Haastoin itseäni luopumaan loppukesän turvahousuiksi muodostuneista Zaran armeijanvihreistä roikkopyllyhousuista. Etenkin nyt, kun ne ovat takaa maalarinvalkoisessa osallistuttuani isosiskoni remonttiin. Fat chance, kirjaimellisesti.

Onneksi Anu ymmärtää välillä itseäni paremmin, mistä mun tyylissä on kysymys. Tämähän on selvästi kunnianosoitus Jean-Michel Basquiatille. Se tapahtuu nykynaisen keinoin yhdistämällä tahraisiin pöksyihin silkkitrikoota ja kallis jakku.

Annoin kerrankin Chanelin levätä. Jil Sanderin paitamainen bleiseri on yksi niitä vaatekappaleita, jotka toteutuvat paremmin luonnossa kuin kuvissa. Se on ohutta villan ja elastaanin sekoitusta, siinä on vuori vain hihoissa (ettei rikoo ryttäänny) ja rennon toppaamattomuutensa vuoksi se muistuttaa niitä 80-luvun alkupuolen puvuntakkeja, joilla Armani mullisti muodollisen miesten pukeutumisen. Armanin lötköissä Basquaitkin viihtyi.

 

Minulta löytyy myös hattu (H&M) ja bootseja muistuttavat kengät - kommentoin esikuvani mukaan lännen kliseitä, ymmärrättehän - merkiltään Ash.

Valitettavasti oleellisin Basquiat-tehoste, taskuista tursuavat satasen setelit, loistaa poissaolollaan.

Tosin kuka tietää etenkään tämäniltaisen palaverin jälkeen, mihin rikkauksiin Bang-Shang-A-Lang! dj-possemme juonet meitä vielä vievät. Niitä ja syksyn tanssi-iltoja odotellessa kannattaa lattialla venyttelyn ohella kuunnella valmiit mixtapet ja liittyä Facebook-ryhmäämme.

 Italialaisista laatuvaatteista ja cooleista newyorkilaisista puheenollen: Kim Gordon suunnittelee Sportmaxille malliston. En malta odottaa.

Ps. Tämän bleiserin edeltäjä meni jo mainitulle Anulle, mutta yksi laatuisa jakku kirpputorillani vielä luuraa!