(swim)suit issues

Rakas pukeutumispäiväkirja,

tässä erään kuumeisen illan pukeutumiskokeilussani sain yhdistettyä monta pitkään riivannutta tyyliajatustani. Setti pääsee aktiivikäyttöön mahdollisimman pian - mieluiten joihinkin hörhöihin bileisiin, tai sitten ihan mihin vaan. We'll take it to the streets!

1. Anita Pallenbergin mekko/paita/huitula (muistaakseni Performance-elokuvasta, non?)

Minähän en käytä mekkoja, mutta noita kakskytlukulaisia jazz-rihmoja olen rakastanut aina. Pidän muutenkin eniten viittauksen viittauksista - 60-luvun tavasta lainata edvardiaaneja ja kadotettua sukupolvea, film noir -kaunottarista 70-lukuisesti toteutettuna, jne. Mä ahdistun liiasta kirjaimellisuudesta.

Tajusin, että omin kätösin purkamani, oikealla tavalla muodoton The revolution is my boyfriend -paitahan ON myös mekko - etenkin syksyllä, kun alle voi pukea huolella sukkista, alumekkoa ja muuta ns. perseenpeittoa.

Hatun ja saappaiden kanssa tunnelmassa on silkkaa Anitaa, ja jakkaralla istuu onnellinen potilas!

2. Koen olevani säärinainen ja  minihameihminen, mutta tämän hetken tarjolla olevat helmat ovat naurettavan lyhyitä. Olen kyllästynyt katselemaan omia ja kanssanaisten sisäreisiä, julkisissa tiloissa.

Ahdistun myös liiasta vartalonmyötäisyydestä, ynnä muusta päällekäyvän seksikkäästä. Purettu selkä vihjaa kurveista, mutta on myös riittävän... luotaantyöntävä.

3. Olen haaveillut kauan miehekkäästä parkasta (ja miehekkäästä parasta, ahhahhahahaa), jonka yhdistää naiselliseen mekkoon - jollaista mulla siis ei muka ollut. No nyt on - ja parkakin löytyi! 

Dieselin takki on mustaa villakangasta, siinä on tavattomasti funktionaalisia yksistyiskohtia ja valtava huppu - ja löysin sen pilkkahinnalla Gallant Clothesin alennustangolta! Vuorittomana tätä voi käyttää jo nyt, talvella mahtuu villapaitaa.

4. Urbaani soturikuningatar on kuulemma jo ryöstöviljelty termi. No, olen sitten vaihteeksi tyytyväinen asuni urbaani guerilla -viittauksiin! Mitens se sanonta nyt menikään, "naisille, jotka kantavat omat rynnäkkökiväärinsä"?

5. Koko tästä sattumanvaraisesta (omaan silmääni) eleganssista - joka koostuu hauraista helmoista, vanhasta nahasta, miesten vaatteista ja muistumista vanhoista paremmista ajoista (joita ei koskaan ollut), niin ja niistä kaupunkisisseistä, tulee mieleeni ehdoton lempikirjani.

Lisa St Aubin de Teránin Paikallisjuna Milanoon on ollut noin 20 vuotta henkilökohtainen tyyliraamatuni - siinä 16-vuotias kosmopoliitti ja hyvän perheen brittityttö rakastuu maanpaossa olevaan venezuelalaisaristokraattiin, jonka ystävät suunnittelevat (ja toteuttavat) erinäisiä vallankumouksia. Porukka liikkuu personae non gratana Euroopan kaupunkien väliä. Toisinaan on rahaa ja hillittömiä juhlia, toisinaan kirjoitetaan esseitä Sartresta ja ilmailusta, joskus ollaan munuaistulehduksessa kihlasormukset kanissa. Välillä ollaan Pariisissa muiden emigranttien epätoivoisen elegantissa joukossa, välillä korjataan keskiaikaista gobeliinia "jossain Abruzzeilla".

Päähenkilö Lisaveta pukeutuu "joko niin lyhyisiin nahka- ja mokkaminihameisiin, että tytötkin katsoivat pitkään" tai totaalisen edvardiaanisiin, käsinommeltuihin, leukaan asti napitettuihin kostyymeihin. Matkalaukut painavat kuin synti ja unohtuvat väliasemille. Professori-isä lakkauttaa avustuksen, mutta ostaa koko jengille Roomasta nahkasaapikkaita ja turkikset.

Tarpeetonta sanoakaan, etten tiedä kiehtovampaa elämäntapaa.

6. Diesel-parkani on selvä kunnianosoitus Robert Smithille. Ja mun elämä on kunnianosoitus tälle biisille.