Kirjakauppa-galleria Bukrassa on esillä hienoa graffitia, menkää sinne! Näyttely auki 30.7. asti.

Nykyajan taidetäti* katsoi parhaaksi yhdistää farkkushortsit nro. 6(tai 7?), pari harmaata toppia (=sportswear/casual osasto), Perry Ellis jakun (=räätälöinti), itsetekemät ja Margiela-inspiroituneet sandaalinvarret (avantgardee ja High Fashionii!). Yhteensä siis tosi Buffaloa! (Mainittakoon, että farkkujen takapuolessa on kaiken lisäksi erään lempimaalarini tussitöherrys! Ja sandaalinvarretkin pysyivät melko hyvin jalassa.)

* Mua on alkanut mietityttää tämä itsen kutsuminen tädiksi. Vaikka toisaalta kyseessä on usein halventavasti käytetyn "täti"-nimikkeen kunnianpalautus - ja eihän tässä tosiaan enää tyttöjä olla - niin onko tietyn ikäisen naisen "pakko" olla itseironisen itsevähättelevä "täti"? Entäs, jos kutsuisikin itseään vaikka ihan vaan... naiseksi?

Tein klassisen erheen, ja paitsi luin Hesarin sivuilta kvasifilosofisen kolumnin, silmäilin siihen liittyvää keskusteluakin. Jyrki Kiiskisen sinänsä ihan söpön hömelösti pukeutumista pohtivaan juttua kommentoivat tuntuvat päätyvän ajatukseen, että ihmiset pukeutuvat rooleihin ja ne roolit on meille taitavasti markkinoitu. Aatteet on nykyään ainostaan vaate-tasolla, muuten ihmiset ei ajattele eikä edusta oikein mitään. Niin ja sitten uimarannalla alasti ihminen on Aidoimmillaan. Lempianglismiani (-amerikanismia?) käyttääkseni "I call BULLSHIT on that!"

Mikä ihme se sellainen rooliton, AITO, puhdas, "oma itsensä" ihminen nykymaailmassa oikein on? Toki moni joutuu pukeutumaan duunia varten tietyllä tavoin, toki moni haluaa osoittaa joukkoon kuulumista vaatteillaan, mut mä olen vahvasti sitä mieltä, että ne ovat just niitä valintoja, jotka tekevät yksilöstä sen mitä se on. Ei me olla pelkkiä muotiteollisuuden orjia, vaan myös tietoisia, "itseä" viestiviä yksilöitä JA joukon osia. Sitä kommunikaatiotahan perkele tää koko tyyli ja sen analysointi on. Täydellisen yksilöllisyyden mahdottomuuden tunnustaminen on viisauden alku! Mä suoraan sanottuna vihaan dualistista hapatusta, jossa erotetaan mieli ja keho, "sisäinen" ja ulkoinen minä, habitus ja "se mitä mää oon oikeesti".

No niin. Mä halusin tänään viestiä kuuluvani joukkoon, joka osti eilen kirpparilta eurolla vanhat "baseball-äiti"-levikset (siis sellaiset, mitkä amerikkalainen lähiömutsi veti - jumalattoman pitkän vetoketjun avulla - aavistuksen venähtäneen vatsakumpunsa yli lauantaiaamuna klo 9.45 huhtikuussa 1993 lähtiessään viemään poikiaan urheiluharrastuksen pariin iskän ollessa jälleen kerran "ylitöissä"), ja joka leikkasi niistä vielä yhdet, vähän pidemmät shortsit ja joka aikoo saada ne toimimaan hopeisten hippakenkien kanssa, tuli mikä tuli.

Salka kertoi farkkushortsisäännöistään. Mulle on siunaantunut leikattuja denimshortseja useammat, lyhyempilahkeisia käytetään matalien sandaalien tai nudejen kiilakorkojen kanssa (jälkimmäiset taittavat muuten vaanivan halpuuden), ja paidassa pitää olla hihat. Tällaisia pidempilahkeisia, ja ehdottomasti sinisiä, täyspuuvillaisia, olen suunnitellut korkkariasuihin. Punky B. näyttää mallia.

Kuten Anun kommenttiboksissa avauduin, holkkihihaiset topit näyttää mun päällä karmeilta. Siksi kokeilin luotettavaa, leveäolkaimista ja väljää henkkatoppiani (joka harvinaislaatuisesti ei aiheuta raskaus-efektiä, vaan häivyttää rintaa/vatsaa). Näiden korkojen kanssa ei tarvita koruja (paitsi Laurasen haarukkasormus!!!!), ja tavallaan mä tykkään tästä hyvän maun rajalla leikkimisestä paljaan pinnan määrän suhteen...

Tasapainon vuoksi tarvisin kyllä ison ja näyttävän, lötkön kirjekuorilaukun Punkyn tyyliin, jotta tälleen kehtais lähtee kylille. Mutta kuten sanottu, mulle blogi on tyyliharjoituspäiväkirja - tää on tällanen nopea luonnos.

Seuraava luonnos, niinikään kirpparoidun silkkitrikoopaidan kanssa, on jo lähempänä totuutta, etenkin kun ymmärsin ottaa nahkakravatin pois tekemästä vyön virkaa. Yläkertaan tarvisin kyl jonkun silmääkiinnittävän... jonkun. Hapsuliivin? Keltaisen yläosan? Tai sit sen laukun. Tavallaan kyllä pidän tästä, että yläkerta on aivan plain Jane, ja ylläri on sit lattianrajassa.

Silkkitrikoo on läpikuultavaa, muttei törkeetä. 90-luvulla näitä pidettiin kuulemma alupaitoina.

Rohkenen muuten suositella Bedheadin (elikkäs TiGin meikkimerkin) Joystickia kaikille, jotka kaipaavat kesähuulille "jotain". Käyttämäni Indulge-sävy on tosi lähellähuulten omaa sävyä, väri leviää helposti mutta pysyy, antaa vähän kiiltoa ja sellaisen pussailleen fiiliksen huulille.

Videolinkistä kiitos Phinnille!

Nyt kun pyöräilyshortsien tai katkaistujen college-varkkareiden yhdistäminen kapealinjaiseen smokkiin on taas hetken viimeistä huutoa, on syytä paitsi ostaa asun just sopivasti rikkova hassu hattu, myös nostaa sitä hattua tyylin varsinaisille kehittäjille.

Stylisti Ray Petri oli noin viisi vuotta 1980-luvulla maailman vaikutusvaltaisin muoti-ihminen, jonka luoma "Buffalo Style" toisaalta omaksui kaikki brittien kaduilla sillä hetkellä vallinneet tyylit - post-punk, kasari-modit, ragga-hemmot, hiphopparit, kitarapopparit, gootit - ja laittoi ne tehosekoittimeen, ja toisaalta loi ihan uutta ja jäljiteltyä yhdistämällä nämä viittaukset räätälöityihin vaatteisiin ja sporttivetimiin, mieluiten kaikki yhtäaikaa.

Petri stailasi erityisesti miehiä ajan uuteen mediaan - iD-, The Face ja Arena -lehtiin. Hän puki pojat hameisiin ja käytti ensimmäisenä säännöllisesti mustia mallikundeja isoissa kuvauksissa. Petri yhdisti kirpparilöytöjä high fashioniin, gay-kliseita (hello sailor!) afrobiittiin, ja punk-vaikutteita verkkareihin.

Buffalon ydin on sporttivetimien rentouden ja räätälöidyn ryhdin miksaus. Buffalo-tyypit ovat jotenkin uljaita ja samalla hauskoja. Ei ihme, että naisetkin innostuivat buffalosta, etunenässä The Facessa assarina työskennellyt Neneh Cherry...

(Suomeen asti buffalosta heijastui aikanaan lähinnä Nick Kamen Levi's-mainoksissa...)

Buffalon vaikutus näkyy noin joka toisen nykysuunnittelijan ja pukeutujan sensibiliteetissä, myös naisten puolella. (Alexander Wang, sanonpahan vaan.) Vaikka inspiroituneita riittää, alkuperäiset Petrin stailaukset eivät ole menettäneet yhtään tuoreuttaan.

Petri-kuvat on poimittu Niwdenapolis-blogin postauksesta. Se kannattaa lukea, samoin Buffalo-kuvaajiin lukeutuneen Jamie Morganin haastattelu Showstudiosta. Lisää hyvää juttua mm. Observerin ja New York Timesin sivuilla. Buffalo: The Life and Style of Ray Petri -niminen kirja olis kiva ylläri.

Onneksi buffalo-asennetta voi mukailla täällä Suomemme suloisessa suvessakin!

"Who's looking good today?
Who's looking good in every way?
No style rookie
You better watch, don't mess with me"

I väntan på bättre tider (käsi ylös vanhukset langoilla, jotka muistaa tuonnimisen FST:n ohjelman? _o/!) olen edelleen elänyt bikineissä, uinut enemmän kuin parina edellisenä kesänä yhteensä, valmistanut ja syönyt jumalattoman hyvää ruokaa, tuhonnut useita "mini mix" -paketillisia Lidlissä myytäviä Gelatelli-merkkisiä jätskipuikkoja (sorbettipäällysteiset toimivat erityisen hyvin helteillä, muttei suklaapäällysteisissäkään ole varsinaista moitittavaa), lakannut sekä sormen- että varpaankynnet Essien oranssilla Risky Business -sävyllä, ahdistunut matchailysta ja päässyt ahdistuksen yli, sekä leikannut otsatukan Nicon esimerkin mukaan:

Koska välillä on onneksi töitäkin ja visiittejä sivistyksen pariin, kokeilin paria kaupunkikelpoista shortsiasua, reisien vapauttamisliikkeen nimissä. Bikinit jätin onnellisten sattumusten varalta alle.

Shortsit Whyred, kaikkien periaatteideni vastaisesti valmiiksi tuunattu ja haalistettu t-paita H&M-ale (mutta kun se ON ihana), nahkasandaalit Din Sko (ale viime vuonna, älyttömän hyvät jalassa!), hopeasormukset kirppari ja Laurase.

Noiden shortsien vyötäröleikkaus ilmeisesti innostaa hämmentäviin pin-up-poseerauksiin...

Musta viskoositoppi niinikään muutaman vuoden takainen H&M-alehankinta, sen varsinainen idea on solmittava niska, mikä ei tietenkään näytä miltään, kun niskassa on bikinilenkkikin... Semmosta sattuu.

Heittäydyin astetta hurjemmaksi "Töölö Fashion Institute" -farkkushortsieni kanssa (Aki siis leikkasi nämä yksissä bileissä, very much design). Mun mielestä kirppikseltä löytämäni Polan pehmoinen intianpuuvillapaita taittaa näistä mikroista ns. häpäsy-edgen, vaikka jaloissa on maltilliset korotkin. (Paitapuseroa shortsien kanssa ihailin Jennan päällä, innoitus nudeihin korkoihin ja tummiin shortseihinhan lähti tästä Celinen asusta.) Mutta mitä sanoo arvon raati?

Ai niin, lauantaina olisi tarkoitus matkata Turkua ihmettelemään, kertokaas, missä siellä kannattaa tällaisen meikäläisen ja sen äidin syödä ja (ale-)shopata? Myös kyldyyrielämykset ohuelti kiinnostaa. Uudelleen Turkuun tulen viimeistään Turku Modern -festareille, joten vinkeille on käyttöä.

Sitä odotellessa kehotan kaikkia lataamaan Spotifysta Flow-festareiden soittolistan!

...muuten joudutte aina vaan kuuntelemaan mun videolinkeistä Mozzeria, hähää.

Jos olisin mies juuri nyt...

...hengailisin liian isossa t-paidassa ja vähän nafteissa housuissa (Kuva Altamira NYC)

Rakastaisin myös haaremihousujani yhtä palavasti kuin nytkin, enkä todellakaan napittaisi ylös asti... (Kuva Stil in Berlin)

...ja välillä vaihtaisin ruudullisiin shortseihin. Olisin erittäin innostunut koroista ja väreistä ... (Kuva Sea of Shoes)

... mutta juonittelisin parhaani mukaan saadakseni omakseni mitä vaan ja kaiken Rick Owensin ensi vuoden tummanpuhuvasta äijäkokoelmasta. (Kuva Jak&Jill)

Hiukseni olisivat luonnonkiharallaan, ja taskuistani kasvaisi hedelmiä ja kukkia. (Kuva Stil in Berlin)

Mieluiten kuitenkin riisuisin bleiserin, ja olisin vaan muiden kundien ja koirien ja kaljan seurassa, vähän punaisena mutta onnellisena. Ihan niinkuin nytkin. (Kuvat Epicly Later'd)

Just a few examples of the kind(s) of a man I would like to be...

Mozzerin keikan (!!!!!!!!!!!) eilisillä jatkoilla olisi superkauniin ja -tyylikkään Anna-Marian lisäksi ollut kuulemma muitakin bloggareita, toivottavasti teilläkin oli ihana ilta! Mä poistuin ajoissa tutilullaamaan, tai ainakin miettimään kauniita ihmisiä ja tapoja nähdä kauniita asioita. (Vähän itkettikin, mutta puhtaasti ilosta.)

Sellaisia on uusin lempiblogini Decade Diary tulvillaan. Bloginpitäjän omien kuvitusten lisäksi paljon hyvin valikoitua muoti-uutta. Opin sellaisenkin, että Phoebe Philo on siirtynyt Celinelle, ja eka kokoelma, "välikausi -10", kuten mä näitä resortteja kutsun, TOI-MIII! Phoebe, joka ensin assisteerasi Stella McCartneytä Chloëlla ja sitten astui samaisen lafkan puikkoihin, on mun lemppareita tällaisessa ihana ja sopivan raisu tyttö -genressä (muutkin alan osaajat ovat brittejä, em. Stella ja Luella Bartley etunenässä).

Celinellä Phoeben tyttö on kasvanut naiseksi, vaan ei tylsäksi. Pillastuin tästä asusta aivan täysin, ja rohkenen veikata, että sakset käyvät nahkahousuvaraston suunnalla ennen kuin vääntäydyn illalla Swaegaroimaan/Voltti-reggailemaan...  Ystäväni Teemun iloisella 90-luvulla kehittämä termi "häpäsyshortsit" saa uutta sisältöä! (Tosin ehkä jotkut farkkushortseistani nudejen sandaalien kanssa saavat kelvata, mulla on farkkushortsejakin viidet, oho.)

Nudet kengät kiinnostaa jatkossakin, esim. nämä Celinet:

(kuvat style.com)

Ehkä yhdistän ruskeat nahkashortsit intianpuuvillaiseen kauluspaitaan à la kuolematon Charlotte Rampling? (kuva myös DD:stä)

Jos kuvittelitte, että nää Mozzer-videot alkais jo riittää... You ain't seen nothing yet!

My latest blog favourite, Decade Diary, is such a treasure trove of beauty, go there! I'm so into this look from Celine's Resort 2010 collection, I might just hack on some of my many leather trousers... On other news, Mozzer was magnificent last night, a truly religious exprience fo me. And I wish I look as good as him at 50!

Todellisuudessa asuvalinta illan Morrissey-keikalle (!!!!!!) muodostui odotettua helpommaksi (niin helpoksi, että otsikko piti muuttaa!). Stellagee ja Anna kirjoittivat osuvasti hellepukeutumisesta. Omasta kaapistani parhaiten lähellä 30 lämpötiloja toimii ohuet satiiniset jutut ja väljäkainaloiset, valuvat asiat. Eli tämä viimevuotinen, mustikkainen ale-Henkkamaukka-ostos!

En pidä ohuiden topin, rintsikan ja ties minkä narujen rykelmistä olkapäillä, haalarin leveät olkaimet ovat siksikin ihan mahtavat.

Huolimatta hyvistä aineista, otsatukka on joskus kesäkuumilla liikaa. Niin ovat isot korutkin, paitsi hopeasormukset. Laurasen muotoilema ilmava ihanuus on päivä päivältä... ihanampi.

Ihana on uusin kirppislöytökin, vanha kermanvärinen nahkalaukku. Sinne mahtuu jopa vesipullo, ja Lumin - arvasitte, aivan ihana - samansävyinen kukkaro.

Ihanaa kesäiltaa kaikille!!

I - and I guess a cpl of others - have a date with Morrissey here in my home town tonight! As it's been getting very hot in herrrre, my trusty old midnight blue jumpsuit, paired with nude leather accessories, is the thing to wear and keep cool in for the concert and after-partying...

Michael Jackson, paljettitakki, -hanska JA -sukat (EDIT: paljettiPAITA jäi mainitsematta, olin niin häikäistynyt). Thank you for the music!

Nimimerkki Pup linkkasi äskeiseen kirjoitukseen oheisen, harvinaisen ja harvinaisen upean kuvan ikiaikaisesta idolistani Nicosta.

Mietiskelin laiskasti, millä perusteilla sitä oikein valitseekaan tyyli-ikoninsa, pitääkö niiden ulkonäössä  olla jotakin itselle mahdollista - Nicon suhteen ainakin hiusten malli (aina) ja sävy (nykyään), sekä pituus ja sellainen kookkaus (mua vituttaa, kun kookas on nykyään eufemismi lihavuudelle - niinkuin vähän kaikki muutkin adjektiivit. MINULLE ja vanhojen salapoliisiromaanien kääntäjille kookas tarkoittaa hentoisen vastakohtaa, pitkää ja  isoluista (naisen)rotiskoa if you will. Jollainen siis voi olla hyvinkin hoikka).

Toisaalta oman ulkonäön muutokset vaikuttavat siihen, keiden olemusta ihailee ja pyrkii jäljittelemään. Nuorena ja blondina pidin kyllä etäisesti Patti Smithin tai Charlotte Gainsbourgin tyylistä, mutta pikkuhiljaa tummuessani juuri heidän tapansa yhdistää jotain valuvaa johonkin maskuliiniseen on muuttunut omaksumiskelpoiseksi. Toisaalta pientä, siroa garconnea tyyliin Edie Sedgwick tai Audrey Hepburn musta ei enää saa millään, toista se oli 20 vuotta sitten... Onneksi olen ymmärtänyt ajoissa vaihtaa hepburnia.

Keihin te samastutte, tai haluaisitte?

(Nicon kuva tällasest blogist kun Decade Diary!)

Julistettuani aikani, etten yhtään viihdy mekoissa, havaitsin tämän talvella hankitun Turnover-mekon aika ihanaksi. Mekon puuvilla-cupro-materiaali on ganska cool helteelläkin. Joskus on ihan kivaa muistuttaa muumimammaa. Ainakin hetken.

Sukkahousujen kanssa tämä tuntui musta vähän tunkkaiselta, mutta kun on paljaat koivet ja alastomanväriset kiilakorot (joille etsin edelleen manttelinperijää, missä on kaikki kauniit, sopivasti korkeat vaan ei möhkälemäiset beiget kiilakannat tänä kesänä? Kankaiset tai nahkaiset, varsi olis kiva ylläri)...

Auringossa jälleen uuden, hämmentävän punaisen sävyn hankkineisiin hiuksiin sain kokeiltavaksi TiGin Fudge Salt Sprayta. Kuten vähän kaikki, haluan kesällä sekä surffityttöfiiliksiä (uskaltamatta astua ikinä lähellekään lautaa!) että olla vähän niinkuin BB vuosimallia -68 St Tropéz'ssa. Yhtään laitetulta en halua näytttää kesälläkään.

Tämä suolasuihke (!) tekee ainakin minun tukalle sen mitä pitää, karheuttaa kihartuvaa hiusta ikäänkuin olisin uiskennellut meressä ja unohtanut avata nutturan mutta muistanut tupeerata hiekkaisella viispiikkisellä. Sopii mulle! Helposti rasvoittuva otsatukkakaan ei näytä näin toisena päivänä katastrofaaliselta, mutta kyllä mä vielä sitä Dirty Secretiäkin haluan kokeilla, jos kesä alkaa kääntyä niin hikiseksi kuin nyt lupaavasti vaikuttaa!

Muutenkin laittautumattomuus on täällä päin päivän sana. Muistelen kauhulla, miten nuorena ja hönttinä sitä peitti terveen ihonsa paksulla meikkivoiteella ("kun tää punottaa") hellepäivinäkin, ja jaksoi paklata muutenkin. Nykyisin kestovärjään ripset ruskeiksi (eihän sitä paljon huomaa ja onhan ne lyhyet ja harvat, mutta entä sitten) ja lutraan lähinnä kosteusvoiteella. Hengittävä olo iholla ja liikkuvat, elävän tuntuiset hiukset on tärkeintä. Niin se taitaa olla monilla muillakin ja kosmetiikkateollisuus onneksi on tajunnut asian (vihdoin). Hiusuotoilutuotteet ovat lähinnä kevyitä suihkeita, jotka hoitavat hommansa ainakin tällaisissa ohuissa hiuksissa paremmin kuin stydit muotovaahdot ja -geelit ikinä, meikkivoiteiden tilalla on mineraalijutut tai sävyttävät päivävoiteet. Ainakin mä tervehdin tätä kehitystä ilolla.