Näissä pikaisissa, pimeissä kuvissa tämän kevääni helpoin look turhankin talvisena mustanpuhuvana versiona ja epäsymmetrisellä taidetakilla täydennettynä.
(Farkkushortsit InWearin housuista katkaistu, paita Stockmann Silk/kirppis, nilkkurit Bullboxer, merinovillatakki Zara, puuvillahuivi Bandolera, viskoosi-villakangastakki Irja Leimu Pentikille/kirppis, nahkalaukku NP design. Letitetty ystävyyskoru Annalta.)
Tästä pääsenkin näppärästi vastaamaan sekä Patentin että Annan taannoisiin haasteisiin: Ne asuni vaatteet, joissa laput oli tallella, on valmistettu Kiinassa. Oletan, että 80-luvulla Pentik valmisti vaatteet kotimaisin voimin.
Sinänsä mulle on aika sama, missäpäin mualimmoo vaatteeni on valmistettu - mielestäni on turha haikailla aikaa, jolloin Suomessa valmistettiin bulkkitrikookin. Oleellista on, että työntekijöitä kohdellaan asiallisesti ihan maailmanlaajuisesti - ja tähänhän kuluttajat voivat vaikuttaa ottamalla selvää ja vaatimalla vaatemerkeiltä tuotannon vaiheiden läpinäkyvyyttä. Ironista taas on, että näissä selvityksissä parhaiten pärjäävät suurennuslasin alla kauan toimineet isot, halvat vaateketjut, kun taas ns. keskihintaiset, "tavaratalomerkit" osoittautuvat usein kyseenalaisemmiksi toimissaan. Ja samaan hengenvetoon totean, että tiedän itse hävettävän vähän siitä, kuka, miten ja millä liksalla jonkun InWearin tai Bandoleran vaatteet tekee.
Ihan hirveästi mulla ei ole Suomi-designiakaan, vanhat löytöni on ajan hammas ja pitokoi syönyt, eikä uusia tahdo enää ilmaantua. Ns. nuoria suunnittelijoita (ja käsityövalmistusta) kokoelmissani edustaa Dead Birds & Lionheart, ja hyvin edustaakin.
Valoisampiin aiheisiin ja kuviin siirtyäksemme: Siellä ne pikkukillit jo skeittailee! (Kuva Epicly Later'd)
EDIT PS: Nahkalärpäkeprojektini nykytilan voi tarkistaa Fifistä. Hiljaa hyvä tulee!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.