Hei vaan kaikille täältä oman navan kaivelun ääreltä! Tällä(kin) kertaa tarkastelemme suhdettani tavaraan, eritoten vaatteisiin ja kenkiin, mikä onkin viihdyttävän kompleksinen ja traumaattinen!

Buttermilk Bisquits tuli blogissaan kirjoittaneeksi nettikauppatilauksestaan: "
Loppujen lopuksi paketin hinta ei ole kovinkaan paha, kun ajattelee, että näiden kaikkien vaatteiden hinnalla saisi tietyiltä suosituilta vaatemerkeiltä esimerkiksi yhden tunikan. (En nyt mene siihen iänikuiseen keskusteluun aiheesta kumpi on parempi, vaatteiden määrä vai laatu..." . Koska mä en ole tontillani jauhanut tästä aiheesta vielä paljon yhtään, nappaan nyt tästä aiheen ja aasinsillan ja tekosyyn.

HUOM! OBS! NOTE BIEN!
Tarkoitus ei ole käsitellä saati arvostella kenenkään toisen (bloggarin tai muun inehmon) suhdetta materiaan, mä vaan yritän jäsennellä OMAA ajatusmalliani ja peräti kommunikoida sitä muille. Pyhästä  kenkäsodasta heränneestä keskustelusta muistan, että kulutuskäyttäytymiseen ja tavarasuhteeseen pureutuvat tesktit herättävät voimakkaitakin reaktioita - niin mä tietysti toivonkin! Täällä saaa keskustella ja kertoa vapaasti, jos ajatuksia herää! Kiitos.

Siis hajanaisen ajattelun pukemistyritystä sanoiksi ja lievästi hurmahenkistä riehaantumista, tätähän te toivoitte...

1.
Kuten joskus Anun blogissa taidettiin jauhaa, määrittelen itseni materialistiksi ja vaatefriikiksi - mutta se ei tarkoita, että mun pitäisi omistaa vaatteita (ja muuta kamaa) paljon. Päinvastoin, mä otan materiasuhteeni niin vakavasti, että vain paras kelpaa.

Mä olen niitä, joille vähemmän on yksinkertaisesti enemmän. Saan vakavaa ahdistusta kodin nurkkiin kertyneistä tavaroista, joille en löydä käyttöä, VAIKKA ne olisivat kuinka ihania ja kauniita an sich. Siis myös vaatteista ja kengistä. Tämä on johtanut reaalitaloudellisen kriisin kanssa siihen, että mulla on hirveän vähän vaatteita - ja olen tilanteeseen yllättävän tyytyväinen! Nyt mun miltei jokainen (ihmisten ilmoille puettavissa oleva) vaate on lempivaate. Ja niin mä haluan asian olevankin: Olen pyhästi päättänyt, että kaappiini pääsee tästedes vain asioita, joihin rrrakastun.

2. Tämä lempiasia-asia on mulle ollut aina haastava: Pienenä mulla oli isommilta periytynyt hirveästi nukkeja ja tunsin huonoa omatuntoa, kun en olis halunnut leikkiä kuin niillä lempinukeilla. Velvollisuudentuntoisesti yritin leikkiä sitten niillä ihan tylsilläkin, ettei niiden tulis paha mieli. Aikuisena mä haluan pukeutua lempivaatteisiin joka päivä, enkä tuntea huonoa omaatuntoa tylsien ja epäistuvien riepujen puolesta. Lisäksi, mua ahdistaa (onpas toi ahdistus nyt vallitseva tunnetila...)sekin, jos samankaltaisia vaatteita on useita kappaleita - yleensä niistä käytössä on vain yksi, statistit odottavat pyykkipäiviä päästäkseen lavalle, ja on niissä jotain vikaa sittenkin.

3. ASOS ja H&M sun muut edulliset verkkokauppatahot muistavat minuakin jatkuvine tarjouskampanjoineen. En ole niiden houkutuksille suinkaan immuuni, ja monen monta kertaa olen kerännyt ostoskorin täyteen kaikkea melko kivaa - ja sitten kassalle tultaessa huomannut että hei näähän maksaa yhteensä yli satasen, sillähän mä jo melkein saisin kolmasosan siitä mekosta, jota käyn uskollisesti kalliimmassa liikkeessä tuijottamassa/hiplaamassa. Jätän kaupanteon sikseen, jälleen kerran.

4. Muutenkin koko shoppailun maailma ahd... ärsyttää. Erityisesti ärsyttää kaikkialla tarjoiltu maailmanselitys, jonka mukaan mun pitäis toteuttaa naiseuttani shoppailemalla jotain ihan höhlää ja turhaa. Koska mä nyt vaan oon tällanen suloisen hömelö nainen, niin mä nyt sit osteskelin kaikkee ihanaa! Joita en viitsi edes ottaa ostoskassista esiin! Kyllä me naiset ollaan ihania!

Hassunhauska esimerkki tästä: Ostin Seppälän alesta oikein kivan malliset ja (kauempaa) muutenkin hyvännäköiset tappokorkkarit parillakympillä - ja palautin ne kauppaan seuraavana päivänä huonosti nukutun yön jälkeen. En kestänyt ajatusta, että ne jäävät hyllylle käyttämättöminä pilkkaamaan erehtyväistä ihmisparkaa.

Harrastan kyllä kaupoissa - live- ja web-sellaisissa - kiertelyä enemmän kuin lakikaan sallisi - mutta useimmiten ei ole tarkoituskaan ostaa, vaan saada tuntumaa, että mitä kaikkea sitä on ja mitä Ihminen voi saada. Mä en saa tyydytystä ison postipakettin purkamisesta tai kymmenen putiikin kassien kotiin raijjaamisesta, vaan siitä, että vihdoin löydän täydelliset, reaalimaailmaani sopivat korkonilkkurit. (Marc'O Polo palvelee, kerrankin!)

5. Haluan kuluttaa mahdollisimman vähän aikaa vaatteiden valintaan. Kaiken pitää siis sopia kaikkeen (melkein), ja yhdistelmän pitää tukea ja palvella mua erilaisissa rooleissani päivän mittaan siten että mä näytän itseltäni, olin sitten missä moninaisista työtehtävistäni tahansa. Olen huomannut toimivammaksi niukan väripaletin - sellaista ruma-päivää ei tulekaan, ettei harmaa olisi mun väri - ja selkeälinjaiset vaatteet, joissa on joku yksityiskohta tai leikkaus, mikä ei häiritse minua, mutta voi kiinnostaa muita. Tällaisia yksityiskohtia harvemmin on kovin edullisissa vaatteissa, ainakaan kun samalla vaaditaan pesusta pesuun kestävää mäteriaalia ja muutenkin yleistä venähtämättömyyttä.

Harrastan luottounivormuja - tämän syksyn kaikki hipat on pelastanut se Filippa K:n reikäselkäinen silkkimekko, ei todellakaan haittaa vaikkka kaikki on jo sen nähneet.

6. Mä ajattelen vaatevarastoani "prosessina" - ei sen tarvikaan olla vielä valmis, vaan ajanmittaan sinne kertyy aarteita. Sieltä sitten voi katsoa, kuka mä olen ja millainen musta on tullut.

Mulla on siis selkeästi ongelmia, mutta yritän pärjätä niiden kanssa. Nyt olisi kiva kuulla, pohditteko te tällaisia (ja teettekö niistä ongelmia)? Vai onko jollakulla ristiriidaton suhde tavaran määrään? Onko ihanampaa, kun on viisitoista kaunista mekkoa eikä aina vaan se yksi ja sama? Kertokaa, ehkä mäkin opin ymmärtämään!

Noissa kuvissa mä luuhaan LEMPI-jokapoikapaita päällä pimeässä nurkassa. Arvatkaa, mikä biisi soi...

2004079.jpg2004080.jpg

2004081.jpg