Kaupunkifestivaaliviikonloppuni alkoi vähän uhkaavissa merkeissä. Tajusin perjantaina klo 16.30, että aamukahdeksalta ärsyttäneelle herätyskellon soitolle oli sittenkin syynsä: Pyykkivuoro.

Olen ollut koko hellekesän tuskainen pukeutuja. Keväällä kertyneet stressikilot eivät ole (yllättäin) itsestään karisseet mihinkään, eikä minusta ole läskin vapautusrintaman puuhanaiseksi. En siis psyykkisistä syistä vain voi hiihdellä lyhyissä mekoissa, enkä kovin julkisesti shortseissakaan. Monet viimekesän lempivaatteista puristavat henk.koht.kriisialueeltani vatsasta ja reisistä, tai eivät vain asetu niinkuin pitäisi. Lisäksi, rakas kokovartalopeilini noin vuosimallia 1972 otti ja putosi, joten minulla ei ole hajuakaan, miltä mikäkin vaatekokonaisuus ylläni näyttää - ellen sitten fashionbloggaa joka kerta ennen ovesta ulos astumista. Näistä syistä olen leimaantunut salliviin haaremihousuihini, kerrosteltaviin toppeihin ja ohutkankaisiin silkkipaitoihin. Jotka ovat kaikki (edelleen...) matkalla pyykkitupaan.

No mutta onhan mulla tämä Stellageeltä peritty puuvillasamettinen diskohaalari - ja onneksi perjantaina kävi illalla pienoinen tuulenvire.

Flow'n perjantaissa taisi olla minulle parasta Villa Nah, setin mittaan vain enemmän mukaansa temmannut Awesome Tapes from Africa, täydessä, hikisessä, KOSTEASSA Voimalassa soittanut Ricardo Villalobos (musta on tullut teknomummu!) - sekä ystävät. Heitä saavat tässä edustaa aina järjettömän tyylikkäät, omaperäiset ja kauniit Susu ja Juho.

Noin muuten ajattelin ottaa tulevana syksynä (varhais?)keski-iän vastaan avoimin sylin - esim. pukeutumalla joka päivä klo 17.30 pikkumustaan, juomalla cocktailin, ja kuuntelemalla Frank Sinatraa. Kuka tulee mukaan?