyttövitsien tuottaminen. Itse leikkaamalla voi kokeilla jänniä muotoja, ilahtua siitä, miten kangas käyttäytyy, millaisille orgaanisille myhkyröille se kietoutuu. 

383_8351.JPG

Klassinen pukeutuminen ei tarkoita minulle pelkästään selkeästi leikattuja perusvaatteita - joita on kyllä hyvä olla itse kunkin vaatekaapissa. Tai sitten minun käsitykseni perusvaatteista ja jälkimoderneista klassikoista on laajahko - ainakin siihen kuuluu valkoisen paidan ja trenssin ohella haaremihousut, pehmeästi laskostuvat nahkahärpäkkeet, panssarit, univormuviittaukset, motoristityylit, balettisalin harjoituspukineet...Rock- ja grungetyttö on klassikko, hippi on klassikko, belle de jour on klassikko, diskodiiva on klassikko - ja parhaimmillaan ne ovat sekotettuina.

383_8364.JPG

Mielenkiintoisimmissa tyyleissä tasapainoillaan pehmeän ja kovan, henkäyksenkevyen ja terävän, maskuliinin ja feminiinin, menneisyyden, tulevaisuuden ja tämän hetken välillä. Muotia kannattaa lukea ja oppia muualtakin kuin muotiblogeista, joissa muotihulluus tuntuu aina päihittävän muotiviisauden. Katsotaan ja analysoidaan, miksi jotkut, kuten Charlotte Gainsbourg, Kim Gordon, Sophia Coppola, Chloë Sevigny, [insert own favourite], ovat aina niin kiinnostavia, ja miten yhtäaikaa ajankohtaista ja ajatonta heidän tyylinsä on.

383_8368.JPG

Jennan pyrkimys nähdä muotimanipulointi positiivisena haasteena on inspiroiva. Tottakai mieltymykset vaihtuvat, mutta ainakin itse haluan täyttää kaappiani vain vaatteilla, kengillä ja asusteilla, joista ilahdun vuosienkin päästä. Näissä kuvissa esitellyt ovat toivoakseni sellaisia.

(Nahkatakki Big L, satiinihousut Zara, leikatut t-paidat Rika ja H&M, kengät Bronx - sain kahden vuoden painostuksen jälkeen äidin uskomaan, että nämä kuuluvat mulle! - hapsukoru Revolution is My Boyfriend, pitkään hakemani nahkalaukku Tammelan torin kirppikseltä, ympyrähuivi tehty henkan trikoorievusta ompelemalla päät yhteen. Kaikki lempivaatteita!)

Pehmeän ja terävän vaatimus kohdistuu musiikkiinkin, minulle uusi tuttavuus Marissa Nadler tuo kauniiseen sopivasti säröä.

Lisäys: Muistakaahan kertoa, jos teille herää sanottavaa! Asiasta ja sen vierestä. Muistakaa myös, että meitä pieniä ja keskisuuria bloggareita ilahduttaa myös pelkkä moikkaaminenkin!

Ihania kesäöitä kaikille!