Jostain käsittämättömästä syystä pukeutumisneuvojat suosittelevat kaikille harteikkaille, tai oikeastaan ihan kaikille naisille neuleisiin ja trikoopaitoihin v-pääntietä. (Ks. esim. tissifiksaation kouriin jääneet Trinny ja Susannah.) Itse korostan mieluummin hartialinjan leveyttä kuin "naisellisia muotoja" - venepääntie ja tietynlainen o-aukko teevät ryhdikkään olon, v vetää rintavaksi (ja mahakkaaksi) vässykäksi, myös henkisesti.

Niinpä loogisena ihmisenä valitsin kuluneen talven toiseksi alennusmyyntiostokseksi Zarasta klassisen v-aukoisen neuleen. Lähinnä siksi, että joku lisänuttu oli pakkasilla niskaan saatava, ja suurin osa liikkeellä olleista neuleista oli akryylin ja poly-jonkun sekaista moskaa. 

Viihdyn kuitenkin hankinnassani yllättävän hyvin. Luultavasti siksi, että se on 100% kashmiria eli lämmittää hiostamatta, mahtuu bleiserinkin alle, ja onhan se kauniin vaaleanharmaa.

Lisäksi v-aukkoinen neule yllä mieleen ja habitukseen aavistuksen nuoruudesta, jolloin kuljin brittityyliin kirppareilta löytyneissä puhdasvillaisissa (italialaisissa, miesten) skarpeissa v-neuleissa ja kuuntelin taukoamatta Saint Etiennestä tuttujen Bob Stanleyn ja Pete Wiggsin lyhyen, mutta kauniin kaaren tehneen levymerkin kokoelmaa We Are Icerink. Elizabeth City State ennätti julkaista labelilla yhden biisin, hurmaavan kunnianosoituksen 60-lukulaiselle naissoundille.

Hiuksenikin hapsottivat miten sattuu jo 1990-luvulla. Nyt opettelen käyttämään ystävän lahjoittamaa suoristusrautaa ja pitämään tukkaa joskus jopa "auki". Siihen harjoitteluun tarvitaan kaulaa pidentäviä pukineita - henkilökohtaisessa (ja syvästi ristiriitaisessa) tyylisäännöstössäni kaulus/huivit/mikä tahansa muu kaulan ja kasvot "tukkiva" asia (kuten silmälasit) estää ehdottomasti hiusten jättämisen auki. Että tällasta päähänpinttymää tällä kertaa. (Heti kuvanoton jälkeen sidoin hiukset toki lohdulliselle ponihännälle.)