VAROITUS: Tätäkään tekstiäni ei kannata kenenkään ottaa henkilökohtaisesti, käsittelen kärjistetysti aihetta, jota en vaan tajuu. 

Muodin maailmassa on alue, josta en millään osaa kiinnostua. Aion ensin kirjoittaa, että terra incognita, mutta sehän tarkoittaisi jotakin kiehtovaa, vielä tuntematonta mannerta, hic sunt dracones ja niin poispäin. Puhun siis (käsi)laukuista. Kyllä, haluan rahdata runsaita tavaroitani mieluiten laadukkaassa, kauniissa ja kestävässä nahkalaukussa, kyllä, jonkinlainen kiinnostava, mutta itsestään melua pitämätön pikkulaukku olisi ihan kiva hippatarkoituksissa omistaa, mutta en saa minkäänlaisia tunneväristyksiä laukkukaupoissa tai ihaillessani muuten tyylikkäitä ihmisiä. Ei värähdä sieluni sisin ripsi, kuten tuttavan elokuvaharjoitelman nimessä todettiin.

Jos rehellisiä ollaan, mielestäni 1900-luvun viimeisen ja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen it-bag-mania oli suurin muotikusetus sitten akryylin lanseeraamisen. Mulle on toki aivan sama, mihin ihmiset rahansa käyttävät, mutten voi ymmärtää (naisten) tarvetta selittää ylihintaiset nahan ja metallin liitot sijoituksina. Tai no, saahan niistä eBayssa omansa melkein takaisin, sillä laukku-uskonnossa tuntuu olevan puolet länsimaiden ja vielä suurempi osa Aasian nousevien talouksien naisista. Toinen vielä kestämättömämpi selitys oli muutama vuosi sitten viljelty "merkkilaukun ekologisuus" - ainakin minun tietämäni laukkufriikit eivät todellakaan tyydy yhteen "ikuiseen" kassiin, vaan hamstraavat niitä kyltymättä. (Älkää ymmärtäkö väärin - muutaman kymppitonnin muotitalokassin ainoa vaihtoehto ei suinkaan ole parissa kuussa puhkikuluva muovilaukku. Jokaisen hankinnan tulee kestää vuosia, hyvin hoidettuna ja tarpeen tullen korjattuna. Tällainen laatu maksaa ehkä joitakin satasia, ei kuitenkaan tonneja.)

Minun mitäänymmärtämättömiin silmiini "himoittu merkkilaukku" on vain idioottivarma tapa näyttää jokaiselle vastaantulijalle oma tai aviomiehen status. Kaiken lisäksi - Voguekin on julistanut jo moneen otteeseen SE-laukun kuolemaa... Ehkä perusongelma minulle "hienojen" laukkujen kanssa on tunne, että asuste huutaa "look at me", vaatteet ja kengät enemmänkin vinkkaavat silmää ja kohottavat kulmakarvaa.

Stellan tavoin ajattelen, että hyvät, jopa arkkitehtoniset kengät ovat käyttötaidetta, jotka tekevät melkein mistä vaan vaaterykelmästä Asukokonaisuuden. Toinen koulukunta taas väittää, että kiinnostava (tai tunnistettava) laukku käsivarrella tekee t-paita-farkku-tennarikokonaisuudesta fiksun. Minun silmiini halpisvaatteissa taapertava, Vuiskaa/Kanelia/Alexaa tanakasti käsivarrella vartalon edessä kantava neiti/rouva näyttää... siltä että se on laittanut kaikki rahansa ja yleisesti hyväksytyn makunsa kiinni kassiin. Tosin, on ehkä laukunostajien (ja hajuvesiasiakkaiden) ansiota, että perinteiset muotitalot ovat lamakausista huolimatta edelleen jonkinlaisissa kantimissa (sic): Kassien hinnat ja katteet vaikkapa niinikään pieteetillä valmistettuihin kenkiin nähden ovat huimat.

Ylipitkän alustuksen jälkeen pääsemmekin itse asiaan, eli allekirjoittaneen ongelmaiseen oloon: Mulla ei oikein ole laukkuja. Täällä Berliinissä on vintagekaupat väärällään esim. söpöjä pikkulaukkuja, jollaisen tiedostan tarvitsevani tulevan syksyn rientoihin, mutta kun ei vaan nappaa. Ei länsi-berliiniläisrouvien 70-luvun merkkituotteet, ei ddr-peruiset kitsch-versiot länsimaailman hapatuksesta. Jokaikisen kenkäparin ja vaaterekin jaksan koluta läpi, mutta laukut nähdessäni huokaan itselleni "I won't think about it today, I'll think about it tomorrow, at Tara", ja ryntään lähimpään galleriaan tai kirjakauppaan (jos mulla olisi varaa "oikeisiin" laukkuihin, mulla olisi jo valtaisa taidekokoelma).

Tälläkin reissulla isommat kuljetustarpeet ovat hoituneet Lumin Supermarket bagilla - ostoksilla ollessa tungen mahdollisuuksien mukaan ostoskassit käsveskaan, kannan mieluummin yhtä hehtaarisäkkiä kuin miljoonaa pussukkaa. Jonkinlainen oire vammasta sielussa varmaan tämäkin.

Soluttautuminen boheemi-berliinittärien joukkoon taas sujuu varmimmin kangaskassi olalla - sillä voi raahata mm. järjettömän pinon pokkareita F'hainin East of Eden -kirjakaupasta. (Kyllä, perversionsa kullakin: Ostaa amerikkalaisten ex-patien briteistä Saksaan roudaamia kirjoja viedäkseen ne Suomeen. Oh well.) Ironista kyllä, lempikassini on hipster-Suomen kesän 2010 ehdoton it-bag, Turku Modern -festivaalin mainoskassi.

"Street-Tuipen" suunnittelemaan kassiin tarttuneet kissankarvat courtesy of Mekö muka?!?

EDIT, kun unohtui alkuperäisestä.Taloussanomissa julkaistiin taannoin lista nyky-suomalaisille oleellisista statussymboleista. Ei näy kasseja, ei.

Siellä Turku Modernissa oli muuten tänäkin kesänä kivaa, Yön Syke yksi elämyksistä.